Sielunruokaa

Maanantai 16.5.2011 klo 10:36 - Kati

Olin muistaakseni noin kymmenen, kun päädyin diskotanssin alkeiskurssille serkkuni kanssa. Tuosta kymmenen kerran kurssista jäivät mieleeni haparoivat hammerit ja bus stop -niminen tanssi. Halusin tanssia, mutta vielä tuolloin liikkeen tielle tuli epäonnistumisen ja unohdusten pelko. Jatkokurssille jäi menemättä.

Joskus yliopistoaikoina sain kaverin houkuteltua mukaan tanssin kokeilukurssille. Muistan elävästi ensimmäisen salsatuntini. Kehoni oli minulta hukassa, mutta sydän oli sitäkin enemmän mukana. Jäin heti koukkuun. Enää ei ollut tärkeää se, miltä näytin peilistä katsottuna. Tärkeää oli hyvä musiikki ja tanssin flow, joka vei mennessään, kun unohti askeleet.

Eilen illalla olin kutsuvieraana tanssikouluni Citydancen 20-vuotijuhlasgaalassa. Olen aina nauttinut myös tanssin katselemisesta. Illan ohjelmassa oli upeita esityksiä, joista toiset nousivat ylitse muiden. Erityisesti sellaiset, jotka kertoivat tarinan. Tanssi on mieletön ilmaisun kanava ja tunteiden tulkintaväline.

Jäin pohtimaan, nauttisinko tanssiesityksistä niin täysillä, jos en olisi koskaan itse tanssinut. Jos en tietäisi, miltä tanssi tuntuu kehossa - kuinka se valtaa koko vartalon, saa aikaan leijuvan fiiliksen ja tunteen, että mikä tahansa on mahdollista. Jos en olisi tuntenut, kuinka hiestä litimärät hiukset läiskähtävät käännöksessä kasvoille ja kuinka energiapiikin jälkeen kehon valtaa autuas rentous ja hyvän olon tunne. Ehkä en.

Suomen Dance-voittaja Sam Vaherlehto - joka tanssi illan viimeisen soolon - on kuulemma sanonut, että tanssi on hänelle sielunruokaa. Miten osuvasti sanottu.