"Naisella pitää olla omaa rahaa ja oma huone"

Sunnuntai 23.10.2022 - Kati

Ihailen ihmisiä, jotka kykenevät luovaan kirjoitustyöhön missä ja milloin tahansa. Itseäni kuormittaa valtavasti, jos kirjoittamiselle ei ole rauhallista tilaa. Työjuttujani, siis toimittajan töitä, teen kotimme yhteyteen rakennetussa yhteisessä työhuoneessamme. Kun minä istun koneelle, mies tietää laittaa radion kiinni ja luurit korviinsa. Tarvitsen työhöni täydellistä hiljaisuutta.

Tehokkaimmat kirjoitustunnit minulle ovat aamusta. Mullistava muutos työntekooni tuli, kun korona-kotikoulun iskiessä päälle opin tekemään kirjoitustyöt pois alta kello kymmeneen mennessä. En ole sen jälkeen palannut entiseen rytmiini, jossa haahuilen iltapäivät sijaistoimintoja tehden, koska ”pitäisi” aloittaa jotain järkevää. Ei pidä, minä teen nykyään neljän tunnin työpäivää.

Sanoittaminen vaatii haahuiluaikaa

Olen myös sanoittaja, ja tätä – omissa silmissäni sitä aidosti luovaa – kirjoittamisen lajia taas en pysty hoitamaan samalla, tehokkaalla logiikalla kuin lehtijuttuja. Tarvitsen siihen haahuiluaikaa, sitä, ettei kukaan vaadi minulta kohta välipalaa tai harhauta ajatuksiani jotenkin muuten. Ennen kuin Oulu kielsi Airbnb:n, saatoin ottaa omaa aikaa kalustetuissa kaupunkiasuinnoissamme silloin, kun ne olivat vapaana. Se oli ihanaa ( ja auttoi sitäpaitsi näkemään asunnon mahdolliset puutteet majoittujan silmin, ei hyödyllistäkin).

Olen myös päätynyt vuokraamaan mökkejä ja airbnb-asuntoja luovia retriittejäni varten. Rakastan sitä, kun häly päässäni hiljenee ja olen omassa tilassani, vain minä ja sanat. Kun voin jatkaa kirjoittamista iltaan tai vaikka yöhön asti miettimättä, pitääkö aamulla herätä aikaisin, ja harhautua kuuntelemaan biisejä sieltä täältä, ilman ajantajua.

Viime joulukuusta lähtien meillä on myös ollut oma luova tukikohta, minitalo Haiku Hailuodossa. Mökki Hailuodossa on ollut haaveemme, mutta takaraivossa on ollut ajatus, että luultavasti se tulee olemaan projektimökki, johon pitää sitoa runsaasti omaa pääomaa – sekä rahallista että ajallista. Vuokramökki on siis meille täydellinen! Vielä, kun omistaja näytti vihreää valoa mökin lyhytvuokraukselle eteenpäin, päätös oli sinetöity.

Minitalo on moderni mökki

Kompaktin, 21-neliöisen mökin on valmistanut Limingassa sijaiteva Hawo ja se sijaitsee pienessä yhtiössä, omassa rauhassaan, mutta aivan Hailuodon palveujen kupeessa. Talvella ei tarvitse tilata aurausta ja roskat voi kierrättää omassa pihassa. Mikä parasta: ympärivuotiseen asumiseen tarkoitettu minitalo on moderni, raikas ja lämmin myös tammikuisena, pilkkopimeänä myrskyiltana. Sen kuin astuu lauttamatkan jälkeen sisään ja avaa läppärin (ja kaupungista ResQ-pelastetun sushipaketin).

Kesä oli meillä taas tyypillinen kesä, eli täynnä perhepuuhaa ja lomailua. Nyt syksyn ja talven tullen, kun syksyn remonttisuma on helpottanut, aion kyllä ottaa omaa aikaa ihan olan takaa ja vetäytyä ”huoneeseeni”. Voi Virginia, I feel you! Naisella todellakin pitää olla omaa rahaa ja oma huone! Kotiin palattuani olen rentoutunut ja luovuuspöhnästä takaisin maan pinnalle palannut äiti ja puoliso.

Teksti on julkaistu alunperin Taloushaukka-blogissani.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: oma aika, omat rahat, oma tila, freelancer, sanoittaja, toimittaja oulu

Kuukausi auringossa - miksi ei?

Sunnuntai 15.5.2022 - Kati

Muutama vuosi sitten meillä oli ollut haaveena viettää pidempi aika auringossa. Kun lapsi aloitti koulun vuonna 2017, ajattelimme, että tuo mahdollisuus meni – kunnes luimme lehdestä Fuengirolan kotikoulusta, ja saimme idiksen: mitä jos lähtisimme keväällä pariksi kuukaudeksi auringon alle, lapsi menisi kouluun ja me kokeilisimme, kuinka paljon töistämme voi hoitaa etänä. Toteutimme ensimmäisen reissun huhti-toukokuussa 2018 ja toisen 2019.

Nyt olemme täällä taas, toukokuun, tutussa Fugessa, jossa Suomi-kauppa on nurkan takana ja lapsi on päivisin puoli kymmenestä kahteen koulussa. Koulusta on löytynyt kavereita ja mielekästä tekemistä, ja meille on jäänyt aikaa hoitaa omia työhommia. Työn tekemisen muoto on tässä viimeisten vuosien aikana muuttunut täysin, nyt naurattaa tuo meidän ”etätyökokeilu”. Kukaan haastateltava ei enää nostele kulmiaan, jos ehdotan haastattelun tekemistä puhelimitse, päinvastoin.

Miksi tuttu ja turvallinen Fuge?

Fuengirolaan meitä veti siis ennen kaikkea koulu, johon lapsi voi mennä lyhyeksikin aikaa. Noin muuten sain ilokseni vuonna 2018 todeta, että kaikki ennakkoluuloni paikasta sain heittää romukoppaan. Fuge on mukava, siisti ja turvallinen pikkukaupunki, jonka suomalaisyhteisöstä on pelkästään etua: olemme osallistuneet Sofia-opiston jumpille, vaellusretkille ja espanjan-tunneille. Suomi-kaupasta ostan kauramaitoa ja Panttereita.

On ollut ihanaa palata tuttuun paikkaan. Koulu ja sen toimintatavat ovat lapselle tuttuja, kaupat ja monet tuotteet siellä kertaalleen kokeiltuja. Asunto on kiva ja siisti. Kirjoitan tätä parvekkeella, jonka alla Välimeren aallot lyövät rantaan. Siinä missä kahdella ensimmäisellä reissuilla menimme maltillisella budjetilla, on ihanaa huomata, että taloudellinen tilanteemme antaa meille nyt pelivaraa. Eteläparveke merelle on erinomainen upgreidaus. Talon uima-allas avataan tänään.

Mitä maksaa?

Kolmion vuokra Paseolla eli rantakadulla on toukokuussa 1000 euroa, mihin tulee päälle sähkö ja välityspalkkio (150 euroa, sunnuntaisaapuminen lisäksi 50 euroa). Vuokrasimme asunnon paikalliselta, suomalaiselta välittäjältä, joita Fugessa on pilvin pimein. Koulun kuukausimaksu on 400 euroa. Ruoka on olevinaan Espanjassa edullista, mutta koska lapsi ei luonnollisestikaan saa täällä maksutonta kouluruokaa vaan syö koulussa eväät, ruokaa pitää laittaa enemmän kuin kotona. Lisäksi ruuan hinta nousee selvästi täälläkin. Olen myös huomannut, että lomalla tulee ostettua kaikenlaista snacksia ja limpparia.

Vihannekset ja hedelmät saa edullisimmin tiistaimarkkinoilta.


Ensimmäisillä reissuilla vuokrasimme kotona omakotitalomme reissun ajaksi, nyt emme sitä tehneet. Sen sijaan toukokuun alussa tilille kilahti vuokra 12 sijoitusasunnostamme. Asuntovarallisuuden kasvattaminen on ollut meille merkittävä vapauden mahdollistaja: vuonna 2017 meillä oli vasta kolme sijoitusasuntoa ja vuonna 2018 viisi.

Arki on meille parasta, lomallakin

Olemme rutiineja rakastava perhe. Arki ja arjen rytmi on parasta meille, lomallakin. Iltapäivisin, iltaisin ja viikonloppuisin ehdimme olla rannalla ja tehdä retkiä lähiympäristöön. Annan mielelläni tilaa omalle kirjoittamiselle lomallakin. Teen neljän tunnin työpäivää ja olen nirso töitteni suhteen.

Makuuhuoneen ikkunan takana pauhaa Välimeri.

Arkiloma mahdollistaa sen, ettei meidän tarvinnut varautua reissuun taloudellisesti mitenkään, vaan pystymme tekemään täältä saman laskutuksen kuin kotoakin käsin. Tämä juuri on yrittäjyydessä parasta. Kun keväällä aloimme miettiä, lähtisimmekö kuluttavien koronavuosien jälkeen jälleen keväällä aurinkoon, esiin nousi oikeastaan vain yksi kysymys: miksi emme lähtisi?

Kotona molemmat keskeneräiset remonttimme saavat seistä keskeneräisinä, eikä minun tarvitse ottaa niihin kantaa etänä. Tiedän, että kuukauden tauon jälkeen purkuhommat ja tapettien irrotus tuntuvat taas etuoikeudelta. Ja mikä parasta, siellä on valmistumassa jälleen kaksi asuntoa, jotka luovat meille lisää vapautta.

Teksti on julkaistu alunperin Taloushaukka-blogissani.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: irtiotto freelancer fuengirola toimittaja oulu

Joko nääki hiihät?

Perjantai 26.2.2021 klo 9:08 - Kati

Sukset suhisevat latua vasten suorastaan meditatiivisen rauhoittavasti. Pakkasen kuorruttamat puut muotoilevat eteeni aivan toisenlaisen maiseman, kuin mistä juuri äsken lähdin liikkeelle. Aivan kuin olisin satumetsässä, joka kietoo minut pehmeään syleilyynsä. Kello on vasta kaksi iltapäivällä, joten ladulla ei ole ruuhkaa. Saan pitää tämän itselläni. Tunne on pakahduttava.

Kun kaikki kiva on kielletty, tunteet purskahtelevat esiin yllättävissä paikoissa. Kuten nyt vaikkapa Kuivasjärven ja Auranmajan välisellä hiihtoladulla, jonka latukone on juuri ajanut napakan tasaiseksi. Jalassa appiukon ikivanhat Järviset ja kourassa sauvat, joilla muistan sitkutelleeni pakollisia kouluhiihtoja jo joskus 90-luvulla. Hiki hiipii toppatakin selkään, sillä tähän varustekuvioon eivät todellakaan kuulu mitkään tekniset hiihtopuvut. Teknisen aluspaidan sentään puin.

Tarvittiin pysähtynyt maailma, kielto kulttuuritapahtumille ja rajoitukset kuntosalin ryhmäliikuntatunneille, jotta minäkin kampesin sukseni autotallin orrelta ja lähdin ladulle. Nyt, kun suihkin tässä muina hiihtäjinä, ihmettelen, etten tehnyt tätä aiemmin. Ladulle on sentään pihastamme matkaa ainakin sata metriä.

Lapsena olin innokkaampi hiihtäjä. Serkkutytön kanssa lykimme Hönttämäestä Haapalehtoon ja takaisin, monta kertaa viikossa. Hiukset hikoilivat pipojen alla, anorakit suhisivat ja säärystimiin muodostui lumikokkareita. Monojen kolme reikää piti puhdistaa, ennen kuin ne sai suksiin kiinni. 

Lapsuuden latu oli tasainen kuin keski-ikäisen elämä kotikaranteenissa. Tasainen on tämäkin ladunpätkä, onneksi. En totisesti kaipaa nyt mitään alamäkihurvittelua, saati onnettomille ojentajilleni ylämäkitreeniä.

Okei, eihän tämä nyt ihan pelkkää nautintoa ole. Nihkeällä kelillä tulee mieleen, että kävellen olisin jo perillä. Silti: kotona pipon alta kuoriutuva hiki palkitsee. Kun hyötyliikunta on jo liian kauan rajoittunut jääkaapin ja etätyöpisteen väliin, kunnon hikiliikunta tuntuu luksukselta.

Hiihto on lähiliikuntaa parhaimmillaan ja sitä voi tehdä mihin kellonaikaan tahansa. Enkä muuten heti keksi niin kokonaisvaltaista liikuntamuotoa kuin hiihto. Harvassa lajissa hikoavat sormenvälitkin. Joko nääki hiihät?

Kolumni on julkaistu myös Mun Oulu -kaupunkimediassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hiihto koronavuosi paluu ladulle latu oulu toimittaja oulu

Koronavuosi on kirkastanut arvojani

Keskiviikko 30.12.2020 - Kati

Vuoden loppua kohti mentäessä sosiaalisessa mediassa putkahtaa esiin meemejä vuodesta 2020. Yhdessä se on ollut raastinraudasta tehty vessapaperi, toisessa kuravedestä tehty jätskitötterö.

En tietenkään aliarvioi maailman hätää ja vakavaa koronatilannetta, mutta henkilökohtaisella tasolla kulunut vuosi on ollut minulle vuosi muiden joukossa. Ehkä jopa hiukan parempi kuin edeltäjänsä, sillä 2020 on avannut silmäni näkemään sen hyvän, mikä lähelläni jo on. Monia asioita, joita olen arvostanut jo ennen tätä kaikkea, arvostan nyt entistä enemmän.

Ensinnäkin olen huomannut, että viihdyn kotona vallan mainiosti. Kevään kotikaranteeni ei ollut mikään kynnyskysymys. Ei myöskään kesä ilman pidemmälle suuntautuvia reissuja. 

Työskentelen jo valmiiksi kotoa käsin, ja olen jo aikaa sitten pistänyt merkille, että aamuruuhkaton elämä sopii minulle. Lapsen etäkoulu pisti hiukan haastetta työkuvioihin, mutta niistäkin selvittiin.

Kuten monet muut, innostuimme remontoimaan nurkkia ja pistämään turhaa tavaraa kiertoon. Tuli tarpeeseen. 

Inhoan tungosta ja ihmisjoukkoja, ja siksi kaupassakäynti ei koskaan ole kuulunut suosikkipuuhiini. Koronavuoden myötä perheemme on järjestäytynyt tässä asiassa entisestään. Tavoite on, että viikosta selvittäisiin maksimissaan kahdella kauppareissulla. Suunnitelmallisuutta se kyllä vaatii.

Espanjan tuntien päättyminen kuin seinään kirpaisi kyllä vähän. Natiivi opettaja oli ihana, ja harmittaa, ettei saatu vaihtaa adióksia. Huomaan ajatusteni vaeltavan jo aikaan, jolloin espanjan ryhmän kokoon saaminen ei olisi fyysisestä etäisyydestä kiinni. Jospa Juan pistää vielä Teams-ryhmän pystyyn, riippumatta siitä missä päin maailmaa asuu. Uskon, että monta muutakin fiksua keksintöä syntyy tämän vuoden seurauksena.

Löysin Woltin ja mahdollisuuden tilata ravintolaruokaa kotiovelle. Tapasin inspiroivia ihmisiä kävelylenkeillä. Löysin monta uutta, hyvää podcastia. Vaihdoin kuntosaliliikunnan ulkoliikuntaan ja kokeilin myös kotitreeniä. Testasin uusia kasvisruokareseptejä ja leivoin jopa pullaa.

Lompakkoni kiittää kaikista niistä säästetyistä seteleistä jotka sinne jäivät, kun kaikenlainen ylimääräinen kaupungilla haahuilu ja toisaalta myös reissut ja pikkujoulut oli peruttu. 

Kiitos, vuosi 2020. Muistutit minua siitä, että onni löytyy läheltä. Uskon, että ansiostasi osaan jatkossa käyttää aikani ja rahani entistä viisaammin.

Kolumni on julkaistu myös Mun Oulu -kaupunkimediassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: korona vuosi 2020 arvot freelancer toimittaja oulu

Kiitos 2019

Torstai 19.12.2019 - Kati

Vuosi 2019, kiitos. Olit hyvä. Vaikka alkupuoliskosi meni minulta vähän ohi raudanpuutediagnoosiin totutellessa, sinä olit se joka sait minut huomaamaan että totisesti, olen tainnut nukkua kuin ruusunen ilmeisesti aika monta vuotta. Aion vielä herätä!

Kiitos sykähdyttävistä kohtaamisista, joita pidit sisälläsi monta. Kiitos uusista taidoista, joita olen saanut oppia.

Kiitos ilmaisesta ämpäristä, valmistuneesta työhuoneremontista ja oman kasvihuoneen (laihasta) sadosta. Kiitos uudesta patjasta, se todella tuli tarpeeseen.

Kiitos orastavasta airbnb-emännyydestä. Tapasin muun muassa hollantilaisen Aukjen, joka oli matkustanut Ouluun lomalle. Kiitos, että hänen kaltaistensa ansiosta sain nähdä kotikaupunkini uusin silmin.

Kiitos ystävistä, vanhoista ja uusista. Miten saatoinkin joskus kuvitella, ettei keski-ikäisenä juuri enää saa uusia! Kiitos Leijonakuninkaan live action -versiosta ja uusista silmälaseista jotka kirkastivat maailman kertaheitolla. 

Kiitos uusista kasvisruokaresepteistä ja kuntosalin lämpölampuista. Kiitos mahtavista fiiliksistä musiikin parissa ja mojovasta arpajaisvoitosta.

Hyvä vuosi 2019, kiitos siitä, että sait meidät huomaamaan keisarin uudet vaatteet eli tosiasian joka on ollut silmiemme edessä jo vuosikymmeniä: ilmasto lämpenee! Kiitos sinulle, että uskalsit olla se pikkupoika joka rääkäisi totuuden. Ehkäpä osaisimme nyt toimia.

Kiitos myös pettymyksistä, pieleen menneistä asioista ja epävarmuuksista.

Näistä kaikista lahjoista saan olla kiitollinen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kiitos kiitollisuus uusivuosi toimittaja oulu

Miesten ja naisten hommat

Torstai 15.8.2019 - Kati

”Äiti! Millon se isi tulee? Äiti, ossaatko sahata tämmösen? lapsi kysyy laudanpätkä kädessään.

”Ossaan!”

Kah, tokihan minä sahata osaan. Ja minähän sahasin, koska isi oli jossain ja lapsen hartaudella koko kesän rakennettu mäkiauto-laiva-mikälienee kaipasi tukilautaa juuri nyt.

Kasvoin yksinhuoltajaäidin perheessä, jossa ei ollut miesten ja naisten hommia, vaan ainoastaan naisten hommia. Mitä en ole osannut, sen olen opetellut, ja sillä mentaliteetilla on menty tähän päivään saakka.

Lapseni on näköjään saanut huomattavasti konservatiivisemman kuvan miesten ja naisten hommista, ja siitä saan syyttää itseäni. Kun tapasin käsistään kätevän miehen, laiskistuin tietyissä hommissa. Kuten nyt vaikka sahaamisessa, ruuvien kiinnittelyssä ja kaikessa sellaisessa, noh, miehisessä.

Minä, joka olen aina ollut sitä mieltä ettei ole naisten ja miesten hommia!

Meillä mies ei pese pyykkiä, sillä kauniisti sanottuna olen tarkka siitä, että vaatteet pysyvät käyttökuntoisina. Minä imuroin hutiloiden, mies huolella. Minä moppaan lattiat, silloin kun jaksan. Minä huolehdin takan lämmityksestä talvisin. Mies  hommaa polttopuut, leikkaa nurmikon ja hoitaa lähes kaikki taloon liittyvät fiksailut. Mies vie roskat jäteasemalle. Minä korjaan rikki menneet vaatteet.

Tämä on ollut ihan käypä työnjako. Tosiasiassa hommat menevät joskus ristiin, mutta on jotenkin selkeämpää, että yksikössämme on molemmilla omat työtehtävät. Liputan myös sen puolesta, että kukin voisi tehdä niitä hommia joista oikeasti tykkää. 

Mies toimii automatkoilla kuskina, koska tykkää siitä. Itse en erityisesti nauti sahaamisesta. Siksipä se on jäänyt viime vuosina vähemmälle.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan kaupunkilehti Kale!:ssa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: naistentyöt miestentyöt työnjako toimittaja oulu

Yhdeksän kuukauden työhuoneremppa

Sunnuntai 17.3.2019 klo 14:00 - Kati

Olen läppäriyrittäjä. Voin pystyttää toimistoni meluisaan kahvilaan, uima-altaan reunalle tai kreetalaiseen tavernaan, ja olen pystyttänytkin. Tarpeen tullen se toimii minulle aivan hyvin, mutta ei pidemmän päälle.

Käytännössä tarvitsen työpisteen. En kestä leivänmuruja näppiksellä ja aikuisten oikeesti tarvitsen useimmiten hiirenhiljaisuuden työskennelläkseni. Kun kirjoitan, en voi kuunnella sanoja toisten ihmisten suusta tai radiosta.

Työhuoneemme oli remontissa yhdeksän kuukautta, ja sitä ennen toteutimme läppäriyrittäjyyttä reilun kuukauden Fuengirolassa. Olin siis liki vuoden ilman pysyvää työpistettä, ja se oli pääkopalleni raskasta aikaa.

Ajatuksena oli jo jonkin aikaa ollut laajentaa piharakennuksessa sijaitseva työhuonekoppero myös samankokoisen liiterin puolelle. Näin ollen uudesta työhuoneesta tulisi noin 25-neliöinen tila jossa mahtuisi myös harrastamaan. Ulkoliiteri rakennettiin edellisenä kesänä ja puutarhakamoille etsittiin uusi paikka. Järven suuntaan antava ikkuna ostettiin jo edellisvuonna Torista.

unnamed-3.jpg

Remppa aloitettiin toukokuussa ja betonivaluasteelle se saatiin kesäkuussa. Remontin piti valmistua syksyksi, mutta syksy osoittautuikin yllättävän buukatuksi töiden suhteen. ”Pientä pintaremonttia” pitkitti myös se, että siitä ei tosiaan tullut pieni pintaremontti. Se alkoi maapohjan lapioimisella (8 kuutiota hiekkaa ulos ja saman verran sepeliä sisään) ja peltikaton vaihtamisella koko ulkorakennukseen. Suunnitelmat vaihtuivat siinäkin kohtaa, kun saimme koiranhoitopalkkioksi kaksi kattoon ripustettavaa joogaliina. Korotettu katto! Joo!

unnamed-2.jpg

unnamed-1.jpg

Epätoivo ei silti iskenyt. Hyvin suunniteltu, uusi, uljas työhuone oli koko ajan kirkkaana mielessä. Tiesimme, että siitä tule upea. Suunnitelmilla oli ja on lupa muuttua. Jouluna olohuoneessamme oli edelleen työpöytä ja varasto, ja keittiössä oli pino laminaattia. Makuuhuoneen nurkassa oli kaksi hyllyä, jotka pelastin Facebookin Roskalavalta jo kesällä.

Toisaalta oli hyvä, että töitä piisasi, sillä maksoimme remonttia sitä mukaa kun laskuja tuli, ja niitä tuli yhteensä 12 808 euron edestä. Kaikki mahdollinen tehtiin itse ja hankittiin kierrätettynä tai Roskalavalta, kuten seinämaalit. Tai sitten uutena Torista edullisesti, kuten komerot, laminaatit ja villat. Kyllä ei ole remontointi halpaa!

unnamed-4.jpg

unnamed.jpg

Tätä kirjoittaessani olen nauttinut uuden työhuoneemme feng shuista jo muutaman viikon. Kesällä ostetut hyllyt on kiinnitetty seinään ja joogaliinat kattoon. Tavarat ovat saaneet paikkansa ja olohuoneemme on jälleen olohuone. Täydellistä. Valmista!

IMG_2878.JPG

Mikäs olis seuraava projekti?

Mitä ulkorakennuksen työhuoneremontti maksoi:
Työt ja vuokrat 4015 euroa (sis. sähkärin ja rakennesuunnittelijan työt)
Seinät ja sisäkatto 3483 euroa
Lattia 1798 euroa (sis. käytännössä koko pohjatyön 8 kuution sepelikuormasta lähtien)
Ulkokatto 2575 euroa
Tilpehöörit 937 euroa

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Remontti työhuone läppäriyrittäjyys kattoremontti teeseitse kierrätys freelancer toimittaja oulu

Airbnb on elämää ja elämyksiä

Torstai 8.11.2018 - Kati

Kävimme syyslomalla piipahtelemassa Fuengirolassa, jossa viihdyimme keväällä kuusi viikkoa. Tällä kertaa majapaikkamme oli airbnb-majoitus Fugen keskustassa, itse asiassa ikkunasta näkyi keväinen talomme, joten kauas emme päätyneet. Lapsi oli viikon Fuengirolan kotikoulussa ja viihtyi jälleen mahtavasti!

- - - - - - -

Kirjoitan tätä Paloman ja Juanin söpön kaksion parvekkeella, jonne mahdun juuri ja juuri kahvikupposeni kanssa. Odottelen, että kello tulee kuusi ja iltapäivän välimerelliset auringonsäteet tavoittavat minut hetkeksi viereisten rakennusten välistä.

Paloma otti meidät vastaan iloisesti hymyillen ja esitteli pikku kaksionsa toiminnot. Lisäpeittoja löytyy kaapista, sohvasta saa vuodesohvan taittamalla selkänojan alas. Keittiön liesi ja kylppärin lämminvesiboileri toimivat sähköllä, huh.

Airbnb on jakamistalouden tuote. Vielä kymmenen vuotta sitten ei olisi tullut mieleenkään majoittua jonkun ventovieraan kämppään, kaivella hänen kaapeistaan pasta-aineksia ja mittailla kahvia pressopannuun.

Ja kas, nyt se on aivan normaalia. Viimeksi, kun olin työreissulla Helsingissä, valitsin hotellin sijaan airbnb:n. Sain viihtyisän kaksion Kalliossa halvemmalla kuin halvimman hotellin. Asunnon omistaja oli iloinen Fred, jonka kirjakokoelmasta lainasin itselleni iltalukemista. 

Kesälomareissulla Jyväskylässä saimme nauttia Ida-Marian vieraanvaraisuudesta uudenkarheassa kaksiossa ydinkeskustassa.

Ei Airbnb aina täydellisen putkeen mene, mutta tavallaan se ei ole tarkoituskaan. Jakamistalouden idea on, että elämisen jäljet saavat niin sanotusti näkyä. Fred tykkää kovasta patjasta, ja tajuan sen vasta köllähtäessäni siihen itse. Paloman kämpässä ei tietenkään ole imuria, pussilakanoita tai tiskiharjaa. Viimeksi mainittuja löytyy onneksi lähikaupasta parilla eurolla.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan Kale!-kaupunkilehdessä 8.11.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: airbnb freelancer toimittaja oulu työmatka majoitus jakamistalous yhteisöllisyys

Hyggeä syksyyn

Torstai 11.10.2018 - Kati

Kun lokakuu on ehtinyt jo pitkälle, sitä huomaa kaipaavansa hyggeä pimenevien iltojen lohduksi. Siis tuota maailman onnellisiksi tituleerattujen tanskalaisten lanseeraamaa tunnetilaa, joka ei onneksi ole vain keksijöidensä yksinoikeus. Suomalaisetkin ansaitsevat hyggensä.

Hygge syntyy helposti. Minimitapauksessa tarvitaan vain villasukat, viltti ja kynttilöitä. Takkatuli on plussaa, samoin pienet herkut ja lämmin juoma. Hyggensä voi viedä myös seuraavalle tasolle panostamalla hyggeruokaan (pitkään haudutettua tai muuten pitkää valmistelua vaatinutta), hyggevalaistukseen (paljon pieniä valonlähteitä yhden kirkkaan kattovalon sijaan) tai hyggeen työpaikalla.

Onnellisuustutkija, hygge-asiantuntija Meik Wiking muistuttaa kuitenkin, että hyggessä on enemmän kyse tunnelmasta ja kokemisesta kuin konkreettisista asioista. Kodikkuuden ja turvallisuuden tunne syntyy yhdessäolosta toisten ihmisten kanssa. Hyggeilijä siis tapaa ystäviään pimeyttä uhmaten. Ainakin itseltäni se meinaa unohtua pimeiden iltojen saapuessa. Vaikka tottahan se on, että juuri ankeimpaan vuodenaikaan pitäisi piristää itseään ystävien läsnäololla. Ultimate-hyggeilijä kutsuu ystävät koolle yhteiseen illanviettoon. Hyggeiltamissa pukeudutaan rennosti, keitetään teet ja kuunnellaan musiikkia (vinyylit ovat hyggempiä kuin suoratoisto).

Yksinkertaisuus on hyggen keskeisimpiä elementtejä. Hygge on vaatimatonta ja verkkaista. Oikeaa tunnelmaa ei voi ostaa rahalla, vaan sen voi saavuttaa ottamalla muut ihmiset huomioon ja luopumalla kiireestä ja stressistä. 

Otetaanpa oppia tanskalaisista.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan Kale!-kaupunkilehdessä 11.10.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hygge syksy villasukat kynttilät onnellisuus yksinkertaisuus toimittaja oulu

Iltasatuja (aikuisille)

Torstai 27.9.2018 klo 19:12 - Kati

Löysin e-kirjat tabletilleni reilut pari vuotta sitten, eikä sen jälkeen ole ollut paluuta. Miten näppärää! Yhdellä laitteella mukana kulkee monta kirjaa, eikä esimerkiksi kirjaston laina-ajoista – saati aukioloajoista – tarvitse enää hermoilla, e-kirjat kun palautuvat automaattisesti.

Tänä kesänä olen avartanut itseäni hieman lisää. Äänikirjat! Pakko myöntää, että ajattelin niiden olevan vain lapsille ja mummoille. Mutta nehän ne vasta näppäriä ovatkin.

Älylaitteeseen ladattavat äänikirjat nimittäin vapauttavat ihmisen lukemaan ja tekemään jotain muuta samanaikaisesti. Ajamaan autolla, siivoamaan, lenkkeilemään. Itse olen ottanut äänikirjat luureihini pyöräilymatkoille. Samalla, kun siirryn paikasta toiseen ja saan pikku hien pintaan, sivistän ja viihdytän itseäni. Ruuhkavuositoimintaa parhaimmillaan!

Ruuhkavuositoimintaa on sekin, että näytön tuijotuksesta väsyneet silmät saa illalla sulkea ja antaa jonkun toisen lukea iltasatu. Olen alkanut taas ymmärtää, miksi sadut olivat lapsena niin mukavia.

Äänikirjat ovat helppo tapa solahtaa kirjallisuuden maailmaan lapsellekin. Alakoululainen vietti yhden kuumepäivän kuunnellen ainakin kolme kirjaa. Sen jälkeen hän on innostunut kuuntelemaan niitä aina silloin tällöin, ja toisinaan kuuntelemme myös yhdessä.

Sen olen jo oppinut, että paljon on kiinni lukijasta. Jos lukija on huono, äänikirja jää hyllyyn. Maria Veitolan kirjaa oli mukava kuunnella hänen itsensä lukemana, ja Susanna Haavisto on aivan mahtava lukija Paula Norosen Supermarsuille. Hän koukuttaa aikuisenkin.

Ehkä seuraavaksi otan seurakseni jonkun klassikkojärkäleen, joka on lukematta. Tai Harry Potterit.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan Kale!-kaupunkilehdessä 27.9.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: äänikirjat lukeminen ruuhkavuodet multitasking lastenkirjat toimittaja oulu

Harrastusvimma

Torstai 30.8.2018 klo 11:59 - Kati

Syksyn tullen se taas iski. Harrastusvimma! Selasin kansalaisopistojen opinto-ohjelmia silmät innosta kiiluen. Espanjan alkeet! Palashampookurssi! Kreikkalaiset padat! Ompelua! Soittotunteja! Jumppaa!

Kansalaisopistojen lehtiset ovat aina olleet minulle kuin karkkikauppoja. Syksyisin innostun: oi, miten kiinnostavaa! Menen tuonne, tuonne ja tuonne. Aika pian todellisuus pistää kuitenkin kepakoita rattaisiin. Niin millä ajalla?

Muistelen vieläkin lämmöllä niitä muutamaa vuotta, kun kävin Oulu-opiston ryhmässä ompelemassa joka tiistai-ilta. Ei mitään tuntia tai kahta, vaan taisi olla peräti neljä. Sen rentouttavampaa harrastusta sai hakea! Ryhmän kanssa tultiin nopeasti tutuiksi, suu kävi taukoamatta ja välillä korotettiin ääntä saumurimelun yli. Kavereilta sai apua ja ideoita sekä ompeluun että omaan elämään. Parhautta!

Olen opiskellut kansalaisopistossa myös kieliä. Nyt alkoi päässä viirata sen verran, että jäin tosissani pohtimaan, josko sitä uuden kielen vielä oppisi. Hulluutta, mutta kokemuksesta tiedän, ettei kansalaisopistossa ole sanakokeita tai suorituspainetta. Siellä saa opiskella omaksi ilokseen, ja sekös on ihmiselle hyväksi!

Tiettyyn ikään saakka uusien taitojen opetteleminen on yhteiskunnassamme oppivelvollisuuden sanelemaa. Silloin saattaa tuntua siltä, että homma menee pakkopullaksi ja suorittamiseksi. Vasta kun etäisyyttä omiin koulu- ja opiskeluvuosiin on riittävästi, sitä hoksaa, että uuden opetteleminen on oikestaan parasta, mitä ihminen voi tehdä. Se kartuttaa henkistä pääomaa, ja se on sellaista pääomaa jota ei voi koskaan hävitä. Päin vastoin: sen avulla voi saada elämäänsä jotain huikeaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: opiskelu kansalaisopisto syksy ompelu kielet espanjan alkeet palasaippua palashampoo soittotunnit opiskelu henkinen pääoma ouluopisto vuolle toimittaja oulu

Lauantaitansseissa

Torstai 19.7.2018 - Kati

Kävin aidolla, oikealla tanssilavalla ensimmäistä kertaa muutama kesä sitten. Nuijamiesten lavalla Ylikiimingissä esiintyi Marita Taavitsainen ja kesäilta oli Kiiminkijokivarressa niin kaunis kuin vain olla saattaa. Olin aivan häkeltynyt. Maisemista, tunnelmasta, musiikista. Ihmiset olivat hyvällä tuulella ja tanssijalka vipatti yhdellä jos toisellakin.

Tanssilavalle ei tulla örveltämään, sen huomasi heti. Monet olivat liikkeellä autolla, eivätkä innokkaimmat tanssiparit malttaneet välissä käydä kuin hörppäämässä vettä, ja taas mentiin. 

Parien menoa oli ilo seurata. Oulussa jos missä osataan nämä tanssijutut!

Siksi olikin mahtavaa huomata, että tanssikansa pääsee joraamaan nyt myös Hietasaaressa, missä tanssilla onkin pitkät perinteet. Piipahdin pari viikkoa sitten Ilo Oulun lauantaitansseissa, ihan uteliaisuuttani. 

Ja mitä koinkaan! Upeat puitteet, iloisia kasvoja ja häkellyttävän hauskan näköistä menoa. Oulun oma tyttö Pakosen Johanna tarjoili yhtyeineen jalan alle menevää mussiikkia ja sopivan höpöjä juttuja. 

Tanssikansa vaihtoi paria lennosta ja muutamien menoa piti jäädä ihan ölövinä toljottamaan, niin hauskalta ja vaivattomalta heidän tanssinsa näytti. Iso osa tanssijoista oli muuten minua nuorempia! Tuohon fiilikseen pitäisi päästä mukaan! Uskaltautuisinko tanssikurssille, joita Ilolla järjestetään joka viikko?

Taannoinen ilta Nuijamiesten lavalla jäi mieleeni siinä määrin, että kirjoitin sen inspiroimana laulun jonka Esa Nieminen sävelsi. Sen nimi on Suomi-filmin tyttö ja se löytyy Dannyn Lauluista tehty -nimiseltä albumilta.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan kaupunkilehti Kale!:ssa 19.7.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tanssit tanssilava lauluntekijä laululyriikka ilooulu oulu toimittaja oulu

Muoviton maaliskuu

Torstai 15.3.2018 - Kati

Meidän taloudessamme on kuskattu muoviroskat keräyspisteisiin siitä lähtien kun se oli taas Oulussa mahdollista, eli vuoden 2016 alusta. Hulluahan se olikin kerätä roska-astioihin ilmaa. Nyt, kun muovit kerätään eri astiaan, sekajätettä syntyy vain murto-osa entisestä ja pöntön tyhjennysväliä on voinut pidentää roimasti. 

Haluan myös pitää naiivin ajatukseni, että keräämäni kierrätysmuovin ansiosta uuden muovin tuotantoon käytetään vähemmän luonnonvaroja.

Muoviroskan määrä maailmassa on järjetön, ja joka tuutista tuntuu nyt tulevan uutiskuvia muoviin hukkuvista meristä. Muoviton maaliskuu -niminen tempaus herättelee ihmisiä huomaamaan turhan, kertakäyttöisen muoviroskan ja välttämään sitä. 

Kokonaan muoviton maaliskuu onkin toki aivan absurdi ajatus. Nykyihminen ei voi elää kuukautta tuottamatta muoviroskaa. Hullua! Tai voi, mutta esimerkiksi ruuan ostaminen kävisi miltei mahdottomaksi. Kaurapuurolla, appelsiineilla ja riisillä voisi toki elää jonkin aikaa, muttei kovin pitkään. Suuri osa hedelmistä ja vihanneksistakin pakataan nykyään muoviin. Ei kurkkuja ennen muovitettu.

Tempaus ei toki kehotakaan täydelliseen muovittomuuteen. Olennaista on huomata ne tilanteet, joissa arjessa pystyisi välttämään muovia. Kankaiset kauppakassit, pahviin pakatut pesupulverit, palasaippuat, take away -kupit ja lounasrasiat, esimerkiksi.

Muovihulluuden maksimointia on mikromuovien lisääminen kosmetiikkaan, kuten voiteisiin, shampoohon ja kuorinta-aineeseen.

.Kertakäyttömuovin järjettömimpiä aivopieruja ovat muoviset kananmunakennot ja jogurttiämpärit. Miksi pakata muoviin sellaista, jolle on jo olemassa ekologisempikin vaihtoehto?

Julkaistu Sanomalehti Kalevan kaupunkilehti Kale!:ssa 15.3

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: muovi muoviton vähennämuovia toimittaja oulu

Vuoden 2017 kymmenen opetusta

Keskiviikko 10.1.2018 klo 21:32 - Kati

1. Ittensä kannattaa pistää likoon. TV-sarjan kuvauksiin, valokuvamalliksi, jääkylmään avantoon.
2. Jaa tietoa. Saat sen triplana takaisin.
3. ”Vitun hyvä!” on oikeastaan paras mahdollinen kiitos työelämässä. Toimii.
4. Treeni on tahtokysymys. Kiireisimpänäkin päivänä, vaikka työkeikkojen välissä. Hiki kuivuu hiustenkuivaajalla.
5. Opettele sanomaan ”ei”. Saat pian sanoa ihan uusille, mahtaville jutuille ”kyllä”.
6. Ihmisiä voi moikata myös virtuaalisesti, vaikka ei tuntis ennestään. Seuraa molemminpuolista hyvää pöhinää.
7. Tomaatteja ei kannata esikasvattaa siemenistä. Ei kannata. 
8. Älä tyydy siihen, ettet osaa. Opettele. Hanki tietoa. Viime vuoden aikana testatut tavat lisätä tietoa: kirjat, koulutukset, webinaarit, facebook-ryhmät, kantapään kautta. Jälkimmäinen koetusti tehokkain. 
9. Unelmat on tehty toteutettaviksi. Jotain voit tehdä jo tänään. Ai et voi? Kuule kyllä voit.
10. Tarjoa kaverille sushit. Saatat kuulla vauvauutiset ekana ;)

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: opetukset uusi vuosi vanha vuosi rohkeus voima uuden oppiminen opiskelu unelmat toimittaja oulu

Älä tee niin kuin minä tein

Torstai 8.12.2016 klo 21:48 - Kati

Olin tänään puhumassa viestinnän opiskelijoille freelance-toimittajuudesta. Syntyi hyviä kysymyksiä ja keskusteluja. Jäin miettimään, että olen totisesti opetellut monta asiaa kantapään kautta pian 11-vuotisen yksinyrittäjäurani aikana. 

Olen yksi haastatelluista myös tänä syksynä ilmestyneessä kirjassa Väliin pudotetut – Miten meistä tehtaillaan yksinyrittäjiä (Janne Arola ja Ilkka Hackman, Docendo 2016).

Päätin listata tähän tärkeimmät ohjenuorani tuoreelle (luovan alan) yksinyrittäjälle tai yksinyrittäjän urasta haaveilevalle. Ja mikäpä ettei moni näistä sopisi konkarillekin.

  1. Panosta aikasi siihen mistä inspiroidut (vaikka joutuisitkin tekemään myös vähemmän mieluisia juttuja). Älä pidä kaikkia muniasi samassa korissa. Keksi itse itsellesi uusia ansaintamalleja.
  2. Kehitä itsellesi kilpailuvaltti. Se löytyy luultavimmin sieltä suunnalta missä ovat ne asiat, joista inspiroidut.
  3. Älä maksa YELiä kuin sokea kana. Tai jos maksat, niin laske ainakin ensin, mitä muuta voisit samalla rahalla saada. Enkä nyt tarkoita luksuskäsilaukkuja vaan turvaa tulevaisuuden varalle. Kun sijoitat rahasi itse, saat paremman tuoton. Kerron Väliin pudotetut -kirjassa, että maksoin ensimmäiset yrittäjävuodet täyttä YELiä, mutta nykyään vain minimin. Sen sijaan että paisuttaisin vakuutusyhtiön kassaa, lyhennän pankkilainaa sijoitusasunnosta. Laina on pieni, koska asunto on uusi, eli käytännössä vuokralainen maksaa yhtiölainan. Yksinkertaisella matematiikalla kustantaisin itselleni 36 työvuoden aikana neljä ja puoli uudenkarheaa yksiötä, jos pitäisin YEL-maksuni sillä (ei mitenkään överillä) tasolla kuin urani alussa. Koska minimiä on pakko maksaa, odotettavissa on kaksi ja puoli asuntoa. Sekin on jotain jäädessäni eläkkeelle ja häipyessäni jonnekin lämpimämpään maahan. Tai jos sairastun vakavasti.
  4. Ole muutenkin kiinnostunut numeroista. Piirrä vuoden lopussa piirakoita siitä, miten tulosi jakautuvat ja aseta itsellesi tavoitteita. Vertaa vuosia keskenään. Tarkista oma kirjanpitosi, tuloslaskelmasi ja veroilmoituksesi, vaikka joku tekisikin ne puolestasi. Jos et vielä perustanut toiminimeä, harkitse vakavasti myös työosuuskuntaa.
  5. Jos olet yrittäjänurasi alussa tai jos vain osa liikevaihdostasi on alvillista, perehdy huolellisesti aiheeseen nimeltä arvonlisäveron alarajahuojennus.
  6. Tulos ei ole sama kuin tulot. Ensimmäisenä yrittäjävuonnani tein sellaisen mokan, että ilmoitin verottajalle tulot tuloksen sijaan. Sain loppuvuodesta kolmen tuhannen euron ennakkoverolaskun, joka oli maksettava, vaikka selvisikin, että olin ilmoittanut väärät tiedot. Se oli laiha joulu. Jos tulosi vaihtelevat paljon vuosittain, tee lokakuun tienoilla tsekkaus ja ilmoita muutokset verottajalle. Säästyt yllätyksiltä mätkyjen suhteen.
  7. Älä hautaudu poteroosi. Yksinyrittäjän arkea on yksinäisyys. Siitä tulee helposti ystävä, ja huomaat, että on kulunut ihan liian kauan siitä kun viimeksi näit muitakin ihmisiä kuin perheesi. Järjestä itsesi ihmisten ilmoille, se inspiroi ja avartaa aina. Tarvittaessa lennä toiseen kaupunkiin lounaalle. Ihan totta!
  8. Yrittäjyydessä parasta on vapaus. Älä anna sen valua läpi sormiesi. Työt eivät lopu koskaan, joten voit aivan yhtä hyvin lopettaa tekemästä niitä iltaisin ja viikonloppuisin. Rahaa ei ole koskaan tarpeeksi, joten voit aivan yhtä hyvin lopettaa sen perässä juoksemisen. Saatat jopa huomata, että sillä tavoin se tulee luoksesi, ja voit käyttää aikasi johonkin paljon mielekkäämpään.

3 kommenttia . Avainsanat: freelance-toimittaja, yksinyrittäjä, väliinpudotetut, YEL, toimittaja oulu

Hidasta ruokaa

Keskiviikko 7.9.2016 klo 11:20 - Kati

Suhteeni ruokaan on kaksijakoinen. Olen ehdottomasti kulinaristi. Minulle ei silti ole mikään ongelma suhtautua ruokaan pelkästään polttoaineena.

Olen helppo syöjä. Ilmeisesti olen aina ollut, sillä kolmevuotiaana popsin Kreikan-matkalla salaatista fetat ja oliivit. Olen kuitenkin myös kriittinen syöjä. En syö eineksiä. Nyrpistän, jos palaverissa on tarjolla pelkkää vehnäjauhoa. Tenttaan joskus ravintolan henkilökuntaa raaka-aineista ja olen sitä mieltä, että heidän pitäisi pystyä kertomaan ne. Syynään irtokarkkien lisäaineet. 

Olen se, joka miettii mökkireissun alla ensisijaisesti, mitä siellä syötäisiin. Saatamme ystävieni kanssa hekumoida ruokalistaa tolkuttoman pitkään. Se on Tärkeä Asia, ehkä tärkein. 

Olen myös se, joka kaivaa esiin eväät heti, kun juna nytkähtää liikkeelle. Mikä sääli, ettei lentokoneeseen saa viedä eväitä.

Olin joskus kiukkuinen nälkäisenä, mutta kun jätin pois käytännössä kaikki nopeat hiilihydraatit ja muun mössön, en ole sitä enää. Pystyn elämään päivän kananmunalla ja hernekeitolla. Hyvä niin, sillä tänä syksynä olen taas palannut ruotuun 5:2-pätkäpaaston kanssa. Pudotin sillä pari vuotta sitten kahdeksan kiloa läskiä ja paransin muun muassa surkeita kolesteroliarvojani merkittävästi.

Syömisessä tärkeintä on seura. Se tuli taas todistettua uuden ruokaelämyksen myötä muutama viikko sitten. Transilvanialainen perinneruoka bogrács valmistuu nuotiolla hitaasti hauduttaen. Tarkalleen ottaen siinä meni reilut neljä tuntia, ja tuossa ajassa valmistui paitsi ruoka (taivaallista!), myös pari laulun aihiota.

Ei turha iltapäivä ollenkaan.

blogiinIMG_7219.jpg

blogiinIMG_7221.jpg

blogiinIMG_7247.jpg

blogiinIMG_7262.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ruoka, hyvä ruoka, ruoka ja ystävät, perinneruoka, ruoka ulkotulella, toimittaja oulu

Kiitollinen tänään

Torstai 14.7.2016 klo 20:21 - Kati

Kävin viime viikolla Koitelinkoskella joogaamassa. Ajattelin, että jos nyt johonkin ulkoilmajumppaan saan kesän aikana ahterini raahattua, niin ehdottomasti tuonne. Oli kyllä ihan mielettömän rauhoittavaa kuunnella kosken kohinaa ja joogata ulkona!

2824_LoRes.jpg

Ohjaaja Kirsi Lehtosaari kehotti pariinkin otteeseen harjoituksen aikana miettimään asioita, joista juuri tänään tuntee kiitollisuutta. Olen pitänyt eräänlaista kiitollisuuspäiväkirjaa (hih, kyllä!) aina marraskuussa, kun vietän ikiomaa #mukavamarraskuu -hihhulikuukauttani, mutta ei minun nytkään tarvinnut kiitollisuuden aiheita kaukaa hakea.

Yksi erityinen kiitollisuuden syy putkahti postilaatikosta muutama viikko sitten. Tutkintotodistus! Olen nyt uudelta ammatiltani virallisesti lauluntekijä. Kolme vuotta sitten haarautunut uusi elämänpolku on ollut ihan mieletön matka ja parasta on, että kaikki on vasta alussa. Silti jokainen, joka tuntee näyttötutkinnot, tietää, ettei sellainen ole mikään läpihuutojuttu vaan vahva ammattitaito pitää osoittaa jo näytössä.

2846_LoRes.jpg

2856_LoRes.jpg

Voi, miten kiitollinen tästä kaikesta olenkaan. Ja ensi kuussa julkaistaan uutta musaa!

2830_LoRes.jpg

Kuvat: minä ja Mikko

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kiitollisuus, jooga, koiteli, lauluntekijä, hyvä elämä, toimittaja oulu

Kokeilin tätä!

Torstai 7.7.2016 - Kati

Melkein mikään ei ole mielestäni niin turhaa kuin ruuan heittäminen roskiin. Siksi riensin heti testaamaan uutta ResQ-sovellusta, jolla voi ”pelastaa” ravintoloiden ylijäämälounaita edullisempaan hintaan lounasajan päätyttyä. Oheinen juttu on tänään ilmestyneestä Kale!:sta.

Nayttokuva_2016-07-07_kello_22.43.49.png

Ensimmäinen juttu muuten, jonka kuvasin kännykällä! Somehenkiset kuvat sopivat mielestäni hyvin tämän tyyppiseen juttuun, joten siksi.

Kalevan uuden kaupunkilehden myötä olen saanut laittaa itseni likoon muutenkin. Jokin viikko sitten testasin mielenkiintoista tärinärentoutusta (TRE). Vähän jännitti, mutta turhaan. Nyt olen ottanut TRE:n osaksi jokaviikkoista kehonhuoltoani. Ihan mahtava (ja hauska!) työkalu!

Nayttokuva_2016-06-02_kello_8.59.50.png

Tammikuussa kokeilin ilmajoogaa, josta tehtiin videokin. Tällaiset kokeilujutut ovat tosi mukavia tehdä. Loppujen lopuksi ne eivät ole kovinkaan kaukana elokuvakriitikon työstäni: molemmissa yritän aina kertoa plussat ja miinukset ihan tavallisen ihmisen silmin, turhia hymistelemättä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hävikkiruoka, resq, tre, toimittaja oulu

Jalat tukevasti taivasta kohti

Tiistai 12.1.2016 klo 10:56 - Kati

Olen tehnyt tälle vuodelle lupauksen. Lupaan pitää parempaa huolta kropastani. 

Eipä sillä, ihan hyvää huolta olen mielestäni pitänyt siitä tähänkin saakka. Loppuvuodesta tein Laturin Energiatestin, jolla mitataan terveydentilaa, fyysistä kuntoa ja jaksamista. Sen antama energiaindeksi kertoo ajan, jonka jaksaa energisesti puuhailla vuorokauden aikana. Maksimitulos on 16 tuntia ja omani oli 12 tuntia, josta on siis vielä parannettavaa.

Elän suhteellisen hidasta elämää ja vältän asioita, jotka aiheuttavat minulle stressiä. Nukun paljon, syön terveellisesti ja liikun... noh, enemmänkin voisin. Lupaukseni liittyykin siis jälkimmäiseen. Kahvakuulaa, joogaa, ratsastusta, tanssia... enemmän!

Ilokseni löysin uuden lajin: ilmajoogan! Siinäpä koko kroppaa kuin huomaamatta kurittava laji, joka on vielä kaiken lisäksi hauskaa! Kokeilukerrastani on nähtävillä Mikon kuvaama video, joka julkaistiin Sanomalehti Kalevan uuden Kale! -kaupunkilehden netissä viime viikolla. Jutun pääsee lukemaan Kale!:n näköislehdestä sivulta 10.

Jalat tukevasti taivasta kohti -aate pätee elämässäni muutenkin. Odotan innolla, mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Tähänastinen elämä on opettanut, että jotain hyvää odottaa varmasti nurkan takana.

Energiatesti.png

Ilmajooga.jpg

Namaste!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Uusivuosi, lupaukset, energiatesti, laturi, ilmajooga, jooga, Teknopalatsi, Kaleva, hyväelämä, toimittaja Oulu

"Jos en ratsastaisi, olisin kireä ja tyhmä lehmä"

Perjantai 23.10.2015 klo 21:58 - Kati

Otsikko on suora lainaus Katja Ståhlin blogikirjoituksesta Anna-lehden verkkosivuilla. Kolahti. No niinpä!

Olen ratsastanut 31 vuotta. Pisin taukoni on ollut viisi kuukautta. Ratsastus on siis aina kuulunut elämääni, arkeeni, viikkorytmiini. Lyhyesti sanottuna: etuoikeuksiini.

Tänä syksynä sydämeeni on tulvinut rakkaan harrastukseni parissa erityinen ilo ja kiitollisuus. Olen nimittäin ikään kuin palannut alkuun: ratsastan taas samoissa puitteissa joissa ratsastin ensimmäisellä omalla hevosellani yli kaksikymmentä vuotta sitten. 

Se tuntuu ihan älyttömältä! Omasta mielestäni olen se sama heppatyttö kuin silloin, on tapahtunut ihan hassu aikahyppy. Seuraan vierestä, kun silloinen tallikaverini pitää estevalmennusta omalle tyttärelleen, joka valkoisine satuponeineen näyttää ihan samalta kuin tuo tallikaveri silloin jotain 25 vuotta sitten. (yhtenä päivänä tallikaveri ratsasti ponia, ja minun piti ihan hieraista silmiäni, että 80-luvullako tässä yhtäkkiä ollaan!)

Facebook-tuttavistani varmaan puolet on heppaihmisiä, läheisistä ystävistänikin moni. Meille heppaihmisille on aina olemassa yhteisö, joukko samankaltaisia, niitä, joiden kanssa joskus käytiin samalla tallilla. 

Nämä ihmissuhteet eivät ole yhdentekeviä: puolituttujenkin hevosnaisten keskuudessa lymyää erityinen auttamisen meininki. Olen ziljoonat kerrat elämässäni törmännyt tähän mitä moninaisimmissa tilanteissa. Juuri tänään huikkasin pienen avunpyynnön Facebookiin, ja hetki sitten se konkretisoitui kotiovellani puolitutun heppaihmisen toimesta.

Useinhan käy niin, että lähellä olevia asioita on vaikea nähdä kauempaa. Minä sain osuvan muistutuksen muutama viikko sitten, kun olin kuvauskeikalla liikuntarajoitteisten ihmisten keskuudessa. Lounaspöydässä keskusteltiin ratsastusterapiasta. Siitä, miten hyvää hevonen tekee ihmiselle, kuinka ratsastusterapia on mieletöntä terapiaa mielelle, hermostolle ja fysiikalle. Puhuja poti vaikeaa MS-tautia ja kertoi, kuinka oli joutunut pyörätuoliin sen jälkeen, kun Kela ei enää korvannut hänelle ratsastusterapiaa. Sattumaa, tai ehkä ei?

Siinä minä istuin hiljaa ja mietin, että minä olen saanut nauttia tätä terapiaa 31 vuotta. Se on ehkä juuri se syy, ettei minusta ole tullut kireää ja tyhmää lehmää.

P.S. Tänä viikonloppuna ratsastuksen huippunimet kokoontuvat jälleen Helsinki Horse Show’hun. Minulla on tänäkin vuonna ilo seurata (etänä tällä kertaa) pohjoissuomalaisten ratsastajien (edellä mainittu tallikaveri heidän joukossaan) kisaviikonloppua ja naputella muutamat rivit aamun Kalevaan. Ratsastus on ennen kaikkea hienoa urheilua!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ratsastus, hevoset, heppatytöt, onni, toimittaja oulu

Vanhemmat kirjoitukset »