Lounas joka viikko

Keskiviikko 8.2.2023 - Kati


Vuoden alussa tein itselleni lupauksen lounastaa joku viikko jonkun hyvän tyypin kanssa. Tämä ehti jo muodostua rutiiniksi vuonna 2019, mutta korona sotki hommat pariksi vuodeksi.

Mistä on kyse?

”Never eat alone”, sanovat viisaammat, kun puhuvat verkostoitumisen merkityksestä. Minä olen luonut kaikki työurani verkostoitumalla. Pienellä toiminimelläni oli viime viikolla synttärit. 17 vuotta sitten lähdin suoraan valmistuttuani freelanceriksi, ja kaikki verkostot piti luoda alusta.

Kun vuonna 2014 hyppäsin kylmiltään lauluntekijäksi, päämääränäni tehdä siitä itselleni sivutyö, verkostojen merkitystä ei voinut liikaa korostaa. Sama kävi, kun vuonna 2017 päätin saavuttaa taloudellisen vapauden asuntojen avulla. Ei näitä asioita lähdetä tekemään ilman verkostoja.

Pohjimmiltaan kyse on siitä, että ihmisten näkeminen ja uusien näkökulmien löytäminen piristää yksinyrittäjän arkea. Miten mukavaa on rauhassa vaihtaa ajatuksia! Kun ei ole työpaikan kahvihuonetta, näitä kohtaamisia osaa arvostaa. Siinä saattaa myös pystyä auttamaan toista, ja usein on syntynyt yhteistyötäkin.

Ja, no, syöminenhän nyt on aina mukavaa.

Avainsanat: verkostoituminen lounas työpaikkalounas toimittaja oulu


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini