Olin jo kymmenkesäisenä unelmatyössäni

Sunnuntai 27.7.2025 - Kati

Olin ensimmäisessä kesätyössäni kymmenkesäisenä, ehkä jo aiemmin. Suvullamme oli kesäpaikka Keski-Suomessa, ja siellä vietettiin aina koko kesä. Kesätyöni oli seuraava: meidän piti serkkutytön kanssa huolehtia kaivosta käsienpesuvettä huussiin. Homma vaati itsenäistä ajattelua ja oma-aloitteisuutta: huussissa oli hanallinen vesisäiliö, jonka pintaa meidän piti tarkkailla. Ei ollut hyvä homma, jos säiliö pääsi vajumaan loppuun ja pomojen eli aikuisten piti komentaa vedenhakuun. Painavan vesiämpärin kantaminen oli kuitenkin sen verran epämiellyttävä työ, ettei sitä aivan ilokseen hoidellut. Elämässä oli paljon kiinnostavampaakin tekemistä, joten kymmenen minuutin uhraus työnteolle tehtiin usein aivan viime metreillä.

Isoisä maksoi vesihuollosta kiinteän palkan aina perjantaisin, ehkä viisi markkaa. Se hupeni keräilykortteihin, barbinvaatteisiin ja -hevosiin kylän kemikaliossa. Säästämisestä tajusin sen verran, että jos halusin samettipintaisen hevosen, siihen piti säästää useamman viikon palkka.

Kiinteän kuukausipalkan päälle oli mahdollisuus ottaa urakoita. Sellaisia olivat kertaluontoisemmat työt kuten muun muassa puiden pinoaminen, joista saattoi saada ekstraa.

Lapsen näkökulmasta mökkikesiä leimasi työleirimäinen vivahde. Toisin kuin kaupungissa, maalla oli tietysti koko ajan jotain yleishyödyllistä häärättävää. 

Tämä kaikki oli tietysti osa isoisän rahakasvatussuunitelmaa: hän lienee ajatellut, että lasten on hyvä oppia, ettei raha kasva puussa ja että suvun yhteisössä jokainen tekee osansa yhteisen viihtyvyyden eteen. Isoisä itse oli ponnistanut köyhästä martinniemeläisperheestä osuuskauppauralle ja johtotehtäviin. Hänen ensimmäisiin työtehtäviinsä oli kuulunut valmistelevat työt kyläkaupalla ennen ovien avaamista. Itsenäistä otetta ja oma-aloitteisuutta tarvittiin.

Suunnitelma ei jäänyt tähän, sillä isoisä hoksasi tukea myös luovaa työtä. Hevoshulluina, kirjoittamista ja piirtämistä rakastavina tyttöinä me väkersimme serkun kanssa kesäisin omaa lehteä, ja isoisästä tuli ensimmäinen (köh, ainoa) tilaajamme. Höpölöpöheppajuttumme eivät kiinnostaneet häntä varmasti pätkääkään, mutta se kiinnosti, ilmestyikö lehti ajallaan perjantaisin ja nähtiinkö tuotoksen eteen sen verran vaivaa, että siitä kehtasi pyytää tilaajalta rahaa.

Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että olin kymmenkesäisenä unelma-ammatissani. Myöhemmin minusta tuli toimittaja, jonka asiakkaat arvioivat ihan samoja asioita kuin ensimmäinen tilaajani: tuleeko aineisto ajallaan ja onko palkkio linjassa sisällön kanssa.

Kun nyt mietin noita kesiä, näen isoisän rahakasvatuksessa nerokkuutta. Paitsi rahaa, tienasin myös taitoja ja ymmärrystä maailmasta ja työelämästä. Opin, että raha ei tosiaan kasva puussa, mutta omalla yritteliäisyydellä ja sillä, että homman hoitaa hyvin, on mahdollista vaikuttaa palkkapussinsa kokoon. 

Opin, että luova työ on työtä siinä missä suorittavan portaan vedenkantokin. Vielä nykyäänkin olen myös aika haka pinoamaan polttopuut.

Kolumni on julkaistu Kalevassa 27.7.2025.