Hyggeä syksyyn

Torstai 11.10.2018 - Kati

Kun lokakuu on ehtinyt jo pitkälle, sitä huomaa kaipaavansa hyggeä pimenevien iltojen lohduksi. Siis tuota maailman onnellisiksi tituleerattujen tanskalaisten lanseeraamaa tunnetilaa, joka ei onneksi ole vain keksijöidensä yksinoikeus. Suomalaisetkin ansaitsevat hyggensä.

Hygge syntyy helposti. Minimitapauksessa tarvitaan vain villasukat, viltti ja kynttilöitä. Takkatuli on plussaa, samoin pienet herkut ja lämmin juoma. Hyggensä voi viedä myös seuraavalle tasolle panostamalla hyggeruokaan (pitkään haudutettua tai muuten pitkää valmistelua vaatinutta), hyggevalaistukseen (paljon pieniä valonlähteitä yhden kirkkaan kattovalon sijaan) tai hyggeen työpaikalla.

Onnellisuustutkija, hygge-asiantuntija Meik Wiking muistuttaa kuitenkin, että hyggessä on enemmän kyse tunnelmasta ja kokemisesta kuin konkreettisista asioista. Kodikkuuden ja turvallisuuden tunne syntyy yhdessäolosta toisten ihmisten kanssa. Hyggeilijä siis tapaa ystäviään pimeyttä uhmaten. Ainakin itseltäni se meinaa unohtua pimeiden iltojen saapuessa. Vaikka tottahan se on, että juuri ankeimpaan vuodenaikaan pitäisi piristää itseään ystävien läsnäololla. Ultimate-hyggeilijä kutsuu ystävät koolle yhteiseen illanviettoon. Hyggeiltamissa pukeudutaan rennosti, keitetään teet ja kuunnellaan musiikkia (vinyylit ovat hyggempiä kuin suoratoisto).

Yksinkertaisuus on hyggen keskeisimpiä elementtejä. Hygge on vaatimatonta ja verkkaista. Oikeaa tunnelmaa ei voi ostaa rahalla, vaan sen voi saavuttaa ottamalla muut ihmiset huomioon ja luopumalla kiireestä ja stressistä. 

Otetaanpa oppia tanskalaisista.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan Kale!-kaupunkilehdessä 11.10.

"Muuta huomioitavaa: pukeutuminen asiallisesti ja siististi"

Torstai 2.10.2014 - Kat

Minulla on aina syksyisin ja keväisin autossani kumisaappaat. Naureskelen mielessäni, kun ”lantsarihommat” taas alkavat: toimittaja–valokuvaajan hommat liejuisilla ratsastuskentän vieruksilla ja ties missä mättäiköissä. En pelkää pistää itseäni likoon, ihan kirjaimellisestikin puhuttuna. Kuvia varten tulee usein möyrittyä kaulaa myöten noissa mättäiköissä. 

Kotitoimistolla luottoasuni ovat virttyneet verkkarit, villasukat ja vaaleanpunainen Betty Boop -huppari. Siis todellakin. En tiedä miten tämä on edes mahdollista, sillä inhoan vaaleanpunaista. Ja rakastan kauniita vaatteita, joihin kyseinen asuyhdistelmä ei todellakaan lukeudu. Lupaan itselleni tehdä tässä kohtaa jonkin sortin parannuksen.

Toisinaan tulee työkeikkoja, joiden yhteydessä annetaan otsikossa mainittu ukaasi. Sellainen oli tällä viikolla: sijoitustapahtuma, jossa herroilla oli kravatit ojossa ja rouvillakin beessinvärisen sukkahousut. Beessinvärisiin sukkahousuihin en taivu, mutta tykkään pukeutua mekkoon ja korkkareihin (silloin kun ei olla liejuisella kentänlaidalla). Mutta. Järeä ja syntisen painava kamerareppu ei varsinaisesti ole kaunein mahdollinen asuste mekon ja korkkareitten kanssa. Tennarit sopisivat sen kanssa paremmin, mutta ne taas eivät käy pukutilaisuuteen. 

Ja korkkarit sitten, niiden avulla saa kyllä helposti kiinnitettyä 160 kuulijan huomion itseensä lehterillä esitelmäänsä pitävän puhujan sijaan. Niin että sukkahousujen kärkien on parasta olla ehjät, sillä käytännössä tilaisuuden valokuvaajana on kuitenkin lopulta unohdettava ne korkkarit ja hiippailtava sukkasillaan.