Uusimmat blogipäivitykset

Vuoden 2017 kymmenen opetusta

Keskiviikko 10.1.2018 klo 21:32 - Kati

1. Ittensä kannattaa pistää likoon. TV-sarjan kuvauksiin, valokuvamalliksi, jääkylmään avantoon.
2. Jaa tietoa. Saat sen triplana takaisin.
3. ”Vitun hyvä!” on oikeastaan paras mahdollinen kiitos työelämässä. Toimii.
4. Treeni on tahtokysymys. Kiireisimpänäkin päivänä, vaikka työkeikkojen välissä. Hiki kuivuu hiustenkuivaajalla.
5. Opettele sanomaan ”ei”. Saat pian sanoa ihan uusille, mahtaville jutuille ”kyllä”.
6. Ihmisiä voi moikata myös virtuaalisesti, vaikka ei tuntis ennestään. Seuraa molemminpuolista hyvää pöhinää.
7. Tomaatteja ei kannata esikasvattaa siemenistä. Ei kannata. 
8. Älä tyydy siihen, ettet osaa. Opettele. Hanki tietoa. Viime vuoden aikana testatut tavat lisätä tietoa: kirjat, koulutukset, webinaarit, facebook-ryhmät, kantapään kautta. Jälkimmäinen koetusti tehokkain. 
9. Unelmat on tehty toteutettaviksi. Jotain voit tehdä jo tänään. Ai et voi? Kuule kyllä voit.
10. Tarjoa kaverille sushit. Saatat kuulla vauvauutiset ekana ;)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: opetukset uusi vuosi vanha vuosi rohkeus voima uuden oppiminen opiskelu unelmat toimittaja oulu

Mukavamarraskuu vol 4, tilinpäätös

Maanantai 11.12.2017 klo 16:34 - Kati

Vietin jälleen marraskuuta #mukavamarraskuu -teemalla. Täytyy tosin sanoa, että muutamana päivänä piti suorittaa mukavia asioita ihan hampaat irvessä. Mutta siinähän kävi juuri niin kuin olin ajatellutkin: mukavat asiat toivat mukanaan mukavia ajatuksia.

Kirjasin jälleen ylös mukavia ajatuksia ja tapahtumia joka päivä. Huomasin, että näistä neljän vuoden marraskuupäiväkirjoistani muotoutuu kuin huomaamatta eräänlaisia tilinpäätöksiä. Mikä on hyvin? Mitä vielä toivon?

Näitä tilinpäätöksiä on kiva lukea vuosien päästä. Marraskuussa 2014 julkaisin esimerkiksi ensimmäisen biisintekstini, Suvi Teräsniskan Joulun henki -kappaleen. Suvi on Joulun henki -kiertueella tänäkin vuonna. Miten hienoa, että biisi on elänyt - ja oikeastaan vain vahvistunut - kaikki nämä vuodet. Tämän marraskuun aikana sain parikin hienoa uutista musan saralta: Suvi Hiltusen ja Jani Forsmanin duetto Ota musta kiinni lujaa rikkoi 100 000 kuuntelua Spotifyssa ja on edelleen Iskelmän uutuuslistalla kärkikahinoissa. Uusia musiikkijulkaisuja on tulossa myös heti ensi vuoden alussa.

Nayttokuva_2017-12-11_kello_16.23.35.png

No mitä minä sitten marraskuussa tein?

* Uutta musiikkia! Tällä kertaa ihan uusien tyyppien kanssa, mikä tuntui taas erityisen kivalta.

*Tapasin ystäviä! Laskin, että sain nauttia 16 hyvän tyypin seurasta vähintään pitkän aamiaisen tai pitkän lounaan verran. Siinä on kyllä valtavasti hyvää energiaa! Yksinyrittäjänä sitä helposti hautautuu omaan poteroonsa. Ei pitäisi.

* Ompelin! Ostin kauan haaveilemani peitetikkikoneen ja olen siitä ehkä enemmän fiiliksissäni kuin mistään pitkään aikaan. Ompeleminen on rentoutumiskeinoistani ehdoton ykkönen, ja asia joka on pysynyt elämässäni aina. Aloitin 4-vuotiaana.

Nayttokuva_2017-12-11_kello_16.19.14.png

* Katsoin elokuvia. Ehdottomasti huikein oli Francis Leen God’s Own Country. Vuoden paras! Tuntematon sotilas oli myös hyvä. Nautin taiteesta myös Ateneumissa.

* Luin käsikirjoituksen. Tämä on yksi näistä hienoista asioista, joihin olen huomannut ajautuvani. Kiinnostava tietokirja ilmestyy alkuvuodesta, ja minulla oli kunnia kommentoida sitä!

Nayttokuva_2017-12-11_kello_16.23.21.png

* Suunnittelin tulevaa. Valmistelin sellaisia vähän isompia juttuja, jotka realisoituvat ensi vuoden puolella. Turhan usein sitä jää arjessa oravanpyörätasolle miettimättä kauaskantoisempia toimia ja  tavoitteita. Suunnittelulle on oikeasti raivattava tilaa kalenterista.

* Haahuilin. Tuijotin takkatulta. Yritin panostaa pääntyhjennykseen, mutta olen huomannut, että minulle on luontevampaa täyttää kuin tyhjentää päätä. Siitä mukavassa marraskuussa oikeastaan onkin kyse: valitsen huolella ne helmet, joilla pääkoppani täytän.

Nayttokuva_2017-12-11_kello_16.19.56.png

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mukavamarraskuu, marraskuu, leppoistaminen, biisintekijä, toimittaja, ystävät, ompelu, elokuvat

Jutun pääosassa minä

Tiistai 28.11.2017 klo 17:35 - Kati

Osallistuin syksyllä Journalistiliiton järjestämään, Maria Lassila-Merisalon pitämään tarinallisen kirjoittamisen koulutukseen. Kyse oli vain yhden illan rupeamasta, mutta sain tuosta koulutuksesta monta tuoretta ideaa työhöni.

Yksi niistä oli omien kokemusten kautta kirjoittaminen. Päätin heti, että otan sen rohkeasti käyttöön (myös kolumnien ulkopuolella). Päätöksen soveltamiseen tarjoutui hyvä tilaisuus, kun minulta tilattiin sisältöä Sanomalehti Kalevan Tyyli & Juhla -digiliitteeseen. Mikon kuvaamassa kannessakin olen muuten ihan omin pikku kätösin :).

IMG_0222.PNG

Pistin itseni likoon ja varasin ajan pukeutumisneuvojalle. Seikka, joka oli pyörinyt ajatuksen tasolla päässäni jo pitkään. Tästä sukeutui mukava juttukeikka ja kokemus oli monin tavoin avartava.

Olen karsinut kulutustani radikaalisti tammikuusta 2013 lähtien. Katsoin tuolloin Petri Luukkaisen Tavarataivas-elokuvan, josta kirjoitin blogissanikin. Vaatteita ostan uutena hyvin, hyvin harvoin. Pukeutumisneuvojalla käynti kirkasti ajatustani siitä, millainen on oma tyylini ja mitä elementtejä haluan siihen sisällyttää. Tykkäsin jokaisesta asukokokonaisuudesta jonka pukeutumisneuvoja Salome Huhtinen minulle valitsi, mikään ei ollut huti. Sain itselleni muistutuksen, että toimivan vaatekaapin perusta ovat tietyt, yhdisteltävissä olevat perusjutut. Valtavia vaatemassoja ei tarvita. Pukeutumisneuvojalla käynti herätti myös kiinnostukseni kokeilla rohkeasti uudenlaista.

IMG_0220.PNG

IMG_0219.PNG

P.S. Minulla on muuten käytössä sovellettu Project333-systeemi: olen jakanut vaatteeni neljään eri kauteen, jotka poikkeavat toisistaan väreiltään. Rakastan värejä enkä voisi elää ilman niitä! Vain yksi kausi on kerrallaan esillä, ja tämä helpottaa huomattavasti sopivien yhdistelmien löytymistä. Vaatekaapissani on aina päällepantavaa. Olen käyttänyt tätä systeemiä nyt kolmisen vuotta, ja joka kerta, kun kaivan laatikosta uuden kauden, hihkun sisäisesti: ”ai ihanaa, mulla oli tämmönenkin!”.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pukeutumisneuvoja vaatekriisi hyvänmielenvaatekaappi project333

Hyvä palaa antajalleen

Torstai 9.11.2017 - Kati

Hyvä palaa antajalleen, näin uskon. Millaista hyvää sinä teet arjessasi ja miksi? Eräs ystäväni kiteytti auttamisen perusolemuksen seuraaviin sanoihin, enkä voisi olla enemmän samaa mieltä: "Kun itseltä jää yli – rahaa, aikaa, voimia – on velvollisuus, oikeus ja ilo auttaa muita.”

Hyvää voi tehdä rahalla. Voi maksaa jollekulle puuttuvat sentit bussissa tai pudottaa kolikon keräyslippaaseen. Todella helppoa. Kuukausilahjoitus hyvään tarkoitukseen on sekin länsimaalaiselle palkannauttijalle kevyt tapa auttaa vähempiosaisia tuolla jossain, jossa kympilläkin tekee paljon. Se kymppi menisi meistä useimmilla helposti pariin kahviin kaupungilla, ja meneekin.

Hyvää voi tehdä tekemällä. Voi kantaa naapurin mummon kauppakassit portaissa tai auttaa lapsen tai vanhuksen turvallisesti tien yli. Verenluovutus on todella matalan kynnyksen tapa auttaa. Parhaassa tapauksessa sillä voi pelastaa jonkun hengen, eikä se ole ollenkaan vähäpätöinen juttu se. 

Jos aikaa on enemmän, tapoja löytyy kyllä. Yksi ystäväni päivystää pari kertaa kuukaudessa MLL:n Lasten ja nuorten puhelimessa. Toinen antaa turvaa ja rakkautta huostaanotetulle lapselle.

Perheemme on toiminut jo usean vuoden ajan tukiperheenä kerran kuukaudessa lapselle, jonka yksinhuoltajavanhemmalla ei juuri ole arjesta hengähdystaukoja. Oulussa tukiperhettä jonottaa satoja lapsia joista suurin osa on tavallisia yksinhuoltajaäitien lapsia. Tukiperheelle ei ole sen kummempia vaatimuksia kuin sitoutuminen, ja yksinkin voi alkaa tukiperheeksi. 

Auttaminen on inhimillistä. Mikä on sinun tapasi?

Julkaistu Sanomalehti Kalevan Kale! -kaupunkilehdessä 9.11.

Kommentoi kirjoitusta.

Lokakuu on julkaisujen kuukausi

Perjantai 27.10.2017 klo 18:42 - Kati

Jos jotain olen näiden neljän vuoden aikana musiikintekemisestä oppinut, niin sen, että prosessit ovat pitkiä. Siitä, että laulunteksti syntyy, on vielä pitkä matka siihen, että biisin voi ladata soittolistalle Spotifyssa. 

Siksi onkin erityistä mannaa, kun saman kuukauden aikana tulee useampia julkaisuja.

Sinitaivas-yhtyeen solistina tunnetun Juha-Matti Aholan Ota kii julkaistiin itse asiassa syyskuun puolella, 29.9. Idea käännösbiisistä syntyi tavatessamme sattumalta Helsinki Recordsin studiolla joskus pari vuotta sitten. Eros Ramazzottin ja Cherin Più Che Puoi -biisiin piti hankkia lupa käännökseen, ja siinä meni aikaa. Protokollaan kuuluu, että myös käännös tarkistetaan. Italian kielen rakastajana tätä oli mukava tehdä, joskin sanomattakin on selvää, että italia on helpompaa laulettavaa kuin suomi. Lähdin liikkeelle tärkeimmistä riveistä ja sanoitus muotoutui mielestäni melko helposti, kun sille oli tarkat raamit.

Sattuvasti Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivänä julkaistiin Tuohimaa-yhtyeen Jos en sua koskaan -niminen kappale, jonka sanoituksen teimme yhteistyössä bändin keulahahmon Lauri Tuohimaan kanssa.

Jademagian Annika Tello kirjoitti blogissaan jokin aika sitten, että hän yhdistää vahvasti tietyt biisit niihin paikkoihin, joissa ne ovat syntyneet. Annikan biiseistä monet ovat syntyneet maailmalla.

Jos en sua koskaan -biisiä työstettiin proosallisesti Oulun kaupunginkirjaston studiohuoneessa viime talvena. Sinne me Laten kanssa melkein viikoittain sulkeuduimme pohtimaan, puimaan ja pyörittelemään tekstejä. Laurilla oli melodiaa myöten melko paljon jo valmiina, kun aloitimme. Tällainen luterilainen biisintekotapa sopi meille itse asiassa todella hyvin. Kun joka viikko varasimme projektille aikaa, biisejä syntyi. Tuohimaa julkaisee toisen pitkäsoittonsa ensi vuoden alussa.

Perjantaina 13. päivä julkaistiin Suvi Hiltusen ja Jani Forsmanin duetto Ota musta kiinni lujaa (selkeä kiinnipitämisen teema ollut päällä, hah!). Olemme Suvin kanssa tunteneet jo ennen kuin minusta tuli sanoittaja, ja puhuimme useaan otteeseen, että tekisimme sanoitusta yhdessä. Löimme hynttyyt yhteen eräänä maaliskuisena tiistaina merenrantamökissä. Ajatuksena oli tehdä biisi siitä miltä tuntuu löytää se ihminen jota on koko elämänsä etsinyt, ja siinä mielestäni onnistuttiin. Meillä oli Nalle Ahlstedtin säveltämä melodiademo johon aloimme tekstiä taivuttaa. Suvi teki ensimmäistä suomenkielistä sanoitustaan, mutta meillä oli samanlainen ajattelutapa sanoituksen suhteen ja homma sujui jouhevasti. Taas voi sanoa, että cowritena tekstistä tuli erilainen kuin millaisen olisin yksin tehnyt. Se juuri on kimppakirjoittamisessa parasta. Plus että onhan tämä touhu usein yksinäistä puuhaa, joten se, että saa aivomyrskyn jälkeen pistää saunan päälle ja korkata ansaitun siiderin, on kyllä ihan parhautta!

P.S. Spotifyn soittolistoista puheen ollen: minulla on nykyään yksi sellainen, jonka olen nimennyt "Omat biisit". Siihen olen lisännyt julkaistut biisit joita olen ollut mukana tekemässä. Niitä on tällä hetkellä yksitoista kappaletta. Eipä siistiä!

Kommentoi kirjoitusta.

Sininen tussi

Tiistai 10.10.2017 klo 21:20 - Kati

Painoin koko kevään duunia melko hulluna. Käynnissä oli useita isoja, inspiroivia projekteja. Kesälläkin tuli väkerrettyä monenlaista, kun ne helteet eivät sitten koskaan saapuneet.

Siispä tämän syksyn tärkein työkaluni on ollut sininen tussi. Olen merkannut sillä kalenteriini vapaapäiviä "oikeista töistä", eli näistä moninaisista sisällöntuotantohommista jotka ovat ns. leipälajini. Sinisellä merkattuina päivinä kaikenlainen laskutettava työ on kielletty. Nuo päivät on pyhitetty luovuudelle, liittyi se sitten musiikkiin, saumurilankojen värivalintoihin tai vaikka tanssimiseen.

Sillä mitä järkeä olisi olla oman työnsä herra, jos ei voisi myöntää itselleen hövelisti vapaapäiviä? Haluan ajatella, että itseni työllistäminen on minulle keino hidastaa ja tehdä töitä vähemmän.

Jo useana vuonna käynnissä ollut #mukavamarraskuu-projektini on siis ikään kuin valloittanut koko loppuvuoden. Siitä pitää huolen sininen tussi.

Tähän loppuun laitan muutaman kuvan Kreetalta, jossa olin mukana lauluntekijöiden leirillä syyskuun puolessa välissä. En tiedä mitä järkeä oli istua sisällä pimeässä huoneessa kun ulkona oli 34 astetta lämmintä, mutta ainakin olin aivan fiiliksissäni ja sain monta uutta tekstiä tehtyä.

P.S. Puuhaa ei silti ole tästä syksystä puuttunut, päinvastoin. Olen muun muassa edistänyt hartiavoimin taloudellisen riippumattomuuden unelmaani, joka nytkähtikin nyt oikein toden teolla liikkeelle. Siitä lisää ehkäpä joskus myöhemmin!

IMG_8047.jpg

IMG_3333.JPG

IMG_7717.jpg

IMG_7889.jpg

IMG_3074.JPG

IMG_3335.JPG

IMG_3178.JPG

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: toimittaja sanoittaja oulu freelancer vapaapäivä vapaaviikko luovuus kirjoittaminen mukavamarraskuu kreeta vamos taloudellinen riippumattomuus

Oulu turistin silmin

Torstai 22.6.2017 - Kati

”Tervetuloa Ouluun! Olen pahoillani, että meillä haisee tänään.” Näillä sanoilla tervehdin suosittua tyttöduoa kesällä 2003 toimittajan ominaisuudessa. Se mursi jään, mutta totuuden nimissä täytyy sanoa, etten ollut kovin ylpeä kotikaupunkini lemusta.

Kotikulmia ei useinkaan osaa katsoa turistin silmin. Kesävieraat haluavat nähdä ja kokea ja kysyvät, mihin mennään. Apua, paniikki!

Toripolliisi on niin nähty, ja kauppahalleja on jokaisessa isommassa kaupungissa. Keskustassa on samat ketjuliikkeet kuin muuallakin, niissä nyt ei ole mitään nähtävää. Ja missä se merellinen Oulu on? Torinrannassa on joku lätäkkö Nallikarissa tarkenee kunnolla kolmena päivänä kesässä.

Okei, ehkä suhtaudun kotikaupunkiini vähän kriittisesti. Nallikari on oikeasti ihastuttanut monia kesävieraitani. Keskustaan on viime vuosina noussut monta kivaa kahvilaa ja niitä löytyy myös muualta Oulusta etenkin kesäisin. Hailuoto ja Koiteli ovat helmiä, jollaisia ei muualta löydy. Oulujokikin on upea: muistan, kun pääsin ensimmäisen kerran lämpimänä kesäiltana jokiristeilylle Oulussa. Tuntui, kuin olisin ollut jossain aivan toisessa kaupungissa.

Oulu on pyöräilykaupunki, mutta jollei lainapyörää turistille löydy, Pikisaarta ja Ainolan puistoa voi ihailla jalkaisinkin. Niistä molemmista löytyy myös mukavat levähdyspaikat. Rössypottua en vieraille tarjoaisi, mutta lohikeittoa ja rieskaa kyllä. Hietasaaressa on paikka, jossa niitä voi nautiskella ja vieläpä ulkosalla.

Lopulta nähtävyydet eivät ehkä olekaan niin tärkeitä, vaan hyvä seura. Oululaiset ihimiset, joita syystä mukaviksi kehutaan.

Eikä hajuakaan onneksi tarvitse enää hävetä.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan kaupunkilehti Kale!:ssa 22.6.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Oulu, kotikaupunki, turistikaupunki, nallikari, hailuoto, koiteli, toripolliisi

Viherpeukalo keskellä kämmentä

Torstai 11.5.2017 - Kat

Joka kevät sitä alkaa kihelmöidä. Viherpeukaloa, nimittäin. Oli se sitten kuinka keskellä kämmentä tahansa.

Perennat, parsakaalit ja persiljat alkavat suhista päässä. Mitä sitä tänä vuonna laittaisi? Toukokuussa havahdun yleensä huomaamaan, että esikasvatus joko unohtui tai epäonnistui. Onneksi ovat kaiken maailman puutarhapalstat ja taimenvaihtopäivät. Pari kesää sitten hommasin kasvihuoneen. Haaveilin puutarhalehtien pittoreskeista kierrätysikkunarakennelmista, kunnes bongasin Facebookin Roskalavalta karmean muovihirviön. Lyyli-myrsky ehti nakata sen metsikköön ja solmia rusetillekin, ennen kuin ehdin pönkätä sen maahan. Pesu, tiilimuurisokkeli ja uudet kennolevyt tekivät sille lopulta ulkonäöllisiä ihmeitä.

Ihmeitä ei sen sijaan tapahtunut ensimmäisille tomaateilleni, jotka kukkivat vielä heinäkuussakin. Vitsailin itsekseni, että saisin tuoreet tomaatit joulupöytään. Syksy ehti yllättää ennen sitä.

Viime kesänä kävi vähän paremmin. Keräsin runsasta kirsikkatomaattisatoa. Ihan normaaleja tomaatteja olin kasvattavinani, mutta isommiksi ne eivät koskaan ehtineet. Sitäkin makoisampia niistä tuli.

Mitäkö olen oppinut puutarhanhoidosta? Se on rentouttavaa, paitsi että rikkaruohoihin menee hermot. Sitä ajattelee, että se on edullista, mutta kun laskee työtunnit tai edes sadasosan niistä, tulee toisiin aatoksiin. Se on palkitsevaa. Ensimmäinen tomaatti saa aikaan spontaanin riemunkiljahduksen. Se kehittää mielikuvitusta. Kun kesäkurpitsat ovat valmiita, ei kolmannella viikolla enää keksi, mitä niistä tekisi.

Ja vielä yksi juttu. Se on ihanaa.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan kaupunkilehti Kale!:ssa 11.5.

P.S. Viime kesänä tehty juttu kierrätyspuutarhastamme löytyy Aamulehden julkaisemana täältä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Puutarha, puutarhanhoito, kierrätyspuutarha

Pari sanaa unelmista

Tiistai 11.4.2017 - Kati

IMG_1548.jpg

Hymyilin, kun silmiini osui Instagram-feedistäni (@kvaljus) yllä oleva valokuva. Otin sen lokakuussa Luovan Laboratorion järjestämillä yrittäjien aamukahveilla. Muistan, kuinka arvoin lähtemistä (yleensä en lähde ikinä koskaan mihinkään aamukahdeksaksi, etenkään lokakuussa) mutta lähdin kuitenkin. Nimilappuni taakse oli kirjoitettu tällainen haaste.

Yksi asia johti toiseen, niin kuin elämässä(ni) tapana on, ja tuon aamun seurauksena löysin itseni paitsi tapaamisesta tuntemattoman kanssa, tammikuun puolella myös toteuttamassa unelmia, muiden ja omia. Somasen Unelmakiihdyttämö oli ja on upea konsepti, jossa nuoret musiikintekijät pääsevät tekemään biisin kokeneen mentorin kanssa. 

Nettisarjana ulos tulleesta materiaalista leikataan parhaillaan tv-sarjaa. Olin sanoittajana mukana neljässä jaksossa, ja tuon rupeaman aikana oivalsin jotain olennaista unelmista. Unelmat nimittäin, ne eivät tule odottamalla vaan tekemällä. Niiden eteen pitää nähdä vaivaa, ja vähintäänkin puhua niistä ääneen. Ihan noloistakin.

Unelmakiihdyttämön lisäksi tänä keväänä on tapahtunut paljon muutakin. Olen kirjoittanut tekstejä lastenlauluihin, joiden ympärille koottu hauska, koiramainen spektaakkeli Vahtikoiran vieraanvara sai ensi-iltansa Mikkelin kaupunginteatterissa pari viikkoa sitten. Vahtikoira Veikon keikkakalenterin löytää hänen Facebook-sivuiltaan

Unelmat ovat olleet vahvasti läsnä myös isossa sisällöntuotantourakassa, jonka saimme Mikon kanssa Oulun yliopistolta: eri tieteenalojen opiskelijoiden ja alumnien tarinat ovat suunnattu lukiolaisille, jotka vielä miettivät omaa suuntaansa. Olin kerrassaan vaikuttunut näistä fiksuista ja päämäärätietoisista ja opiskelijoista. Opiskelijatarinat löytyvät täältä.

Muistan hyvin itseni ja ajatukseni parikymppisenä, vaikka olin silloin vasta puolessa välissä nykyistä elämääni. En minä silloin tällaisesta elämästä osannut unelmoidakaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Unelmat, unelmakiihdyttämö, laulunkirjoittaminen

Iloa automaattiohjauksella

Torstai 30.3.2017 - Kati

Vuodenvaihteessa muistuttelin tällä palstalla siitä, kuinka tärkeää on mennä välillä epämukavuusalueelle ja kokeilla uusia asioita. Kokeilinkin, ainakin avantouintia ja nyhtökauraa. Vain toinen niistä jäi elämääni.

Mitä pidemmälle vuosi on kulunut, sitä tärkeämmiksi ovat extreme-elämysten sijaan  nousseet taas ne rutiinit, jotka tuovat elämääni iloa. Tiedättehän, ne pienet jutut, jotka saavat sydämen läikähtämään mielihyvästä.

Yhdelle se on aamun Kaleva ja kahvi, toiselle kahdeksan minuutin torkutus unisin silmin. Kolmannen henkireikä on aamuinen koiralenkki naapuruston vielä nukkuessa. Tiedän tämän, sillä olin utelias ja kysyin ystäviltäni heidän omista, iloa tuottavista arkirutiineistaan.

Minulle sellaisia ovat ainakin maanantainen kahvakuulatunti ja lounaan jälkeinen kahvi. Etenkään ensimmäisestä en tingi kuin äärimmäisessä hädässä. Jälkimmäinen puolestaan on enemmänkin sellainen fiilisjuttu, joka lämmittää niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. 

Erityistä hyvän olon tunnetta tunnen myös sytyttäessäni tulet takkaan. Jo liiterissä puukoria täyttäessäni tunnen alkukantaista yhteyttä esiäiteihini, jotka lämmittivät pönttö- ja leivinuunejaan, jotta perheelle saatiin lämpöä.

Tällaiset hyvän olon rutiinit tekevät tavalliseen puurtamiseen pienen juhlahetken. Ne ovat asioita joita teemme automaattiohjauksella, mutta ei haittaisi, jos silloin tällöin pysähtyisimme niiden äärelle ja tiedostaisimme niiden tärkeyden. Sillä mikä parasta: niiden määrää voi lisätä.

Ystävieni rutiineista puheen ollen, erityisesti keskiviikkosauna kuulostaa houkuttelevalta.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan kaupunkilehti Kale!:ssa 30.3.

Kommentoi kirjoitusta.

Kameran väärällä puolella

Torstai 26.1.2017 klo 13:00 - Kati

Olen vuoden alkajaisiksi päätynyt naamani kanssa kahteen eri lehtijuttuun. Onpa ollut todella yllättävää ja outoa istua sillä toisella puolen pöytää.

Ensimmäinen jutuista julkaistiin Sanomalehti Kalevassa 17.1. Se koski sanoittamista - ja unelmia. Niitähän pitää olla! Itsekin kannoin tätä olkapäälläni peräti parikymmentä vuotta, ennen kuin palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Huh! Jutun teki Pia Kaitasuo ja kuvat otti kesken kiivaan luomisprosessin Teija Soini.

yhdista_sivut_20170118_100222-22.jpeg

Toinen juttu julkaistiin heti seuraavana päivänä Kauppalehdessä, ja se käsitteli taannoisessa blogipostauksessakin sivuamaani YEL-asiaa. Kolmas sääntöhän kuului: "Älä maksa YELiä kuin sokea kana." Jutun teki toimittaja Päivikki Pietarila ja kuvat otti lempparikuvaajani Mikko Törmänen.

Kauppalehti_kopio.jpg

Että kyllä tässä nyt on naamaa kulutettu lehdissä, parempi häipyä jälleen vähin äänin kameran taakse :).

16943398-r.jpeg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: toimittaja lauluntekijä sanoittaja unelmat luova työ YEL sijoittaminen asuntosijoittaminen eläketurva

Rohkeasti kohti uutta!

Torstai 5.1.2017 - Kati

Räppibiisin kertsi. Lehtijutussa haastateltavana oleminen. Luovaan yhteistyöhön sukeltaminen tuntemattomien tyyppien kanssa. Miehen hiusten leikkaaminen. Pitkään haudutettu papupata uunissa. 

Siinä muutamia asioita, joita olen viimeisten kuukausien aikana tehnyt ensimmäistä kertaa. Kuten arvata saattaa, osa on jännittänyt enemmän kuin toiset. Jokainen noista on aiheuttanut hyvänlaatuisia hyrinää rinnassa, niin kuin uusien asioiden tekeminen yleensä.

Rutiinit ovat ihania, mutta vaarallisia. Jos pysyttelee aina mukavuusalueella, jää paitsi monista mieltä avartavista kokemuksista. Erityisesti iän karttuessa sitä huomaa tyytyvänsä mieluummin tuttuun ja turvalliseen kuin lähtevänsä empimättä kohti uutta.

Toista on, kun seuraa lapsen elämää. Miltei jokainen päivä tuo eteen jotain ennen kokematonta. 

Uuden asian edessä mieli tuntuu jäykältä ja kroppa tahmealta. Epäonnistumisen pelko saattaa sekin lymyillä olkapäällä. Joku näkee, että teen tätä ensimmäistä kertaa. Mitä nekin ajattelee? 

No mitä väliä! Kun uuteen asiaan sukeltaa rohkeasti, saattaa oppia uuden taidon. Jäykkä mieli taipuu jatkossakin avarampiin ajatuksiin. Uuteen asiaan heittäytyminen on yleensä poikkeuksetta hauskaa. Haparoivista ensiaskelista se aina lähtee.

Sovitaanko, että tästä on tuleva uusien kokemusten vuosi? Tartutaan niihin juttuihin, joita on jo pitkään aiottu, oli se sitten ranskalaisen letin opettelu, profiilin luominen Tinderiin tai reppureissu toiselle puolelle maapalloa.

Uusi jumppa tai uusi resepti on hyvä paikka aloittaa.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan Kale!-kaupunkilehdessä 5.1.2017.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uuden kokeileminen, kohti uutta, uusivuosi, rutiinit, uusi jumppa, uusi resepti

Älä tee niin kuin minä tein

Torstai 8.12.2016 klo 21:48 - Kati

Olin tänään puhumassa viestinnän opiskelijoille freelance-toimittajuudesta. Syntyi hyviä kysymyksiä ja keskusteluja. Jäin miettimään, että olen totisesti opetellut monta asiaa kantapään kautta pian 11-vuotisen yksinyrittäjäurani aikana. 

Olen yksi haastatelluista myös tänä syksynä ilmestyneessä kirjassa Väliin pudotetut – Miten meistä tehtaillaan yksinyrittäjiä (Janne Arola ja Ilkka Hackman, Docendo 2016).

Päätin listata tähän tärkeimmät ohjenuorani tuoreelle (luovan alan) yksinyrittäjälle tai yksinyrittäjän urasta haaveilevalle. Ja mikäpä ettei moni näistä sopisi konkarillekin.

  1. Panosta aikasi siihen mistä inspiroidut (vaikka joutuisitkin tekemään myös vähemmän mieluisia juttuja). Älä pidä kaikkia muniasi samassa korissa. Keksi itse itsellesi uusia ansaintamalleja.
  2. Kehitä itsellesi kilpailuvaltti. Se löytyy luultavimmin sieltä suunnalta missä ovat ne asiat, joista inspiroidut.
  3. Älä maksa YELiä kuin sokea kana. Tai jos maksat, niin laske ainakin ensin, mitä muuta voisit samalla rahalla saada. Enkä nyt tarkoita luksuskäsilaukkuja vaan turvaa tulevaisuuden varalle. Kun sijoitat rahasi itse, saat paremman tuoton. Kerron Väliin pudotetut -kirjassa, että maksoin ensimmäiset yrittäjävuodet täyttä YELiä, mutta nykyään vain minimin. Sen sijaan että paisuttaisin vakuutusyhtiön kassaa, lyhennän pankkilainaa sijoitusasunnosta. Laina on pieni, koska asunto on uusi, eli käytännössä vuokralainen maksaa yhtiölainan. Yksinkertaisella matematiikalla kustantaisin itselleni 36 työvuoden aikana neljä ja puoli uudenkarheaa yksiötä, jos pitäisin YEL-maksuni sillä (ei mitenkään överillä) tasolla kuin urani alussa. Koska minimiä on pakko maksaa, odotettavissa on kaksi ja puoli asuntoa. Sekin on jotain jäädessäni eläkkeelle ja häipyessäni jonnekin lämpimämpään maahan. Tai jos sairastun vakavasti.
  4. Ole muutenkin kiinnostunut numeroista. Piirrä vuoden lopussa piirakoita siitä, miten tulosi jakautuvat ja aseta itsellesi tavoitteita. Vertaa vuosia keskenään. Tarkista oma kirjanpitosi, tuloslaskelmasi ja veroilmoituksesi, vaikka joku tekisikin ne puolestasi. Jos et vielä perustanut toiminimeä, harkitse vakavasti myös työosuuskuntaa.
  5. Jos olet yrittäjänurasi alussa tai jos vain osa liikevaihdostasi on alvillista, perehdy huolellisesti aiheeseen nimeltä arvonlisäveron alarajahuojennus.
  6. Tulos ei ole sama kuin tulot. Ensimmäisenä yrittäjävuonnani tein sellaisen mokan, että ilmoitin verottajalle tulot tuloksen sijaan. Sain loppuvuodesta kolmen tuhannen euron ennakkoverolaskun, joka oli maksettava, vaikka selvisikin, että olin ilmoittanut väärät tiedot. Se oli laiha joulu. Jos tulosi vaihtelevat paljon vuosittain, tee lokakuun tienoilla tsekkaus ja ilmoita muutokset verottajalle. Säästyt yllätyksiltä mätkyjen suhteen.
  7. Älä hautaudu poteroosi. Yksinyrittäjän arkea on yksinäisyys. Siitä tulee helposti ystävä, ja huomaat, että on kulunut ihan liian kauan siitä kun viimeksi näit muitakin ihmisiä kuin perheesi. Järjestä itsesi ihmisten ilmoille, se inspiroi ja avartaa aina. Tarvittaessa lennä toiseen kaupunkiin lounaalle. Ihan totta!
  8. Yrittäjyydessä parasta on vapaus. Älä anna sen valua läpi sormiesi. Työt eivät lopu koskaan, joten voit aivan yhtä hyvin lopettaa tekemästä niitä iltaisin ja viikonloppuisin. Rahaa ei ole koskaan tarpeeksi, joten voit aivan yhtä hyvin lopettaa sen perässä juoksemisen. Saatat jopa huomata, että sillä tavoin se tulee luoksesi, ja voit käyttää aikasi johonkin paljon mielekkäämpään.

3 kommenttia . Avainsanat: freelance-toimittaja, yksinyrittäjä, väliinpudotetut, YEL, toimittaja oulu

Ei niin pientä haavaa

Keskiviikko 26.10.2016 klo 21:33 - Kati

Kolme viikkoa sitten julkaistiin biisi, josta haluan sanoa pari sanaa.

Energisen ja ihanan rap-artisti Sanan kanssa olemme tehneet yhteistyötä enemmänkin, mutta Haava on näistä nyt ensimmäinen julkaisu. 

Ystävänsä päihteille menettänyt Sana teki rohkean teon ja purki tuntemuksensa räppiin. Sana juttelee menetyksestään esimerkiksi tässä Kalevan kaupunkilehden Kale!:n haastattelussa.

Minun tehtäväkseni jäi kirjoittaa kertsi, johon halusin tuoda toivoa. Muistuttaa, että jokaiselle meistä on olemassa olkapää eikä ole olemassa niin pientä haavaa, etteikö siihen voisi puhaltaa.

Tiedän tämän hyvin, sillä olen kerran itse ollut se, joka soittaa ambulanssin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: biisijulkaisu, rap, yhteistyö, cowriting, toivo, ystävät

Hidasta ruokaa

Keskiviikko 7.9.2016 klo 11:20 - Kati

Suhteeni ruokaan on kaksijakoinen. Olen ehdottomasti kulinaristi. Minulle ei silti ole mikään ongelma suhtautua ruokaan pelkästään polttoaineena.

Olen helppo syöjä. Ilmeisesti olen aina ollut, sillä kolmevuotiaana popsin Kreikan-matkalla salaatista fetat ja oliivit. Olen kuitenkin myös kriittinen syöjä. En syö eineksiä. Nyrpistän, jos palaverissa on tarjolla pelkkää vehnäjauhoa. Tenttaan joskus ravintolan henkilökuntaa raaka-aineista ja olen sitä mieltä, että heidän pitäisi pystyä kertomaan ne. Syynään irtokarkkien lisäaineet. 

Olen se, joka miettii mökkireissun alla ensisijaisesti, mitä siellä syötäisiin. Saatamme ystävieni kanssa hekumoida ruokalistaa tolkuttoman pitkään. Se on Tärkeä Asia, ehkä tärkein. 

Olen myös se, joka kaivaa esiin eväät heti, kun juna nytkähtää liikkeelle. Mikä sääli, ettei lentokoneeseen saa viedä eväitä.

Olin joskus kiukkuinen nälkäisenä, mutta kun jätin pois käytännössä kaikki nopeat hiilihydraatit ja muun mössön, en ole sitä enää. Pystyn elämään päivän kananmunalla ja hernekeitolla. Hyvä niin, sillä tänä syksynä olen taas palannut ruotuun 5:2-pätkäpaaston kanssa. Pudotin sillä pari vuotta sitten kahdeksan kiloa läskiä ja paransin muun muassa surkeita kolesteroliarvojani merkittävästi.

Syömisessä tärkeintä on seura. Se tuli taas todistettua uuden ruokaelämyksen myötä muutama viikko sitten. Transilvanialainen perinneruoka bogrács valmistuu nuotiolla hitaasti hauduttaen. Tarkalleen ottaen siinä meni reilut neljä tuntia, ja tuossa ajassa valmistui paitsi ruoka (taivaallista!), myös pari laulun aihiota.

Ei turha iltapäivä ollenkaan.

blogiinIMG_7219.jpg

blogiinIMG_7221.jpg

blogiinIMG_7247.jpg

blogiinIMG_7262.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ruoka, hyvä ruoka, ruoka ja ystävät, perinneruoka, ruoka ulkotulella, toimittaja oulu

Unohda kerrankin se kiire

Torstai 4.8.2016 - Kati

Terve!

No mutta terve! Mitä kuuluu? Pitkästä aikaa!

No mitäpä sitä, ookko lomilla?

Lastaan tomaatteja pussiin tavaratalon hevi-osastolla ja seuraan toisella korvalla tuntemattomien keskustelua. Lomilla ollaan, mökillä on oltu, tultiin käväsemään kaupungissa. Mukavasti on ilimoja ollu.

Tämä on vain yksi spontaani keskustelu, jollaisia kuulee liikkuessaan kaupungilla kesäkuukausina. Satunnaiset tuttavat törmäävät toisiinsa ja alkavat jutella. Joskus vaihdetaan pintapuoliset kuulumiset, joskus vähän enemmän. Marjatan selekä on vihotellu, eläkkeellä ollaan molemmat, lastenlasten kanssa on touhuttu, mutta eihän sitä jaksa samalla tavalla ku nuorena. Juu, Herukasa asutaan, mihinkä me sieltä.

Olen pahoillani että salakuuntelen, mutta on vain niin mukavaa nähdä, että ihmisillä on aikaa pysähtyä. Näilläkin kahdella on selvästi elettyä menneisyyttä. Yhteisten tuttavienkin kuulumiset käydään läpi. 

Miksei tällaisia keskusteluja kuule useammin? Arkena ihmisillä on kiire, paahdetaan laput silmillä ruokakauppaan ja äkkiä kotiin neljän seinän sisään. Jouluruuhkassa joskus törmää tuttuihin, mutta eihän toppatakissa kukaan jaksa jäädä hikoilemaan ja kuulumisia vaihtamaan. Sitä paitsi: kaikilla on se maksimaalinen kiire.

Kesällä ei ole kiire. Mitäpä jos tulisitte käymään? Onko sulla vielä mun numero? Ei mulla mittään älypuhelinta. Ens viikolla soppii hyvin. Joo, keskiviikko vaikka. Sirpa laittaa vaikka kallaa.

Hymyilen tomaattieni takana. Kohdatkaa ihmiset toisenne. 

Kesällä on hyvää aikaa laittaa vaikka kallaa vanahoille ystäville.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan Kale!-kaupunkilehdessä 4.8.

1 kommentti . Avainsanat: kiire, kesäloma, vanhat ystävät, salakuuntelu

Kiitollinen tänään

Torstai 14.7.2016 klo 20:21 - Kati

Kävin viime viikolla Koitelinkoskella joogaamassa. Ajattelin, että jos nyt johonkin ulkoilmajumppaan saan kesän aikana ahterini raahattua, niin ehdottomasti tuonne. Oli kyllä ihan mielettömän rauhoittavaa kuunnella kosken kohinaa ja joogata ulkona!

2824_LoRes.jpg

Ohjaaja Kirsi Lehtosaari kehotti pariinkin otteeseen harjoituksen aikana miettimään asioita, joista juuri tänään tuntee kiitollisuutta. Olen pitänyt eräänlaista kiitollisuuspäiväkirjaa (hih, kyllä!) aina marraskuussa, kun vietän ikiomaa #mukavamarraskuu -hihhulikuukauttani, mutta ei minun nytkään tarvinnut kiitollisuuden aiheita kaukaa hakea.

Yksi erityinen kiitollisuuden syy putkahti postilaatikosta muutama viikko sitten. Tutkintotodistus! Olen nyt uudelta ammatiltani virallisesti lauluntekijä. Kolme vuotta sitten haarautunut uusi elämänpolku on ollut ihan mieletön matka ja parasta on, että kaikki on vasta alussa. Silti jokainen, joka tuntee näyttötutkinnot, tietää, ettei sellainen ole mikään läpihuutojuttu vaan vahva ammattitaito pitää osoittaa jo näytössä.

2846_LoRes.jpg

2856_LoRes.jpg

Voi, miten kiitollinen tästä kaikesta olenkaan. Ja ensi kuussa julkaistaan uutta musaa!

2830_LoRes.jpg

Kuvat: minä ja Mikko

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kiitollisuus, jooga, koiteli, lauluntekijä, hyvä elämä, toimittaja oulu

Kokeilin tätä!

Torstai 7.7.2016 - Kati

Melkein mikään ei ole mielestäni niin turhaa kuin ruuan heittäminen roskiin. Siksi riensin heti testaamaan uutta ResQ-sovellusta, jolla voi ”pelastaa” ravintoloiden ylijäämälounaita edullisempaan hintaan lounasajan päätyttyä. Oheinen juttu on tänään ilmestyneestä Kale!:sta.

Nayttokuva_2016-07-07_kello_22.43.49.png

Ensimmäinen juttu muuten, jonka kuvasin kännykällä! Somehenkiset kuvat sopivat mielestäni hyvin tämän tyyppiseen juttuun, joten siksi.

Kalevan uuden kaupunkilehden myötä olen saanut laittaa itseni likoon muutenkin. Jokin viikko sitten testasin mielenkiintoista tärinärentoutusta (TRE). Vähän jännitti, mutta turhaan. Nyt olen ottanut TRE:n osaksi jokaviikkoista kehonhuoltoani. Ihan mahtava (ja hauska!) työkalu!

Nayttokuva_2016-06-02_kello_8.59.50.png

Tammikuussa kokeilin ilmajoogaa, josta tehtiin videokin. Tällaiset kokeilujutut ovat tosi mukavia tehdä. Loppujen lopuksi ne eivät ole kovinkaan kaukana elokuvakriitikon työstäni: molemmissa yritän aina kertoa plussat ja miinukset ihan tavallisen ihmisen silmin, turhia hymistelemättä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hävikkiruoka, resq, tre, toimittaja oulu

Keltainen toukokuu!

Sunnuntai 1.5.2016 klo 14:59 - Kati

Vuonna 1995 Oriveden opiston pihassa vaahterapuut kirkuivat kaikissa mahdollisissa väreissä. Ensimmäinen tempaisuni napanuorasta oli johdattanut minut vuodeksi hämäläiseen pikkukaupunkiin opiskelemaan kirjoittamista, sillä salaa haaveilin, että voisin jollain konstilla tehdä siitä joskus itselleni ammatin. Mikään muu ala ei kiinnostanut.

Tuona syksynä elämä oli pelkkää mahdollisuutta, juuri niin kuin se 18-vuotiaalle on, ja kaikkiin mahdollisuuksiin halusin uskoa.

Keltaisessa, Sony-merkkisessä kannettavassa soittimessa CD-levy pätki aina, kun osui pyörällä kuoppaan. Floridasta ostettu vekotin oli henkireikäni, koska se kantoi mukanaan musiikin. Viis kuopista.

Aikakoneen Odota oli tuolloin kova sana. Baari-illan aikana dj soitti sen monta kertaa. Baari-iltoja oli viikossa monta. 

Opistovuosi päättyi palaan kurkussa. Se tuntui lopulta, mutta olikin vasta alkua. Tehdessäni muuttosiivousta ensimmäiseen omaan kämppääni, toukokuussa 1996, soitin cd-soittimessa täysillä Aikakoneen Keltainen-sinkkua, jonka olin ”lainannut” silloisesta työpaikastani johon levy-yhtiöt lähettivät uutuuksia. 

Toukokuu tuntui totisesti keltaiselta ja kesä ihanalta, vaikka en edelleenkään tiennyt, mikä minusta tulisi isona. Mutta ei sillä ollut mitään väliäkään. Tahdoin mennä, kokea ja lentää vaikka tähtikaaren taa.

Vierähti vuosikymmen, ennen kuin kirjaimet alkoivat asettua ammatillisiin uomiin ja tein kuin teinkin kirjoittamisesta itselleni ammatin. Vielä toinen vuosikymmen ja tajusin, että voisin tehdä kirjaimilla vielä paljon enemmän: lauluja! Melkein harmittaa että se piti tajuta näin myöhään, mutta asiathan tapahtuvat juuri silloin kun niiden aika on. 

On jälleen keltainen toukokuu ja minä olen virallisesti keski-ikäinen. Tennareilla on silti kevyt kävellä.

Kuvia Aikakoneen keikalta Oulun Bar Ihkusta parin viikon takaa. Mikä energia!

Aikakone-9913_LoRes.jpg

Aikakone-9922_LoRes.jpg

Aikakone-9943_LoRes.jpg

Aikakone-9967_LoRes.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nostalgia, kevät, toukokuu, aikakone, toimittaja, lauluntekijä

Paluu ladulle

Torstai 3.3.2016 - Kati

En tiedä miksi siinä niin kauan kesti, peräti parikymmentä vuotta, että sain kaivettua sukset esiin autotallin nurkasta ja lähdettyä ladulle. 

Lapsena hiihtelin kyllä. Sauvoimme serkkutytön kanssa Hönttämäestä Haapalehtoon edestakaisin monta kertaa viikossa, hiukset hiessä pipon alla ja säärystimet lumikokkareissa. Muistan vieläkin tuon yksitoikkoisen ladunpätkän jokaisen mutkan. Ladun (kirjaimellinen) kohokohta oli noin metrin korkuinen ”mäki” siinä puolenvälin tienoilla. Hyvällä kelillä siinä saattoi saada kolmen metrin luisun.

Olen pistänyt merkille, että monet lähipiirini ruuhkavuosi-ihmiset ovat tehneet paluun ladulle. Enkä ihmettele: hiihdon vetovoimatekijät ovat voittamattomat moneen muuhun liikuntalajiin verrattuna.

Ensinnäkin, hiihtämään voi lähteä mihin kellonaikaan tahansa. Ei tarvitse suunnitella elämäänsä energiajoogien ja bodypumppien mukaan. Parhaassa tapauksessa latu löytyy läheltä, joten hiihtämistä varten ei tarvitse suoriutua kaupungin toiselle laidalle.

Toiseksi, on vaikeaa keksiä mitään yhtä kokonaisvaltaista liikuntamuotoa kuin hiihto. Harvassa lajissa hikoavat sormenvälitkin.

Kolmanneksi, se luonto. Miten meditatiivista onkaan kokonaisvaltainen yksinolo, kun kukaan ei vaadi mitään (paitsi joku ehkä latua). Tuntuu, että hiihtoladulla kuulee omat ajatuksensa paremmin kuin missään muualla. 

Mainosmiehet yrittävät vihjailla, että hiihto olisi välineurheilua. Voin paljastaa kuplan: ei se ole. Hyvillä monoilla ja suksilla ja teknisellä aluspaidalla pärjää pitkälle. 

Julkaistu Sanomalehti Kalevan Kale!-kaupunkilehdessä 3.3.2016.

 

Kommentoi kirjoitusta.

Vanhemmat kirjoitukset »