Meillä on karvainen työhyvinvointipäällikkö!

Perjantai 6.10.2023 - Kati

Kun työt ovat kotona, käytännössä työhuoneessa kymmenen askeleen päässä, minulla saattaa usein mennä päiviä, ettei tule käytyä missään. Etenkin pimeään aikaan on haastavaa saada itseään edes ylös, ulos ja liikkumaan. Olen monta vuotta antanut itselleni tyhjiä uudenvuodenlupauksia aiheesta, mutta nyt tähän on onneksi tullut pysyvä muutos!

Meidän perhe oli kymmenen vuotta ilman koiraa. Kymmenen! Se on todella pitkä aika ottaen huomioon, että kun minusta tuli heppahullu 8-vuotiaana, ei elämässäni sen jälkeen mennyt viikkoa, ettenkö olisi ollut tekemisissä eläinten kanssa (hevosten ja koirien, etupäässä).

Lapsena haaveilin koirasta ja toivoin, että vaalea noutaja kävelisi minua vastaan koulumatkalla kaulassaan kyltti: ”löytäjä saa pitää”. Niin sitten melkein kävikin, kun lähipiirissä tuli kultaisennoutajan pitovaikeuksia, ja Lumikki muutti minun koirakseni. Se oli maailman ihanin koira, kuin ihmisen ajatus.

Kun Lumikki lähti, jäi niin iso aukko, että sitä tuntui mahdottomalta paikata. Lapsi oli 3-vuotias, kahden yrittäjän arki täyttä ja haaveena viettää pidempi aika ulkomailla. Kolme kevättä vietimmekin Espanjassa, ja on selvää, että koiran kanssa olisi ollut yksi ylimääräinen palikka soviteltavana. 

Uuden koiran hankinta jäi, vaikka sille selvästi oli perheessämme taas tilaa. Korona-aikaan koitin vähän kysellä kasvattajilta, mutta kaikki pennut vietiin käsistä.

Tänä juhannuksena hän sitten vihdoin saapui, perheemme neljäs jäsen Luna. Ai miten mukavaa on ollut tuoksutella lähimetsää aamuisin ja ihailla takapihan järven siirtymistä kesästä syksyyn ja syksystä talveen. Olen ottanut tavoitteekseni ehtiä ulkoilemaan joka päivä auringon aikaan, ja se on ollut hyvä tavoite.

Meni aivan liian kauan, mutta nyt hän on täällä, maailman paras karvainen työhyvinvointipäällikkö! Valitsin hänet pentulaatikosta kolmen viikon ikäisenä, ja lauluntekijänä ilahduttaa, että sattumoisin hän oli pennuista se, jonka kennelnimi on Härkäpää For You I Sing.

On etuoikeus saada tehdä merkityksellistä työtä

Keskiviikko 26.4.2023 klo 16.33 - Kati

Kolmen remonttivuoden jälkeen olen taas tänä vuonna keskittynyt ydinosaamisalueeseeni, eli freetoimittajan töihin. Vaikka maailman myllerrys tuntuu tässä työssä ja muutama asiakas on kilpailuttanut sisältöjään ja näin ollen jäänyt pois omista asiakkaistani, on puhelin myös pirissyt mukavasti uusien asiakkaiden toimesta.

Ilahdun aina, kun saan tehdä omia arvojani tukevaa, merkityksellistä työtä. Uskon melko naiivistikin, että sisältöjä tuottamalla voi joskus vaikuttaa lukijan ajatteluun ja ehkä joskus jopa toimintaankin. Oulun yliopisto on rakas asiakkaani, jolle olemme Mikon kanssa tehneet monenlaisia sisältöjä. Viimeisimpänä ilahdutti kohtaaminen ihanan Sennin kanssa, jonka tarina ehkä houkuttelee opintoja pohtivia naisia matemaatisille aloille. Senni ainakin oli yläkoulun kemian opena aivan elementissään!

Sydäntä läikähdyttävän merkityksellinen oli myös juttu, jonka sain tehdä Invalidiliiton It-lehteen. Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajaopiskelijat järjestivät työpajatyyppisiä tanssitunteja kaikenkehoisille – tunnille sai tulla pyörätuolissa tai kävelykepin kanssa, ja jokainen sai tehdä tasollaan. Olen itsekin harrastanut hiukan tanssia nuorena aikuisena, ja tämä juttukeikka sai taas muistamaan, miten mieletön voima tanssilla oikeasti onkaan.

Uskon, että myös vaikkapa Annikasta kertova juttuni voi antaa jollekulle velkavankeudessa tai taloudellisessa ahdingossa pyristelevälle toivoa. Oli myös merkityksellistä saada kirjoittaa juttu Limingan kunnan innovaatioista ruokahävikin pienentämiseen ja mielenterveyspalvelujen saatavuuteen liittyen.

Merkityksellistä työtä saan tehdä myös musiikintekijänä. Pyrin usein ujuttamaan biisiin palan omaa sydäntäni, kuten vaikkapa Tuohimaan Luota hyvään -kappaleessa, jonka tekstin kirjoitimme yhdessä Lauri Tuohimaan kanssa jo kauan ennen sotaa.

Kun paha ruudun valtaa taas
ja lööpit huutaa hulluuttaan
kun ihmisiä tuomitaan
silti luota hyvään
Kun kansat nostaa aseitaan
ja toiset hylkää kotejaan
kun epätoivo vallan saa
vielä luota hyvään

Lounas joka viikko

Keskiviikko 8.2.2023 - Kati

Vuoden alussa tein itselleni lupauksen lounastaa joku viikko jonkun hyvän tyypin kanssa. Tämä ehti jo muodostua rutiiniksi vuonna 2019, mutta korona sotki hommat pariksi vuodeksi.

Mistä on kyse?

”Never eat alone”, sanovat viisaammat, kun puhuvat verkostoitumisen merkityksestä. Minä olen luonut kaikki työurani verkostoitumalla. Pienellä toiminimelläni oli viime viikolla synttärit. 17 vuotta sitten lähdin suoraan valmistuttuani freelanceriksi, ja kaikki verkostot piti luoda alusta.

Kun vuonna 2014 hyppäsin kylmiltään lauluntekijäksi, päämääränäni tehdä siitä itselleni sivutyö, verkostojen merkitystä ei voinut liikaa korostaa. Sama kävi, kun vuonna 2017 päätin saavuttaa taloudellisen vapauden asuntojen avulla. Ei näitä asioita lähdetä tekemään ilman verkostoja.

Pohjimmiltaan kyse on siitä, että ihmisten näkeminen ja uusien näkökulmien löytäminen piristää yksinyrittäjän arkea. Miten mukavaa on rauhassa vaihtaa ajatuksia! Kun ei ole työpaikan kahvihuonetta, näitä kohtaamisia osaa arvostaa. Siinä saattaa myös pystyä auttamaan toista, ja usein on syntynyt yhteistyötäkin.

Ja, no, syöminenhän nyt on aina mukavaa.

Joululaulujen erikoisnainen

Keskiviikko 28.12.2022 - Kati

Otsikko, jolla toimittaja Niina Hentilä otsikoi juttunsa minusta Forum24-lehteen, hymyilyttää. Tottahan tuo on, kirjoittamistani joululauluista saa jo kokonaisen biisilistan tehtyä – kälyni voi todistaa, hän oli kuulemma sellaisen nyt joulun aikaan tehnyt!

Oli mukavaa ja hämmentävää istua taas ”väärällä” puolella pöytää, eli haastateltavana. Minua on viime vuosina haastateltu useita kertoja, liittyen milloin sanoittamiseen, milloin asuntoihin ja remontteihin. Syksyllä olin Radio Kalevassa haastateltavana jälkimmäisestä aiheesta, ja radiohaastis se vasta oli jännittävää! 

Se, mikä näitä kahta mainitsemaani haastattelutilannetta yhdisti, on ammattitoimittaja. Täytyy nimittäin samaan hengenvetoon todeta, että ihan jokaiseen haastatteluprosessiin en ole ollut tyytyväinen. Kun toimittaja kysyy, sopiiko haastattelu tehdä sähköpostilla, minulla vähän särähtää korvaan. Olen kuitenkin suostunut, ja lopputulema on se, että kun juttu ilmestyy, niin sehän on minun itseni kirjoittama! Olen itse valinnut melkeinpä kaikki sen sanamuodot ja rajannut aiheen. Jatkokysymyksiähän sähköpostihaastattelussa harvoin tehdään.

Jatkokysymykset, ne nimittäin ovat toimittajan ammattitaidon mittari ja koko keskustelun suola! Osaava toimittaja osaa kaivaa pikkuisen syvemmälle, kysyä ajatusta, tunnetta tai tilannetta jonkin sanotun takana. Hän saattaa tökätä liikkeelle sellaisiakin pohdintoja, joita ei ole tullut itse edes ajateltua. Näin kävi Niinankin kanssa. Hän kysyi hyviä kysymyksiä!

Mitä opin tästä kokemuksesta? Ainakin sen, että aion jatkaa valitsemallani tiellä toimittajana, ja se valitsemani tie on keskusteleva haastattelu. Haastattelutilanne on minusta parhaimmillaan silloin, kun se ei ole yksipuolinen tenttaus, vaan sekä toimittaja että haastateltava antavat itsestään. Enkä koskaan jätä tilaisuutta olla kysymättä jatkokysymystä, kun aihe on kiinnostava!

Forum24:n jutun voi lukea täältä. Lauluista puheen ollen, syksyyn mahtui pari hienoa hetkeä. Toinen oli Kurren kipuaminen Syksyn Sävel -kilpailun kakkoseksi sanoittamallani kappaleella Sä oot aina mulle syy. Toinen oli Suvi Teräsniskan joulukonsertti Nokia Arenalla 5000-päiselle yleisölle. Joulun henki oli konsertin avausbiisi<3.

"Naisella pitää olla omaa rahaa ja oma huone"

Sunnuntai 23.10.2022 - Kati

Kuukausi auringossa - miksi ei?

Sunnuntai 15.5.2022 - Kati

Mun eka puhekeikka!

Perjantai 6.5.2022 klo 12.22 - Kati

Sometyö Taloushaukkana Rahamedian blogissa ja Instagramissa on tuonut myös ihan uusia aluevaltauksia! Viime syksynä olin mukana Suomen Vuokranantajien paneelissa juttelemassa hyvästä vuokranantajuudesta ja Rahamedian verkostoitumistapahtumassa niin ikään paneelissa juttelemassa asuntosijoittamisesta.

Nyt minua pyydetiin Oulun Rakentaja-tapahtumaan puhumaan sijoitusasunnon arvon nostamisesta remontin avulla. Jihuu! Näkökulmakseni valitsin lisäarvon tuottamisen. Oikeastaan oivalsin samalla viikolla Suomen Musiikintekijöiden seminaarissa, mikä on se minun juttuni asuntosijoittamisessa: se on lisäarvo - arvon luominen "tyhjästä" sinne, missä sitä ennen ei ole mitään. Aivan samalla tavalla kuin lauluja luodaan, siis!

Eniten jännitti elämäni ensimmäisen powerpointin teko ja se, pysynkö asiassa vai lähdenkö täysin rönsyilemään. Minähän en ujostele puhua, päinvastoin, mutta koen, ettei sanottavani useinkaan ole kovin strukturoitua, vaan rönsyilen sinne tänne.

Sain kuitenkin mukavaa palautetta, että minua on kiva kuunnella ja että esitykseni oli mukavan henkilökohtainen. Moni tuli esityksen jälkeen juttelemaan ja minulle jäi fiilis, että pystyin jopa tarjoamaan kuulijoille jotain – no, ainakin mehukkaita ennen ja jälkeen -kuvia!

Joko nääki hiihät?

Perjantai 26.2.2021 klo 9.08 - Kati

Sukset suhisevat latua vasten suorastaan meditatiivisen rauhoittavasti. Pakkasen kuorruttamat puut muotoilevat eteeni aivan toisenlaisen maiseman, kuin mistä juuri äsken lähdin liikkeelle. Aivan kuin olisin satumetsässä, joka kietoo minut pehmeään syleilyynsä. Kello on vasta kaksi iltapäivällä, joten ladulla ei ole ruuhkaa. Saan pitää tämän itselläni. Tunne on pakahduttava.

Kun kaikki kiva on kielletty, tunteet purskahtelevat esiin yllättävissä paikoissa. Kuten nyt vaikkapa Kuivasjärven ja Auranmajan välisellä hiihtoladulla, jonka latukone on juuri ajanut napakan tasaiseksi. Jalassa appiukon ikivanhat Järviset ja kourassa sauvat, joilla muistan sitkutelleeni pakollisia kouluhiihtoja jo joskus 90-luvulla. Hiki hiipii toppatakin selkään, sillä tähän varustekuvioon eivät todellakaan kuulu mitkään tekniset hiihtopuvut. Teknisen aluspaidan sentään puin.

Tarvittiin pysähtynyt maailma, kielto kulttuuritapahtumille ja rajoitukset kuntosalin ryhmäliikuntatunneille, jotta minäkin kampesin sukseni autotallin orrelta ja lähdin ladulle. Nyt, kun suihkin tässä muina hiihtäjinä, ihmettelen, etten tehnyt tätä aiemmin. Ladulle on sentään pihastamme matkaa ainakin sata metriä.

Lapsena olin innokkaampi hiihtäjä. Serkkutytön kanssa lykimme Hönttämäestä Haapalehtoon ja takaisin, monta kertaa viikossa. Hiukset hikoilivat pipojen alla, anorakit suhisivat ja säärystimiin muodostui lumikokkareita. Monojen kolme reikää piti puhdistaa, ennen kuin ne sai suksiin kiinni. 

Lapsuuden latu oli tasainen kuin keski-ikäisen elämä kotikaranteenissa. Tasainen on tämäkin ladunpätkä, onneksi. En totisesti kaipaa nyt mitään alamäkihurvittelua, saati onnettomille ojentajilleni ylämäkitreeniä.

Okei, eihän tämä nyt ihan pelkkää nautintoa ole. Nihkeällä kelillä tulee mieleen, että kävellen olisin jo perillä. Silti: kotona pipon alta kuoriutuva hiki palkitsee. Kun hyötyliikunta on jo liian kauan rajoittunut jääkaapin ja etätyöpisteen väliin, kunnon hikiliikunta tuntuu luksukselta.

Hiihto on lähiliikuntaa parhaimmillaan ja sitä voi tehdä mihin kellonaikaan tahansa. Enkä muuten heti keksi niin kokonaisvaltaista liikuntamuotoa kuin hiihto. Harvassa lajissa hikoavat sormenvälitkin. Joko nääki hiihät?

Kolumni on julkaistu myös Mun Oulu -kaupunkimediassa.

Koronavuosi on kirkastanut arvojani

Keskiviikko 30.12.2020 - Kati

Vuoden loppua kohti mentäessä sosiaalisessa mediassa putkahtaa esiin meemejä vuodesta 2020. Yhdessä se on ollut raastinraudasta tehty vessapaperi, toisessa kuravedestä tehty jätskitötterö.

En tietenkään aliarvioi maailman hätää ja vakavaa koronatilannetta, mutta henkilökohtaisella tasolla kulunut vuosi on ollut minulle vuosi muiden joukossa. Ehkä jopa hiukan parempi kuin edeltäjänsä, sillä 2020 on avannut silmäni näkemään sen hyvän, mikä lähelläni jo on. Monia asioita, joita olen arvostanut jo ennen tätä kaikkea, arvostan nyt entistä enemmän.

Ensinnäkin olen huomannut, että viihdyn kotona vallan mainiosti. Kevään kotikaranteeni ei ollut mikään kynnyskysymys. Ei myöskään kesä ilman pidemmälle suuntautuvia reissuja. 

Työskentelen jo valmiiksi kotoa käsin, ja olen jo aikaa sitten pistänyt merkille, että aamuruuhkaton elämä sopii minulle. Lapsen etäkoulu pisti hiukan haastetta työkuvioihin, mutta niistäkin selvittiin.

Kuten monet muut, innostuimme remontoimaan nurkkia ja pistämään turhaa tavaraa kiertoon. Tuli tarpeeseen. 

Inhoan tungosta ja ihmisjoukkoja, ja siksi kaupassakäynti ei koskaan ole kuulunut suosikkipuuhiini. Koronavuoden myötä perheemme on järjestäytynyt tässä asiassa entisestään. Tavoite on, että viikosta selvittäisiin maksimissaan kahdella kauppareissulla. Suunnitelmallisuutta se kyllä vaatii.

Espanjan tuntien päättyminen kuin seinään kirpaisi kyllä vähän. Natiivi opettaja oli ihana, ja harmittaa, ettei saatu vaihtaa adióksia. Huomaan ajatusteni vaeltavan jo aikaan, jolloin espanjan ryhmän kokoon saaminen ei olisi fyysisestä etäisyydestä kiinni. Jospa Juan pistää vielä Teams-ryhmän pystyyn, riippumatta siitä missä päin maailmaa asuu. Uskon, että monta muutakin fiksua keksintöä syntyy tämän vuoden seurauksena.

Löysin Woltin ja mahdollisuuden tilata ravintolaruokaa kotiovelle. Tapasin inspiroivia ihmisiä kävelylenkeillä. Löysin monta uutta, hyvää podcastia. Vaihdoin kuntosaliliikunnan ulkoliikuntaan ja kokeilin myös kotitreeniä. Testasin uusia kasvisruokareseptejä ja leivoin jopa pullaa.

Lompakkoni kiittää kaikista niistä säästetyistä seteleistä jotka sinne jäivät, kun kaikenlainen ylimääräinen kaupungilla haahuilu ja toisaalta myös reissut ja pikkujoulut oli peruttu. 

Kiitos, vuosi 2020. Muistutit minua siitä, että onni löytyy läheltä. Uskon, että ansiostasi osaan jatkossa käyttää aikani ja rahani entistä viisaammin.

Kolumni on julkaistu myös Mun Oulu -kaupunkimediassa.

Erikoisen kevään jälkeen tavallinen kesä

Keskiviikko 12.8.2020 klo 17.29 - Kati

Omenat alkavat olla kohta kypsiä. Koululainen lähti tänään kouluun.

Olipa epätavallisen kevään jälkeen ihanan tavallinen kesä. Freelancer-perheemme työt seisahtuivat keväällä kuin seinään, mutta onneksi meillä oli yhden sijoitusasunnon remontti päällä. Se piti meidät touhussa ja katseen pallossa: jaha, tehdään nyt sit tätä. Otimme kevään seikkailuna ja sellainen se kyllä olikin.

Onneksemme meillä oli kokemusta tästä tiiviistä perheen kesken olemisesta ja satunnaisista etätöistä jo kahdelta keväältä Fuengirolassa. Oikein nauratti, kun tajusin, että nyt ollaan lapsen kotikoulua lukuun ottamatta tismalleen samassa tilanteessa. Paitsi että ei menty iltapäivisin rannalle, kun ei menty mihinkään.

Remontti tuli valmiiksi ja kesä jatkui samaa rataa kuin kevätkin, eli juuri samoin kuin meillä kesät aina: kotona viihtyen, satunnaisia töitä tehden, nurkkia kunnostaen ja kahta lämmintä ateriaa päivässä kokaten. Yleensä pyrimme ajoittamaan matkustamisen (sekä kotimaassa että ulkomaille) koululaisten loma-aikojen ulkopuolelle, joten meille tämä ei ollut kummoisempaa kärvistelyä. Kotona on ihmisen hyvä. Kesä meni yhtäaikaa sekä nopeasti että hitaasti. Tänä vuonna sitä eivät rytmittäneet festivaalit eivätkä sukulointireissut.

Tavallisuus saisi mielellään nyt jatkua. Se tarkoittaisi meidän kohdallamme sitä, että lomilta palaavat asiakkaat alkaisivat tehdä tilauksia, haastateltavia voisi reilusti kätellä, ystävien ja kollegojen kanssa voisi sopia lounastreffejä. Saisi tykkäillä muusikkoystävien keikkapäivityksistä ja matkustaa junalla pääkaupunkiin työasioissa. Lapsen ainoa harrastus jatkuisi normaalisti, espanjantunnit käynnistyisivät taas ja salilla rohkaistuttaisiin lisäämään ryhmäliikuntatunteja.

Kaupassa voin edelleen käyttää käsidesiä mennen tullen ja ilahtua, kun kaikki pesevät yleisessä vessassa kätensä. Voin yskiä hihaan jos yskittää, ja huomioida turvavälit siellä ja täällä. Voin olla ahtautumatta väkijoukkoihin, jos vain saan silloin tällöin istahtaa ravintolan pöytään ja vaikka nauttia elävästä musiikistakin vielä tälle vuotta.

Tavallinen syksy, tulisitpa.

Kiitos 2019

Torstai 19.12.2019 - Kati

Vuosi 2019, kiitos. Olit hyvä. Vaikka alkupuoliskosi meni minulta vähän ohi raudanpuutediagnoosiin totutellessa, sinä olit se joka sait minut huomaamaan että totisesti, olen tainnut nukkua kuin ruusunen ilmeisesti aika monta vuotta. Aion vielä herätä!

Kiitos sykähdyttävistä kohtaamisista, joita pidit sisälläsi monta. Kiitos uusista taidoista, joita olen saanut oppia.

Kiitos ilmaisesta ämpäristä, valmistuneesta työhuoneremontista ja oman kasvihuoneen (laihasta) sadosta. Kiitos uudesta patjasta, se todella tuli tarpeeseen.

Kiitos orastavasta airbnb-emännyydestä. Tapasin muun muassa hollantilaisen Aukjen, joka oli matkustanut Ouluun lomalle. Kiitos, että hänen kaltaistensa ansiosta sain nähdä kotikaupunkini uusin silmin.

Kiitos ystävistä, vanhoista ja uusista. Miten saatoinkin joskus kuvitella, ettei keski-ikäisenä juuri enää saa uusia! Kiitos Leijonakuninkaan live action -versiosta ja uusista silmälaseista jotka kirkastivat maailman kertaheitolla. 

Kiitos uusista kasvisruokaresepteistä ja kuntosalin lämpölampuista. Kiitos mahtavista fiiliksistä musiikin parissa ja mojovasta arpajaisvoitosta.

Hyvä vuosi 2019, kiitos siitä, että sait meidät huomaamaan keisarin uudet vaatteet eli tosiasian joka on ollut silmiemme edessä jo vuosikymmeniä: ilmasto lämpenee! Kiitos sinulle, että uskalsit olla se pikkupoika joka rääkäisi totuuden. Ehkäpä osaisimme nyt toimia.

Kiitos myös pettymyksistä, pieleen menneistä asioista ja epävarmuuksista.

Näistä kaikista lahjoista saan olla kiitollinen.

Tulevaisuuden työelämä on täällä

Torstai 10.10.2019 - Kati

Jos luulit, että robotit tulevat lopulta tekemään kaikkien meidän työt ja me istumme tyhjän pantteina kotona, olet erehtynyt. 

Robotit ovat kyllä tulossa, mutta ihmisen avuksi – eivät korvaamaan ihmisiä, vakuuttaa työelämälähettiläs Aku Varamäki kirjassaan Future Proof – Tulevaisuuden työkirja. Varamäki puhuu työelämämuotoilusta. Tulevaisuus ei vain tapahdu, vaan me muotoilemme sitä itse valintojemme kautta.

Toissaviikolla Oulun yliopistolla Datatalous-seminaarissa puhunut Marko Ahtisaari ei pidä sanasta tekoäly. Se vie terminä liian kauas ihmisestä. Ahtisaari puhuisi mieluummin laajennetusta älystä, extended intelligence. 

Kieltämättä se kuvaisi enemmän sitä, että koneet ovat kavereitamme. Eipä olisi huono ajatus, että kone voisi hoitaa kaikki tylsät hommat ja itse voisi lekotella jossain palmun alla.

Työelämän murros on totta, mutta toisin kuin ehkä ennen ajateltiin, enää ei ole mitään yhtä työelämää. On elämä, ja työ muotoutuu siinä ohessa. Työn merkitys muuttuu: se on yhä enemmän keino ilmaista itseä ja peilata omaa onnellisuutta.

On myös ongelmia. Moni nuori työntekijä uupuu. Perheen perustamiseen suhtaudutaan yhä yleisessä keskustelussa työnantajanäkökulmasta nihkeästi. Maaseutu autioituu ja palvelut katoavat. Suuri osa viestinnästämme pyörii mainosrahoitteisilla alustoilla. Tästä ilmaisi huolensa myös Ahtisaari.

On mahdollisuuksiakin: teknologia mahdollistaa etätyön, vaikkapa sitten sieltä maaseudulta käsin. Se myös luo uusia työpaikkoja, sellaisia, jotka ovat täällä kohta mutta joista meillä ei ole vielä harmainta käryä.

Varamäen mukaan tulevaisuuden ammatti voisi olla vaikkapa robottien varhaiskasvattaja, joka opettaa tekoälylle perusasioita, kuten puheen tunnistusta ja käytöstapoja. Tai empatiacoach, joka opettaa työyhteisöjä ja tekoälyä tunnistamaan tunteita ja kohtaamaan ihmisen rakentavasti.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan Kale!-kaupunkilehdessä

Miesten ja naisten hommat

Torstai 15.8.2019 - Kati

”Äiti! Millon se isi tulee? Äiti, ossaatko sahata tämmösen? lapsi kysyy laudanpätkä kädessään.

”Ossaan!”

Kah, tokihan minä sahata osaan. Ja minähän sahasin, koska isi oli jossain ja lapsen hartaudella koko kesän rakennettu mäkiauto-laiva-mikälienee kaipasi tukilautaa juuri nyt.

Kasvoin yksinhuoltajaäidin perheessä, jossa ei ollut miesten ja naisten hommia, vaan ainoastaan naisten hommia. Mitä en ole osannut, sen olen opetellut, ja sillä mentaliteetilla on menty tähän päivään saakka.

Lapseni on näköjään saanut huomattavasti konservatiivisemman kuvan miesten ja naisten hommista, ja siitä saan syyttää itseäni. Kun tapasin käsistään kätevän miehen, laiskistuin tietyissä hommissa. Kuten nyt vaikka sahaamisessa, ruuvien kiinnittelyssä ja kaikessa sellaisessa, noh, miehisessä.

Minä, joka olen aina ollut sitä mieltä ettei ole naisten ja miesten hommia!

Meillä mies ei pese pyykkiä, sillä kauniisti sanottuna olen tarkka siitä, että vaatteet pysyvät käyttökuntoisina. Minä imuroin hutiloiden, mies huolella. Minä moppaan lattiat, silloin kun jaksan. Minä huolehdin takan lämmityksestä talvisin. Mies  hommaa polttopuut, leikkaa nurmikon ja hoitaa lähes kaikki taloon liittyvät fiksailut. Mies vie roskat jäteasemalle. Minä korjaan rikki menneet vaatteet.

Tämä on ollut ihan käypä työnjako. Tosiasiassa hommat menevät joskus ristiin, mutta on jotenkin selkeämpää, että yksikössämme on molemmilla omat työtehtävät. Liputan myös sen puolesta, että kukin voisi tehdä niitä hommia joista oikeasti tykkää. 

Mies toimii automatkoilla kuskina, koska tykkää siitä. Itse en erityisesti nauti sahaamisesta. Siksipä se on jäänyt viime vuosina vähemmälle.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan kaupunkilehti Kale!:ssa.

Yhdeksän kuukauden työhuoneremppa

Sunnuntai 17.3.2019 klo 14.00 - Kati

Olen läppäriyrittäjä. Voin pystyttää toimistoni meluisaan kahvilaan, uima-altaan reunalle tai kreetalaiseen tavernaan, ja olen pystyttänytkin. Tarpeen tullen se toimii minulle aivan hyvin, mutta ei pidemmän päälle.

Käytännössä tarvitsen työpisteen. En kestä leivänmuruja näppiksellä ja aikuisten oikeesti tarvitsen useimmiten hiirenhiljaisuuden työskennelläkseni. Kun kirjoitan, en voi kuunnella sanoja toisten ihmisten suusta tai radiosta.

Työhuoneemme oli remontissa yhdeksän kuukautta, ja sitä ennen toteutimme läppäriyrittäjyyttä reilun kuukauden Fuengirolassa. Olin siis liki vuoden ilman pysyvää työpistettä, ja se oli pääkopalleni raskasta aikaa.

Ajatuksena oli jo jonkin aikaa ollut laajentaa piharakennuksessa sijaitseva työhuonekoppero myös samankokoisen liiterin puolelle. Näin ollen uudesta työhuoneesta tulisi noin 25-neliöinen tila jossa mahtuisi myös harrastamaan. Ulkoliiteri rakennettiin edellisenä kesänä ja puutarhakamoille etsittiin uusi paikka. Järven suuntaan antava ikkuna ostettiin jo edellisvuonna Torista.

Remppa aloitettiin toukokuussa ja betonivaluasteelle se saatiin kesäkuussa. Remontin piti valmistua syksyksi, mutta syksy osoittautuikin yllättävän buukatuksi töiden suhteen. ”Pientä pintaremonttia” pitkitti myös se, että siitä ei tosiaan tullut pieni pintaremontti. Se alkoi maapohjan lapioimisella (8 kuutiota hiekkaa ulos ja saman verran sepeliä sisään) ja peltikaton vaihtamisella koko ulkorakennukseen. Suunnitelmat vaihtuivat siinäkin kohtaa, kun saimme koiranhoitopalkkioksi kaksi kattoon ripustettavaa joogaliina. Korotettu katto! Joo!

Epätoivo ei silti iskenyt. Hyvin suunniteltu, uusi, uljas työhuone oli koko ajan kirkkaana mielessä. Tiesimme, että siitä tule upea. Suunnitelmilla oli ja on lupa muuttua. Jouluna olohuoneessamme oli edelleen työpöytä ja varasto, ja keittiössä oli pino laminaattia. Makuuhuoneen nurkassa oli kaksi hyllyä, jotka pelastin Facebookin Roskalavalta jo kesällä.

Toisaalta oli hyvä, että töitä piisasi, sillä maksoimme remonttia sitä mukaa kun laskuja tuli, ja niitä tuli yhteensä 12 808 euron edestä. Kaikki mahdollinen tehtiin itse ja hankittiin kierrätettynä tai Roskalavalta, kuten seinämaalit. Tai sitten uutena Torista edullisesti, kuten komerot, laminaatit ja villat. Kyllä ei ole remontointi halpaa!

Tätä kirjoittaessani olen nauttinut uuden työhuoneemme feng shuista jo muutaman viikon. Kesällä ostetut hyllyt on kiinnitetty seinään ja joogaliinat kattoon. Tavarat ovat saaneet paikkansa ja olohuoneemme on jälleen olohuone. Täydellistä. Valmista!

Mikäs olis seuraava projekti?

Mitä ulkorakennuksen työhuoneremontti maksoi:
Työt ja vuokrat 4015 euroa (sis. sähkärin ja rakennesuunnittelijan työt)
Seinät ja sisäkatto 3483 euroa
Lattia 1798 euroa (sis. käytännössä koko pohjatyön 8 kuution sepelikuormasta lähtien)
Ulkokatto 2575 euroa
Tilpehöörit 937 euroa

Uuden vuoden lupauksia

Torstai 31.1.2019 klo 17.48 - Kati

Tammikuu on jo pitkällä, kun huomaan, että koko alkuvuosi on mennyt tulipalojen sammutteluun. Siis sellaiseen yleiseen (yleensä ei-itsestäni-johtuvaan) häröilyyn ja säätöön, jota oikeasti inhoan, mutta joka vain kuuluu tähän ammattiin.

Let’s face it, minä olen pelastaja. Olen usean eri lehdessä työskentelevän tuottajan luottokumppani. Se, joka toimittaa tasavarmaa laatua taatusti dead lineen mennessä, ideoi itse, kontaktoi haastateltavat ja joustaa. Toimituksissa on usein hässäkkää, ihmiset ovat ihmisiä ja sovitut haastattelut kosahtavat karille. Silloin mä hoidan.

Vastapainona työn väistämättä eteen tuomalle hektisyydelle haluan hidastaa. Olen kuuluttanut hidastamisesta ja töiden vähentämisestä vähintäänkin lähipiirilleni säännöllisin väliajoin. Joillekin turhan rönsyileville asiakkaillekin olen pistänyt tiukkoja rajoitteita tilausten suhteen.

Omasta mielestäni olen tehnyt neljän päivän työviikkoa jo pitkään. Käytännössä olen pyhittänyt monet perjantait laulujen kirjoittamiselle. Se on rakas toinen työni, ihanaa, mutta vaativaa. Pahimmillaan aivan raastavaa, kun sanat eivät asetu ja asiat jylläävät päässä yölläkin. Parhaimmillaan aivan upean palkitsevia hetkiä, kuten Suvi Teräsniskan Joulun henki -konsertti täydessä Oulujoen kirkossa joulun alla. Olin pakahtua. Tuo laulu, jota kaikki täällä hievahtamatta kuuntelevat, on minun kynästäni.

Niinpä niin. Olen siis jo pitkään tehnyt viisipäiväistä työviikkoa, joista yhtenä päivänä vähän toisenlaisia töitä kuin niinä muina päivinä. Miten meni niinku omasta mielestä? Vähensinkö töitä? 

Osallistuin tammikuun toisella viikolla talousvalmentaja Nina Nordlundin tavoitehaasteeseen. Olen vähän sellainen tyyppi, etten juuri kirjaa tavoitteitani ylös. Varsinkaan en kauheasti huutele tavoitteistani ääneen. Ninan tavoitehaaste tuli hyvään saumaan, sillä se auttoi minua selkiyttämään tiettyjä asioita. Aika ison asian tavoitehaastekirjaani kirjoitinkin, ja se liittyy tavoittelemaani taloudelliseen vapauteen, jonka aion toteuttaa asuntosijoitusten muodossa. Siitäpä oma postauksensa joskus toiste.

Tälle vuodelle otin tiukan tavoitteen. Se tarkoittaa pieniä kalenterisulkeisia ja rasti ruutuun -tehtävää jokaiselle viikolle. Jokainen näistä pitää nimittäin voida rastittaa, joka ikinen viikko:

• Arkivapaa. Voi sisältää yhden pienen työtehtävän, mutta on lähtökohtaisesti vapaapäivä.
• Kaveritreffit. Ihan liian vähän tulee nähtyä hyviä tyyppejä, joten nyt tähän tulee muutos. Lounastreffit, mökkiviikonloppu, leffa tai konsertti. Ei-työhön-liittyvät lasketaan.
• Laulunkirjoituspäivä. Ei tarvitse olla kokonainen päivä, mutta joka viikko jotain. Parasta co-writena eli kimpassa.
• Kehonhuoltoa. Keskiviikon hot jooga tai lauantain bodybalance. Rapistuva kehoni janoaa tätä, joten en aio enää ummistaa korviani sen huuteluilta.
• Lihaskuntoa. Maanantain kahvakuula. No excuses.

Minä olen listojen nainen, joten olen jo nyt huomannut, että tämä toimii! Ihmeen vaikeaa se itsensä johtaminen näköjään joskus on, joten aika ajoin on kyllä todella hyvä toljottaa sinne peiliin.

Airbnb on elämää ja elämyksiä

Torstai 8.11.2018 - Kati

Kävimme syyslomalla piipahtelemassa Fuengirolassa, jossa viihdyimme keväällä kuusi viikkoa. Tällä kertaa majapaikkamme oli airbnb-majoitus Fugen keskustassa, itse asiassa ikkunasta näkyi keväinen talomme, joten kauas emme päätyneet. Lapsi oli viikon Fuengirolan kotikoulussa ja viihtyi jälleen mahtavasti!

- - - - - - -

Kirjoitan tätä Paloman ja Juanin söpön kaksion parvekkeella, jonne mahdun juuri ja juuri kahvikupposeni kanssa. Odottelen, että kello tulee kuusi ja iltapäivän välimerelliset auringonsäteet tavoittavat minut hetkeksi viereisten rakennusten välistä.

Paloma otti meidät vastaan iloisesti hymyillen ja esitteli pikku kaksionsa toiminnot. Lisäpeittoja löytyy kaapista, sohvasta saa vuodesohvan taittamalla selkänojan alas. Keittiön liesi ja kylppärin lämminvesiboileri toimivat sähköllä, huh.

Airbnb on jakamistalouden tuote. Vielä kymmenen vuotta sitten ei olisi tullut mieleenkään majoittua jonkun ventovieraan kämppään, kaivella hänen kaapeistaan pasta-aineksia ja mittailla kahvia pressopannuun.

Ja kas, nyt se on aivan normaalia. Viimeksi, kun olin työreissulla Helsingissä, valitsin hotellin sijaan airbnb:n. Sain viihtyisän kaksion Kalliossa halvemmalla kuin halvimman hotellin. Asunnon omistaja oli iloinen Fred, jonka kirjakokoelmasta lainasin itselleni iltalukemista. 

Kesälomareissulla Jyväskylässä saimme nauttia Ida-Marian vieraanvaraisuudesta uudenkarheassa kaksiossa ydinkeskustassa.

Ei Airbnb aina täydellisen putkeen mene, mutta tavallaan se ei ole tarkoituskaan. Jakamistalouden idea on, että elämisen jäljet saavat niin sanotusti näkyä. Fred tykkää kovasta patjasta, ja tajuan sen vasta köllähtäessäni siihen itse. Paloman kämpässä ei tietenkään ole imuria, pussilakanoita tai tiskiharjaa. Viimeksi mainittuja löytyy onneksi lähikaupasta parilla eurolla.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan Kale!-kaupunkilehdessä 8.11.

Hyggeä syksyyn

Torstai 11.10.2018 - Kati

Kun lokakuu on ehtinyt jo pitkälle, sitä huomaa kaipaavansa hyggeä pimenevien iltojen lohduksi. Siis tuota maailman onnellisiksi tituleerattujen tanskalaisten lanseeraamaa tunnetilaa, joka ei onneksi ole vain keksijöidensä yksinoikeus. Suomalaisetkin ansaitsevat hyggensä.

Hygge syntyy helposti. Minimitapauksessa tarvitaan vain villasukat, viltti ja kynttilöitä. Takkatuli on plussaa, samoin pienet herkut ja lämmin juoma. Hyggensä voi viedä myös seuraavalle tasolle panostamalla hyggeruokaan (pitkään haudutettua tai muuten pitkää valmistelua vaatinutta), hyggevalaistukseen (paljon pieniä valonlähteitä yhden kirkkaan kattovalon sijaan) tai hyggeen työpaikalla.

Onnellisuustutkija, hygge-asiantuntija Meik Wiking muistuttaa kuitenkin, että hyggessä on enemmän kyse tunnelmasta ja kokemisesta kuin konkreettisista asioista. Kodikkuuden ja turvallisuuden tunne syntyy yhdessäolosta toisten ihmisten kanssa. Hyggeilijä siis tapaa ystäviään pimeyttä uhmaten. Ainakin itseltäni se meinaa unohtua pimeiden iltojen saapuessa. Vaikka tottahan se on, että juuri ankeimpaan vuodenaikaan pitäisi piristää itseään ystävien läsnäololla. Ultimate-hyggeilijä kutsuu ystävät koolle yhteiseen illanviettoon. Hyggeiltamissa pukeudutaan rennosti, keitetään teet ja kuunnellaan musiikkia (vinyylit ovat hyggempiä kuin suoratoisto).

Yksinkertaisuus on hyggen keskeisimpiä elementtejä. Hygge on vaatimatonta ja verkkaista. Oikeaa tunnelmaa ei voi ostaa rahalla, vaan sen voi saavuttaa ottamalla muut ihmiset huomioon ja luopumalla kiireestä ja stressistä. 

Otetaanpa oppia tanskalaisista.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan Kale!-kaupunkilehdessä 11.10.

Iltasatuja (aikuisille)

Torstai 27.9.2018 klo 19.12 - Kati

Löysin e-kirjat tabletilleni reilut pari vuotta sitten, eikä sen jälkeen ole ollut paluuta. Miten näppärää! Yhdellä laitteella mukana kulkee monta kirjaa, eikä esimerkiksi kirjaston laina-ajoista – saati aukioloajoista – tarvitse enää hermoilla, e-kirjat kun palautuvat automaattisesti.

Tänä kesänä olen avartanut itseäni hieman lisää. Äänikirjat! Pakko myöntää, että ajattelin niiden olevan vain lapsille ja mummoille. Mutta nehän ne vasta näppäriä ovatkin.

Älylaitteeseen ladattavat äänikirjat nimittäin vapauttavat ihmisen lukemaan ja tekemään jotain muuta samanaikaisesti. Ajamaan autolla, siivoamaan, lenkkeilemään. Itse olen ottanut äänikirjat luureihini pyöräilymatkoille. Samalla, kun siirryn paikasta toiseen ja saan pikku hien pintaan, sivistän ja viihdytän itseäni. Ruuhkavuositoimintaa parhaimmillaan!

Ruuhkavuositoimintaa on sekin, että näytön tuijotuksesta väsyneet silmät saa illalla sulkea ja antaa jonkun toisen lukea iltasatu. Olen alkanut taas ymmärtää, miksi sadut olivat lapsena niin mukavia.

Äänikirjat ovat helppo tapa solahtaa kirjallisuuden maailmaan lapsellekin. Alakoululainen vietti yhden kuumepäivän kuunnellen ainakin kolme kirjaa. Sen jälkeen hän on innostunut kuuntelemaan niitä aina silloin tällöin, ja toisinaan kuuntelemme myös yhdessä.

Sen olen jo oppinut, että paljon on kiinni lukijasta. Jos lukija on huono, äänikirja jää hyllyyn. Maria Veitolan kirjaa oli mukava kuunnella hänen itsensä lukemana, ja Susanna Haavisto on aivan mahtava lukija Paula Norosen Supermarsuille. Hän koukuttaa aikuisenkin.

Ehkä seuraavaksi otan seurakseni jonkun klassikkojärkäleen, joka on lukematta. Tai Harry Potterit.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan Kale!-kaupunkilehdessä 27.9.

Harrastusvimma

Torstai 30.8.2018 klo 11.59 - Kati

Syksyn tullen se taas iski. Harrastusvimma! Selasin kansalaisopistojen opinto-ohjelmia silmät innosta kiiluen. Espanjan alkeet! Palashampookurssi! Kreikkalaiset padat! Ompelua! Soittotunteja! Jumppaa!

Kansalaisopistojen lehtiset ovat aina olleet minulle kuin karkkikauppoja. Syksyisin innostun: oi, miten kiinnostavaa! Menen tuonne, tuonne ja tuonne. Aika pian todellisuus pistää kuitenkin kepakoita rattaisiin. Niin millä ajalla?

Muistelen vieläkin lämmöllä niitä muutamaa vuotta, kun kävin Oulu-opiston ryhmässä ompelemassa joka tiistai-ilta. Ei mitään tuntia tai kahta, vaan taisi olla peräti neljä. Sen rentouttavampaa harrastusta sai hakea! Ryhmän kanssa tultiin nopeasti tutuiksi, suu kävi taukoamatta ja välillä korotettiin ääntä saumurimelun yli. Kavereilta sai apua ja ideoita sekä ompeluun että omaan elämään. Parhautta!

Olen opiskellut kansalaisopistossa myös kieliä. Nyt alkoi päässä viirata sen verran, että jäin tosissani pohtimaan, josko sitä uuden kielen vielä oppisi. Hulluutta, mutta kokemuksesta tiedän, ettei kansalaisopistossa ole sanakokeita tai suorituspainetta. Siellä saa opiskella omaksi ilokseen, ja sekös on ihmiselle hyväksi!

Tiettyyn ikään saakka uusien taitojen opetteleminen on yhteiskunnassamme oppivelvollisuuden sanelemaa. Silloin saattaa tuntua siltä, että homma menee pakkopullaksi ja suorittamiseksi. Vasta kun etäisyyttä omiin koulu- ja opiskeluvuosiin on riittävästi, sitä hoksaa, että uuden opetteleminen on oikestaan parasta, mitä ihminen voi tehdä. Se kartuttaa henkistä pääomaa, ja se on sellaista pääomaa jota ei voi koskaan hävitä. Päin vastoin: sen avulla voi saada elämäänsä jotain huikeaa.

Lauantaitansseissa

Torstai 19.7.2018 - Kati

Kävin aidolla, oikealla tanssilavalla ensimmäistä kertaa muutama kesä sitten. Nuijamiesten lavalla Ylikiimingissä esiintyi Marita Taavitsainen ja kesäilta oli Kiiminkijokivarressa niin kaunis kuin vain olla saattaa. Olin aivan häkeltynyt. Maisemista, tunnelmasta, musiikista. Ihmiset olivat hyvällä tuulella ja tanssijalka vipatti yhdellä jos toisellakin.

Tanssilavalle ei tulla örveltämään, sen huomasi heti. Monet olivat liikkeellä autolla, eivätkä innokkaimmat tanssiparit malttaneet välissä käydä kuin hörppäämässä vettä, ja taas mentiin. 

Parien menoa oli ilo seurata. Oulussa jos missä osataan nämä tanssijutut!

Siksi olikin mahtavaa huomata, että tanssikansa pääsee joraamaan nyt myös Hietasaaressa, missä tanssilla onkin pitkät perinteet. Piipahdin pari viikkoa sitten Ilo Oulun lauantaitansseissa, ihan uteliaisuuttani. 

Ja mitä koinkaan! Upeat puitteet, iloisia kasvoja ja häkellyttävän hauskan näköistä menoa. Oulun oma tyttö Pakosen Johanna tarjoili yhtyeineen jalan alle menevää mussiikkia ja sopivan höpöjä juttuja. 

Tanssikansa vaihtoi paria lennosta ja muutamien menoa piti jäädä ihan ölövinä toljottamaan, niin hauskalta ja vaivattomalta heidän tanssinsa näytti. Iso osa tanssijoista oli muuten minua nuorempia! Tuohon fiilikseen pitäisi päästä mukaan! Uskaltautuisinko tanssikurssille, joita Ilolla järjestetään joka viikko?

Taannoinen ilta Nuijamiesten lavalla jäi mieleeni siinä määrin, että kirjoitin sen inspiroimana laulun jonka Esa Nieminen sävelsi. Sen nimi on Suomi-filmin tyttö ja se löytyy Dannyn Lauluista tehty -nimiseltä albumilta.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan kaupunkilehti Kale!:ssa 19.7.