Meillä on karvainen työhyvinvointipäällikkö!

Perjantai 6.10.2023 - Kati

Kun työt ovat kotona, käytännössä työhuoneessa kymmenen askeleen päässä, minulla saattaa usein mennä päiviä, ettei tule käytyä missään. Etenkin pimeään aikaan on haastavaa saada itseään edes ylös, ulos ja liikkumaan. Olen monta vuotta antanut itselleni tyhjiä uudenvuodenlupauksia aiheesta, mutta nyt tähän on onneksi tullut pysyvä muutos!

Meidän perhe oli kymmenen vuotta ilman koiraa. Kymmenen! Se on todella pitkä aika ottaen huomioon, että kun minusta tuli heppahullu 8-vuotiaana, ei elämässäni sen jälkeen mennyt viikkoa, ettenkö olisi ollut tekemisissä eläinten kanssa (hevosten ja koirien, etupäässä).

Lapsena haaveilin koirasta ja toivoin, että vaalea noutaja kävelisi minua vastaan koulumatkalla kaulassaan kyltti: ”löytäjä saa pitää”. Niin sitten melkein kävikin, kun lähipiirissä tuli kultaisennoutajan pitovaikeuksia, ja Lumikki muutti minun koirakseni. Se oli maailman ihanin koira, kuin ihmisen ajatus.

Kun Lumikki lähti, jäi niin iso aukko, että sitä tuntui mahdottomalta paikata. Lapsi oli 3-vuotias, kahden yrittäjän arki täyttä ja haaveena viettää pidempi aika ulkomailla. Kolme kevättä vietimmekin Espanjassa, ja on selvää, että koiran kanssa olisi ollut yksi ylimääräinen palikka soviteltavana. 

IMG_4183.jpg

Uuden koiran hankinta jäi, vaikka sille selvästi oli perheessämme taas tilaa. Korona-aikaan koitin vähän kysellä kasvattajilta, mutta kaikki pennut vietiin käsistä.

Tänä juhannuksena hän sitten vihdoin saapui, perheemme neljäs jäsen Luna. Ai miten mukavaa on ollut tuoksutella lähimetsää aamuisin ja ihailla takapihan järven siirtymistä kesästä syksyyn ja syksystä talveen. Olen ottanut tavoitteekseni ehtiä ulkoilemaan joka päivä auringon aikaan, ja se on ollut hyvä tavoite.

Meni aivan liian kauan, mutta nyt hän on täällä, maailman paras karvainen työhyvinvointipäällikkö! Valitsin hänet pentulaatikosta kolmen viikon ikäisenä, ja lauluntekijänä ilahduttaa, että sattumoisin hän oli pennuista se, jonka kennelnimi on Härkäpää For You I Sing.

IMG_4187.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koira koiranpentu työhyvinvointi toimittaja oulu

On etuoikeus saada tehdä merkityksellistä työtä

Keskiviikko 26.4.2023 klo 16.33 - Kati

Kolmen remonttivuoden jälkeen olen taas tänä vuonna keskittynyt ydinosaamisalueeseeni, eli freetoimittajan töihin. Vaikka maailman myllerrys tuntuu tässä työssä ja muutama asiakas on kilpailuttanut sisältöjään ja näin ollen jäänyt pois omista asiakkaistani, on puhelin myös pirissyt mukavasti uusien asiakkaiden toimesta.

Ilahdun aina, kun saan tehdä omia arvojani tukevaa, merkityksellistä työtä. Uskon melko naiivistikin, että sisältöjä tuottamalla voi joskus vaikuttaa lukijan ajatteluun ja ehkä joskus jopa toimintaankin. Oulun yliopisto on rakas asiakkaani, jolle olemme Mikon kanssa tehneet monenlaisia sisältöjä. Viimeisimpänä ilahdutti kohtaaminen ihanan Sennin kanssa, jonka tarina ehkä houkuttelee opintoja pohtivia naisia matemaatisille aloille. Senni ainakin oli yläkoulun kemian opena aivan elementissään!

Sydäntä läikähdyttävän merkityksellinen oli myös juttu, jonka sain tehdä Invalidiliiton It-lehteen. Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajaopiskelijat järjestivät työpajatyyppisiä tanssitunteja kaikenkehoisille – tunnille sai tulla pyörätuolissa tai kävelykepin kanssa, ja jokainen sai tehdä tasollaan. Olen itsekin harrastanut hiukan tanssia nuorena aikuisena, ja tämä juttukeikka sai taas muistamaan, miten mieletön voima tanssilla oikeasti onkaan.

Uskon, että myös vaikkapa Annikasta kertova juttuni voi antaa jollekulle velkavankeudessa tai taloudellisessa ahdingossa pyristelevälle toivoa. Oli myös merkityksellistä saada kirjoittaa juttu Limingan kunnan innovaatioista ruokahävikin pienentämiseen ja mielenterveyspalvelujen saatavuuteen liittyen.

Merkityksellistä työtä saan tehdä myös musiikintekijänä. Pyrin usein ujuttamaan biisiin palan omaa sydäntäni, kuten vaikkapa Tuohimaan Luota hyvään -kappaleessa, jonka tekstin kirjoitimme yhdessä Lauri Tuohimaan kanssa jo kauan ennen sotaa.

Kun paha ruudun valtaa taas
ja lööpit huutaa hulluuttaan
kun ihmisiä tuomitaan
silti luota hyvään
Kun kansat nostaa aseitaan
ja toiset hylkää kotejaan
kun epätoivo vallan saa
vielä luota hyvään

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: freelancer toimittaja oulu merkityksellinen työ

Lounas joka viikko

Keskiviikko 8.2.2023 - Kati

Vuoden alussa tein itselleni lupauksen lounastaa joku viikko jonkun hyvän tyypin kanssa. Tämä ehti jo muodostua rutiiniksi vuonna 2019, mutta korona sotki hommat pariksi vuodeksi.

Mistä on kyse?

”Never eat alone”, sanovat viisaammat, kun puhuvat verkostoitumisen merkityksestä. Minä olen luonut kaikki työurani verkostoitumalla. Pienellä toiminimelläni oli viime viikolla synttärit. 17 vuotta sitten lähdin suoraan valmistuttuani freelanceriksi, ja kaikki verkostot piti luoda alusta.

Kun vuonna 2014 hyppäsin kylmiltään lauluntekijäksi, päämääränäni tehdä siitä itselleni sivutyö, verkostojen merkitystä ei voinut liikaa korostaa. Sama kävi, kun vuonna 2017 päätin saavuttaa taloudellisen vapauden asuntojen avulla. Ei näitä asioita lähdetä tekemään ilman verkostoja.

Pohjimmiltaan kyse on siitä, että ihmisten näkeminen ja uusien näkökulmien löytäminen piristää yksinyrittäjän arkea. Miten mukavaa on rauhassa vaihtaa ajatuksia! Kun ei ole työpaikan kahvihuonetta, näitä kohtaamisia osaa arvostaa. Siinä saattaa myös pystyä auttamaan toista, ja usein on syntynyt yhteistyötäkin.

Ja, no, syöminenhän nyt on aina mukavaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: verkostoituminen lounas työpaikkalounas toimittaja oulu

Joululaulujen erikoisnainen

Keskiviikko 28.12.2022 - Kati

Otsikko, jolla toimittaja Niina Hentilä otsikoi juttunsa minusta Forum24-lehteen, hymyilyttää. Tottahan tuo on, kirjoittamistani joululauluista saa jo kokonaisen biisilistan tehtyä – kälyni voi todistaa, hän oli kuulemma sellaisen nyt joulun aikaan tehnyt!

Oli mukavaa ja hämmentävää istua taas ”väärällä” puolella pöytää, eli haastateltavana. Minua on viime vuosina haastateltu useita kertoja, liittyen milloin sanoittamiseen, milloin asuntoihin ja remontteihin. Syksyllä olin Radio Kalevassa haastateltavana jälkimmäisestä aiheesta, ja radiohaastis se vasta oli jännittävää! 

Se, mikä näitä kahta mainitsemaani haastattelutilannetta yhdisti, on ammattitoimittaja. Täytyy nimittäin samaan hengenvetoon todeta, että ihan jokaiseen haastatteluprosessiin en ole ollut tyytyväinen. Kun toimittaja kysyy, sopiiko haastattelu tehdä sähköpostilla, minulla vähän särähtää korvaan. Olen kuitenkin suostunut, ja lopputulema on se, että kun juttu ilmestyy, niin sehän on minun itseni kirjoittama! Olen itse valinnut melkeinpä kaikki sen sanamuodot ja rajannut aiheen. Jatkokysymyksiähän sähköpostihaastattelussa harvoin tehdään.

Jatkokysymykset, ne nimittäin ovat toimittajan ammattitaidon mittari ja koko keskustelun suola! Osaava toimittaja osaa kaivaa pikkuisen syvemmälle, kysyä ajatusta, tunnetta tai tilannetta jonkin sanotun takana. Hän saattaa tökätä liikkeelle sellaisiakin pohdintoja, joita ei ole tullut itse edes ajateltua. Näin kävi Niinankin kanssa. Hän kysyi hyviä kysymyksiä!

Mitä opin tästä kokemuksesta? Ainakin sen, että aion jatkaa valitsemallani tiellä toimittajana, ja se valitsemani tie on keskusteleva haastattelu. Haastattelutilanne on minusta parhaimmillaan silloin, kun se ei ole yksipuolinen tenttaus, vaan sekä toimittaja että haastateltava antavat itsestään. Enkä koskaan jätä tilaisuutta olla kysymättä jatkokysymystä, kun aihe on kiinnostava!

Forum24:n jutun voi lukea täältä. Lauluista puheen ollen, syksyyn mahtui pari hienoa hetkeä. Toinen oli Kurren kipuaminen Syksyn Sävel -kilpailun kakkoseksi sanoittamallani kappaleella Sä oot aina mulle syy. Toinen oli Suvi Teräsniskan joulukonsertti Nokia Arenalla 5000-päiselle yleisölle. Joulun henki oli konsertin avausbiisi<3.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lauluntekijä toimittaja oulu

"Naisella pitää olla omaa rahaa ja oma huone"

Sunnuntai 23.10.2022 - Kati

Ihailen ihmisiä, jotka kykenevät luovaan kirjoitustyöhön missä ja milloin tahansa. Itseäni kuormittaa valtavasti, jos kirjoittamiselle ei ole rauhallista tilaa. Työjuttujani, siis toimittajan töitä, teen kotimme yhteyteen rakennetussa yhteisessä työhuoneessamme. Kun minä istun koneelle, mies tietää laittaa radion kiinni ja luurit korviinsa. Tarvitsen työhöni täydellistä hiljaisuutta.

Tehokkaimmat kirjoitustunnit minulle ovat aamusta. Mullistava muutos työntekooni tuli, kun korona-kotikoulun iskiessä päälle opin tekemään kirjoitustyöt pois alta kello kymmeneen mennessä. En ole sen jälkeen palannut entiseen rytmiini, jossa haahuilen iltapäivät sijaistoimintoja tehden, koska ”pitäisi” aloittaa jotain järkevää. Ei pidä, minä teen nykyään neljän tunnin työpäivää.

Sanoittaminen vaatii haahuiluaikaa

Olen myös sanoittaja, ja tätä – omissa silmissäni sitä aidosti luovaa – kirjoittamisen lajia taas en pysty hoitamaan samalla, tehokkaalla logiikalla kuin lehtijuttuja. Tarvitsen siihen haahuiluaikaa, sitä, ettei kukaan vaadi minulta kohta välipalaa tai harhauta ajatuksiani jotenkin muuten. Ennen kuin Oulu kielsi Airbnb:n, saatoin ottaa omaa aikaa kalustetuissa kaupunkiasuinnoissamme silloin, kun ne olivat vapaana. Se oli ihanaa ( ja auttoi sitäpaitsi näkemään asunnon mahdolliset puutteet majoittujan silmin, ei hyödyllistäkin).

Olen myös päätynyt vuokraamaan mökkejä ja airbnb-asuntoja luovia retriittejäni varten. Rakastan sitä, kun häly päässäni hiljenee ja olen omassa tilassani, vain minä ja sanat. Kun voin jatkaa kirjoittamista iltaan tai vaikka yöhön asti miettimättä, pitääkö aamulla herätä aikaisin, ja harhautua kuuntelemaan biisejä sieltä täältä, ilman ajantajua.

Viime joulukuusta lähtien meillä on myös ollut oma luova tukikohta, minitalo Haiku Hailuodossa. Mökki Hailuodossa on ollut haaveemme, mutta takaraivossa on ollut ajatus, että luultavasti se tulee olemaan projektimökki, johon pitää sitoa runsaasti omaa pääomaa – sekä rahallista että ajallista. Vuokramökki on siis meille täydellinen! Vielä, kun omistaja näytti vihreää valoa mökin lyhytvuokraukselle eteenpäin, päätös oli sinetöity.

Minitalo on moderni mökki

Kompaktin, 21-neliöisen mökin on valmistanut Limingassa sijaiteva Hawo ja se sijaitsee pienessä yhtiössä, omassa rauhassaan, mutta aivan Hailuodon palveujen kupeessa. Talvella ei tarvitse tilata aurausta ja roskat voi kierrättää omassa pihassa. Mikä parasta: ympärivuotiseen asumiseen tarkoitettu minitalo on moderni, raikas ja lämmin myös tammikuisena, pilkkopimeänä myrskyiltana. Sen kuin astuu lauttamatkan jälkeen sisään ja avaa läppärin (ja kaupungista ResQ-pelastetun sushipaketin).

Kesä oli meillä taas tyypillinen kesä, eli täynnä perhepuuhaa ja lomailua. Nyt syksyn ja talven tullen, kun syksyn remonttisuma on helpottanut, aion kyllä ottaa omaa aikaa ihan olan takaa ja vetäytyä ”huoneeseeni”. Voi Virginia, I feel you! Naisella todellakin pitää olla omaa rahaa ja oma huone! Kotiin palattuani olen rentoutunut ja luovuuspöhnästä takaisin maan pinnalle palannut äiti ja puoliso.

Teksti on julkaistu alunperin Taloushaukka-blogissani.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: oma aika, omat rahat, oma tila, freelancer, sanoittaja, toimittaja oulu

Kuukausi auringossa - miksi ei?

Sunnuntai 15.5.2022 - Kati

Muutama vuosi sitten meillä oli ollut haaveena viettää pidempi aika auringossa. Kun lapsi aloitti koulun vuonna 2017, ajattelimme, että tuo mahdollisuus meni – kunnes luimme lehdestä Fuengirolan kotikoulusta, ja saimme idiksen: mitä jos lähtisimme keväällä pariksi kuukaudeksi auringon alle, lapsi menisi kouluun ja me kokeilisimme, kuinka paljon töistämme voi hoitaa etänä. Toteutimme ensimmäisen reissun huhti-toukokuussa 2018 ja toisen 2019.

Nyt olemme täällä taas, toukokuun, tutussa Fugessa, jossa Suomi-kauppa on nurkan takana ja lapsi on päivisin puoli kymmenestä kahteen koulussa. Koulusta on löytynyt kavereita ja mielekästä tekemistä, ja meille on jäänyt aikaa hoitaa omia työhommia. Työn tekemisen muoto on tässä viimeisten vuosien aikana muuttunut täysin, nyt naurattaa tuo meidän ”etätyökokeilu”. Kukaan haastateltava ei enää nostele kulmiaan, jos ehdotan haastattelun tekemistä puhelimitse, päinvastoin.

Miksi tuttu ja turvallinen Fuge?

Fuengirolaan meitä veti siis ennen kaikkea koulu, johon lapsi voi mennä lyhyeksikin aikaa. Noin muuten sain ilokseni vuonna 2018 todeta, että kaikki ennakkoluuloni paikasta sain heittää romukoppaan. Fuge on mukava, siisti ja turvallinen pikkukaupunki, jonka suomalaisyhteisöstä on pelkästään etua: olemme osallistuneet Sofia-opiston jumpille, vaellusretkille ja espanjan-tunneille. Suomi-kaupasta ostan kauramaitoa ja Panttereita.

On ollut ihanaa palata tuttuun paikkaan. Koulu ja sen toimintatavat ovat lapselle tuttuja, kaupat ja monet tuotteet siellä kertaalleen kokeiltuja. Asunto on kiva ja siisti. Kirjoitan tätä parvekkeella, jonka alla Välimeren aallot lyövät rantaan. Siinä missä kahdella ensimmäisellä reissuilla menimme maltillisella budjetilla, on ihanaa huomata, että taloudellinen tilanteemme antaa meille nyt pelivaraa. Eteläparveke merelle on erinomainen upgreidaus. Talon uima-allas avataan tänään.

Mitä maksaa?

Kolmion vuokra Paseolla eli rantakadulla on toukokuussa 1000 euroa, mihin tulee päälle sähkö ja välityspalkkio (150 euroa, sunnuntaisaapuminen lisäksi 50 euroa). Vuokrasimme asunnon paikalliselta, suomalaiselta välittäjältä, joita Fugessa on pilvin pimein. Koulun kuukausimaksu on 400 euroa. Ruoka on olevinaan Espanjassa edullista, mutta koska lapsi ei luonnollisestikaan saa täällä maksutonta kouluruokaa vaan syö koulussa eväät, ruokaa pitää laittaa enemmän kuin kotona. Lisäksi ruuan hinta nousee selvästi täälläkin. Olen myös huomannut, että lomalla tulee ostettua kaikenlaista snacksia ja limpparia.

Vihannekset ja hedelmät saa edullisimmin tiistaimarkkinoilta.


Ensimmäisillä reissuilla vuokrasimme kotona omakotitalomme reissun ajaksi, nyt emme sitä tehneet. Sen sijaan toukokuun alussa tilille kilahti vuokra 12 sijoitusasunnostamme. Asuntovarallisuuden kasvattaminen on ollut meille merkittävä vapauden mahdollistaja: vuonna 2017 meillä oli vasta kolme sijoitusasuntoa ja vuonna 2018 viisi.

Arki on meille parasta, lomallakin

Olemme rutiineja rakastava perhe. Arki ja arjen rytmi on parasta meille, lomallakin. Iltapäivisin, iltaisin ja viikonloppuisin ehdimme olla rannalla ja tehdä retkiä lähiympäristöön. Annan mielelläni tilaa omalle kirjoittamiselle lomallakin. Teen neljän tunnin työpäivää ja olen nirso töitteni suhteen.

Makuuhuoneen ikkunan takana pauhaa Välimeri.

Arkiloma mahdollistaa sen, ettei meidän tarvinnut varautua reissuun taloudellisesti mitenkään, vaan pystymme tekemään täältä saman laskutuksen kuin kotoakin käsin. Tämä juuri on yrittäjyydessä parasta. Kun keväällä aloimme miettiä, lähtisimmekö kuluttavien koronavuosien jälkeen jälleen keväällä aurinkoon, esiin nousi oikeastaan vain yksi kysymys: miksi emme lähtisi?

Kotona molemmat keskeneräiset remonttimme saavat seistä keskeneräisinä, eikä minun tarvitse ottaa niihin kantaa etänä. Tiedän, että kuukauden tauon jälkeen purkuhommat ja tapettien irrotus tuntuvat taas etuoikeudelta. Ja mikä parasta, siellä on valmistumassa jälleen kaksi asuntoa, jotka luovat meille lisää vapautta.

Teksti on julkaistu alunperin Taloushaukka-blogissani.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: irtiotto freelancer fuengirola toimittaja oulu

Mun eka puhekeikka!

Perjantai 6.5.2022 klo 12.22 - Kati

Sometyö Taloushaukkana Rahamedian blogissa ja Instagramissa on tuonut myös ihan uusia aluevaltauksia! Viime syksynä olin mukana Suomen Vuokranantajien paneelissa juttelemassa hyvästä vuokranantajuudesta ja Rahamedian verkostoitumistapahtumassa niin ikään paneelissa juttelemassa asuntosijoittamisesta.

Nyt minua pyydetiin Oulun Rakentaja-tapahtumaan puhumaan sijoitusasunnon arvon nostamisesta remontin avulla. Jihuu! Näkökulmakseni valitsin lisäarvon tuottamisen. Oikeastaan oivalsin samalla viikolla Suomen Musiikintekijöiden seminaarissa, mikä on se minun juttuni asuntosijoittamisessa: se on lisäarvo - arvon luominen "tyhjästä" sinne, missä sitä ennen ei ole mitään. Aivan samalla tavalla kuin lauluja luodaan, siis!

Taloushaukka_Raksamessut2022_01_HiRes.jpg

Eniten jännitti elämäni ensimmäisen powerpointin teko ja se, pysynkö asiassa vai lähdenkö täysin rönsyilemään. Minähän en ujostele puhua, päinvastoin, mutta koen, ettei sanottavani useinkaan ole kovin strukturoitua, vaan rönsyilen sinne tänne.

Sain kuitenkin mukavaa palautetta, että minua on kiva kuunnella ja että esitykseni oli mukavan henkilökohtainen. Moni tuli esityksen jälkeen juttelemaan ja minulle jäi fiilis, että pystyin jopa tarjoamaan kuulijoille jotain – no, ainakin mehukkaita ennen ja jälkeen -kuvia!

Taloushaukka_Raksamessut2022_03_HiRes.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: toimittaja sijoittaja puhuja puhekeikka messut

Joko nääki hiihät?

Perjantai 26.2.2021 klo 9.08 - Kati

Sukset suhisevat latua vasten suorastaan meditatiivisen rauhoittavasti. Pakkasen kuorruttamat puut muotoilevat eteeni aivan toisenlaisen maiseman, kuin mistä juuri äsken lähdin liikkeelle. Aivan kuin olisin satumetsässä, joka kietoo minut pehmeään syleilyynsä. Kello on vasta kaksi iltapäivällä, joten ladulla ei ole ruuhkaa. Saan pitää tämän itselläni. Tunne on pakahduttava.

Kun kaikki kiva on kielletty, tunteet purskahtelevat esiin yllättävissä paikoissa. Kuten nyt vaikkapa Kuivasjärven ja Auranmajan välisellä hiihtoladulla, jonka latukone on juuri ajanut napakan tasaiseksi. Jalassa appiukon ikivanhat Järviset ja kourassa sauvat, joilla muistan sitkutelleeni pakollisia kouluhiihtoja jo joskus 90-luvulla. Hiki hiipii toppatakin selkään, sillä tähän varustekuvioon eivät todellakaan kuulu mitkään tekniset hiihtopuvut. Teknisen aluspaidan sentään puin.

Tarvittiin pysähtynyt maailma, kielto kulttuuritapahtumille ja rajoitukset kuntosalin ryhmäliikuntatunneille, jotta minäkin kampesin sukseni autotallin orrelta ja lähdin ladulle. Nyt, kun suihkin tässä muina hiihtäjinä, ihmettelen, etten tehnyt tätä aiemmin. Ladulle on sentään pihastamme matkaa ainakin sata metriä.

Lapsena olin innokkaampi hiihtäjä. Serkkutytön kanssa lykimme Hönttämäestä Haapalehtoon ja takaisin, monta kertaa viikossa. Hiukset hikoilivat pipojen alla, anorakit suhisivat ja säärystimiin muodostui lumikokkareita. Monojen kolme reikää piti puhdistaa, ennen kuin ne sai suksiin kiinni. 

Lapsuuden latu oli tasainen kuin keski-ikäisen elämä kotikaranteenissa. Tasainen on tämäkin ladunpätkä, onneksi. En totisesti kaipaa nyt mitään alamäkihurvittelua, saati onnettomille ojentajilleni ylämäkitreeniä.

Okei, eihän tämä nyt ihan pelkkää nautintoa ole. Nihkeällä kelillä tulee mieleen, että kävellen olisin jo perillä. Silti: kotona pipon alta kuoriutuva hiki palkitsee. Kun hyötyliikunta on jo liian kauan rajoittunut jääkaapin ja etätyöpisteen väliin, kunnon hikiliikunta tuntuu luksukselta.

Hiihto on lähiliikuntaa parhaimmillaan ja sitä voi tehdä mihin kellonaikaan tahansa. Enkä muuten heti keksi niin kokonaisvaltaista liikuntamuotoa kuin hiihto. Harvassa lajissa hikoavat sormenvälitkin. Joko nääki hiihät?

Kolumni on julkaistu myös Mun Oulu -kaupunkimediassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hiihto koronavuosi paluu ladulle latu oulu toimittaja oulu

Koronavuosi on kirkastanut arvojani

Keskiviikko 30.12.2020 - Kati

Vuoden loppua kohti mentäessä sosiaalisessa mediassa putkahtaa esiin meemejä vuodesta 2020. Yhdessä se on ollut raastinraudasta tehty vessapaperi, toisessa kuravedestä tehty jätskitötterö.

En tietenkään aliarvioi maailman hätää ja vakavaa koronatilannetta, mutta henkilökohtaisella tasolla kulunut vuosi on ollut minulle vuosi muiden joukossa. Ehkä jopa hiukan parempi kuin edeltäjänsä, sillä 2020 on avannut silmäni näkemään sen hyvän, mikä lähelläni jo on. Monia asioita, joita olen arvostanut jo ennen tätä kaikkea, arvostan nyt entistä enemmän.

Ensinnäkin olen huomannut, että viihdyn kotona vallan mainiosti. Kevään kotikaranteeni ei ollut mikään kynnyskysymys. Ei myöskään kesä ilman pidemmälle suuntautuvia reissuja. 

Työskentelen jo valmiiksi kotoa käsin, ja olen jo aikaa sitten pistänyt merkille, että aamuruuhkaton elämä sopii minulle. Lapsen etäkoulu pisti hiukan haastetta työkuvioihin, mutta niistäkin selvittiin.

Kuten monet muut, innostuimme remontoimaan nurkkia ja pistämään turhaa tavaraa kiertoon. Tuli tarpeeseen. 

Inhoan tungosta ja ihmisjoukkoja, ja siksi kaupassakäynti ei koskaan ole kuulunut suosikkipuuhiini. Koronavuoden myötä perheemme on järjestäytynyt tässä asiassa entisestään. Tavoite on, että viikosta selvittäisiin maksimissaan kahdella kauppareissulla. Suunnitelmallisuutta se kyllä vaatii.

Espanjan tuntien päättyminen kuin seinään kirpaisi kyllä vähän. Natiivi opettaja oli ihana, ja harmittaa, ettei saatu vaihtaa adióksia. Huomaan ajatusteni vaeltavan jo aikaan, jolloin espanjan ryhmän kokoon saaminen ei olisi fyysisestä etäisyydestä kiinni. Jospa Juan pistää vielä Teams-ryhmän pystyyn, riippumatta siitä missä päin maailmaa asuu. Uskon, että monta muutakin fiksua keksintöä syntyy tämän vuoden seurauksena.

Löysin Woltin ja mahdollisuuden tilata ravintolaruokaa kotiovelle. Tapasin inspiroivia ihmisiä kävelylenkeillä. Löysin monta uutta, hyvää podcastia. Vaihdoin kuntosaliliikunnan ulkoliikuntaan ja kokeilin myös kotitreeniä. Testasin uusia kasvisruokareseptejä ja leivoin jopa pullaa.

Lompakkoni kiittää kaikista niistä säästetyistä seteleistä jotka sinne jäivät, kun kaikenlainen ylimääräinen kaupungilla haahuilu ja toisaalta myös reissut ja pikkujoulut oli peruttu. 

Kiitos, vuosi 2020. Muistutit minua siitä, että onni löytyy läheltä. Uskon, että ansiostasi osaan jatkossa käyttää aikani ja rahani entistä viisaammin.

Kolumni on julkaistu myös Mun Oulu -kaupunkimediassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: korona vuosi 2020 arvot freelancer toimittaja oulu

Erikoisen kevään jälkeen tavallinen kesä

Keskiviikko 12.8.2020 klo 17.29 - Kati

Omenat alkavat olla kohta kypsiä. Koululainen lähti tänään kouluun.

Olipa epätavallisen kevään jälkeen ihanan tavallinen kesä. Freelancer-perheemme työt seisahtuivat keväällä kuin seinään, mutta onneksi meillä oli yhden sijoitusasunnon remontti päällä. Se piti meidät touhussa ja katseen pallossa: jaha, tehdään nyt sit tätä. Otimme kevään seikkailuna ja sellainen se kyllä olikin.

Onneksemme meillä oli kokemusta tästä tiiviistä perheen kesken olemisesta ja satunnaisista etätöistä jo kahdelta keväältä Fuengirolassa. Oikein nauratti, kun tajusin, että nyt ollaan lapsen kotikoulua lukuun ottamatta tismalleen samassa tilanteessa. Paitsi että ei menty iltapäivisin rannalle, kun ei menty mihinkään.

Kajaaninkatu_MTO9443_LoRes2.jpg

Remontti tuli valmiiksi ja kesä jatkui samaa rataa kuin kevätkin, eli juuri samoin kuin meillä kesät aina: kotona viihtyen, satunnaisia töitä tehden, nurkkia kunnostaen ja kahta lämmintä ateriaa päivässä kokaten. Yleensä pyrimme ajoittamaan matkustamisen (sekä kotimaassa että ulkomaille) koululaisten loma-aikojen ulkopuolelle, joten meille tämä ei ollut kummoisempaa kärvistelyä. Kotona on ihmisen hyvä. Kesä meni yhtäaikaa sekä nopeasti että hitaasti. Tänä vuonna sitä eivät rytmittäneet festivaalit eivätkä sukulointireissut.

Tavallisuus saisi mielellään nyt jatkua. Se tarkoittaisi meidän kohdallamme sitä, että lomilta palaavat asiakkaat alkaisivat tehdä tilauksia, haastateltavia voisi reilusti kätellä, ystävien ja kollegojen kanssa voisi sopia lounastreffejä. Saisi tykkäillä muusikkoystävien keikkapäivityksistä ja matkustaa junalla pääkaupunkiin työasioissa. Lapsen ainoa harrastus jatkuisi normaalisti, espanjantunnit käynnistyisivät taas ja salilla rohkaistuttaisiin lisäämään ryhmäliikuntatunteja.

Kaupassa voin edelleen käyttää käsidesiä mennen tullen ja ilahtua, kun kaikki pesevät yleisessä vessassa kätensä. Voin yskiä hihaan jos yskittää, ja huomioida turvavälit siellä ja täällä. Voin olla ahtautumatta väkijoukkoihin, jos vain saan silloin tällöin istahtaa ravintolan pöytään ja vaikka nauttia elävästä musiikistakin vielä tälle vuotta.

Tavallinen syksy, tulisitpa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: korona karanteeni kesä kesä2020 rajoitteet toimittaja freelancer

Asuntosalkku on perheemme kolmas puurtaja

Torstai 14.5.2020 klo 10.52 - Kati

Periaatteessa inhoan sanontaa ”pahan päivän varalle”. Se on kuin odottelisi maailmanloppua. Silti, sitähän käytetään. Esimerkiksi rahaa laitetaan säästöön ”pahan päivän varalle”, tai ainakin moni laittaa.

Minäkin – vaikka en koskaan ajatellut, että paha päivä osuisi joskus kohdalleni. Silti, en ole koskaan saanut kuukausipalkkaa – siis rahaa myös lomalla ja sairauspäiviltä. Itseni työllistävänä yksinyrittäjänä olen siis aina tiennyt, että puskuria on oltava, sillä mikään ei ole varmaa. 

Viisi vuotta sitten aloin rakentaa itselleni passiivista tulonlähdettä asunnoista. Takaraivossa oli varmaankin se paha päivä, vaikken edelleenkään oikein uskonut sellaiseen. Itse asiassa ostin ensimmäisen asunnonpuolikkaani eläkepäiviä ajatellen. Sitten aloin miettiä asiaa hiukan toisin. Ajatukseni oli, että olisi mukavaa, jos olisi sellainenkin tulonlähde joka toisi tuloja siitä riippumatta, teenkö töitä. Että onko minusta töihin. Että onko minulle töitä.

Toita.PNG

Omistan tällä hetkellä osuuden kymmenestä asunnosta, joista kaksi on remontissa. Täytyy sanoa, että kun yhteiskunta pari kuukautta sitten pikavauhtia pysäytettiin, olin aika lamaantunut. Nyt se paha päivä sitten tuli! Työt vähenivät, eikä kolmasluokkalaisen kotikoulu oikein sovi yhteen kirjoitustöiden kanssa.

Tottakai olen huolissani maailman tilasta, yhteiskuntamme tulevaisuudesta, tulevista töistäni, puolisoni työtilanteesta, kanssayrittäjien taloudellisesta tilanteesta ja vuokralaisteni maksukyvystä. 

Asuntosalkku on perheemme kolmas puurtaja. Kun nämä käsillä olevat remontit on saatettu loppuun (toinen jo parin viikon sisään, jee!), salkku tuo vastikkeiden ja lainanlyhennysten jälkeen talouteemme yhden keskituloisen palkan verran tuloja. 

Kannatti antaa ajatus pahalle päivälle. 

Avaimet2.jpg

P.S. Kuvassa on avainnippuni tänään, 14.5. Kaksi asuntoa on remontissa. Kolmas ostettiin eilen ja siitä on näytöt tänään illalla. Yhdessä vaihtui vuokralainen eilen, toisessa kuun lopussa. Yhteen asuntoon pitää käydä tämän viikon aikana vaihtamassa raitisilmasuodatin (koronan vuoksi kiinteistöhuolto ei tänä keväänä hoida sitä). Meillä on juuri nyt ruuhkaa!

2 kommenttia . Avainsanat: Asuntosijoittaminen taloudellien vapaus taloudellien riippumattomuus freelancer oulu vuokranantaja hyvävuokranantaja korona remontti passiivinentulo eläke

Olen muuttanut suhtautumiseni aamuihin

Keskiviikko 25.3.2020 klo 10.08 - Kati

Kello tulee yhdeksän ja olen oikeastaan jo tehnyt kaikki päivän kriittisimmät työt, eli kirjoittanut kaksi juttua ja lähettänyt toisen niistä toimitukseen, toisen haastatellulle tarkistettavaksi. Ensimmäisestä laitoin jo laskunkin menemään. Olo on tehokas.

Aloitin työpäiväni tänään – siis tänäänkin – noin puoli kahdeksalta kahvikupillisen kanssa, vuosi sitten remontoidussa työhuoneessamme. Annoin aamun lehden jäädä laatikkoon ja pappajugurtin ja myslin kaappiin. Minulla oli tärkeämpää tekemistä, nimittäin työt.

Luin syksyllä artikkelin Daniel H. Pinkin kirjasta Milloin? Oikealla hetkellä toimimisen taito. Siinä puhuttiin kronotyypeistä eli siitä, kuinka jotkut meistä ovat aamuihmisiä, toiset iltaihmisiä ja suurin osa on jotain siltä väliltä.

Minä en ole ikinä ajatellut olevani aamuihminen. Toisaalta, kun katson puolisoani, tiedän, että hän ei ainakaan ole aamuihminen. Vaikken nouse talven pimeinä aamuina sängystä ylös innokkaana, ei minun silti tarvitse käynnistellä konettani aamuisin. Ehei. Minun aivonihan ovat skarpeimmillaan aamusta, tajusin. Iltapäivät sen sijaan tuottavat usein tuskaa. Luovan työn aloittaminen tuntuu silloin tervanjuonnilta. Lempipuuhaani iltapäivisin on vältellä töitä.

Daniel H. Pinkillä on yksinkertainen kaava, jolla lasketaan ihmisen ”virkkuusaika” puhtaasti yöunien keskikohdan perusteella. Ja mitä oivalsin? Minähän olen aamuvirkku! Ja mitä aamuvirkun tulisi tehdä? No tietysti ottaa kaikki hyvä irti aamukapasiteetistaan ja tehdä silloin ne kaikkein vaativimmat työtehtävät.

IMG_9155.jpg

Mihin minä sitten olen aamuni tuhrannut? Sometteluun, laskujen maksamiseen, sähköpostisäätöön, lehden lukemiseen, pyykkikoneen täyttämiseen, keittiön siivoukseen… you name it! Kaikkeen aivan turhaan sähellykseen siis, jonka voisi aivan hyvin tehdä myös silloin, kun aivojeni arvokkain aika ei ole kulumassa.

Siispä olen viime lokakuusta lähtien muuttanut rutiinejani. Skippasin kaikki edelliset ja aloin paukuttaa tekstiä aina aamusta. Joskus yhden, joskus kaksi juttua. Yleensä ennen kymmentä olen valmis. Jos jokin keskittymistä vaativa kirjoitustyö jää tekemättä, tiedän, että sen hetki on seuraavana aamuna puoli kahdeksalta – ei siis iltapäivän kitutunteina, ikinä. 

Säntillistämällä aamuni vapautin siis myös iltapäiväni. Notkuva todo-lista ei enää seuraa minua pitkin päivää, sillä voin sanoa sille: aamulla. Kirjoitan myös, vaikkei minulla olisi ”mitään kirjoitettavaa” eli asiakkaalta tilattua työtä. Kuten tänään, kun kirjoitan tätä blogitekstiä. 

Päiväni jatkuvat siten, että yhdentoista maissa olen joko salilla (normaalioloissa) tai syömässä, ja lounaan jälkeen luen lehden ja somettelen pitkän kaavan mukaan. Iltapäivälle jäävät sälä ja haastattelut, jos niitä on.

Tämä on ollut kohdallani mullistava juttu, ja tuntuu älyttömältä, etten tajunnut tätä aiemmin. Ja kuinka tehokkaaksi tämä aamuvirkkumetodi onkaan osoittautunut nyt, kun meillä on huushollissa myös kotikoululainen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aamuvirkku aamuihminen kronotyyppi freelancer oivallus työhuone rutiinit

Merkityksellistä tätä vuotta

Torstai 27.2.2020 klo 17.05 - Kati

Vuoden vaihteessa on ollut jälleen hyvä aika pohtia mennyttä ja tulevaa. Yhden naisen yritykseni syntymäpäivä oli 1.2. Tänä vuonna tuli täyteen jo 14 vuotta! 14 vuotta siitä kun ilman minkäänlaista yrittäjätaustaa tai -tukea pistin pystyyn oman pienen toiminimeni, sillä sopivia palkkatöitä ei vain ollut tarjolla. Jo tuolloin oli selvää, että yrittäminen on mun juttu, vaikken sen koukeroista mitään tiennytkään.

Yrittäjyys mahdollistaa sen, että työni vastaa arvojani. Tämän olen todella tajunnut vasta ehkä ihan viime vuosina. Aina on toki ollut selvää, että yrittäjyys on minulle oiva valinta siksi, että tärkeimpiin arvoihini kuuluu muun muassa vapaus. Yrittäjyys on ollut tapa yhdistää työ ja hevosenomistajuus, myöhemmin työ ja perhe.

Arvoihini kuuluu myös merkityksellisyys, ja se on tunne, jota saan työssäni kokea usein. Merkityksellisyys syntyy eri tavoilla. Toki on hienoa, jos voin auttaa yhtä ihmistä, asiakastani, sillä että pelastan hänet työtaakan alta tai hoidan asian, jonka hän joutuisi hoitamaan ylitöinään. Varsinainen merkityksellisyys syntyy kuitenkin silloin, kun saan vaikkapa toimittajana kertoa yleisölleni jotain merkityksellistä. 

Kotihoitotyötä tekevän lähihoitajan työpäivästä kertominen on merkityksellistä. Bambujätettä hyödyntävän biojalostamon nouseminen Intiaan suomalaisten toimesta on merkittävää ja siitä kertominen merkityksellistä. Oululaisesta tieteestä ja tulevista tieteentekijöistä kertominen on merkityksellistä. Maahanmuuttajaäitien maksuttomasta koulusta kertominen on merkityksellistä. Lukijoidensa elämänlaatua parantavan e-kirjan oikoluku ja kommentointi on merkityksellistä. Vaatteiden käyttöikää pidentävän Vaatelaastarin viestinnässä auttaminen on merkityksellistä. Muutamia mainitakseni.

Merkityksellistä on myös saada jakaa omia arvojani ja ajatuksiani kolumneihin, elokuvakritiikkeihin ja laulunteksteihin.

Tänä vuonna aion pyrkiä siihen, että kaikki tekemäni olisi jollain tavalla merkityksellistä. Huomaan olevani jo hyvällä tiellä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: merkityksellisyys yrittäjyys yksinyrittäjä freelancer oulu

Kiitos 2019

Torstai 19.12.2019 - Kati

Vuosi 2019, kiitos. Olit hyvä. Vaikka alkupuoliskosi meni minulta vähän ohi raudanpuutediagnoosiin totutellessa, sinä olit se joka sait minut huomaamaan että totisesti, olen tainnut nukkua kuin ruusunen ilmeisesti aika monta vuotta. Aion vielä herätä!

Kiitos sykähdyttävistä kohtaamisista, joita pidit sisälläsi monta. Kiitos uusista taidoista, joita olen saanut oppia.

Kiitos ilmaisesta ämpäristä, valmistuneesta työhuoneremontista ja oman kasvihuoneen (laihasta) sadosta. Kiitos uudesta patjasta, se todella tuli tarpeeseen.

Kiitos orastavasta airbnb-emännyydestä. Tapasin muun muassa hollantilaisen Aukjen, joka oli matkustanut Ouluun lomalle. Kiitos, että hänen kaltaistensa ansiosta sain nähdä kotikaupunkini uusin silmin.

Kiitos ystävistä, vanhoista ja uusista. Miten saatoinkin joskus kuvitella, ettei keski-ikäisenä juuri enää saa uusia! Kiitos Leijonakuninkaan live action -versiosta ja uusista silmälaseista jotka kirkastivat maailman kertaheitolla. 

Kiitos uusista kasvisruokaresepteistä ja kuntosalin lämpölampuista. Kiitos mahtavista fiiliksistä musiikin parissa ja mojovasta arpajaisvoitosta.

Hyvä vuosi 2019, kiitos siitä, että sait meidät huomaamaan keisarin uudet vaatteet eli tosiasian joka on ollut silmiemme edessä jo vuosikymmeniä: ilmasto lämpenee! Kiitos sinulle, että uskalsit olla se pikkupoika joka rääkäisi totuuden. Ehkäpä osaisimme nyt toimia.

Kiitos myös pettymyksistä, pieleen menneistä asioista ja epävarmuuksista.

Näistä kaikista lahjoista saan olla kiitollinen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kiitos kiitollisuus uusivuosi toimittaja oulu

Isoisän lapsuudessa

Torstai 5.12.2019 - Kati

Isoisän lapsuudessa Haukiputaan Martinniemessä luistimet tehtiin itse. Puusta sommiteltiin jalan muotoinen lauta joka kiristettiin nahkaremmillä jalkaan niin, että hyvä että veri enää kiersi. Meren jäällä pääsi näillä lautaluistimilla lujaa.

Isoisän lapsuudessa köyhän perheen lapsella oli yhdet saappaat. Kun ne menivät puhki ja vietiin korjattavaksi, piti olla pois koulusta, sillä muita kenkiä ei ollut.

Isoisän lapsuudessa ei autoja juuri ollut, ja polkupyörätkin olivat harvojen herkkuja. Jos sellainen sattui jollakulla olemaan, yksi pojista lähti ajamaan ja jätti pyörän sovittuun paikkaan odottamaan seuraavaa. Perässä tuleva jätti pyörän taas sovittuun paikkaan, joten koko poikajoukko pääsi perille nopeammin kuin kävelemällä.

Isoisän lapsuudessa uskonto ja köyhyys jakoivat yhteiskuntaa. Vuoden 1932 satamalakko kuritti martinniemeläisiä perheitä, joista suurin osa oli sahan varassa. Myöhemmin pojat pääsivät ansaitsemaan taskurahaa niputtamalla sahalta tulleita rimoja. Työstä maksettiin urakkapalkka. Moni jäi töihin sahalle.

Isoisän lapsuudessa pojat saivat touhuta keskenään eivätkä vanhemmat juuri katsoneet perään. Omatekoisella veneellä lähdettiin merelle huonoin seurauksin ja kolttosten lomassa sattui ja tapahtui monenlaista. 

Isoisän nuoruudessa hiihdettiin kilpaa, harrastettiin painia ja Kerholan tansseihinkin pääsi, kun oli rippikoulun käynyt. Kerholalta sai hyvät tienestit myös tiernapoikaesityksellä, kun ihmiset olivat juhlamielellä avokätisiä.

Isoisän nuoruudessa parikymppiset miehet lähtivät sotaan, eivätkä monet lapsuudentovereista koskaan palanneet Martinniemeen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: isoisä ennenvanhaan martinniemi köyhä lapsuus sota

Lapsella on oikeus

Torstai 21.11.2019 - Kati

Vietämme parhaillaan lapsen oikeuksien viikkoa. YK on listannut kaikkia alle 18-vuotiaita koskevaan ihmisoikeussopimukseen painavan listan asioita. Haluaisin lisätä muutaman jos sopii, muistutuksena kaikille meille vanhemmille.

Lapsella on oikeus olla murehtimatta aikuisen murheita, liittyivätpä ne sitten rahaan, ihmissuhteisiin tai vaikka painonhallintaan.

Lapsella on oikeus ylittää suojatie. Niin kuin aikuisellakin. Mutta erityisesti lapsella. Paina siis sitä jarrua hyvissä ajoin, jos näet, että lapsi on ylittämässä tien.

Jokaisella lapsella on oikeus tulla kohdatuksi. Kun kohtaat vieraan lapsen hississä, bussissa tai treenihallilla, yritä edes hiukan hymyillä ja osoittaa, että aikuiset ovat ihan mukavia, vaikka muuttuvatkin jossain kohtaa elämää huonokäytöksisiksi kännykäntuijottajiksi. 

Lapsella on oikeus musiikkimakuunsa. Sullakin oli, muistatko?

Lapsella on oikeus sopivan kokoisiin luistimiin. Tiedän, luistelukausi yllättää vanhemmat joka vuosi kuin talvi autoilijat, mutta liian pienillä luistimilla on ”v*maista luistella”, kuten Göstakin lauloi.

Lapsella on oikeus olla harrastamatta. Vaikka itse haaveilit NHL-urasta tai konserttipianistiudesta, älä siirrä tätä taakkaa lapselle. Jos hän haluaa iltaisin mieluummin kaivaa nenää kuin juosta harrastuksesta toiseen, anna olla. Hän löytää kyllä paikkansa ja sillä ei luultavasti ole omien haaveidesi kanssa osaa eikä arpaa.

Lapsella on oikeus kiukutella. Lepyttely ei aina ole ainoa oikea vaihtoehto. ”Älä itke” on antiikkinen neuvo. Toisinaan höyryjen päästäminen, ja itku etenkin, tekevät hyvää. Ota ne vastaan rageematta.

Lapsella on oikeus olla eri mieltä. Totta tosiaan, hän ei ole sinä, vaan oma itsensä ja ihana juuri sellaisena.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lapsen oikeuksien viikko lapsi vanhemmuus

Jäähyväiset kirjeille

Torstai 7.11.2019 - Kati

90-luvulla minulla oli muutama rakas kirjeystävä. Yksi oli mökkipaikkakunnalla asuva ystäväni Teija, toinen Teksti-TV:stä löytynyt Johanna. Muistan elävästi, kuinka mukavaa oli palata koulusta kotiin pieni jännityksen kutkutus vatsanpohjassa. Onkohan minulle kirje? Ja kuinka mielettömän ilon läikähdyksen jokainen kirje saikaan aikaan!

Myöhemmin opiskeluaikoina kirjoittelin enää harvakseltaan Teijan ja Johannan kanssa, mutta sen sijaan toisella paikkakunnalla asuvan Tiinan kanssa raapustimme kirjeitä viikoittain. Saattoi käydä niin, että kotona tenttiin lukiessa postilaatikko kolahti puolen päivän aikaan, ja jo ennen neljää kipitin laatikolle vastauskirjeen kanssa. Että se siitä tenttiin lukemisesta.

Kun kirjeenvaihto siirtyi sähköisille alustoille, postilaatikosta tuli tylsä peltiloota. Mainokset ja laskut eivät ainakaan minussa saa aikaan ilon läikähdyksiä. Jälkimmäisistäkin melkein kaikki tulevat jo sähköisinä, ja hyvä niin. 

Nykyisellään yhteydenpito ystäviin hoituu sähköpostilla, mesellä, whatsappilla. Ymmärrän, että on turhaa haikailla menneeseen, vaikka käsin kirjoitetun kirjeen saaminen olisikin ihanaa.

Siksi ihmettelen, miksi päiväpostin kaltaisesta muinaisjäänteestä pidetään vielä kynsin ja hampain kiinni. Eikö oikeasti riittäisi, että posti jaettaisiin kerran viikossa? En voi käsittää, että maailmaa saastutetaan menaisten ja akuankkojen vuoksi pitkien etäisyyksien Suomessa. Vähempikin riittäisi.

Kerran vuodessa, joulukuussa, saan vielä oikean kirjeen kirjeystävältäni Johannalta. Meidän kirjeenvaihtomme ei koskaan siirtynyt sähköisille alustoille.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kirje kirjeystävä kirjeenvaihto posti päiväposti

Tulevaisuuden työelämä on täällä

Torstai 10.10.2019 - Kati

Jos luulit, että robotit tulevat lopulta tekemään kaikkien meidän työt ja me istumme tyhjän pantteina kotona, olet erehtynyt. 

Robotit ovat kyllä tulossa, mutta ihmisen avuksi – eivät korvaamaan ihmisiä, vakuuttaa työelämälähettiläs Aku Varamäki kirjassaan Future Proof – Tulevaisuuden työkirja. Varamäki puhuu työelämämuotoilusta. Tulevaisuus ei vain tapahdu, vaan me muotoilemme sitä itse valintojemme kautta.

Toissaviikolla Oulun yliopistolla Datatalous-seminaarissa puhunut Marko Ahtisaari ei pidä sanasta tekoäly. Se vie terminä liian kauas ihmisestä. Ahtisaari puhuisi mieluummin laajennetusta älystä, extended intelligence. 

Kieltämättä se kuvaisi enemmän sitä, että koneet ovat kavereitamme. Eipä olisi huono ajatus, että kone voisi hoitaa kaikki tylsät hommat ja itse voisi lekotella jossain palmun alla.

Työelämän murros on totta, mutta toisin kuin ehkä ennen ajateltiin, enää ei ole mitään yhtä työelämää. On elämä, ja työ muotoutuu siinä ohessa. Työn merkitys muuttuu: se on yhä enemmän keino ilmaista itseä ja peilata omaa onnellisuutta.

On myös ongelmia. Moni nuori työntekijä uupuu. Perheen perustamiseen suhtaudutaan yhä yleisessä keskustelussa työnantajanäkökulmasta nihkeästi. Maaseutu autioituu ja palvelut katoavat. Suuri osa viestinnästämme pyörii mainosrahoitteisilla alustoilla. Tästä ilmaisi huolensa myös Ahtisaari.

On mahdollisuuksiakin: teknologia mahdollistaa etätyön, vaikkapa sitten sieltä maaseudulta käsin. Se myös luo uusia työpaikkoja, sellaisia, jotka ovat täällä kohta mutta joista meillä ei ole vielä harmainta käryä.

Varamäen mukaan tulevaisuuden ammatti voisi olla vaikkapa robottien varhaiskasvattaja, joka opettaa tekoälylle perusasioita, kuten puheen tunnistusta ja käytöstapoja. Tai empatiacoach, joka opettaa työyhteisöjä ja tekoälyä tunnistamaan tunteita ja kohtaamaan ihmisen rakentavasti.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan Kale!-kaupunkilehdessä

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työelämä tulevaisuus robotit tekoäly tulevaisuus toimittaja sisällöntuottaja sisällöntuotanto oulu

Hyvää hävikkiviikkoa!

Torstai 12.9.2019 - Kati

Parhaillaan vietetään hävikkiviikkoa. Sen tarkoituksena on kiinnittää kuluttajien katse entistä tarkemmin kotitalouksissa syntyvään ruokahävikkiin. 

Hyvä ja tärkeä hanke. Haluan ilmaista huoleni myös muutaman muun hävikin lajin suhteen.

Avainhävikki. Iskee usein juuri ennen kuin astut ovesta ulos, ja olisi jo vähän kiire. Toisinaan ilmenee myös kotiovella sinne saapuessa, jolloin seuraukset saattavat pahimmassa tapauksessa olla (kirjaimellisesti) tuhoisat.

Itsekurihävikki. Ilmestyy kolme viikkoa reippaan kuntosaliharjoittelun/lenkkeilyn/laihdutuskuurin aloittamisen jälkeen. Vaatii hoidokseen samoja toimenpiteitä kuin flunssa: lepoa, suoratoistopalveluja ja herkkuja sohvalla.

Sukkahävikki. Need I say more?

Palkkahävikki. Tapahtuu pankkitilillä usein heti palkkapäivän jälkeen, jollei jo samana päivänä. Hävikin lajeista mystisin.

Rautahävikki. Kävi ilmi, kun kävin laboratoriokokeissa mittaamassa varastorautani. Selittyi se jatkuva väsymys yhdeksän tunnin yöunista huolimatta. Sanovat muoti-ilmiöksi, mitä varmaan onkin, koska kuuluu olevan yllättävän monella (naisella).

Lämpöhävikki. Tunnetaan myös nimellä syksy. Hyvästi lempeä kesä!

Polkupyörähävikki. Mellastaa erityisesti Oulussa. Hoidoksi suositellaan voimapihdit kestävää lukkoa.

Tarkkaavaisuushävikki. Tunnetaan myös nimellä ADT eli attention deficit trait. Itseopittua haahulointia useiden tehtävien välillä. Etäistä sukua itsekurihävikille. Tavataan sekä kotona että erityisesti työpaikoilla.

Empatiahävikki. Ilmenee erityisesti nettikeskusteluissa ja ökyrikkaiden puheenvuoroissa.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan Kale!-kaupunkilehdessä

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hävikki ruokahävikki sukkahävikki empatiahävikki itsekurihävikki avainhävikki rautahävikki

Miesten ja naisten hommat

Torstai 15.8.2019 - Kati

”Äiti! Millon se isi tulee? Äiti, ossaatko sahata tämmösen? lapsi kysyy laudanpätkä kädessään.

”Ossaan!”

Kah, tokihan minä sahata osaan. Ja minähän sahasin, koska isi oli jossain ja lapsen hartaudella koko kesän rakennettu mäkiauto-laiva-mikälienee kaipasi tukilautaa juuri nyt.

Kasvoin yksinhuoltajaäidin perheessä, jossa ei ollut miesten ja naisten hommia, vaan ainoastaan naisten hommia. Mitä en ole osannut, sen olen opetellut, ja sillä mentaliteetilla on menty tähän päivään saakka.

Lapseni on näköjään saanut huomattavasti konservatiivisemman kuvan miesten ja naisten hommista, ja siitä saan syyttää itseäni. Kun tapasin käsistään kätevän miehen, laiskistuin tietyissä hommissa. Kuten nyt vaikka sahaamisessa, ruuvien kiinnittelyssä ja kaikessa sellaisessa, noh, miehisessä.

Minä, joka olen aina ollut sitä mieltä ettei ole naisten ja miesten hommia!

Meillä mies ei pese pyykkiä, sillä kauniisti sanottuna olen tarkka siitä, että vaatteet pysyvät käyttökuntoisina. Minä imuroin hutiloiden, mies huolella. Minä moppaan lattiat, silloin kun jaksan. Minä huolehdin takan lämmityksestä talvisin. Mies  hommaa polttopuut, leikkaa nurmikon ja hoitaa lähes kaikki taloon liittyvät fiksailut. Mies vie roskat jäteasemalle. Minä korjaan rikki menneet vaatteet.

Tämä on ollut ihan käypä työnjako. Tosiasiassa hommat menevät joskus ristiin, mutta on jotenkin selkeämpää, että yksikössämme on molemmilla omat työtehtävät. Liputan myös sen puolesta, että kukin voisi tehdä niitä hommia joista oikeasti tykkää. 

Mies toimii automatkoilla kuskina, koska tykkää siitä. Itse en erityisesti nauti sahaamisesta. Siksipä se on jäänyt viime vuosina vähemmälle.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan kaupunkilehti Kale!:ssa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: naistentyöt miestentyöt työnjako toimittaja oulu

Vanhemmat kirjoitukset »