Pieni pala unelmaa

”Mistä sä unelmoit?”

Ystävän kysymys saa miettimään. Mistä minä unelmoin? Menee pitkään, ennen kuin osaan vastata.

Tietysti, jos vastaisin tähän kysymykseen niin kuin on tapana vastata, löytäisin lueteltavaa. Että saisin tehdä rakastamaani työtä, pysyisin terveenä ja läheiseni pysyisivät terveinä. Että lapsestani kasvaisi kunnon kansalainen. Etteivät omat tai appivanhemmat joutuisi kohtaamaan kivuliasta vanhuutta. Kukapa nyt näistä ei unelmoisi?

Mutta jos mietin jotain isomman luokan haavetta, joka on vain minun, joudun pohdiskelemaan.

Ajattelen nimittäin, että mikä tahansa asia, joka on vain järjestelykysymys, ei oikeastaan ole unelma – vaan järjestelykysymys. Työpaikan vaihto, vuorotteluvapaa, osa-aikaeläke, lomareissu tyttöporukalla tai koiranpentu ovat yleensä järjestelykysymyksiä. Tällaisiin haaveisiin liittyy harmillisen usein ajatus sitku-elämästä: ”kyllä mä sitten, kun lapset ovat isompia / talo on valmis / asuntolaina on maksettu / saan palkankorotuksen. 

Unelmiin kannattaa tarttua heti: ”sitku”-päivää ei ehkä tule.

Enkä osaa ajatella, että unelma voisi olla mikään materialistinen asia. Punaiset nahkasaappaat tai uusi auto voivat olla tunteita herättäviä asioita, mutta eivät mielessäni täytä unelman kriteerejä. 

Näitä pohdiskellessani päädyn ajatukseen, että unelma on jotain, jossa pääsee toteuttamaan itseään. Siltä sektorilta se löytyi minullakin, unelmani. Itse asiassa minun ja ystävän unelmat olivat hyvin samankaltaisia. Minun unelmani liittyi luovaan kirjoittamiseen, ystävän unelma tanssimiseen ja laulamiseen.

Huomaan, kuinka tarpeellista omien unelmien yksilöiminen on. Jostain syystä ne kannattaa myös sanoa ääneen.

Noin kuukausi tämän keskustelun jälkeen kuulin saaneeni mojovan apurahan haaveilemalleni kirjoituskurssille. Tulevana kesänä aion toteuttaa yhden palan unelmaani.