Joko nääki hiihät?

Perjantai 26.2.2021 klo 9.08 - Kati


Sukset suhisevat latua vasten suorastaan meditatiivisen rauhoittavasti. Pakkasen kuorruttamat puut muotoilevat eteeni aivan toisenlaisen maiseman, kuin mistä juuri äsken lähdin liikkeelle. Aivan kuin olisin satumetsässä, joka kietoo minut pehmeään syleilyynsä. Kello on vasta kaksi iltapäivällä, joten ladulla ei ole ruuhkaa. Saan pitää tämän itselläni. Tunne on pakahduttava.

Kun kaikki kiva on kielletty, tunteet purskahtelevat esiin yllättävissä paikoissa. Kuten nyt vaikkapa Kuivasjärven ja Auranmajan välisellä hiihtoladulla, jonka latukone on juuri ajanut napakan tasaiseksi. Jalassa appiukon ikivanhat Järviset ja kourassa sauvat, joilla muistan sitkutelleeni pakollisia kouluhiihtoja jo joskus 90-luvulla. Hiki hiipii toppatakin selkään, sillä tähän varustekuvioon eivät todellakaan kuulu mitkään tekniset hiihtopuvut. Teknisen aluspaidan sentään puin.

Tarvittiin pysähtynyt maailma, kielto kulttuuritapahtumille ja rajoitukset kuntosalin ryhmäliikuntatunneille, jotta minäkin kampesin sukseni autotallin orrelta ja lähdin ladulle. Nyt, kun suihkin tässä muina hiihtäjinä, ihmettelen, etten tehnyt tätä aiemmin. Ladulle on sentään pihastamme matkaa ainakin sata metriä.

Lapsena olin innokkaampi hiihtäjä. Serkkutytön kanssa lykimme Hönttämäestä Haapalehtoon ja takaisin, monta kertaa viikossa. Hiukset hikoilivat pipojen alla, anorakit suhisivat ja säärystimiin muodostui lumikokkareita. Monojen kolme reikää piti puhdistaa, ennen kuin ne sai suksiin kiinni. 

Lapsuuden latu oli tasainen kuin keski-ikäisen elämä kotikaranteenissa. Tasainen on tämäkin ladunpätkä, onneksi. En totisesti kaipaa nyt mitään alamäkihurvittelua, saati onnettomille ojentajilleni ylämäkitreeniä.

Okei, eihän tämä nyt ihan pelkkää nautintoa ole. Nihkeällä kelillä tulee mieleen, että kävellen olisin jo perillä. Silti: kotona pipon alta kuoriutuva hiki palkitsee. Kun hyötyliikunta on jo liian kauan rajoittunut jääkaapin ja etätyöpisteen väliin, kunnon hikiliikunta tuntuu luksukselta.

Hiihto on lähiliikuntaa parhaimmillaan ja sitä voi tehdä mihin kellonaikaan tahansa. Enkä muuten heti keksi niin kokonaisvaltaista liikuntamuotoa kuin hiihto. Harvassa lajissa hikoavat sormenvälitkin. Joko nääki hiihät?

Kolumni on julkaistu myös Mun Oulu -kaupunkimediassa.

Avainsanat: hiihto koronavuosi paluu ladulle latu oulu toimittaja oulu


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini