Tamman viimeinen ilta

Kävin viime viikolla valokuvaamassa 27-vuotiasta tammaa sen viimeisenä iltana. Oli tullut aika päästää irti vanhasta ystävästä. Kahden vuosikymmenen yhteisen taipaleen jälkeen hyvästien jättäminen ei ole helppoa – mutta silti paras lahja, jonka parhaalle ystävälleen voi antaa.

Tässä elämän hektisessä myllerryksessä mietin joskus, että suurinta osaa työstäni käytetään huomenna kalojen kääreenä. Näitä kuvia katsellaan ehkä vielä vuosikymmentenkin päästä, ja siksi nämä ovat kuvaajallekin aivan eri tavalla merkityksellisiä.

Tunteet olivat pinnassa minullakin, sillä olen ollut samassa tilanteessa elämässäni parikin kertaa. Ensimmäinen hevoseni on edelleen minulle se elämäni hevonen, rakkain ja tärkein. Nämä runot kirjoitin vuonna 1996, kun minun oli tullut aika päästää irti ystävästä.

Sinä
saat vielä vuosienkin jälkeen
ikävän kyyneleet silmiini joka kerta
kun uskallan sinua ajatella.

Kullanhohtoinen olemuksesi
laukkaa uniini
ylväänä ja kauniina.

Pienen hetken saatan
tuntea sinut lähelläni,
aistia onnellisuutesi.