Merkityksellistä tätä vuotta

Torstai 27.2.2020 klo 17.05 - Kati

Vuoden vaihteessa on ollut jälleen hyvä aika pohtia mennyttä ja tulevaa. Yhden naisen yritykseni syntymäpäivä oli 1.2. Tänä vuonna tuli täyteen jo 14 vuotta! 14 vuotta siitä kun ilman minkäänlaista yrittäjätaustaa tai -tukea pistin pystyyn oman pienen toiminimeni, sillä sopivia palkkatöitä ei vain ollut tarjolla. Jo tuolloin oli selvää, että yrittäminen on mun juttu, vaikken sen koukeroista mitään tiennytkään.

Yrittäjyys mahdollistaa sen, että työni vastaa arvojani. Tämän olen todella tajunnut vasta ehkä ihan viime vuosina. Aina on toki ollut selvää, että yrittäjyys on minulle oiva valinta siksi, että tärkeimpiin arvoihini kuuluu muun muassa vapaus. Yrittäjyys on ollut tapa yhdistää työ ja hevosenomistajuus, myöhemmin työ ja perhe.

Arvoihini kuuluu myös merkityksellisyys, ja se on tunne, jota saan työssäni kokea usein. Merkityksellisyys syntyy eri tavoilla. Toki on hienoa, jos voin auttaa yhtä ihmistä, asiakastani, sillä että pelastan hänet työtaakan alta tai hoidan asian, jonka hän joutuisi hoitamaan ylitöinään. Varsinainen merkityksellisyys syntyy kuitenkin silloin, kun saan vaikkapa toimittajana kertoa yleisölleni jotain merkityksellistä. 

Kotihoitotyötä tekevän lähihoitajan työpäivästä kertominen on merkityksellistä. Bambujätettä hyödyntävän biojalostamon nouseminen Intiaan suomalaisten toimesta on merkittävää ja siitä kertominen merkityksellistä. Oululaisesta tieteestä ja tulevista tieteentekijöistä kertominen on merkityksellistä. Maahanmuuttajaäitien maksuttomasta koulusta kertominen on merkityksellistä. Lukijoidensa elämänlaatua parantavan e-kirjan oikoluku ja kommentointi on merkityksellistä. Vaatteiden käyttöikää pidentävän Vaatelaastarin viestinnässä auttaminen on merkityksellistä. Muutamia mainitakseni.

Merkityksellistä on myös saada jakaa omia arvojani ja ajatuksiani kolumneihin, elokuvakritiikkeihin ja laulunteksteihin.

Tänä vuonna aion pyrkiä siihen, että kaikki tekemäni olisi jollain tavalla merkityksellistä. Huomaan olevani jo hyvällä tiellä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: merkityksellisyys yrittäjyys yksinyrittäjä freelancer oulu