Lapsella on oikeus

Torstai 21.11.2019 - Kati


Vietämme parhaillaan lapsen oikeuksien viikkoa. YK on listannut kaikkia alle 18-vuotiaita koskevaan ihmisoikeussopimukseen painavan listan asioita. Haluaisin lisätä muutaman jos sopii, muistutuksena kaikille meille vanhemmille.

Lapsella on oikeus olla murehtimatta aikuisen murheita, liittyivätpä ne sitten rahaan, ihmissuhteisiin tai vaikka painonhallintaan.

Lapsella on oikeus ylittää suojatie. Niin kuin aikuisellakin. Mutta erityisesti lapsella. Paina siis sitä jarrua hyvissä ajoin, jos näet, että lapsi on ylittämässä tien.

Jokaisella lapsella on oikeus tulla kohdatuksi. Kun kohtaat vieraan lapsen hississä, bussissa tai treenihallilla, yritä edes hiukan hymyillä ja osoittaa, että aikuiset ovat ihan mukavia, vaikka muuttuvatkin jossain kohtaa elämää huonokäytöksisiksi kännykäntuijottajiksi. 

Lapsella on oikeus musiikkimakuunsa. Sullakin oli, muistatko?

Lapsella on oikeus sopivan kokoisiin luistimiin. Tiedän, luistelukausi yllättää vanhemmat joka vuosi kuin talvi autoilijat, mutta liian pienillä luistimilla on ”v*maista luistella”, kuten Göstakin lauloi.

Lapsella on oikeus olla harrastamatta. Vaikka itse haaveilit NHL-urasta tai konserttipianistiudesta, älä siirrä tätä taakkaa lapselle. Jos hän haluaa iltaisin mieluummin kaivaa nenää kuin juosta harrastuksesta toiseen, anna olla. Hän löytää kyllä paikkansa ja sillä ei luultavasti ole omien haaveidesi kanssa osaa eikä arpaa.

Lapsella on oikeus kiukutella. Lepyttely ei aina ole ainoa oikea vaihtoehto. ”Älä itke” on antiikkinen neuvo. Toisinaan höyryjen päästäminen, ja itku etenkin, tekevät hyvää. Ota ne vastaan rageematta.

Lapsella on oikeus olla eri mieltä. Totta tosiaan, hän ei ole sinä, vaan oma itsensä ja ihana juuri sellaisena.

Avainsanat: lapsen oikeuksien viikko lapsi vanhemmuus


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini