Torstai 26.1.2017 klo 13.00 - Kati
Olen vuoden alkajaisiksi päätynyt naamani kanssa kahteen eri lehtijuttuun. Onpa ollut todella yllättävää ja outoa istua sillä toisella puolen pöytää.
Ensimmäinen jutuista julkaistiin Sanomalehti Kalevassa 17.1. Se koski sanoittamista - ja unelmia. Niitähän pitää olla! Itsekin kannoin tätä olkapäälläni peräti parikymmentä vuotta, ennen kuin palaset alkoivat loksahdella paikoilleen. Huh! Jutun teki Pia Kaitasuo ja kuvat otti kesken kiivaan luomisprosessin Teija Soini.
Toinen juttu julkaistiin heti seuraavana päivänä Kauppalehdessä, ja se käsitteli taannoisessa blogipostauksessakin sivuamaani YEL-asiaa. Kolmas sääntöhän kuului: "Älä maksa YELiä kuin sokea kana." Jutun teki toimittaja Päivikki Pietarila ja kuvat otti lempparikuvaajani Mikko Törmänen.
Että kyllä tässä nyt on naamaa kulutettu lehdissä, parempi häipyä jälleen vähin äänin kameran taakse :).
|
Torstai 8.12.2016 klo 21.48 - Kati
Olin tänään puhumassa viestinnän opiskelijoille freelance-toimittajuudesta. Syntyi hyviä kysymyksiä ja keskusteluja. Jäin miettimään, että olen totisesti opetellut monta asiaa kantapään kautta pian 11-vuotisen yksinyrittäjäurani aikana.
Olen yksi haastatelluista myös tänä syksynä ilmestyneessä kirjassa Väliin pudotetut – Miten meistä tehtaillaan yksinyrittäjiä (Janne Arola ja Ilkka Hackman, Docendo 2016).
Päätin listata tähän tärkeimmät ohjenuorani tuoreelle (luovan alan) yksinyrittäjälle tai yksinyrittäjän urasta haaveilevalle. Ja mikäpä ettei moni näistä sopisi konkarillekin.
- Panosta aikasi siihen mistä inspiroidut (vaikka joutuisitkin tekemään myös vähemmän mieluisia juttuja). Älä pidä kaikkia muniasi samassa korissa. Keksi itse itsellesi uusia ansaintamalleja.
- Kehitä itsellesi kilpailuvaltti. Se löytyy luultavimmin sieltä suunnalta missä ovat ne asiat, joista inspiroidut.
- Älä maksa YELiä kuin sokea kana. Tai jos maksat, niin laske ainakin ensin, mitä muuta voisit samalla rahalla saada. Enkä nyt tarkoita luksuskäsilaukkuja vaan turvaa tulevaisuuden varalle. Kun sijoitat rahasi itse, saat paremman tuoton. Kerron Väliin pudotetut -kirjassa, että maksoin ensimmäiset yrittäjävuodet täyttä YELiä, mutta nykyään vain minimin. Sen sijaan että paisuttaisin vakuutusyhtiön kassaa, lyhennän pankkilainaa sijoitusasunnosta. Laina on pieni, koska asunto on uusi, eli käytännössä vuokralainen maksaa yhtiölainan. Yksinkertaisella matematiikalla kustantaisin itselleni 36 työvuoden aikana neljä ja puoli uudenkarheaa yksiötä, jos pitäisin YEL-maksuni sillä (ei mitenkään överillä) tasolla kuin urani alussa. Koska minimiä on pakko maksaa, odotettavissa on kaksi ja puoli asuntoa. Sekin on jotain jäädessäni eläkkeelle ja häipyessäni jonnekin lämpimämpään maahan. Tai jos sairastun vakavasti.
- Ole muutenkin kiinnostunut numeroista. Piirrä vuoden lopussa piirakoita siitä, miten tulosi jakautuvat ja aseta itsellesi tavoitteita. Vertaa vuosia keskenään. Tarkista oma kirjanpitosi, tuloslaskelmasi ja veroilmoituksesi, vaikka joku tekisikin ne puolestasi. Jos et vielä perustanut toiminimeä, harkitse vakavasti myös työosuuskuntaa.
- Jos olet yrittäjänurasi alussa tai jos vain osa liikevaihdostasi on alvillista, perehdy huolellisesti aiheeseen nimeltä arvonlisäveron alarajahuojennus.
- Tulos ei ole sama kuin tulot. Ensimmäisenä yrittäjävuonnani tein sellaisen mokan, että ilmoitin verottajalle tulot tuloksen sijaan. Sain loppuvuodesta kolmen tuhannen euron ennakkoverolaskun, joka oli maksettava, vaikka selvisikin, että olin ilmoittanut väärät tiedot. Se oli laiha joulu. Jos tulosi vaihtelevat paljon vuosittain, tee lokakuun tienoilla tsekkaus ja ilmoita muutokset verottajalle. Säästyt yllätyksiltä mätkyjen suhteen.
- Älä hautaudu poteroosi. Yksinyrittäjän arkea on yksinäisyys. Siitä tulee helposti ystävä, ja huomaat, että on kulunut ihan liian kauan siitä kun viimeksi näit muitakin ihmisiä kuin perheesi. Järjestä itsesi ihmisten ilmoille, se inspiroi ja avartaa aina. Tarvittaessa lennä toiseen kaupunkiin lounaalle. Ihan totta!
- Yrittäjyydessä parasta on vapaus. Älä anna sen valua läpi sormiesi. Työt eivät lopu koskaan, joten voit aivan yhtä hyvin lopettaa tekemästä niitä iltaisin ja viikonloppuisin. Rahaa ei ole koskaan tarpeeksi, joten voit aivan yhtä hyvin lopettaa sen perässä juoksemisen. Saatat jopa huomata, että sillä tavoin se tulee luoksesi, ja voit käyttää aikasi johonkin paljon mielekkäämpään.
|