Kiitos 2019

Torstai 19.12.2019 - Kati

Vuosi 2019, kiitos. Olit hyvä. Vaikka alkupuoliskosi meni minulta vähän ohi raudanpuutediagnoosiin totutellessa, sinä olit se joka sait minut huomaamaan että totisesti, olen tainnut nukkua kuin ruusunen ilmeisesti aika monta vuotta. Aion vielä herätä!

Kiitos sykähdyttävistä kohtaamisista, joita pidit sisälläsi monta. Kiitos uusista taidoista, joita olen saanut oppia.

Kiitos ilmaisesta ämpäristä, valmistuneesta työhuoneremontista ja oman kasvihuoneen (laihasta) sadosta. Kiitos uudesta patjasta, se todella tuli tarpeeseen.

Kiitos orastavasta airbnb-emännyydestä. Tapasin muun muassa hollantilaisen Aukjen, joka oli matkustanut Ouluun lomalle. Kiitos, että hänen kaltaistensa ansiosta sain nähdä kotikaupunkini uusin silmin.

Kiitos ystävistä, vanhoista ja uusista. Miten saatoinkin joskus kuvitella, ettei keski-ikäisenä juuri enää saa uusia! Kiitos Leijonakuninkaan live action -versiosta ja uusista silmälaseista jotka kirkastivat maailman kertaheitolla. 

Kiitos uusista kasvisruokaresepteistä ja kuntosalin lämpölampuista. Kiitos mahtavista fiiliksistä musiikin parissa ja mojovasta arpajaisvoitosta.

Hyvä vuosi 2019, kiitos siitä, että sait meidät huomaamaan keisarin uudet vaatteet eli tosiasian joka on ollut silmiemme edessä jo vuosikymmeniä: ilmasto lämpenee! Kiitos sinulle, että uskalsit olla se pikkupoika joka rääkäisi totuuden. Ehkäpä osaisimme nyt toimia.

Kiitos myös pettymyksistä, pieleen menneistä asioista ja epävarmuuksista.

Näistä kaikista lahjoista saan olla kiitollinen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kiitos kiitollisuus uusivuosi toimittaja oulu

Isoisän lapsuudessa

Torstai 5.12.2019 - Kati

Isoisän lapsuudessa Haukiputaan Martinniemessä luistimet tehtiin itse. Puusta sommiteltiin jalan muotoinen lauta joka kiristettiin nahkaremmillä jalkaan niin, että hyvä että veri enää kiersi. Meren jäällä pääsi näillä lautaluistimilla lujaa.

Isoisän lapsuudessa köyhän perheen lapsella oli yhdet saappaat. Kun ne menivät puhki ja vietiin korjattavaksi, piti olla pois koulusta, sillä muita kenkiä ei ollut.

Isoisän lapsuudessa ei autoja juuri ollut, ja polkupyörätkin olivat harvojen herkkuja. Jos sellainen sattui jollakulla olemaan, yksi pojista lähti ajamaan ja jätti pyörän sovittuun paikkaan odottamaan seuraavaa. Perässä tuleva jätti pyörän taas sovittuun paikkaan, joten koko poikajoukko pääsi perille nopeammin kuin kävelemällä.

Isoisän lapsuudessa uskonto ja köyhyys jakoivat yhteiskuntaa. Vuoden 1932 satamalakko kuritti martinniemeläisiä perheitä, joista suurin osa oli sahan varassa. Myöhemmin pojat pääsivät ansaitsemaan taskurahaa niputtamalla sahalta tulleita rimoja. Työstä maksettiin urakkapalkka. Moni jäi töihin sahalle.

Isoisän lapsuudessa pojat saivat touhuta keskenään eivätkä vanhemmat juuri katsoneet perään. Omatekoisella veneellä lähdettiin merelle huonoin seurauksin ja kolttosten lomassa sattui ja tapahtui monenlaista. 

Isoisän nuoruudessa hiihdettiin kilpaa, harrastettiin painia ja Kerholan tansseihinkin pääsi, kun oli rippikoulun käynyt. Kerholalta sai hyvät tienestit myös tiernapoikaesityksellä, kun ihmiset olivat juhlamielellä avokätisiä.

Isoisän nuoruudessa parikymppiset miehet lähtivät sotaan, eivätkä monet lapsuudentovereista koskaan palanneet Martinniemeen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: isoisä ennenvanhaan martinniemi köyhä lapsuus sota

Lapsella on oikeus

Torstai 21.11.2019 - Kati

Vietämme parhaillaan lapsen oikeuksien viikkoa. YK on listannut kaikkia alle 18-vuotiaita koskevaan ihmisoikeussopimukseen painavan listan asioita. Haluaisin lisätä muutaman jos sopii, muistutuksena kaikille meille vanhemmille.

Lapsella on oikeus olla murehtimatta aikuisen murheita, liittyivätpä ne sitten rahaan, ihmissuhteisiin tai vaikka painonhallintaan.

Lapsella on oikeus ylittää suojatie. Niin kuin aikuisellakin. Mutta erityisesti lapsella. Paina siis sitä jarrua hyvissä ajoin, jos näet, että lapsi on ylittämässä tien.

Jokaisella lapsella on oikeus tulla kohdatuksi. Kun kohtaat vieraan lapsen hississä, bussissa tai treenihallilla, yritä edes hiukan hymyillä ja osoittaa, että aikuiset ovat ihan mukavia, vaikka muuttuvatkin jossain kohtaa elämää huonokäytöksisiksi kännykäntuijottajiksi. 

Lapsella on oikeus musiikkimakuunsa. Sullakin oli, muistatko?

Lapsella on oikeus sopivan kokoisiin luistimiin. Tiedän, luistelukausi yllättää vanhemmat joka vuosi kuin talvi autoilijat, mutta liian pienillä luistimilla on ”v*maista luistella”, kuten Göstakin lauloi.

Lapsella on oikeus olla harrastamatta. Vaikka itse haaveilit NHL-urasta tai konserttipianistiudesta, älä siirrä tätä taakkaa lapselle. Jos hän haluaa iltaisin mieluummin kaivaa nenää kuin juosta harrastuksesta toiseen, anna olla. Hän löytää kyllä paikkansa ja sillä ei luultavasti ole omien haaveidesi kanssa osaa eikä arpaa.

Lapsella on oikeus kiukutella. Lepyttely ei aina ole ainoa oikea vaihtoehto. ”Älä itke” on antiikkinen neuvo. Toisinaan höyryjen päästäminen, ja itku etenkin, tekevät hyvää. Ota ne vastaan rageematta.

Lapsella on oikeus olla eri mieltä. Totta tosiaan, hän ei ole sinä, vaan oma itsensä ja ihana juuri sellaisena.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lapsen oikeuksien viikko lapsi vanhemmuus

Jäähyväiset kirjeille

Torstai 7.11.2019 - Kati

90-luvulla minulla oli muutama rakas kirjeystävä. Yksi oli mökkipaikkakunnalla asuva ystäväni Teija, toinen Teksti-TV:stä löytynyt Johanna. Muistan elävästi, kuinka mukavaa oli palata koulusta kotiin pieni jännityksen kutkutus vatsanpohjassa. Onkohan minulle kirje? Ja kuinka mielettömän ilon läikähdyksen jokainen kirje saikaan aikaan!

Myöhemmin opiskeluaikoina kirjoittelin enää harvakseltaan Teijan ja Johannan kanssa, mutta sen sijaan toisella paikkakunnalla asuvan Tiinan kanssa raapustimme kirjeitä viikoittain. Saattoi käydä niin, että kotona tenttiin lukiessa postilaatikko kolahti puolen päivän aikaan, ja jo ennen neljää kipitin laatikolle vastauskirjeen kanssa. Että se siitä tenttiin lukemisesta.

Kun kirjeenvaihto siirtyi sähköisille alustoille, postilaatikosta tuli tylsä peltiloota. Mainokset ja laskut eivät ainakaan minussa saa aikaan ilon läikähdyksiä. Jälkimmäisistäkin melkein kaikki tulevat jo sähköisinä, ja hyvä niin. 

Nykyisellään yhteydenpito ystäviin hoituu sähköpostilla, mesellä, whatsappilla. Ymmärrän, että on turhaa haikailla menneeseen, vaikka käsin kirjoitetun kirjeen saaminen olisikin ihanaa.

Siksi ihmettelen, miksi päiväpostin kaltaisesta muinaisjäänteestä pidetään vielä kynsin ja hampain kiinni. Eikö oikeasti riittäisi, että posti jaettaisiin kerran viikossa? En voi käsittää, että maailmaa saastutetaan menaisten ja akuankkojen vuoksi pitkien etäisyyksien Suomessa. Vähempikin riittäisi.

Kerran vuodessa, joulukuussa, saan vielä oikean kirjeen kirjeystävältäni Johannalta. Meidän kirjeenvaihtomme ei koskaan siirtynyt sähköisille alustoille.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kirje kirjeystävä kirjeenvaihto posti päiväposti

Tulevaisuuden työelämä on täällä

Torstai 10.10.2019 - Kati

Jos luulit, että robotit tulevat lopulta tekemään kaikkien meidän työt ja me istumme tyhjän pantteina kotona, olet erehtynyt. 

Robotit ovat kyllä tulossa, mutta ihmisen avuksi – eivät korvaamaan ihmisiä, vakuuttaa työelämälähettiläs Aku Varamäki kirjassaan Future Proof – Tulevaisuuden työkirja. Varamäki puhuu työelämämuotoilusta. Tulevaisuus ei vain tapahdu, vaan me muotoilemme sitä itse valintojemme kautta.

Toissaviikolla Oulun yliopistolla Datatalous-seminaarissa puhunut Marko Ahtisaari ei pidä sanasta tekoäly. Se vie terminä liian kauas ihmisestä. Ahtisaari puhuisi mieluummin laajennetusta älystä, extended intelligence. 

Kieltämättä se kuvaisi enemmän sitä, että koneet ovat kavereitamme. Eipä olisi huono ajatus, että kone voisi hoitaa kaikki tylsät hommat ja itse voisi lekotella jossain palmun alla.

Työelämän murros on totta, mutta toisin kuin ehkä ennen ajateltiin, enää ei ole mitään yhtä työelämää. On elämä, ja työ muotoutuu siinä ohessa. Työn merkitys muuttuu: se on yhä enemmän keino ilmaista itseä ja peilata omaa onnellisuutta.

On myös ongelmia. Moni nuori työntekijä uupuu. Perheen perustamiseen suhtaudutaan yhä yleisessä keskustelussa työnantajanäkökulmasta nihkeästi. Maaseutu autioituu ja palvelut katoavat. Suuri osa viestinnästämme pyörii mainosrahoitteisilla alustoilla. Tästä ilmaisi huolensa myös Ahtisaari.

On mahdollisuuksiakin: teknologia mahdollistaa etätyön, vaikkapa sitten sieltä maaseudulta käsin. Se myös luo uusia työpaikkoja, sellaisia, jotka ovat täällä kohta mutta joista meillä ei ole vielä harmainta käryä.

Varamäen mukaan tulevaisuuden ammatti voisi olla vaikkapa robottien varhaiskasvattaja, joka opettaa tekoälylle perusasioita, kuten puheen tunnistusta ja käytöstapoja. Tai empatiacoach, joka opettaa työyhteisöjä ja tekoälyä tunnistamaan tunteita ja kohtaamaan ihmisen rakentavasti.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan Kale!-kaupunkilehdessä

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työelämä tulevaisuus robotit tekoäly tulevaisuus toimittaja sisällöntuottaja sisällöntuotanto oulu

Hyvää hävikkiviikkoa!

Torstai 12.9.2019 - Kati

Parhaillaan vietetään hävikkiviikkoa. Sen tarkoituksena on kiinnittää kuluttajien katse entistä tarkemmin kotitalouksissa syntyvään ruokahävikkiin. 

Hyvä ja tärkeä hanke. Haluan ilmaista huoleni myös muutaman muun hävikin lajin suhteen.

Avainhävikki. Iskee usein juuri ennen kuin astut ovesta ulos, ja olisi jo vähän kiire. Toisinaan ilmenee myös kotiovella sinne saapuessa, jolloin seuraukset saattavat pahimmassa tapauksessa olla (kirjaimellisesti) tuhoisat.

Itsekurihävikki. Ilmestyy kolme viikkoa reippaan kuntosaliharjoittelun/lenkkeilyn/laihdutuskuurin aloittamisen jälkeen. Vaatii hoidokseen samoja toimenpiteitä kuin flunssa: lepoa, suoratoistopalveluja ja herkkuja sohvalla.

Sukkahävikki. Need I say more?

Palkkahävikki. Tapahtuu pankkitilillä usein heti palkkapäivän jälkeen, jollei jo samana päivänä. Hävikin lajeista mystisin.

Rautahävikki. Kävi ilmi, kun kävin laboratoriokokeissa mittaamassa varastorautani. Selittyi se jatkuva väsymys yhdeksän tunnin yöunista huolimatta. Sanovat muoti-ilmiöksi, mitä varmaan onkin, koska kuuluu olevan yllättävän monella (naisella).

Lämpöhävikki. Tunnetaan myös nimellä syksy. Hyvästi lempeä kesä!

Polkupyörähävikki. Mellastaa erityisesti Oulussa. Hoidoksi suositellaan voimapihdit kestävää lukkoa.

Tarkkaavaisuushävikki. Tunnetaan myös nimellä ADT eli attention deficit trait. Itseopittua haahulointia useiden tehtävien välillä. Etäistä sukua itsekurihävikille. Tavataan sekä kotona että erityisesti työpaikoilla.

Empatiahävikki. Ilmenee erityisesti nettikeskusteluissa ja ökyrikkaiden puheenvuoroissa.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan Kale!-kaupunkilehdessä

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hävikki ruokahävikki sukkahävikki empatiahävikki itsekurihävikki avainhävikki rautahävikki

Miesten ja naisten hommat

Torstai 15.8.2019 - Kati

”Äiti! Millon se isi tulee? Äiti, ossaatko sahata tämmösen? lapsi kysyy laudanpätkä kädessään.

”Ossaan!”

Kah, tokihan minä sahata osaan. Ja minähän sahasin, koska isi oli jossain ja lapsen hartaudella koko kesän rakennettu mäkiauto-laiva-mikälienee kaipasi tukilautaa juuri nyt.

Kasvoin yksinhuoltajaäidin perheessä, jossa ei ollut miesten ja naisten hommia, vaan ainoastaan naisten hommia. Mitä en ole osannut, sen olen opetellut, ja sillä mentaliteetilla on menty tähän päivään saakka.

Lapseni on näköjään saanut huomattavasti konservatiivisemman kuvan miesten ja naisten hommista, ja siitä saan syyttää itseäni. Kun tapasin käsistään kätevän miehen, laiskistuin tietyissä hommissa. Kuten nyt vaikka sahaamisessa, ruuvien kiinnittelyssä ja kaikessa sellaisessa, noh, miehisessä.

Minä, joka olen aina ollut sitä mieltä ettei ole naisten ja miesten hommia!

Meillä mies ei pese pyykkiä, sillä kauniisti sanottuna olen tarkka siitä, että vaatteet pysyvät käyttökuntoisina. Minä imuroin hutiloiden, mies huolella. Minä moppaan lattiat, silloin kun jaksan. Minä huolehdin takan lämmityksestä talvisin. Mies  hommaa polttopuut, leikkaa nurmikon ja hoitaa lähes kaikki taloon liittyvät fiksailut. Mies vie roskat jäteasemalle. Minä korjaan rikki menneet vaatteet.

Tämä on ollut ihan käypä työnjako. Tosiasiassa hommat menevät joskus ristiin, mutta on jotenkin selkeämpää, että yksikössämme on molemmilla omat työtehtävät. Liputan myös sen puolesta, että kukin voisi tehdä niitä hommia joista oikeasti tykkää. 

Mies toimii automatkoilla kuskina, koska tykkää siitä. Itse en erityisesti nauti sahaamisesta. Siksipä se on jäänyt viime vuosina vähemmälle.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan kaupunkilehti Kale!:ssa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: naistentyöt miestentyöt työnjako toimittaja oulu

Olen Kati, aikaoptimisti

Torstai 1.8.2019 - Kati

Tuon pikkuhomman ehtii tässä varmasti vielä. Bussin lähtöön on viisi minuuttia, josko ehtisin apteekissa vielä käväistä. Puoli tuntia varmaan riittää aamutoimiin ihan hyvin, joten torkutanpa tässä vielä kaikessa rauhassa.

Olen aikaoptimisti. Luin termin naistenlehden artikkelista ja tunnistin heti itseni. Aikaoptimisti suhtautuu pohjattoman toiveikkaasti aikaan. Siis ajattelee, että sitä olisi jotenkin yllikyllin tässä vielä ennen kuin pitää jo olla jossain tai olla valmista. Suomeksi sanottuna olen viimetippatyyppi.

Johtuu varmaankin siitä, että inhoan odottelua. Pyörämatka keskustaan kestää meiltä leppoisasti polkien noin puoli tuntia. Silti lähden kahtakymmentäviittä vaille ja saan polkea kieli vyön alla. Vastatuuli kun sattuu olemaan, vannon, että ensi kerralla lähden ajoissa.

Elokuviin menen harvoin ennen kuin mainokset ovat jo alkaneet. Juhliin en koskaan mene etuajassa.

Ennen myöhästelin usein. Olen myöhästynyt myös junasta ja lentokoneesta. Nykyään yritän ajoittaa itseni minuutintarkasti sovittuun aikaan sovittuun paikkaan. No eihän se aina onnistu, kas, kun en ole yksin liikenteessä.

Teen työhommat yleensä vasta viimeisen takarajan lähestyessä, vaikka ihan hyvin voisin tehdä ne hyvissä ajoin. Aikaoptimisteilla tosin on kova suorituskyky paineistetussa tilanteessa. Minäkin olen tehokkaimmillani kiireessä, niin hassulta kuin se kuulostaakin. Ehkä juuri siinä on syy, miksen saa aloitettua aikaisemmin. 

Ehkä olisi fiksua opetella aikarealistiksi. Lähteä vaikka tuntia ennen pyöräilemään ja nauttia maisemasta.

Julkaistu Sanomaehti Kalevan kaupunkilehti Kale!:ssa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aika kiire ajanhallinta deadline

Tulevan kesän projektit

Torstai 11.4.2019 - Kati

Minä olen projekti-ihminen. Rakastan projekteja! Työskentelen parhaimmillani projekteissa joissa on selkeä alku ja loppu. Annan käsillä olevalle projektille kaikkeni ja vähän enemmänkin. Rakastan sitä tunnetta, kun tulee valmista.

Saan myös luotua projektin aiheesta kuin aiheesta. Otetaan esimerkiksi vaikka kesä. Näin keväällä listaan tulevan kesän projektit ja kiinnitän listan kaapin oveen: pihakalusteiden käsittely, terassin laajentaminen, risukon raivaus, ikkunanpuitteiden maalaus, kasvihuoneen kunnostus, istutuslaatikoiden nikkarointi, polttopuut, mitä ikinä. Koko kesä yhtä projektia! Jokaisen tehtävän eteen piirrän ruksin mentävän ruudun. Sen saa raksittaa, kun projekti on hoidettu.

Joku voisi ajatella (ja ajatteleekin), että huhhuh. Minä ajattelen, että mahtavaa, kun taas tulee kesä ja saa tarttua projekteihin! Saa nähdä kättensä jäljen ja värkätä antaumuksella, levittäytyä terassille maalaamaan ja istuttaa basilikat omin pikku kätösin tehtyihin istutuslaatikoihin! 

Tunnen itseni jo sen verran hyvin, että tiedän rentoutuvani parhaiten tekemällä. Kesäprojektejani värkätessäni saan toteuttaa itseäni. Kirjan lukeminen riippukeinussa voi toimia hetken, mutta pian haluan taas tarttua toimeen.

Antaudun projekteilleni täysin sydämin. Näen selkeänä mielessäni lopputuloksen (jota kukaan muu ei yleensä näe). Kun saan maalattua roskalavalta pelastetun pihakeinun, ihmettelen itsekin, miten hieno siitä tuli.

Tästä kaikesta voisi myös ajatella, että koko kesä on vaarassa mennä stressin puolelle. To do -listalla on kuitenkin lupa muuttua. Viimevuotiseen listaan taisi tulla tasan kaksi ruksia, sillä lopulta tartuin ihan muihin projekteihin kuin mitä olin keväällä kaapin oveen listannut.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan kaupunkilehti Kale!:ssa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kesä projekti kesäprojekti todo

Etätöihin Espanjaan vol 2

Tiistai 9.4.2019 klo 19:56 - Kati

Vietimme vuosi sitten puolitoista kuukautta Espanjan auringon alla. Kyseessä oli neitsytmatkamme Fuengirolaan ja eräälainen ihmiskoe: miten onnistuisi kahden freelancerin ja yhden alakoululaisen pidempi irtiotto logistisesti ja taloudellisesti? Olisiko matkassa joitain mutkia, joihin emme olisi osanneet varautua?

Olimme leikitelleet ajatuksella pidemmästä reissusta jo jokusen vuoden. Päätöksemme naulasi Fuengirolan kotikoulu, joka vapautti meidät ajatuksesta että meidän pitäisi hoitaa reissussa myös open hommat.

WFPA8973.JPG

Kuusiviikkoinen sujui loistavasti ja päätimme jo tuolloin, että tämä otetaan uusiksi. Aloimme heti katsella sopivaa asuntoa, sillä kävelymatkaetäisyys koulusta ja lyhyehkö vuokrausaika asettivat haasteensa. Kaupunkiasuntojen kysyntä Fugessa on kova ja hinnat suhteellisen korkeat. Sopiva asunto löytyi Facebookin kautta syyskuussa.

Olemme nyt olleet täällä viikon, ja on ihanaa, kuinka arki on jo solahtanut uomiinsa. Koulupäivän pituus on puoli kymmenestä kahteen, ja siinä ajassa ehtii päivästä riippuen tehdä paljon tai vähän. Maanantaisin on putkirullausta ja espanjan tunti Sofia-opistolla, torstaisin kahvakuulatreenit rannalla. Olen jo kahvitellut tuttavan kanssa, löytänyt yhteisiä tuttuja ravintolan tarjoilijan kanssa ja käynyt äänestämässä. 

PXMU8122.JPG

Asunto on suomalaisen omistajan, joten täältä löytyvät niin pussilakanat kuin imurikin. Ah! Lähikauppa on ennestään tuttu, ja sieltä on kannettu tutut kahvit, juustot ja aiolit. Mansikan ja parsan sesonki on parhaimmillaan. Viinihyllyllä on alle kahden euron pulloissa reippaasti valinnan varaa.

Kulmauksen kukkakauppa myy korianteria ruukussa ja tiistain markkinoilta kannoimme kilokaupalla hedelmiä ja vihanneksia, joita - kiitos syksyllä aloitettujen espanjan kielen opintojen - osasin nyt ostaa myös paikalliskielellä. Lauantain kirpparilta löytyi vitosella rantatuoli, jota aiomme hyödyntää myös talomme kattoterassilla.

unnamed.jpg

Kotona vuokrasimme jälleen talomme, laitoimme auton seisontaan ja irtisanoimme tokaluokkalaisen ip-paikan. Olemme kasvattaneet passiivisten tulojen määrää viime vuodesta ja osittainen hoitorahakin pyörii vielä. Koulu maksaa 420 euroa kuukaudelta ja se on lentolippujen lisäksi oikeastaan ainoa ylimääräinen kuluerä. Teemme ruokaa kämpillä ja kävelemme tai käytämme julkista liikennettä.

IMG_3459.JPG

Tällä kertaa emme raahanneet mukanamme tonneittain töitä, kuten viime vuonna pikku paniikeissa tulimme tehneeksi. Sain tosin kiinnostavan, aivan uudenlaisen projektiluontoisen työhomman, jonka pystyn hoitamaan etänä täältä. Aivan huippua!

Silti haluamme myös lomailla, nauttia auringosta ja pitkistä aamiaisista, loikoilla rannalla kuunnellen äänikirjaa, kävellä rannan päästä päähän. Merivesi on kylmää, mutta tiedän jo, että joku torstai treenin jälkeen pulahdan. Työt hoitukoon tässä sivussa ja vain sen verran, kuin on pakko. 

Tämä aika on liian arvokasta tuhlattavaksi nokka kiinni koneessa.

SGYD6257.JPG

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: espanja aurinkorannikko fuengirola etätyö freelancer

Yhdeksän kuukauden työhuoneremppa

Sunnuntai 17.3.2019 klo 14:00 - Kati

Olen läppäriyrittäjä. Voin pystyttää toimistoni meluisaan kahvilaan, uima-altaan reunalle tai kreetalaiseen tavernaan, ja olen pystyttänytkin. Tarpeen tullen se toimii minulle aivan hyvin, mutta ei pidemmän päälle.

Käytännössä tarvitsen työpisteen. En kestä leivänmuruja näppiksellä ja aikuisten oikeesti tarvitsen useimmiten hiirenhiljaisuuden työskennelläkseni. Kun kirjoitan, en voi kuunnella sanoja toisten ihmisten suusta tai radiosta.

Työhuoneemme oli remontissa yhdeksän kuukautta, ja sitä ennen toteutimme läppäriyrittäjyyttä reilun kuukauden Fuengirolassa. Olin siis liki vuoden ilman pysyvää työpistettä, ja se oli pääkopalleni raskasta aikaa.

Ajatuksena oli jo jonkin aikaa ollut laajentaa piharakennuksessa sijaitseva työhuonekoppero myös samankokoisen liiterin puolelle. Näin ollen uudesta työhuoneesta tulisi noin 25-neliöinen tila jossa mahtuisi myös harrastamaan. Ulkoliiteri rakennettiin edellisenä kesänä ja puutarhakamoille etsittiin uusi paikka. Järven suuntaan antava ikkuna ostettiin jo edellisvuonna Torista.

unnamed-3.jpg

Remppa aloitettiin toukokuussa ja betonivaluasteelle se saatiin kesäkuussa. Remontin piti valmistua syksyksi, mutta syksy osoittautuikin yllättävän buukatuksi töiden suhteen. ”Pientä pintaremonttia” pitkitti myös se, että siitä ei tosiaan tullut pieni pintaremontti. Se alkoi maapohjan lapioimisella (8 kuutiota hiekkaa ulos ja saman verran sepeliä sisään) ja peltikaton vaihtamisella koko ulkorakennukseen. Suunnitelmat vaihtuivat siinäkin kohtaa, kun saimme koiranhoitopalkkioksi kaksi kattoon ripustettavaa joogaliina. Korotettu katto! Joo!

unnamed-2.jpg

unnamed-1.jpg

Epätoivo ei silti iskenyt. Hyvin suunniteltu, uusi, uljas työhuone oli koko ajan kirkkaana mielessä. Tiesimme, että siitä tule upea. Suunnitelmilla oli ja on lupa muuttua. Jouluna olohuoneessamme oli edelleen työpöytä ja varasto, ja keittiössä oli pino laminaattia. Makuuhuoneen nurkassa oli kaksi hyllyä, jotka pelastin Facebookin Roskalavalta jo kesällä.

Toisaalta oli hyvä, että töitä piisasi, sillä maksoimme remonttia sitä mukaa kun laskuja tuli, ja niitä tuli yhteensä 12 808 euron edestä. Kaikki mahdollinen tehtiin itse ja hankittiin kierrätettynä tai Roskalavalta, kuten seinämaalit. Tai sitten uutena Torista edullisesti, kuten komerot, laminaatit ja villat. Kyllä ei ole remontointi halpaa!

unnamed-4.jpg

unnamed.jpg

Tätä kirjoittaessani olen nauttinut uuden työhuoneemme feng shuista jo muutaman viikon. Kesällä ostetut hyllyt on kiinnitetty seinään ja joogaliinat kattoon. Tavarat ovat saaneet paikkansa ja olohuoneemme on jälleen olohuone. Täydellistä. Valmista!

IMG_2878.JPG

Mikäs olis seuraava projekti?

Mitä ulkorakennuksen työhuoneremontti maksoi:
Työt ja vuokrat 4015 euroa (sis. sähkärin ja rakennesuunnittelijan työt)
Seinät ja sisäkatto 3483 euroa
Lattia 1798 euroa (sis. käytännössä koko pohjatyön 8 kuution sepelikuormasta lähtien)
Ulkokatto 2575 euroa
Tilpehöörit 937 euroa

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Remontti työhuone läppäriyrittäjyys kattoremontti teeseitse kierrätys freelancer toimittaja oulu

Ystävyys on parasta livenä

Torstai 14.2.2019 - Kati

Eilen saatoin espanjan tunnilla läksyjen kuulustelussa hiukan vilkaista ystäväni Kirsin vastauksia varmistukseksi. Meillä on pitkä kokemus vierekkäisissä pulpeteissa istumisesta, ja kokemus kertoo, että Kirsi osaa kielet (ja bilsan risteytykset).

Tänään kävin aamupalalla ystäväni Outin kanssa. Hän on aikuisiän opiskelutoverini. Tapaamista on hierottu kalenteriin kuukausikaupalla, joten oli juhlan paikka, kun se viimein toteutui. Juttelimme tuttuun tapaan lapsista, töistä ja musiikista, ja joimme monta kupillista kahvia.

Viime viikolla lounastin Tiinan kanssa. Oikeastaan emme edes tunne toisiamme, mutta se ei ole mikään este sille, ettemmekö voisi tehdä välillä lounastreffit. Näin olemme siis tehneet. Kävin myös kahvilla Tanjan kanssa. Se oli nauruntäyteinen sessio, sori vaan naapuripöytiin jos olimme liian äänekkäitä. Joskus karkaa mopo.

Toissaviikolla yökyläilin pääkaupungissa vanhan ystäväni Tiinan luona. Vein hänelle neilikoita sekä nipun kirjeitä, joita olin saanut häneltä vuonna 1996. Tuohon aikaan kirjoittelimme melkein joka päivä. Avasimme kirjeitä uteliaina, mutta jouduimme hiukan pettymään. Ei niin mitään järkevää sanottavaa! Nauratti. Kyseisen illan keskusteluissa ehdimme sentään sivuta elämää ja kuolemaa, mennyttä ja tulevaa.

Ensi tiistaina lounastan Suvin kanssa. Menemme aina samaan ravintolaan. Siellä voi rauhassa jutella tärkeitäkin asioita ilman, että naapuripöydästä höngitään niskaan. Ja venyttää lounaan vaikka pariin tuntiin.

Ystävyys on sellainen asia, että se kyllä pysyy yllä sosiaalisen median avulla tai ihan hiljaiselossakin. Tälle vuodelle olen silti ottanut tavoitteen treffata ainakin yhden hyvän tyypin joka viikko, mieluiten suhteellisen kiireettä. 

Sillä aivan parhaimmillaan ystävyys on livenä nautittuna.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan Kale!-kaupunkilehdessä 14.2.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ystävyys ystävänpäivä lupaukset

Uuden vuoden lupauksia

Torstai 31.1.2019 klo 17:48 - Kati

Tammikuu on jo pitkällä, kun huomaan, että koko alkuvuosi on mennyt tulipalojen sammutteluun. Siis sellaiseen yleiseen (yleensä ei-itsestäni-johtuvaan) häröilyyn ja säätöön, jota oikeasti inhoan, mutta joka vain kuuluu tähän ammattiin.

Let’s face it, minä olen pelastaja. Olen usean eri lehdessä työskentelevän tuottajan luottokumppani. Se, joka toimittaa tasavarmaa laatua taatusti dead lineen mennessä, ideoi itse, kontaktoi haastateltavat ja joustaa. Toimituksissa on usein hässäkkää, ihmiset ovat ihmisiä ja sovitut haastattelut kosahtavat karille. Silloin mä hoidan.

Vastapainona työn väistämättä eteen tuomalle hektisyydelle haluan hidastaa. Olen kuuluttanut hidastamisesta ja töiden vähentämisestä vähintäänkin lähipiirilleni säännöllisin väliajoin. Joillekin turhan rönsyileville asiakkaillekin olen pistänyt tiukkoja rajoitteita tilausten suhteen.

IMG_E7350.JPG

Omasta mielestäni olen tehnyt neljän päivän työviikkoa jo pitkään. Käytännössä olen pyhittänyt monet perjantait laulujen kirjoittamiselle. Se on rakas toinen työni, ihanaa, mutta vaativaa. Pahimmillaan aivan raastavaa, kun sanat eivät asetu ja asiat jylläävät päässä yölläkin. Parhaimmillaan aivan upean palkitsevia hetkiä, kuten Suvi Teräsniskan Joulun henki -konsertti täydessä Oulujoen kirkossa joulun alla. Olin pakahtua. Tuo laulu, jota kaikki täällä hievahtamatta kuuntelevat, on minun kynästäni.

Niinpä niin. Olen siis jo pitkään tehnyt viisipäiväistä työviikkoa, joista yhtenä päivänä vähän toisenlaisia töitä kuin niinä muina päivinä. Miten meni niinku omasta mielestä? Vähensinkö töitä? 

Osallistuin tammikuun toisella viikolla talousvalmentaja Nina Nordlundin tavoitehaasteeseen. Olen vähän sellainen tyyppi, etten juuri kirjaa tavoitteitani ylös. Varsinkaan en kauheasti huutele tavoitteistani ääneen. Ninan tavoitehaaste tuli hyvään saumaan, sillä se auttoi minua selkiyttämään tiettyjä asioita. Aika ison asian tavoitehaastekirjaani kirjoitinkin, ja se liittyy tavoittelemaani taloudelliseen vapauteen, jonka aion toteuttaa asuntosijoitusten muodossa. Siitäpä oma postauksensa joskus toiste.

unnamed.jpg

Tälle vuodelle otin tiukan tavoitteen. Se tarkoittaa pieniä kalenterisulkeisia ja rasti ruutuun -tehtävää jokaiselle viikolle. Jokainen näistä pitää nimittäin voida rastittaa, joka ikinen viikko:

  • Arkivapaa. Voi sisältää yhden pienen työtehtävän, mutta on lähtökohtaisesti vapaapäivä.
  • Kaveritreffit. Ihan liian vähän tulee nähtyä hyviä tyyppejä, joten nyt tähän tulee muutos. Lounastreffit, mökkiviikonloppu, leffa tai konsertti. Ei-työhön-liittyvät lasketaan.
  • Laulunkirjoituspäivä. Ei tarvitse olla kokonainen päivä, mutta joka viikko jotain. Parasta co-writena eli kimpassa.
  • Kehonhuoltoa. Keskiviikon hot jooga tai lauantain bodybalance. Rapistuva kehoni janoaa tätä, joten en aio enää ummistaa korviani sen huuteluilta.
  • Lihaskuntoa. Maanantain kahvakuula. No excuses.

Minä olen listojen nainen, joten olen jo nyt huomannut, että tämä toimii! Ihmeen vaikeaa se itsensä johtaminen näköjään joskus on, joten aika ajoin on kyllä todella hyvä toljottaa sinne peiliin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uusivuosi lupaukset tavoitteet hidastaminen talous toimittaja sanoittaja oulu

Aika tehdä kuolinsiivous?

Perjantai 21.12.2018 - Kati

Luin ruotsalaisen Margareta Magnussonin kirjan Mitä jälkeen jää – taito tehdä kuolinsiivous. Se oli, uskokaa tai älkää, mukaansatempaava kirja. Tosin kuin Margareta, en tosiaan ole iältäni vielä ”kahdeksankymmenen ja sadan vuoden väliltä”, mutta kirja kiinnosti minua ihan sen pohjalta, mitä ja miten siitä on puhuttu. Sitä kehuttiin hauskaksi ja koskettavaksi, ja sitä se oli. Leskirouva Magnussonilla on sana hallussaan, ja hän kirjoittaa humoristisesti ja napakasti.

Kuolinsiivouksesta on puhuttu KonMarin rinnalla trendikkäänä raivausilmiönä. Siinä missä KonMari käskee säilyttämään vain sen, mikä tuottaa iloa, Magnusson kehottaa miettimään, millaisen sotkun aikoo jättää selvitettäväksi jälkipolvilleen.

Magnusson on joutunut hoitamaan useamman läheisensä jäämistön raivaamisen ja loppusijoituksen heidän kuoltuaan, ja siksi hän päätti kirjoittaa aiheesta kirjan. ”Kun on viisas ja tietää jonakin päivänä kuolevansa, siivouksen voi hoitaa myös etukäteen”, hän hoksauttaa.

Mainio neuvo. Olen itsekin ollut setvimässä rakkaan läheiseni kaappeja hänen kuoltuaan. Niistä löytyi paljon sellaista, josta olisi voinut hankkiutua eroon jo paljon aiemmin. 

Magnusson kirjoittaa kuolemasta arkisen mutkattomasti. Kuolemaan liittyvät asiat tuntuvat nykyisellään olevan kestoaihe myös kaveripiirissäni. Vanhempien ja isovahempien kristallikuppien ja tietosanakirjojen määrästä keskustellaan: kaikki me tiedämme, kuka nuo kirjahyllyt ja vitriinit lopulta setvii. Ja sen, että siinä tilanteessa on taatusti muutakin setvittävää.

Kuolinsiivouksen tekeminen ei Magnussonin mukaan tarkoita kaikkien kaappien tyhjentämistä ja asettumista odottamaan omien kuolonkellojensa kuminaa. Vielä mitä! Se tarkoittaa sitä, että siivoaa perusteellisesti ja hankkiutuu samalla eroon tarpeettomista tavaroista tehdäkseen arjesta helpompaa ja sujuvampaa. 

Kuulostaa siltä, että kuolinsiivous passaisi, kuten KonMarikin, hyvin ihan kaiken ikäisille. Olisiko siinä sopiva uudenvuodenlupaus?

Julkaistu Sanomalehti Kalevan Kale!-kaupunkilehdessä 21.12.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: siivous raivaus kuolinsiivous konmari uudenvuodenlupaus

500 euroa jouluun

Perjantai 30.11.2018 - Kati

Ilmastonmuutos on nyt muodissa. Hyvä. Toivottavasti tämä trendi pysyy muodissa pitkään. Ihmiset tuntuvat tosissaan heränneen miettimään tämän pikku planeettamme hyvinvointia. Nyt jos koskaan onkin juuri oikea aika vuodesta havahtua siihen.

Suomalainen käyttää jouluun keskimäärin noin 500 euroa. Se on paljon rahaa. Jokaisen euron kohdalla on mahdollisuus ottaa kantaa, puolesta tai vastaan. 

Tekeekö tämä hyvää tälle planeetalle? Siinäpä kysymys, joka olisi hyvä esittää itselleen jouluostoksilla. Palautettakoon mieleen, että jos kaikki maapallon ihmiset kuluttaisivat kuten me suomalaiset, maapalloja tarvittaisiin 3,6 kappaletta. Ei hyvä.

Konserttielämykset, leffaliput tai lahjakortti e-kirjakauppaan eivät kauheasti tuhoa ympäristöä. Hieronta, kasvohoito, retriitti tai kotisiivous voisivat äkkiseltään ajateltuna myös toimia hyvin lahjoina. Ravintolalahjakorttikaan ei varmaankaan kovin pieleen menisi.

Parhaita lahjoja ovat sellaiset, jotka eivät jää nurkkiin pyörimään. Pullo hyvää glögiä tai paketillinen kynttilöitä ilahduttavat varmasti. Jouluna voi antaa myös kukkia! Muitakin, kuin joulutähtiä ja hyasintteja, jos ne eivät erityisesti sykähdytä. 

Oma aika on arvokas ja arvostettu lahja: voisiko kummilapselle antaa yhteisen pulkkamäkipäivän tai mummille ikkunanpesun? Omatekoiset keksit tai villasukat lämmittäisivät lahjansaajan mieltä ja varpaita. 

Solidaarisuuslahjankin voi antaa. Sellaisen, jolla autetaan köyhissä oloissa eläviä ihmisiä kestävällä ja kauaskantoisella tavalla.

Useimmiten tuppaa olemaan vieläpä niin, että se, mikä on hyväksi planeetalle, on hyväksi myös mielelle ja sydämelle. Tekeekö sinun joulusi hyvää tälle planeetalle?

Julkaistu Sanomalehti Kalevan kaupunkilehti Kale!:ssa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: joulu ilmastonmuutos aineetonlahja elämykset

Airbnb on elämää ja elämyksiä

Torstai 8.11.2018 - Kati

Kävimme syyslomalla piipahtelemassa Fuengirolassa, jossa viihdyimme keväällä kuusi viikkoa. Tällä kertaa majapaikkamme oli airbnb-majoitus Fugen keskustassa, itse asiassa ikkunasta näkyi keväinen talomme, joten kauas emme päätyneet. Lapsi oli viikon Fuengirolan kotikoulussa ja viihtyi jälleen mahtavasti!

- - - - - - -

Kirjoitan tätä Paloman ja Juanin söpön kaksion parvekkeella, jonne mahdun juuri ja juuri kahvikupposeni kanssa. Odottelen, että kello tulee kuusi ja iltapäivän välimerelliset auringonsäteet tavoittavat minut hetkeksi viereisten rakennusten välistä.

Paloma otti meidät vastaan iloisesti hymyillen ja esitteli pikku kaksionsa toiminnot. Lisäpeittoja löytyy kaapista, sohvasta saa vuodesohvan taittamalla selkänojan alas. Keittiön liesi ja kylppärin lämminvesiboileri toimivat sähköllä, huh.

Airbnb on jakamistalouden tuote. Vielä kymmenen vuotta sitten ei olisi tullut mieleenkään majoittua jonkun ventovieraan kämppään, kaivella hänen kaapeistaan pasta-aineksia ja mittailla kahvia pressopannuun.

Ja kas, nyt se on aivan normaalia. Viimeksi, kun olin työreissulla Helsingissä, valitsin hotellin sijaan airbnb:n. Sain viihtyisän kaksion Kalliossa halvemmalla kuin halvimman hotellin. Asunnon omistaja oli iloinen Fred, jonka kirjakokoelmasta lainasin itselleni iltalukemista. 

Kesälomareissulla Jyväskylässä saimme nauttia Ida-Marian vieraanvaraisuudesta uudenkarheassa kaksiossa ydinkeskustassa.

Ei Airbnb aina täydellisen putkeen mene, mutta tavallaan se ei ole tarkoituskaan. Jakamistalouden idea on, että elämisen jäljet saavat niin sanotusti näkyä. Fred tykkää kovasta patjasta, ja tajuan sen vasta köllähtäessäni siihen itse. Paloman kämpässä ei tietenkään ole imuria, pussilakanoita tai tiskiharjaa. Viimeksi mainittuja löytyy onneksi lähikaupasta parilla eurolla.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan Kale!-kaupunkilehdessä 8.11.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: airbnb freelancer toimittaja oulu työmatka majoitus jakamistalous yhteisöllisyys

Hyggeä syksyyn

Torstai 11.10.2018 - Kati

Kun lokakuu on ehtinyt jo pitkälle, sitä huomaa kaipaavansa hyggeä pimenevien iltojen lohduksi. Siis tuota maailman onnellisiksi tituleerattujen tanskalaisten lanseeraamaa tunnetilaa, joka ei onneksi ole vain keksijöidensä yksinoikeus. Suomalaisetkin ansaitsevat hyggensä.

Hygge syntyy helposti. Minimitapauksessa tarvitaan vain villasukat, viltti ja kynttilöitä. Takkatuli on plussaa, samoin pienet herkut ja lämmin juoma. Hyggensä voi viedä myös seuraavalle tasolle panostamalla hyggeruokaan (pitkään haudutettua tai muuten pitkää valmistelua vaatinutta), hyggevalaistukseen (paljon pieniä valonlähteitä yhden kirkkaan kattovalon sijaan) tai hyggeen työpaikalla.

Onnellisuustutkija, hygge-asiantuntija Meik Wiking muistuttaa kuitenkin, että hyggessä on enemmän kyse tunnelmasta ja kokemisesta kuin konkreettisista asioista. Kodikkuuden ja turvallisuuden tunne syntyy yhdessäolosta toisten ihmisten kanssa. Hyggeilijä siis tapaa ystäviään pimeyttä uhmaten. Ainakin itseltäni se meinaa unohtua pimeiden iltojen saapuessa. Vaikka tottahan se on, että juuri ankeimpaan vuodenaikaan pitäisi piristää itseään ystävien läsnäololla. Ultimate-hyggeilijä kutsuu ystävät koolle yhteiseen illanviettoon. Hyggeiltamissa pukeudutaan rennosti, keitetään teet ja kuunnellaan musiikkia (vinyylit ovat hyggempiä kuin suoratoisto).

Yksinkertaisuus on hyggen keskeisimpiä elementtejä. Hygge on vaatimatonta ja verkkaista. Oikeaa tunnelmaa ei voi ostaa rahalla, vaan sen voi saavuttaa ottamalla muut ihmiset huomioon ja luopumalla kiireestä ja stressistä. 

Otetaanpa oppia tanskalaisista.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan Kale!-kaupunkilehdessä 11.10.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hygge syksy villasukat kynttilät onnellisuus yksinkertaisuus toimittaja oulu

Iltasatuja (aikuisille)

Torstai 27.9.2018 klo 19:12 - Kati

Löysin e-kirjat tabletilleni reilut pari vuotta sitten, eikä sen jälkeen ole ollut paluuta. Miten näppärää! Yhdellä laitteella mukana kulkee monta kirjaa, eikä esimerkiksi kirjaston laina-ajoista – saati aukioloajoista – tarvitse enää hermoilla, e-kirjat kun palautuvat automaattisesti.

Tänä kesänä olen avartanut itseäni hieman lisää. Äänikirjat! Pakko myöntää, että ajattelin niiden olevan vain lapsille ja mummoille. Mutta nehän ne vasta näppäriä ovatkin.

Älylaitteeseen ladattavat äänikirjat nimittäin vapauttavat ihmisen lukemaan ja tekemään jotain muuta samanaikaisesti. Ajamaan autolla, siivoamaan, lenkkeilemään. Itse olen ottanut äänikirjat luureihini pyöräilymatkoille. Samalla, kun siirryn paikasta toiseen ja saan pikku hien pintaan, sivistän ja viihdytän itseäni. Ruuhkavuositoimintaa parhaimmillaan!

Ruuhkavuositoimintaa on sekin, että näytön tuijotuksesta väsyneet silmät saa illalla sulkea ja antaa jonkun toisen lukea iltasatu. Olen alkanut taas ymmärtää, miksi sadut olivat lapsena niin mukavia.

Äänikirjat ovat helppo tapa solahtaa kirjallisuuden maailmaan lapsellekin. Alakoululainen vietti yhden kuumepäivän kuunnellen ainakin kolme kirjaa. Sen jälkeen hän on innostunut kuuntelemaan niitä aina silloin tällöin, ja toisinaan kuuntelemme myös yhdessä.

Sen olen jo oppinut, että paljon on kiinni lukijasta. Jos lukija on huono, äänikirja jää hyllyyn. Maria Veitolan kirjaa oli mukava kuunnella hänen itsensä lukemana, ja Susanna Haavisto on aivan mahtava lukija Paula Norosen Supermarsuille. Hän koukuttaa aikuisenkin.

Ehkä seuraavaksi otan seurakseni jonkun klassikkojärkäleen, joka on lukematta. Tai Harry Potterit.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan Kale!-kaupunkilehdessä 27.9.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: äänikirjat lukeminen ruuhkavuodet multitasking lastenkirjat toimittaja oulu

Harrastusvimma

Torstai 30.8.2018 klo 11:59 - Kati

Syksyn tullen se taas iski. Harrastusvimma! Selasin kansalaisopistojen opinto-ohjelmia silmät innosta kiiluen. Espanjan alkeet! Palashampookurssi! Kreikkalaiset padat! Ompelua! Soittotunteja! Jumppaa!

Kansalaisopistojen lehtiset ovat aina olleet minulle kuin karkkikauppoja. Syksyisin innostun: oi, miten kiinnostavaa! Menen tuonne, tuonne ja tuonne. Aika pian todellisuus pistää kuitenkin kepakoita rattaisiin. Niin millä ajalla?

Muistelen vieläkin lämmöllä niitä muutamaa vuotta, kun kävin Oulu-opiston ryhmässä ompelemassa joka tiistai-ilta. Ei mitään tuntia tai kahta, vaan taisi olla peräti neljä. Sen rentouttavampaa harrastusta sai hakea! Ryhmän kanssa tultiin nopeasti tutuiksi, suu kävi taukoamatta ja välillä korotettiin ääntä saumurimelun yli. Kavereilta sai apua ja ideoita sekä ompeluun että omaan elämään. Parhautta!

Olen opiskellut kansalaisopistossa myös kieliä. Nyt alkoi päässä viirata sen verran, että jäin tosissani pohtimaan, josko sitä uuden kielen vielä oppisi. Hulluutta, mutta kokemuksesta tiedän, ettei kansalaisopistossa ole sanakokeita tai suorituspainetta. Siellä saa opiskella omaksi ilokseen, ja sekös on ihmiselle hyväksi!

Tiettyyn ikään saakka uusien taitojen opetteleminen on yhteiskunnassamme oppivelvollisuuden sanelemaa. Silloin saattaa tuntua siltä, että homma menee pakkopullaksi ja suorittamiseksi. Vasta kun etäisyyttä omiin koulu- ja opiskeluvuosiin on riittävästi, sitä hoksaa, että uuden opetteleminen on oikestaan parasta, mitä ihminen voi tehdä. Se kartuttaa henkistä pääomaa, ja se on sellaista pääomaa jota ei voi koskaan hävitä. Päin vastoin: sen avulla voi saada elämäänsä jotain huikeaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: opiskelu kansalaisopisto syksy ompelu kielet espanjan alkeet palasaippua palashampoo soittotunnit opiskelu henkinen pääoma ouluopisto vuolle toimittaja oulu

Lauantaitansseissa

Torstai 19.7.2018 - Kati

Kävin aidolla, oikealla tanssilavalla ensimmäistä kertaa muutama kesä sitten. Nuijamiesten lavalla Ylikiimingissä esiintyi Marita Taavitsainen ja kesäilta oli Kiiminkijokivarressa niin kaunis kuin vain olla saattaa. Olin aivan häkeltynyt. Maisemista, tunnelmasta, musiikista. Ihmiset olivat hyvällä tuulella ja tanssijalka vipatti yhdellä jos toisellakin.

Tanssilavalle ei tulla örveltämään, sen huomasi heti. Monet olivat liikkeellä autolla, eivätkä innokkaimmat tanssiparit malttaneet välissä käydä kuin hörppäämässä vettä, ja taas mentiin. 

Parien menoa oli ilo seurata. Oulussa jos missä osataan nämä tanssijutut!

Siksi olikin mahtavaa huomata, että tanssikansa pääsee joraamaan nyt myös Hietasaaressa, missä tanssilla onkin pitkät perinteet. Piipahdin pari viikkoa sitten Ilo Oulun lauantaitansseissa, ihan uteliaisuuttani. 

Ja mitä koinkaan! Upeat puitteet, iloisia kasvoja ja häkellyttävän hauskan näköistä menoa. Oulun oma tyttö Pakosen Johanna tarjoili yhtyeineen jalan alle menevää mussiikkia ja sopivan höpöjä juttuja. 

Tanssikansa vaihtoi paria lennosta ja muutamien menoa piti jäädä ihan ölövinä toljottamaan, niin hauskalta ja vaivattomalta heidän tanssinsa näytti. Iso osa tanssijoista oli muuten minua nuorempia! Tuohon fiilikseen pitäisi päästä mukaan! Uskaltautuisinko tanssikurssille, joita Ilolla järjestetään joka viikko?

Taannoinen ilta Nuijamiesten lavalla jäi mieleeni siinä määrin, että kirjoitin sen inspiroimana laulun jonka Esa Nieminen sävelsi. Sen nimi on Suomi-filmin tyttö ja se löytyy Dannyn Lauluista tehty -nimiseltä albumilta.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan kaupunkilehti Kale!:ssa 19.7.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tanssit tanssilava lauluntekijä laululyriikka ilooulu oulu toimittaja oulu

Vanhemmat kirjoitukset »