Ominta puhetta

Torstai 27.1.2011 - Kati

Oulun murre istuu minussa syvällä, vaikken olekaan aivan avojalakanen oululainen vaan tullista tullu, kuten sanotaan. Olin kahdeksanvuotias, kun tavailin suussani hullunkurista kieltä. ”Pölijä” ja ”alakko nää mua” kuulostivat hassuilta, vähän naurettaviltakin sananparsilta.

Katsoin vastikään Dome Karukosken elokuvan Napapiirin sankarit. Siinä murre on yksi tärkeimmistä päähenkilöiden persoonaa rakentavista elementeistä. Etelä- ja Itä-Suomen näyttelijät ovat tosissaan saaneet opetella pohojosen puhetapaa. Sen verran herkkäkorvainen olen, että vaikka päähenkilöiden puhe muodollisesti varsin pätevää olikin,  ei se silti ollut aivan aitoa. Eron huomasi, kun ääneen pääsi rovaniemeläinen taksikuski.

Pohjoisen murre kuulostaa helposti vähän pöljältä. Siitä irtosi Napapiirin sankareissakin monet naurut. Sen päähenkilöt olivat kaikessa herttaisuudessaan vähän yksinkertaisia tyyppejä. Heidän suuhunsa sopivat etelän ihmisten korvissa hauskat ilmaisut, kuten ”tikipoksi” tai ”ekkönäätiiä”.

Murreasia on jännä juttu. Minäkin voisin puhua nyt aivan toisella tavalla, jos olisin jäänyt asumaan synnyinkaupunkiini Tampereelle tai Helsinkiin, missä aloitin koulunkäyntini. Onneksi en. Minulle Oulun murre on ominta puhetta. Aivan upian omintakkeinen kieli.