Ystävyys punnitaan

Olen tehnyt ulkomaanmatkan jokaisen elämäni tärkeän ihmisen kanssa. Matkalla oleminen erityisen henkilön kanssa on monella tapaa erityistä.

Kun mietin ystäviäni, mietin myös heidän kanssaan tekemiäni matkoja. Sitä kuinka yhden kanssa jonotimme ylioppilaskeväänä lentokentän check-in-tiskillä, kun Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden. Meillä oli lähtökutina päällä, eikä kukaan palvellut meitä. 

Sitä kuinka toisen kanssa matkustimme junalla Wienistä Prahaan ja myöhästyimme vuorokauden lentokoneesta. Kuinka kolmannen kanssa lojuimme helteessä Kööpenhaminan terasseilla ja olo oli kuin Välimerellä. Neljännen kanssa ajauduimme harhaan Berliinin sivukujilla, kun etsimme matkaoppaaseen painettua ruokapaikkaa. 

Matkalla ystävyys punnitaan. Tai oikeastaanhan se punnitaan jo ennen matkaa: ei kai kukaan lähde matkalle yhdentekevän tyypin kanssa. 

Matka ystävän kanssa pitää sisällään kokonaisen draaman kaaren lentokentän lähtöaulan kihelmöivästä jännityksestä kotiin palaavien matkalaisten ryytyneeseen väsymykseen. Hetket, jotka noiden väliin mahtuvat, pysyvät muistoissa usein ikuisesti.

Matkanteko on kompromisseja. Tosin hyvän ystävän kanssa kompromissit eivät välttämättä tunnu kompromisseilta ollenkaan. Yhteisistä seikkailuista syntyy joskus ärräpäitä, mutta useimmiten pelkkää naurua. Vieraassa kaupungissa, vieraassa kulttuurissa kumpikin on vähän kuin eri tyyppi, mutta kuitenkin se sama. Usein käy niin, että matka avaa näkemään uusia puolia ystävästä.

Parasta on se, että matkalla on aikaa jutella. Yhtä tärkeää kuin on keskustella siitä millaista kuohuviiniä tilataan, on käydä perusteellisesti läpi kummankin parisuhteet, työt ja elämänhaaveet. Matkan jälkeen olo on usein tyhjä siksi, että on ammentanut niin paljon.

Olen ollut matkalla yksinkin. Mahtava reissu sekin, mutta jotenkin kaikki tuntui puolinaiselta, kun kokemuksia ei saanut jakaa.

Julkastu Sanomalehti Kalevan Moottori-sivulla 16.4.