Sata tavaraa

Näin vastikään Tavarataivas-elokuvan. Se oli mielenkiintoinen yhden miehen ihmiskoe, joka pisti eittämättä pohtimaan myös omia (tavara)valintoja. 

Ohjaaja Petri Luukkainen laittoi itsensä testiin, joka alkoi tyhjästä asunnosta, alasti. Vuoden ajan hänellä oli lupa hakea vuokravarastosta yksi tavara tai vaate päivässä. Mitään uutta ei saanut ostaa.

Ei liene yllätys, että mies aloitti pukeutumisesta: takista ja kengistä. Ilman sukkia ja kalsareita hän sen sijaan pärjäsi yllättävänkin pitkään. 

Jos asettaisin itselleni samanlaisen kokeen, mitä ottaisin ensimmäisenä? Mitkä ovat tavaroita, jotka koen välttämättömiksi? Kuinka paljon (tai vähän) tavaraa ihminen oikeasti tarvitsee? 

Luukkainen pärjäsi ilman jääkaappiakin yllättävän pitkään, vaikka sen ajatellaan olevan välttämättömyys. No, sinkkumies tosin söi ulkona ja nautti kotona vain mehua ja sormella voitelemiaan sämpylöitä. Tuorejuusto säilyi ikkunan välissä.

Jos Luukkainen olisi ollut nainen, hän olisi taatusti hakenut hammasharjan ja hammastahnan heti ensimmäisellä viikolla. Luultavasti hän olisi panostanut myös pyykkihuoltoon eikä olisi kuivannut itseään suihkun jälkeen villakangastakkiin. Epäilen, että myös lakanat ja vessaharja olisivat löytäneet tiensä sinkkunaisen boksiin aiemmin.

Tai mistä minä tiedän. Ehkä itsekin pärjäisin ilman sohvaa, keittiön pöytää ja verhoja. Aivan taatusti pärjäisin ilman kymmeniä kenkäpareja ja valtavaa kosmetiikka-arsenaaliani. 

Missä menee kohtuuden raja? Ihmiskokeensa jälkeen Luukkainen tietää, että ihminen (ainakin helsinkiläinen yksinasuja) tarvitsee noin sata välttämätöntä tavaraa ja toiset sata tuomaan lisämukavuutta elämään.

Tavaralla on silti lupa tuoda mielihyvää. Ihan hirveästi jäi harmittamaan se Luukkaisen Jopo, joka varastettiin. Olihan se äidin varastosta haettu 80-luvun Helkama nyt ihan onneton kulkupeli.

Julkaistu Sanomalehti Kalevassa 23.2.