Asuntosalkku on perheemme kolmas puurtaja

Torstai 14.5.2020 klo 10.52 - Kati

Periaatteessa inhoan sanontaa ”pahan päivän varalle”. Se on kuin odottelisi maailmanloppua. Silti, sitähän käytetään. Esimerkiksi rahaa laitetaan säästöön ”pahan päivän varalle”, tai ainakin moni laittaa.

Minäkin – vaikka en koskaan ajatellut, että paha päivä osuisi joskus kohdalleni. Silti, en ole koskaan saanut kuukausipalkkaa – siis rahaa myös lomalla ja sairauspäiviltä. Itseni työllistävänä yksinyrittäjänä olen siis aina tiennyt, että puskuria on oltava, sillä mikään ei ole varmaa. 

Viisi vuotta sitten aloin rakentaa itselleni passiivista tulonlähdettä asunnoista. Takaraivossa oli varmaankin se paha päivä, vaikken edelleenkään oikein uskonut sellaiseen. Itse asiassa ostin ensimmäisen asunnonpuolikkaani eläkepäiviä ajatellen. Sitten aloin miettiä asiaa hiukan toisin. Ajatukseni oli, että olisi mukavaa, jos olisi sellainenkin tulonlähde joka toisi tuloja siitä riippumatta, teenkö töitä. Että onko minusta töihin. Että onko minulle töitä.

Omistan tällä hetkellä osuuden kymmenestä asunnosta, joista kaksi on remontissa. Täytyy sanoa, että kun yhteiskunta pari kuukautta sitten pikavauhtia pysäytettiin, olin aika lamaantunut. Nyt se paha päivä sitten tuli! Työt vähenivät, eikä kolmasluokkalaisen kotikoulu oikein sovi yhteen kirjoitustöiden kanssa.

Tottakai olen huolissani maailman tilasta, yhteiskuntamme tulevaisuudesta, tulevista töistäni, puolisoni työtilanteesta, kanssayrittäjien taloudellisesta tilanteesta ja vuokralaisteni maksukyvystä. 

Asuntosalkku on perheemme kolmas puurtaja. Kun nämä käsillä olevat remontit on saatettu loppuun (toinen jo parin viikon sisään, jee!), salkku tuo vastikkeiden ja lainanlyhennysten jälkeen talouteemme yhden keskituloisen palkan verran tuloja. 

Kannatti antaa ajatus pahalle päivälle. 

P.S. Kuvassa on avainnippuni tänään, 14.5. Kaksi asuntoa on remontissa. Kolmas ostettiin eilen ja siitä on näytöt tänään illalla. Yhdessä vaihtui vuokralainen eilen, toisessa kuun lopussa. Yhteen asuntoon pitää käydä tämän viikon aikana vaihtamassa raitisilmasuodatin (koronan vuoksi kiinteistöhuolto ei tänä keväänä hoida sitä). Meillä on juuri nyt ruuhkaa!

Puhutaan rahasta

Torstai 1.2.2018 - Kati

Rahasta puhuminen on suomalaiselle vieläkin tabu, vaikka ajatusmalli onkin onneksi murtumassa. Suoraan sanottuna en tajua, mikä siinä on niin vaikeaa. Raha on ihan tavallinen asia meidän jokaisen arjessa. Ei ole mikään salaisuus, että sitä tulee, eikä sekään, että sitä menee. 

Rahasta pitäisi puhua ystävien kesken. Miksikö? Siksi, että se avaa uusia näkökulmia ja ajatusmalleja. Säästämistä ja sijoittamista voi opiskella kirjoista, mutta parhaiten tieto karttuu kokemusten kautta – myös toisten ihmisten kokemusten. Työhaastatteluissa kysytään palkkatoivetta, muttei kerrota, mitä muut tienaavat samassa tehtävässä. 

Erityisesti naisten pitäisi puhua rahasta. Vieläkin monessa perheessä raha-asiat ovat miehen kontolla, eikä naisella välttämättä ole käsitystä perheen todellisesta taloudellisesta tilanteesta. Myös sijoittaminen nähdään yhä ”miesten juttuna”, vaikka naisilla on heikomman (eläke-)euronsa vuoksi melkeinpä miehiä painavampi syy pistää rahansa töihin.

Rahasta pitäisi puhua sukupolvien kesken. Järkevällä suunnittelulla esimerkiksi perintöveroon uppoavaa summaa pystyy huomattavasti pienentämään. Siihen liittyviä järjestelyjä kannattaa tehdä jo silloin kun ollaan vielä hyvissä voimissa.

Ennen kaikkea rahasta pitäisi puhua lapsille. Kun katsoo pikavippitilastoja ja maksuhäiriöisten nuorten joukkoa, hirvittää. Helppoa, mutta kallista lainaa markkinoidaan kuin irtokarkkeja. Rahankäytön mallit opitaan lapsena. Kenellä vastuu lasten talouskasvatuksesta on, jos ei vanhemmilla? Jos ajattelee aloittavansa sitten, kun nuori on jo muuttamassa omilleen, on myöhässä.

Kameran väärällä puolella

Torstai 26.1.2017 klo 13.00 - Kati

Olen vuoden alkajaisiksi päätynyt naamani kanssa kahteen eri lehtijuttuun. Onpa ollut todella yllättävää ja outoa istua sillä toisella puolen pöytää.

Ensimmäinen jutuista julkaistiin Sanomalehti Kalevassa 17.1. Se koski sanoittamista - ja unelmia. Niitähän pitää olla! Itsekin kannoin tätä olkapäälläni peräti parikymmentä vuotta, ennen kuin palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Huh! Jutun teki Pia Kaitasuo ja kuvat otti kesken kiivaan luomisprosessin Teija Soini.

Toinen juttu julkaistiin heti seuraavana päivänä Kauppalehdessä, ja se käsitteli taannoisessa blogipostauksessakin sivuamaani YEL-asiaa. Kolmas sääntöhän kuului: "Älä maksa YELiä kuin sokea kana." Jutun teki toimittaja Päivikki Pietarila ja kuvat otti lempparikuvaajani Mikko Törmänen.

Että kyllä tässä nyt on naamaa kulutettu lehdissä, parempi häipyä jälleen vähin äänin kameran taakse :).

Sijoittaja jo vaipoissa

Tiistai 14.7.2015 klo 22.02 - Kati

Ystäväni Minna haastoi Facebookissa ystäviään seuraamaan esimerkkiään ja kirjoittamaan oman sijoitustarinansa. Koiriin ja elämyksiin sijoittavan Minnan juttu on julkaistu Sijoittaja.fi:ssä.

Minä olin sijoittaja jo ennen kuin osasin puhua. Äidilläni ja isovanhemmillani oli tapana pistää synttäri- ja joulukrääsän sijaan nimelläni siivu osakkeisiin, joukkovelkakirjalainoihin ja valtion obligaatioihin. Kyse ei ollut mistään suurista summista, mutta koska korolla on tapana kasvaa korkoa, noista sijoituksista on ollut myöhemmässä elämässäni minulle merkittävää hyötyä ja innostuin pienistä sijoituksista itsekin.

Pienyrittäjän on pakko suunnitella

Luovan alan freelancerina tuloni eivät totisesti päätä huimaa ja lomista ei maksa kukaan. Moni ajattelee, etteivät sijoittamiseen liittyvät asiat kosketa pienituloisia millään tavalla. Itse ajattelen, että ainoa keino paitsi päästä nauttimaan elämästä, myös selviytyä tästä joskus eläkkeelle asti on sijoittaa vähäiset rahansa järkevästi.  Sijoittamiseen liittyvät asiat koskettavat mielestäni siis nimenomaan juuri meitä pienituloisia.

Nykyisellään omistan osakkeita ja sijoitan rahastoihin. Olen myös seurannut äidin esimerkkiä ja säästän ja sijoitan muutaman kympin kuukaudessa myös lapselleni.

Olennaisinta on olla sijoittamatta

Olennaisinta sijoittamisessani on se, mihin en sijoita. En haali tavaraa. Olen kutistanut menoni minimiin. Lämmitän taloni itse pilkotuilla puilla ja kuljen autolla vain pakolliset matkat. Käytän ahkerasti kirjastoa. Ompelen itse. Olen kahden ja puolen vuoden ajan säännönmukaisesti pyrkinyt eroon turhasta roinasta ja lopettanut ostamasta uutta. Shoppailen toisinaan kierrätyskeskuksessa ja kirppiksellä. Toissapäivänä ostin täydelliset farkut 50 sentillä, eikä se ollut minulle mitenkään erityinen löytö.

Tavaran kierrätys ja päätös olla ostamatta ovat minulle paitsi satsaus omaan talouteeni (ja siihen tulevaan eläkkeeseeni joka sekin on pienyrittäjän itse maksettava), myös ennen kaikkea sijoitus tulevaisuuteen. En käsitä, miten voisimme kuvitella maapallon kestävän nykyistä kulutustahtia. Jos jotain, niin tämän haluan täsmentää lapsellenikin.

Minnan tavoin sijoitan elämyksiin. Mieluummin rantahiekan tuntuun varpaissa kuin alati uusiin korkkareihin. Silloin kun jotain oikeasti tarvitsen, ostan parasta ja kauneinta, koska laadukkaat kengät, toimivat kodinkoneet ja hyvännäköinen polkupyörä ovat asioita, jotka tekevät elämästä nautittavaa.

P.S. Lainaa kirjastosta tämä: Havia, Lappalainen, Rinta-Loppi: Erilainen ote omaan talouteen. Vapaus, onni ja hyvä elämä.

Tarinani on julkaistu myös Sijoittaja.fi -sivustolla.