Otakkonää kahavia?

Oululaiset ovat kahavi-ihimisiä.

Yritin parikymmentä vuotta taistella tätä tosiasiaa vastaan työpaikoilla, haastattelutilanteissa, kavereiden kodeissa. Ensimmäisessä työpaikassani säästyin kahvinkeittäjän arvonimeltä ilmoittamalla, etten osaa käyttää kahvinkeitintä. Voi sitä pupillien laajenemista.

”Oisko sulla teetä?” kyselin kyllästymiseen asti. 

Oli se vaikiaa. Monesti joku teepussi kaapin perukoilta kaivettiin, ja kiehautettiin vesi vedenkeittimellä sataan asteeseen. Huljuttelin väljähtynyttä teepussia mukissa ja mietin, että pääsen hörppäämään ensimmäisen hörpyn ehkä puolen tunnin päästä ilman että kieli palaa.

Yleensä se ainoa teepussi oli keltaista liptonia. En tiedä kauheamman makuista teetä. Onhan se lipton halpaa, mutta ei niitä teepusseja toimistossakaan nyt niin kauheasti kulu. Ei siis valtavista markkamääristä puhuttu. 90-luvulla ei vielä tiedetty vihreästä teestä ja rooiboksesta mitään näillä perukoilla.

Kerran tapahtui ihme. Oululaisessa hotellissa järjestetyssä isossa seminaarissa oli kahvitermarin vieressä haudutettua teetä termarissa. Olin äimänä. Käytetty teepussi on nimittäin vaikea ongelmajäte tuon tyyppisissä tilaisuuksissa.

Niin, nykyään työpaikoille on ostettu twiningsin lajitelmia. Niistä löytyy teetä jokaiseen makuun, vihreää ja valkoistakin. Jopa joissakin lounasravintoloissa on tarjolla haudutettua teetä. 

Mutta nykyään minä juonkin kahavia. Kyllästyin olemaan se vaikea tyyppi. Piti totutella parikymmentä vuotta, mutta kyllähän kahvi hyvää on. Maijolla.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan Kale!-kaupunkilehdessä 4.2.2016.