Istun tässä ja tuijotan merta.Maanantai 7.9.2015 klo 18.27 - Kati Monesti arjen keskellä tuntuu, että olisi ihanaa ottaa luova irtiotto. Varata mökki meren rannalta, laittaa villasukat jalkaan ja tulet takkaan. Kirjoittaa niin, että pöly lentää näppiksestä. Arjen keskellä on nimittäin helppo uppoutua arkisiin asioihin, suorittaa tehtäviä toinen toisensa perään. Mutta annas olla, kun pitäisi synnyttää jotain uutta. Tyhjän paperin kammoa ei ehdi syntyä, kun konetta ei moisissa aatoksissa ehdi (tai uskalla) edes avata. Olen huomannut, että luovuuteni purskahtelee pintaan matkoilla. Lentokoneissa, busseissa ja junissa on jotenkin kai niin irti arkisista ajatuksista, että tekstiä alkaa syntyä. Vaihtuvat maisemat (no, ei lentokoneessa ehkä) ruokkivat jotain alkukantaista uuden alkua. Tekstiä syntyy. Tämä luova kirjoittaminen on minulle vielä suhteellisen uusi juttu, vaikka onkin nykyisellään ihan olennainen osa työtäni. Ja nyt puhun laulunteksteistä. Vaalin niitä pääkopassani kuin kalleimpia aarteitani, säästellen kirjotan ulos yhden kerrallaan ja sitten pidän taas taukoa. Ikään kuin pelkäisin, että ammennan itseni tyhjiin, jos alan liian toimeliaasti niitä paperille siirtämään. Ja tässä minä nyt olen jo monta tuntia tuijottanut merta. Varasin mökin, laitoin villasukat jalkaan ja tulet takkaan. Sitten vilkuilin vähän facebookkia ja vastasin pariin työmeiliin ja... niinpä niin. Nyt ihmettelen, etten ole saanut mitään aikaan koko päivänä. Onneksi huomenna on uusi päivä tuijotella merta. P.S. Olen sentään jotain saanut aikaankin. Katri Metson upeasti tulkitsema Mitä silloin jää (säv. Maki Kolehmainen) julkaistiin heinäkuun lopulla ja ylsi Yle Radio Suomen soitetuimpien listalla ykköseksi. Sijoituimme kollegan kanssa toiselle sijalle myös lasten tangomusiikin sävellys- ja sanoituskilpailussa Mä karkaan Argentiinaan -nimisellä biisillä, jota oli älyttömän hauska tehdä! |
Avainsanat: lauluntekijä, sanoittaja, luovuus |