Keltainen toukokuu!

Sunnuntai 1.5.2016 klo 14.59 - Kati

Vuonna 1995 Oriveden opiston pihassa vaahterapuut kirkuivat kaikissa mahdollisissa väreissä. Ensimmäinen tempaisuni napanuorasta oli johdattanut minut vuodeksi hämäläiseen pikkukaupunkiin opiskelemaan kirjoittamista, sillä salaa haaveilin, että voisin jollain konstilla tehdä siitä joskus itselleni ammatin. Mikään muu ala ei kiinnostanut.

Tuona syksynä elämä oli pelkkää mahdollisuutta, juuri niin kuin se 18-vuotiaalle on, ja kaikkiin mahdollisuuksiin halusin uskoa.

Keltaisessa, Sony-merkkisessä kannettavassa soittimessa CD-levy pätki aina, kun osui pyörällä kuoppaan. Floridasta ostettu vekotin oli henkireikäni, koska se kantoi mukanaan musiikin. Viis kuopista.

Aikakoneen Odota oli tuolloin kova sana. Baari-illan aikana dj soitti sen monta kertaa. Baari-iltoja oli viikossa monta. 

Opistovuosi päättyi palaan kurkussa. Se tuntui lopulta, mutta olikin vasta alkua. Tehdessäni muuttosiivousta ensimmäiseen omaan kämppääni, toukokuussa 1996, soitin cd-soittimessa täysillä Aikakoneen Keltainen-sinkkua, jonka olin ”lainannut” silloisesta työpaikastani johon levy-yhtiöt lähettivät uutuuksia. 

Toukokuu tuntui totisesti keltaiselta ja kesä ihanalta, vaikka en edelleenkään tiennyt, mikä minusta tulisi isona. Mutta ei sillä ollut mitään väliäkään. Tahdoin mennä, kokea ja lentää vaikka tähtikaaren taa.

Vierähti vuosikymmen, ennen kuin kirjaimet alkoivat asettua ammatillisiin uomiin ja tein kuin teinkin kirjoittamisesta itselleni ammatin. Vielä toinen vuosikymmen ja tajusin, että voisin tehdä kirjaimilla vielä paljon enemmän: lauluja! Melkein harmittaa että se piti tajuta näin myöhään, mutta asiathan tapahtuvat juuri silloin kun niiden aika on. 

On jälleen keltainen toukokuu ja minä olen virallisesti keski-ikäinen. Tennareilla on silti kevyt kävellä.

Kuvia Aikakoneen keikalta Oulun Bar Ihkusta parin viikon takaa. Mikä energia!

Aikakone-9913_LoRes.jpg

Aikakone-9922_LoRes.jpg

Aikakone-9943_LoRes.jpg

Aikakone-9967_LoRes.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: nostalgia, kevät, toukokuu, aikakone, toimittaja, lauluntekijä