Toisen romu on toisen aarre

Maanantai 7.6.2010 klo 12:01 - Kati

Olen viime aikoina kierrellyt kirpputoreilla: Pelastusarmeijan, Punaisen Ristin ja yksityisten, pienillä ja isommilla kierrätystoreilla. Tähän asti elättelemäni kuvitelma siitä, että ne ovat oikeita aarreaittoja, on romuttunut pahasti.

Suurin osa kirppareilla myytävästä roinasta on roimasti ylihinnoiteltua. En maksaisi viittätoista euroa farkuista tai viittä euroa T-paidasta, sillä samaan hintaan saan alennusmyynnistä uudetkin. Enkä nyt väitä, että kaiken pitäisi aina olla uutta ja kiiltävää, mutta se laatu: kirpputorit ovat pullollaan henkkamaukkalaatua, jota en (enää) osta uutenakaan. Olen nimittäin tehnyt linjauksen, että vaatteitteni on kestettävä yhtä sesonkia pidempään.

Talossamme on vastikään tehty pientä pintaremonttia. Se on avannut silmäni iloisella tavalla näkemään, kuinka toisen romu on toisen aarre.

Ensinnäkin luovuimme toimivista, mutta meille turhista komeroista. Eräs tuttava sai niistä mainiosti lisää säilytystilaa tallinsa satulahuoneeseen. Toinen tuttava, juuri ihkauuteen kotiinsa muuttanut, tarjosi muutamaa kipsilevyä, jotka piisasivat meidän tarpeisiimme hyvin. Vastapalvelukseksi lupasin perennoja uuteen pihaan, kunhan se on kukkienistutuskunnossa. Naapurilla oli kaatopaikkakuormassaan maalipurkkeja, joiden pohjalta löytyi meille passeli pohjamaali. Ei tarvinnut sitäkään varten lähteä rautakauppaan.

Remontille on tullut hintaa naurettavan vähän, kun söpöt tapetitkin olivat puoli-ilmaiset. Iloisemmaksi kuin rahan säästyminen minut tekee kuitenkin juuri tämä uudenkarhean pinnan alle kätkeytyvä kierrätysaate: työhuoneemme sisältää mukavan yhdistelmän uutta, vanhaa ja lainattuakin.

Kirpputorit jätin oman onnensa nojaan, tulin vain pahalle mielelle siitä, kuinka kertakäyttöisiä ovat ihmisten vaateaatteet. Yhden aarreaitan kuitenkin löysin: Oulun kaupungin kierrätyskeskuksessa Espritin trikoopaidalla oli hintaa 20 senttiä. Mielestäni juuri sopivasti.