Oulu turistin silmin

Torstai 22.6.2017 - Kati

”Tervetuloa Ouluun! Olen pahoillani, että meillä haisee tänään.” Näillä sanoilla tervehdin suosittua tyttöduoa kesällä 2003 toimittajan ominaisuudessa. Se mursi jään, mutta totuuden nimissä täytyy sanoa, etten ollut kovin ylpeä kotikaupunkini lemusta.

Kotikulmia ei useinkaan osaa katsoa turistin silmin. Kesävieraat haluavat nähdä ja kokea ja kysyvät, mihin mennään. Apua, paniikki!

Toripolliisi on niin nähty, ja kauppahalleja on jokaisessa isommassa kaupungissa. Keskustassa on samat ketjuliikkeet kuin muuallakin, niissä nyt ei ole mitään nähtävää. Ja missä se merellinen Oulu on? Torinrannassa on joku lätäkkö Nallikarissa tarkenee kunnolla kolmena päivänä kesässä.

Okei, ehkä suhtaudun kotikaupunkiini vähän kriittisesti. Nallikari on oikeasti ihastuttanut monia kesävieraitani. Keskustaan on viime vuosina noussut monta kivaa kahvilaa ja niitä löytyy myös muualta Oulusta etenkin kesäisin. Hailuoto ja Koiteli ovat helmiä, jollaisia ei muualta löydy. Oulujokikin on upea: muistan, kun pääsin ensimmäisen kerran lämpimänä kesäiltana jokiristeilylle Oulussa. Tuntui, kuin olisin ollut jossain aivan toisessa kaupungissa.

Oulu on pyöräilykaupunki, mutta jollei lainapyörää turistille löydy, Pikisaarta ja Ainolan puistoa voi ihailla jalkaisinkin. Niistä molemmista löytyy myös mukavat levähdyspaikat. Rössypottua en vieraille tarjoaisi, mutta lohikeittoa ja rieskaa kyllä. Hietasaaressa on paikka, jossa niitä voi nautiskella ja vieläpä ulkosalla.

Lopulta nähtävyydet eivät ehkä olekaan niin tärkeitä, vaan hyvä seura. Oululaiset ihimiset, joita syystä mukaviksi kehutaan.

Eikä hajuakaan onneksi tarvitse enää hävetä.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan kaupunkilehti Kale!:ssa 22.6.

Kiitollinen tänään

Torstai 14.7.2016 klo 20.21 - Kati

Kävin viime viikolla Koitelinkoskella joogaamassa. Ajattelin, että jos nyt johonkin ulkoilmajumppaan saan kesän aikana ahterini raahattua, niin ehdottomasti tuonne. Oli kyllä ihan mielettömän rauhoittavaa kuunnella kosken kohinaa ja joogata ulkona!

Ohjaaja Kirsi Lehtosaari kehotti pariinkin otteeseen harjoituksen aikana miettimään asioita, joista juuri tänään tuntee kiitollisuutta. Olen pitänyt eräänlaista kiitollisuuspäiväkirjaa (hih, kyllä!) aina marraskuussa, kun vietän ikiomaa #mukavamarraskuu -hihhulikuukauttani, mutta ei minun nytkään tarvinnut kiitollisuuden aiheita kaukaa hakea.

Yksi erityinen kiitollisuuden syy putkahti postilaatikosta muutama viikko sitten. Tutkintotodistus! Olen nyt uudelta ammatiltani virallisesti lauluntekijä. Kolme vuotta sitten haarautunut uusi elämänpolku on ollut ihan mieletön matka ja parasta on, että kaikki on vasta alussa. Silti jokainen, joka tuntee näyttötutkinnot, tietää, ettei sellainen ole mikään läpihuutojuttu vaan vahva ammattitaito pitää osoittaa jo näytössä.

Voi, miten kiitollinen tästä kaikesta olenkaan. Ja ensi kuussa julkaistaan uutta musaa!

Kuvat: minä ja Mikko