Miljonäärillä on seitsemän eri tulonlähdettä, minulla parikymmentä

Sunnuntai 9.2.2025 - Kati

Sanotaan, että miljonääreillä on vähintään seitsemän eri tulonlähdettä. Ei, nyt ei puhuta lottomiljonääreistä vaan ihmisistä, jotka ovat vaurastuneet omalla työllään. Kuulostaako seitsemän paljolta?

Minusta ei. Laskin juuri omat tulonlähteeni, ja niitä oli jotakuinkin parikymmentä.

Niin kauan kuin muistan, olen etsinyt keinoja tienata rahaa. En rahan itsensä vuoksi, vaan sen tuoman valinnanvapauden ja turvan vuoksi. Koko opiskeluaikani kävin töissä, siivosin vanhemman sukulaisen luona ja autoin tallilla tallitöissä. Vuokrasin asuntoni yhtä ylimääräistä huonetta lyhytaikaisesti jo vuonna 2007, kun kukaan ei ollut kuullutkaan Airbnb:stä. Sijoitin pienehköjä summia pörssiin ja määräaikaistalletuksiin, ja pääsin siis myös passiivisten, työpanoksestani riippumattomien, tulojen makuun.

Kun opiskelujen jälkeen päätin vapaudenpuuskassani alkaa freelance-toimittajaksi, joku saattoi ajatella – ja takuulla ajattelikin! – että hyppäsin tyhjän päälle. Minä en. Loin nopeasti itselleni asiakasverkostot ja keksin uusia tapoja tienata esimerkiksi kouluttautumalla valokuvaajaksi, tarjoamalla nettisivujen tekstejä ja perehtymällä biisien sanoittamiseen.

Asuntosijoittajakollegani Pia Klemetti on kirjoittanut kirjan Puskurityö, jonka punaisena lankana on, että palkansaajan(kin) kannattaisi järjestää itselleen puskurityö – siinä missä puskurikassakin. Sellainen on paitsi varautumista epävarmempiin aikoihin, myös mainio mahdollisuus tehdä ja toteuttaa jotain aivan muuta kuin mitä palkkatyössään tekee. Puskurityö voi löytyä vaikka harrastuksen parista ja siis jostain sellaisesta, mitä tekisi joka tapauksessa, vaikka siitä ei maksettaisi. Ei tulovirtojen aluksi tarvitse suuria olla. Ne kasvavat kyllä ajan myötä, kun antautuu innostukselle. Uudet aluevaltaukset ovat sitäpaitsi mahtava mahdollisuus oppia uutta ja laajentaa osaamistaan. 

Kun kymmenen vuotta sitten havahduin siihen, että jollen aio jatkaa työntekoa kasikymppiseksi, tulen eläkkeellä olemaan aivan kusessa, keskitin tarmoni asian korjaamiseen. Nyt asuntosalkkuni tienaa jo ihan mukavasti riippumatta siitä, raadanko itse niska limassa vai makoilenko riippumatossa.

Maailma muuttuu. Olen lukuisat kerrat jäänyt oven taakse, kun ovi jos toinenkin on lyöty kiinni nenäni edestä. Se, että kaikki munani olisivat niin sanotusti samassa korissa, olisi minulle pelottava tilanne. Siksi kehittelen edelleen uusia tapoja tienata. Viime vuonna kokeilin tavaroiden vertaisvuokrausta, järjestin muutaman vaurastumisaiheisen afterwork-tapahtuman, emännöin kesän ajan erään vuokranantajakollegan kalustettua asuntoa ja kirjoitin viimein kirjan, jota olin vuosia suunnitellut. Neljä uutta tapaa tienata, siis. Tänä vuonna tulee varmasti kehiteltyä taas jotain uutta. 

Jos vähänkään olit ajatellut tehdä tälle vuodelle uuden vuoden lupauksen, kannustan pohtimaan, voisitko viritellä itsellesi lisätulon lähteen, puskurityön. Voi olla, että sinulla on seitsemän eri tulonlähdettä ennen kuin huomaatkaan.

Kolumni on julkaistu Kalevassa 9.2.2025

Aika tehdä kuolinsiivous?

Perjantai 21.12.2018 - Kati

Luin ruotsalaisen Margareta Magnussonin kirjan Mitä jälkeen jää – taito tehdä kuolinsiivous. Se oli, uskokaa tai älkää, mukaansatempaava kirja. Tosin kuin Margareta, en tosiaan ole iältäni vielä ”kahdeksankymmenen ja sadan vuoden väliltä”, mutta kirja kiinnosti minua ihan sen pohjalta, mitä ja miten siitä on puhuttu. Sitä kehuttiin hauskaksi ja koskettavaksi, ja sitä se oli. Leskirouva Magnussonilla on sana hallussaan, ja hän kirjoittaa humoristisesti ja napakasti.

Kuolinsiivouksesta on puhuttu KonMarin rinnalla trendikkäänä raivausilmiönä. Siinä missä KonMari käskee säilyttämään vain sen, mikä tuottaa iloa, Magnusson kehottaa miettimään, millaisen sotkun aikoo jättää selvitettäväksi jälkipolvilleen.

Magnusson on joutunut hoitamaan useamman läheisensä jäämistön raivaamisen ja loppusijoituksen heidän kuoltuaan, ja siksi hän päätti kirjoittaa aiheesta kirjan. ”Kun on viisas ja tietää jonakin päivänä kuolevansa, siivouksen voi hoitaa myös etukäteen”, hän hoksauttaa.

Mainio neuvo. Olen itsekin ollut setvimässä rakkaan läheiseni kaappeja hänen kuoltuaan. Niistä löytyi paljon sellaista, josta olisi voinut hankkiutua eroon jo paljon aiemmin. 

Magnusson kirjoittaa kuolemasta arkisen mutkattomasti. Kuolemaan liittyvät asiat tuntuvat nykyisellään olevan kestoaihe myös kaveripiirissäni. Vanhempien ja isovahempien kristallikuppien ja tietosanakirjojen määrästä keskustellaan: kaikki me tiedämme, kuka nuo kirjahyllyt ja vitriinit lopulta setvii. Ja sen, että siinä tilanteessa on taatusti muutakin setvittävää.

Kuolinsiivouksen tekeminen ei Magnussonin mukaan tarkoita kaikkien kaappien tyhjentämistä ja asettumista odottamaan omien kuolonkellojensa kuminaa. Vielä mitä! Se tarkoittaa sitä, että siivoaa perusteellisesti ja hankkiutuu samalla eroon tarpeettomista tavaroista tehdäkseen arjesta helpompaa ja sujuvampaa. 

Kuulostaa siltä, että kuolinsiivous passaisi, kuten KonMarikin, hyvin ihan kaiken ikäisille. Olisiko siinä sopiva uudenvuodenlupaus?

Julkaistu Sanomalehti Kalevan Kale!-kaupunkilehdessä 21.12.