Iloa automaattiohjauksella

Vuodenvaihteessa muistuttelin tällä palstalla siitä, kuinka tärkeää on mennä välillä epämukavuusalueelle ja kokeilla uusia asioita. Kokeilinkin, ainakin avantouintia ja nyhtökauraa. Vain toinen niistä jäi elämääni.

Mitä pidemmälle vuosi on kulunut, sitä tärkeämmiksi ovat extreme-elämysten sijaan  nousseet taas ne rutiinit, jotka tuovat elämääni iloa. Tiedättehän, ne pienet jutut, jotka saavat sydämen läikähtämään mielihyvästä.

Yhdelle se on aamun Kaleva ja kahvi, toiselle kahdeksan minuutin torkutus unisin silmin. Kolmannen henkireikä on aamuinen koiralenkki naapuruston vielä nukkuessa. Tiedän tämän, sillä olin utelias ja kysyin ystäviltäni heidän omista, iloa tuottavista arkirutiineistaan.

Minulle sellaisia ovat ainakin maanantainen kahvakuulatunti ja lounaan jälkeinen kahvi. Etenkään ensimmäisestä en tingi kuin äärimmäisessä hädässä. Jälkimmäinen puolestaan on enemmänkin sellainen fiilisjuttu, joka lämmittää niin sisäisesti kuin ulkoisestikin. 

Erityistä hyvän olon tunnetta tunnen myös sytyttäessäni tulet takkaan. Jo liiterissä puukoria täyttäessäni tunnen alkukantaista yhteyttä esiäiteihini, jotka lämmittivät pönttö- ja leivinuunejaan, jotta perheelle saatiin lämpöä.

Tällaiset hyvän olon rutiinit tekevät tavalliseen puurtamiseen pienen juhlahetken. Ne ovat asioita joita teemme automaattiohjauksella, mutta ei haittaisi, jos silloin tällöin pysähtyisimme niiden äärelle ja tiedostaisimme niiden tärkeyden. Sillä mikä parasta: niiden määrää voi lisätä.

Ystävieni rutiineista puheen ollen, erityisesti keskiviikkosauna kuulostaa houkuttelevalta.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan kaupunkilehti Kale!:ssa 30.3.