Tätä en vaihda

Maanantai 18.1.2010 - Kati

Näinä päivinä tulee kuluneeksi neljä vuotta siitä, kun päätin, ettei minusta toimistotöihin ole. Ei heräämään seitsemältä ja puskemaan aamuruuhkassa työpaikalle kirosanoja sadatellen, ei tottelemaan komentoja ja mittaamaan työni arvoa kellokortilla. Ei palaamaan kotiin rättiväsyneenä ja sysäämään rakkainta harrastustani masentavaksi pimeäurheiluksi. Yrittäjäksi ryhtymistäni en ole neljän vuoden aikana kertaakaan katunut.

Toki vastoinkäymisiä on tullut. Ensimmäisen yrittäjävuoden joulukuussa sain viiden tuhannen euron ennakkoverolaskun, sillä kukaan ei ollut kertonut minulle, että yrittäjän verotettava tulo tarkoittaa tuloa menojen jälkeen. Osallistuin kyllä useampaankin free-infoon, mutta henkilökohtaisesti en juurikaan kostunut siitä, että vuosikymmeniä alalla toimineet freeammattilaiset ylenkatsoen hymähtelivät aloittelijoiden tyhmille kysymyksille.

Minulla ei aloittaessani ollut ketään, jolle esittää tyhmiä kysymyksiäni, joten opin monen asian kantapään kautta. Kuten sen, että yrittäjän kilometrikorvaus on tuplasti enemmän kuin freeverokorttilaisen ja että omassa asunnossa sijaitsevasta työhuoneestakin kannattaa tehdä vuokrasopimus. Alvillisesta ja alvittomasta myynnistä, veroilmoituksista (niin, niitä on kaksi) tai alati ahdistavista eläkeasioista puhumattakaan.

Sittemmin olen tehnyt kaikkeni, jotta voisin itse helpottaa aloittelevien friikkujen alkutaivalta. Olen rohkaissut, neuvonut ja jakanut erehdykseni. Neljän vuoden aikana olen kerännyt melkoisen määrän tietoa, ikään kuin käynyt tässä työni ohessa kokonaan uuden koulun. Se on sitä työtä, josta kukaan ei yrittäjälle maksa. Niin kuin ei maksa vuosilomista, paperinpyörityksestä ja sairausloman ensimmäisistä kolmesta päivästäkään. Tai niistä viikoista, kun töitä ei yksinkertaisesti ole.

En silti vaihtaisi mihinkään toimistohommaan sitä vapauden tunnetta, sitä palkitsevuutta ja niitä flow-kokemuksia, joita työstäni saan. En höyryävää aamuteetä kirkasvalolampun valossa omassa työhuoneessani, en kiireettömiä lounaita ystävien ja kollegojen kanssa. Enkä etenkään niitä lukuisia punaposkisia aurinkohetkiä, joihin minulla on karvakuonojen ja hulmuharjojen kanssa etuoikeus, joka tuntuu toisinaan miltei liian hyvältä ollakseen totta.