Etätöihin Espanjaan vol 2

Tiistai 9.4.2019 klo 19.56 - Kati


Vietimme vuosi sitten puolitoista kuukautta Espanjan auringon alla. Kyseessä oli neitsytmatkamme Fuengirolaan ja eräälainen ihmiskoe: miten onnistuisi kahden freelancerin ja yhden alakoululaisen pidempi irtiotto logistisesti ja taloudellisesti? Olisiko matkassa joitain mutkia, joihin emme olisi osanneet varautua?

Olimme leikitelleet ajatuksella pidemmästä reissusta jo jokusen vuoden. Päätöksemme naulasi Fuengirolan kotikoulu, joka vapautti meidät ajatuksesta että meidän pitäisi hoitaa reissussa myös open hommat.

WFPA8973.JPG

Kuusiviikkoinen sujui loistavasti ja päätimme jo tuolloin, että tämä otetaan uusiksi. Aloimme heti katsella sopivaa asuntoa, sillä kävelymatkaetäisyys koulusta ja lyhyehkö vuokrausaika asettivat haasteensa. Kaupunkiasuntojen kysyntä Fugessa on kova ja hinnat suhteellisen korkeat. Sopiva asunto löytyi Facebookin kautta syyskuussa.

Olemme nyt olleet täällä viikon, ja on ihanaa, kuinka arki on jo solahtanut uomiinsa. Koulupäivän pituus on puoli kymmenestä kahteen, ja siinä ajassa ehtii päivästä riippuen tehdä paljon tai vähän. Maanantaisin on putkirullausta ja espanjan tunti Sofia-opistolla, torstaisin kahvakuulatreenit rannalla. Olen jo kahvitellut tuttavan kanssa, löytänyt yhteisiä tuttuja ravintolan tarjoilijan kanssa ja käynyt äänestämässä. 

PXMU8122.JPG

Asunto on suomalaisen omistajan, joten täältä löytyvät niin pussilakanat kuin imurikin. Ah! Lähikauppa on ennestään tuttu, ja sieltä on kannettu tutut kahvit, juustot ja aiolit. Mansikan ja parsan sesonki on parhaimmillaan. Viinihyllyllä on alle kahden euron pulloissa reippaasti valinnan varaa.

Kulmauksen kukkakauppa myy korianteria ruukussa ja tiistain markkinoilta kannoimme kilokaupalla hedelmiä ja vihanneksia, joita - kiitos syksyllä aloitettujen espanjan kielen opintojen - osasin nyt ostaa myös paikalliskielellä. Lauantain kirpparilta löytyi vitosella rantatuoli, jota aiomme hyödyntää myös talomme kattoterassilla.

unnamed.jpg

Kotona vuokrasimme jälleen talomme, laitoimme auton seisontaan ja irtisanoimme tokaluokkalaisen ip-paikan. Olemme kasvattaneet passiivisten tulojen määrää viime vuodesta ja osittainen hoitorahakin pyörii vielä. Koulu maksaa 420 euroa kuukaudelta ja se on lentolippujen lisäksi oikeastaan ainoa ylimääräinen kuluerä. Teemme ruokaa kämpillä ja kävelemme tai käytämme julkista liikennettä.

IMG_3459.JPG

Tällä kertaa emme raahanneet mukanamme tonneittain töitä, kuten viime vuonna pikku paniikeissa tulimme tehneeksi. Sain tosin kiinnostavan, aivan uudenlaisen projektiluontoisen työhomman, jonka pystyn hoitamaan etänä täältä. Aivan huippua!

Silti haluamme myös lomailla, nauttia auringosta ja pitkistä aamiaisista, loikoilla rannalla kuunnellen äänikirjaa, kävellä rannan päästä päähän. Merivesi on kylmää, mutta tiedän jo, että joku torstai treenin jälkeen pulahdan. Työt hoitukoon tässä sivussa ja vain sen verran, kuin on pakko. 

Tämä aika on liian arvokasta tuhlattavaksi nokka kiinni koneessa.

SGYD6257.JPG

Avainsanat: espanja aurinkorannikko fuengirola etätyö freelancer


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini