Pari sanaa unelmista

Tiistai 11.4.2017 - Kati

Hymyilin, kun silmiini osui Instagram-feedistäni (@kvaljus) yllä oleva valokuva. Otin sen lokakuussa Luovan Laboratorion järjestämillä yrittäjien aamukahveilla. Muistan, kuinka arvoin lähtemistä (yleensä en lähde ikinä koskaan mihinkään aamukahdeksaksi, etenkään lokakuussa) mutta lähdin kuitenkin. Nimilappuni taakse oli kirjoitettu tällainen haaste.

Yksi asia johti toiseen, niin kuin elämässä(ni) tapana on, ja tuon aamun seurauksena löysin itseni paitsi tapaamisesta tuntemattoman kanssa, tammikuun puolella myös toteuttamassa unelmia, muiden ja omia. Somasen Unelmakiihdyttämö oli ja on upea konsepti, jossa nuoret musiikintekijät pääsevät tekemään biisin kokeneen mentorin kanssa. 

Nettisarjana ulos tulleesta materiaalista leikataan parhaillaan tv-sarjaa. Olin sanoittajana mukana neljässä jaksossa, ja tuon rupeaman aikana oivalsin jotain olennaista unelmista. Unelmat nimittäin, ne eivät tule odottamalla vaan tekemällä. Niiden eteen pitää nähdä vaivaa, ja vähintäänkin puhua niistä ääneen. Ihan noloistakin.

Unelmakiihdyttämön lisäksi tänä keväänä on tapahtunut paljon muutakin. Olen kirjoittanut tekstejä lastenlauluihin, joiden ympärille koottu hauska, koiramainen spektaakkeli Vahtikoiran vieraanvara sai ensi-iltansa Mikkelin kaupunginteatterissa pari viikkoa sitten. Vahtikoira Veikon keikkakalenterin löytää hänen Facebook-sivuiltaan. 

Unelmat ovat olleet vahvasti läsnä myös isossa sisällöntuotantourakassa, jonka saimme Mikon kanssa Oulun yliopistolta: eri tieteenalojen opiskelijoiden ja alumnien tarinat ovat suunnattu lukiolaisille, jotka vielä miettivät omaa suuntaansa. Olin kerrassaan vaikuttunut näistä fiksuista ja päämäärätietoisista ja opiskelijoista. Opiskelijatarinat löytyvät täältä.

Muistan hyvin itseni ja ajatukseni parikymppisenä, vaikka olin silloin vasta puolessa välissä nykyistä elämääni. En minä silloin tällaisesta elämästä osannut unelmoidakaan.