Kahden ammatin kameleontti

Olen ammatiltani kameleontti. Toimittaja ja valokuvaaja samassa paketissa ja persoonassa. Kun työn alla ovat sekä juttu että siihen tarvittava kuvitus, aivot ovat jo keikalle lähtiessä kahdella eri taajuudella.

Tämä kevät on ollut työntäyteinen, ja olen päässyt toteuttamaan itseäni molemmilla osaamisalueillani. Useimmiten työn alla on koko paketti, mutta toisinaan osioista vain toinen. Olen pannut merkille, että toimittajan ja valokuvaajan töissä on vissi ero.

Ensinnäkin valmistautuminen. Kuvaamiseen valmistaudutaan lataamalla kameran ja salaman akut, tarkistamalla tyhjien muistikorttien määrä, arvioimalla kaluston tarve ja pakkaamalla kamerareppu valmiiksi. Vielä ovenraossa mietitään ja tarkistellaan: onko kaikki varmasti mukana, vara-akutkin?

Haastatteluun valmistaudutaan tarkistamalla, että kynästä tulee  mustetta ja muistikirja on mukana. Toisinaan tutustun haastateltavan taustoihin netissä jo ennakkoon. Toisaalta haluan luottaa ensivaikutelmaan ja ennen kaikkea, että haastateltava kertoo minulle asiat omin sanoin. Siksi en liikaa nojaudu nettitietoon.

Itse H-hetki on kuvaajan roolissa se hetki, kun työ tehdään. Aivot käyvät ylikierroksilla, katse hakee sopivaa miljöötä, valoa ja asentoa. Kuvaaminen on usein fyysisestikin rankkaa, ja pieni jännityskin kuuluu asiaan. Onnistumisen tunne syntyy, kun on oivaltanut jotain erityistä ja saanut sen tallennettua muistikortille.

Haastattelu sen sijaan on useimmiten rentoa jutustelua, tutustumista ja höpötystä, tyhmienkin kysymysten esittämistä, kynän savuamista muistikirjan sivuilla. Kiireettömän leppoisia haastattelutuokioita pidän työni parhaana antina. Koen liki viikoittain sellaisia virkistäviä kohtaamisia, joista ammennan virtaa pitkäksi aikaa. Uudet ihmiset saavat näkemään maailmassa uudenlaisia asioita ja paras palaute on haastateltavan vilpitön hymy ja innostus.

Siinä missä valokuvaajan työssä on jälkitöinä jäljellä enää tekninen osuus, kuvien käsittely, toimittajan työ on vielä käytännössä kokonaan tekemättä. Millaiseksi juttu päässäni muotoutuu, miten saisin sen naputeltua sekä itseni että haastateltavan näköiseen muotoon? Onnistumisen tunne syntyy samoista asioista kuin kuvaamisessakin: siitä, kun on oivaltanut jotain erityistä ja saanut sen tallennettua tekstiksi.

 Sekä kuvaaminen että kirjoittaminen ovat luovaa työtä. Erilaisia, mutta silti lopulta melko samanlaisia. Työprosessit poikkeavat toisistaan mutta ovat kuitenkin monella tapaa samanlaisia. Tuotantoketjun päässä oma osuuteni työstä loksahtaa konkreettiseksi kokonaisuudeksi valmiissa lehdessä.

Lue toimittaja Saga Skiftesvikin blogista Kesä-Kalevan muotikuvauksista.