Uuden vuoden lupauksia

Torstai 31.1.2019 klo 17.48 - Kati

Tammikuu on jo pitkällä, kun huomaan, että koko alkuvuosi on mennyt tulipalojen sammutteluun. Siis sellaiseen yleiseen (yleensä ei-itsestäni-johtuvaan) häröilyyn ja säätöön, jota oikeasti inhoan, mutta joka vain kuuluu tähän ammattiin.

Let’s face it, minä olen pelastaja. Olen usean eri lehdessä työskentelevän tuottajan luottokumppani. Se, joka toimittaa tasavarmaa laatua taatusti dead lineen mennessä, ideoi itse, kontaktoi haastateltavat ja joustaa. Toimituksissa on usein hässäkkää, ihmiset ovat ihmisiä ja sovitut haastattelut kosahtavat karille. Silloin mä hoidan.

Vastapainona työn väistämättä eteen tuomalle hektisyydelle haluan hidastaa. Olen kuuluttanut hidastamisesta ja töiden vähentämisestä vähintäänkin lähipiirilleni säännöllisin väliajoin. Joillekin turhan rönsyileville asiakkaillekin olen pistänyt tiukkoja rajoitteita tilausten suhteen.

Omasta mielestäni olen tehnyt neljän päivän työviikkoa jo pitkään. Käytännössä olen pyhittänyt monet perjantait laulujen kirjoittamiselle. Se on rakas toinen työni, ihanaa, mutta vaativaa. Pahimmillaan aivan raastavaa, kun sanat eivät asetu ja asiat jylläävät päässä yölläkin. Parhaimmillaan aivan upean palkitsevia hetkiä, kuten Suvi Teräsniskan Joulun henki -konsertti täydessä Oulujoen kirkossa joulun alla. Olin pakahtua. Tuo laulu, jota kaikki täällä hievahtamatta kuuntelevat, on minun kynästäni.

Niinpä niin. Olen siis jo pitkään tehnyt viisipäiväistä työviikkoa, joista yhtenä päivänä vähän toisenlaisia töitä kuin niinä muina päivinä. Miten meni niinku omasta mielestä? Vähensinkö töitä? 

Osallistuin tammikuun toisella viikolla talousvalmentaja Nina Nordlundin tavoitehaasteeseen. Olen vähän sellainen tyyppi, etten juuri kirjaa tavoitteitani ylös. Varsinkaan en kauheasti huutele tavoitteistani ääneen. Ninan tavoitehaaste tuli hyvään saumaan, sillä se auttoi minua selkiyttämään tiettyjä asioita. Aika ison asian tavoitehaastekirjaani kirjoitinkin, ja se liittyy tavoittelemaani taloudelliseen vapauteen, jonka aion toteuttaa asuntosijoitusten muodossa. Siitäpä oma postauksensa joskus toiste.

Tälle vuodelle otin tiukan tavoitteen. Se tarkoittaa pieniä kalenterisulkeisia ja rasti ruutuun -tehtävää jokaiselle viikolle. Jokainen näistä pitää nimittäin voida rastittaa, joka ikinen viikko:

• Arkivapaa. Voi sisältää yhden pienen työtehtävän, mutta on lähtökohtaisesti vapaapäivä.
• Kaveritreffit. Ihan liian vähän tulee nähtyä hyviä tyyppejä, joten nyt tähän tulee muutos. Lounastreffit, mökkiviikonloppu, leffa tai konsertti. Ei-työhön-liittyvät lasketaan.
• Laulunkirjoituspäivä. Ei tarvitse olla kokonainen päivä, mutta joka viikko jotain. Parasta co-writena eli kimpassa.
• Kehonhuoltoa. Keskiviikon hot jooga tai lauantain bodybalance. Rapistuva kehoni janoaa tätä, joten en aio enää ummistaa korviani sen huuteluilta.
• Lihaskuntoa. Maanantain kahvakuula. No excuses.

Minä olen listojen nainen, joten olen jo nyt huomannut, että tämä toimii! Ihmeen vaikeaa se itsensä johtaminen näköjään joskus on, joten aika ajoin on kyllä todella hyvä toljottaa sinne peiliin.

Airbnb on elämää ja elämyksiä

Torstai 8.11.2018 - Kati

Kävimme syyslomalla piipahtelemassa Fuengirolassa, jossa viihdyimme keväällä kuusi viikkoa. Tällä kertaa majapaikkamme oli airbnb-majoitus Fugen keskustassa, itse asiassa ikkunasta näkyi keväinen talomme, joten kauas emme päätyneet. Lapsi oli viikon Fuengirolan kotikoulussa ja viihtyi jälleen mahtavasti!

- - - - - - -

Kirjoitan tätä Paloman ja Juanin söpön kaksion parvekkeella, jonne mahdun juuri ja juuri kahvikupposeni kanssa. Odottelen, että kello tulee kuusi ja iltapäivän välimerelliset auringonsäteet tavoittavat minut hetkeksi viereisten rakennusten välistä.

Paloma otti meidät vastaan iloisesti hymyillen ja esitteli pikku kaksionsa toiminnot. Lisäpeittoja löytyy kaapista, sohvasta saa vuodesohvan taittamalla selkänojan alas. Keittiön liesi ja kylppärin lämminvesiboileri toimivat sähköllä, huh.

Airbnb on jakamistalouden tuote. Vielä kymmenen vuotta sitten ei olisi tullut mieleenkään majoittua jonkun ventovieraan kämppään, kaivella hänen kaapeistaan pasta-aineksia ja mittailla kahvia pressopannuun.

Ja kas, nyt se on aivan normaalia. Viimeksi, kun olin työreissulla Helsingissä, valitsin hotellin sijaan airbnb:n. Sain viihtyisän kaksion Kalliossa halvemmalla kuin halvimman hotellin. Asunnon omistaja oli iloinen Fred, jonka kirjakokoelmasta lainasin itselleni iltalukemista. 

Kesälomareissulla Jyväskylässä saimme nauttia Ida-Marian vieraanvaraisuudesta uudenkarheassa kaksiossa ydinkeskustassa.

Ei Airbnb aina täydellisen putkeen mene, mutta tavallaan se ei ole tarkoituskaan. Jakamistalouden idea on, että elämisen jäljet saavat niin sanotusti näkyä. Fred tykkää kovasta patjasta, ja tajuan sen vasta köllähtäessäni siihen itse. Paloman kämpässä ei tietenkään ole imuria, pussilakanoita tai tiskiharjaa. Viimeksi mainittuja löytyy onneksi lähikaupasta parilla eurolla.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan Kale!-kaupunkilehdessä 8.11.

Puhutaan rahasta

Torstai 1.2.2018 - Kati

Rahasta puhuminen on suomalaiselle vieläkin tabu, vaikka ajatusmalli onkin onneksi murtumassa. Suoraan sanottuna en tajua, mikä siinä on niin vaikeaa. Raha on ihan tavallinen asia meidän jokaisen arjessa. Ei ole mikään salaisuus, että sitä tulee, eikä sekään, että sitä menee. 

Rahasta pitäisi puhua ystävien kesken. Miksikö? Siksi, että se avaa uusia näkökulmia ja ajatusmalleja. Säästämistä ja sijoittamista voi opiskella kirjoista, mutta parhaiten tieto karttuu kokemusten kautta – myös toisten ihmisten kokemusten. Työhaastatteluissa kysytään palkkatoivetta, muttei kerrota, mitä muut tienaavat samassa tehtävässä. 

Erityisesti naisten pitäisi puhua rahasta. Vieläkin monessa perheessä raha-asiat ovat miehen kontolla, eikä naisella välttämättä ole käsitystä perheen todellisesta taloudellisesta tilanteesta. Myös sijoittaminen nähdään yhä ”miesten juttuna”, vaikka naisilla on heikomman (eläke-)euronsa vuoksi melkeinpä miehiä painavampi syy pistää rahansa töihin.

Rahasta pitäisi puhua sukupolvien kesken. Järkevällä suunnittelulla esimerkiksi perintöveroon uppoavaa summaa pystyy huomattavasti pienentämään. Siihen liittyviä järjestelyjä kannattaa tehdä jo silloin kun ollaan vielä hyvissä voimissa.

Ennen kaikkea rahasta pitäisi puhua lapsille. Kun katsoo pikavippitilastoja ja maksuhäiriöisten nuorten joukkoa, hirvittää. Helppoa, mutta kallista lainaa markkinoidaan kuin irtokarkkeja. Rahankäytön mallit opitaan lapsena. Kenellä vastuu lasten talouskasvatuksesta on, jos ei vanhemmilla? Jos ajattelee aloittavansa sitten, kun nuori on jo muuttamassa omilleen, on myöhässä.

Sijoittaja jo vaipoissa

Tiistai 14.7.2015 klo 22.02 - Kati

Ystäväni Minna haastoi Facebookissa ystäviään seuraamaan esimerkkiään ja kirjoittamaan oman sijoitustarinansa. Koiriin ja elämyksiin sijoittavan Minnan juttu on julkaistu Sijoittaja.fi:ssä.

Minä olin sijoittaja jo ennen kuin osasin puhua. Äidilläni ja isovanhemmillani oli tapana pistää synttäri- ja joulukrääsän sijaan nimelläni siivu osakkeisiin, joukkovelkakirjalainoihin ja valtion obligaatioihin. Kyse ei ollut mistään suurista summista, mutta koska korolla on tapana kasvaa korkoa, noista sijoituksista on ollut myöhemmässä elämässäni minulle merkittävää hyötyä ja innostuin pienistä sijoituksista itsekin.

Pienyrittäjän on pakko suunnitella

Luovan alan freelancerina tuloni eivät totisesti päätä huimaa ja lomista ei maksa kukaan. Moni ajattelee, etteivät sijoittamiseen liittyvät asiat kosketa pienituloisia millään tavalla. Itse ajattelen, että ainoa keino paitsi päästä nauttimaan elämästä, myös selviytyä tästä joskus eläkkeelle asti on sijoittaa vähäiset rahansa järkevästi.  Sijoittamiseen liittyvät asiat koskettavat mielestäni siis nimenomaan juuri meitä pienituloisia.

Nykyisellään omistan osakkeita ja sijoitan rahastoihin. Olen myös seurannut äidin esimerkkiä ja säästän ja sijoitan muutaman kympin kuukaudessa myös lapselleni.

Olennaisinta on olla sijoittamatta

Olennaisinta sijoittamisessani on se, mihin en sijoita. En haali tavaraa. Olen kutistanut menoni minimiin. Lämmitän taloni itse pilkotuilla puilla ja kuljen autolla vain pakolliset matkat. Käytän ahkerasti kirjastoa. Ompelen itse. Olen kahden ja puolen vuoden ajan säännönmukaisesti pyrkinyt eroon turhasta roinasta ja lopettanut ostamasta uutta. Shoppailen toisinaan kierrätyskeskuksessa ja kirppiksellä. Toissapäivänä ostin täydelliset farkut 50 sentillä, eikä se ollut minulle mitenkään erityinen löytö.

Tavaran kierrätys ja päätös olla ostamatta ovat minulle paitsi satsaus omaan talouteeni (ja siihen tulevaan eläkkeeseeni joka sekin on pienyrittäjän itse maksettava), myös ennen kaikkea sijoitus tulevaisuuteen. En käsitä, miten voisimme kuvitella maapallon kestävän nykyistä kulutustahtia. Jos jotain, niin tämän haluan täsmentää lapsellenikin.

Minnan tavoin sijoitan elämyksiin. Mieluummin rantahiekan tuntuun varpaissa kuin alati uusiin korkkareihin. Silloin kun jotain oikeasti tarvitsen, ostan parasta ja kauneinta, koska laadukkaat kengät, toimivat kodinkoneet ja hyvännäköinen polkupyörä ovat asioita, jotka tekevät elämästä nautittavaa.

P.S. Lainaa kirjastosta tämä: Havia, Lappalainen, Rinta-Loppi: Erilainen ote omaan talouteen. Vapaus, onni ja hyvä elämä.

Tarinani on julkaistu myös Sijoittaja.fi -sivustolla.