Joululaulujen erikoisnainen

Keskiviikko 28.12.2022 - Kati

Otsikko, jolla toimittaja Niina Hentilä otsikoi juttunsa minusta Forum24-lehteen, hymyilyttää. Tottahan tuo on, kirjoittamistani joululauluista saa jo kokonaisen biisilistan tehtyä – kälyni voi todistaa, hän oli kuulemma sellaisen nyt joulun aikaan tehnyt!

Oli mukavaa ja hämmentävää istua taas ”väärällä” puolella pöytää, eli haastateltavana. Minua on viime vuosina haastateltu useita kertoja, liittyen milloin sanoittamiseen, milloin asuntoihin ja remontteihin. Syksyllä olin Radio Kalevassa haastateltavana jälkimmäisestä aiheesta, ja radiohaastis se vasta oli jännittävää! 

Se, mikä näitä kahta mainitsemaani haastattelutilannetta yhdisti, on ammattitoimittaja. Täytyy nimittäin samaan hengenvetoon todeta, että ihan jokaiseen haastatteluprosessiin en ole ollut tyytyväinen. Kun toimittaja kysyy, sopiiko haastattelu tehdä sähköpostilla, minulla vähän särähtää korvaan. Olen kuitenkin suostunut, ja lopputulema on se, että kun juttu ilmestyy, niin sehän on minun itseni kirjoittama! Olen itse valinnut melkeinpä kaikki sen sanamuodot ja rajannut aiheen. Jatkokysymyksiähän sähköpostihaastattelussa harvoin tehdään.

Jatkokysymykset, ne nimittäin ovat toimittajan ammattitaidon mittari ja koko keskustelun suola! Osaava toimittaja osaa kaivaa pikkuisen syvemmälle, kysyä ajatusta, tunnetta tai tilannetta jonkin sanotun takana. Hän saattaa tökätä liikkeelle sellaisiakin pohdintoja, joita ei ole tullut itse edes ajateltua. Näin kävi Niinankin kanssa. Hän kysyi hyviä kysymyksiä!

Mitä opin tästä kokemuksesta? Ainakin sen, että aion jatkaa valitsemallani tiellä toimittajana, ja se valitsemani tie on keskusteleva haastattelu. Haastattelutilanne on minusta parhaimmillaan silloin, kun se ei ole yksipuolinen tenttaus, vaan sekä toimittaja että haastateltava antavat itsestään. Enkä koskaan jätä tilaisuutta olla kysymättä jatkokysymystä, kun aihe on kiinnostava!

Forum24:n jutun voi lukea täältä. Lauluista puheen ollen, syksyyn mahtui pari hienoa hetkeä. Toinen oli Kurren kipuaminen Syksyn Sävel -kilpailun kakkoseksi sanoittamallani kappaleella Sä oot aina mulle syy. Toinen oli Suvi Teräsniskan joulukonsertti Nokia Arenalla 5000-päiselle yleisölle. Joulun henki oli konsertin avausbiisi<3.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lauluntekijä toimittaja oulu

"Naisella pitää olla omaa rahaa ja oma huone"

Sunnuntai 23.10.2022 - Kati

Ihailen ihmisiä, jotka kykenevät luovaan kirjoitustyöhön missä ja milloin tahansa. Itseäni kuormittaa valtavasti, jos kirjoittamiselle ei ole rauhallista tilaa. Työjuttujani, siis toimittajan töitä, teen kotimme yhteyteen rakennetussa yhteisessä työhuoneessamme. Kun minä istun koneelle, mies tietää laittaa radion kiinni ja luurit korviinsa. Tarvitsen työhöni täydellistä hiljaisuutta.

Tehokkaimmat kirjoitustunnit minulle ovat aamusta. Mullistava muutos työntekooni tuli, kun korona-kotikoulun iskiessä päälle opin tekemään kirjoitustyöt pois alta kello kymmeneen mennessä. En ole sen jälkeen palannut entiseen rytmiini, jossa haahuilen iltapäivät sijaistoimintoja tehden, koska ”pitäisi” aloittaa jotain järkevää. Ei pidä, minä teen nykyään neljän tunnin työpäivää.

Sanoittaminen vaatii haahuiluaikaa

Olen myös sanoittaja, ja tätä – omissa silmissäni sitä aidosti luovaa – kirjoittamisen lajia taas en pysty hoitamaan samalla, tehokkaalla logiikalla kuin lehtijuttuja. Tarvitsen siihen haahuiluaikaa, sitä, ettei kukaan vaadi minulta kohta välipalaa tai harhauta ajatuksiani jotenkin muuten. Ennen kuin Oulu kielsi Airbnb:n, saatoin ottaa omaa aikaa kalustetuissa kaupunkiasuinnoissamme silloin, kun ne olivat vapaana. Se oli ihanaa ( ja auttoi sitäpaitsi näkemään asunnon mahdolliset puutteet majoittujan silmin, ei hyödyllistäkin).

Olen myös päätynyt vuokraamaan mökkejä ja airbnb-asuntoja luovia retriittejäni varten. Rakastan sitä, kun häly päässäni hiljenee ja olen omassa tilassani, vain minä ja sanat. Kun voin jatkaa kirjoittamista iltaan tai vaikka yöhön asti miettimättä, pitääkö aamulla herätä aikaisin, ja harhautua kuuntelemaan biisejä sieltä täältä, ilman ajantajua.

Viime joulukuusta lähtien meillä on myös ollut oma luova tukikohta, minitalo Haiku Hailuodossa. Mökki Hailuodossa on ollut haaveemme, mutta takaraivossa on ollut ajatus, että luultavasti se tulee olemaan projektimökki, johon pitää sitoa runsaasti omaa pääomaa – sekä rahallista että ajallista. Vuokramökki on siis meille täydellinen! Vielä, kun omistaja näytti vihreää valoa mökin lyhytvuokraukselle eteenpäin, päätös oli sinetöity.

Minitalo on moderni mökki

Kompaktin, 21-neliöisen mökin on valmistanut Limingassa sijaiteva Hawo ja se sijaitsee pienessä yhtiössä, omassa rauhassaan, mutta aivan Hailuodon palveujen kupeessa. Talvella ei tarvitse tilata aurausta ja roskat voi kierrättää omassa pihassa. Mikä parasta: ympärivuotiseen asumiseen tarkoitettu minitalo on moderni, raikas ja lämmin myös tammikuisena, pilkkopimeänä myrskyiltana. Sen kuin astuu lauttamatkan jälkeen sisään ja avaa läppärin (ja kaupungista ResQ-pelastetun sushipaketin).

Kesä oli meillä taas tyypillinen kesä, eli täynnä perhepuuhaa ja lomailua. Nyt syksyn ja talven tullen, kun syksyn remonttisuma on helpottanut, aion kyllä ottaa omaa aikaa ihan olan takaa ja vetäytyä ”huoneeseeni”. Voi Virginia, I feel you! Naisella todellakin pitää olla omaa rahaa ja oma huone! Kotiin palattuani olen rentoutunut ja luovuuspöhnästä takaisin maan pinnalle palannut äiti ja puoliso.

Teksti on julkaistu alunperin Taloushaukka-blogissani.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: oma aika, omat rahat, oma tila, freelancer, sanoittaja, toimittaja oulu

Kuukausi auringossa - miksi ei?

Sunnuntai 15.5.2022 - Kati

Muutama vuosi sitten meillä oli ollut haaveena viettää pidempi aika auringossa. Kun lapsi aloitti koulun vuonna 2017, ajattelimme, että tuo mahdollisuus meni – kunnes luimme lehdestä Fuengirolan kotikoulusta, ja saimme idiksen: mitä jos lähtisimme keväällä pariksi kuukaudeksi auringon alle, lapsi menisi kouluun ja me kokeilisimme, kuinka paljon töistämme voi hoitaa etänä. Toteutimme ensimmäisen reissun huhti-toukokuussa 2018 ja toisen 2019.

Nyt olemme täällä taas, toukokuun, tutussa Fugessa, jossa Suomi-kauppa on nurkan takana ja lapsi on päivisin puoli kymmenestä kahteen koulussa. Koulusta on löytynyt kavereita ja mielekästä tekemistä, ja meille on jäänyt aikaa hoitaa omia työhommia. Työn tekemisen muoto on tässä viimeisten vuosien aikana muuttunut täysin, nyt naurattaa tuo meidän ”etätyökokeilu”. Kukaan haastateltava ei enää nostele kulmiaan, jos ehdotan haastattelun tekemistä puhelimitse, päinvastoin.

Miksi tuttu ja turvallinen Fuge?

Fuengirolaan meitä veti siis ennen kaikkea koulu, johon lapsi voi mennä lyhyeksikin aikaa. Noin muuten sain ilokseni vuonna 2018 todeta, että kaikki ennakkoluuloni paikasta sain heittää romukoppaan. Fuge on mukava, siisti ja turvallinen pikkukaupunki, jonka suomalaisyhteisöstä on pelkästään etua: olemme osallistuneet Sofia-opiston jumpille, vaellusretkille ja espanjan-tunneille. Suomi-kaupasta ostan kauramaitoa ja Panttereita.

On ollut ihanaa palata tuttuun paikkaan. Koulu ja sen toimintatavat ovat lapselle tuttuja, kaupat ja monet tuotteet siellä kertaalleen kokeiltuja. Asunto on kiva ja siisti. Kirjoitan tätä parvekkeella, jonka alla Välimeren aallot lyövät rantaan. Siinä missä kahdella ensimmäisellä reissuilla menimme maltillisella budjetilla, on ihanaa huomata, että taloudellinen tilanteemme antaa meille nyt pelivaraa. Eteläparveke merelle on erinomainen upgreidaus. Talon uima-allas avataan tänään.

Mitä maksaa?

Kolmion vuokra Paseolla eli rantakadulla on toukokuussa 1000 euroa, mihin tulee päälle sähkö ja välityspalkkio (150 euroa, sunnuntaisaapuminen lisäksi 50 euroa). Vuokrasimme asunnon paikalliselta, suomalaiselta välittäjältä, joita Fugessa on pilvin pimein. Koulun kuukausimaksu on 400 euroa. Ruoka on olevinaan Espanjassa edullista, mutta koska lapsi ei luonnollisestikaan saa täällä maksutonta kouluruokaa vaan syö koulussa eväät, ruokaa pitää laittaa enemmän kuin kotona. Lisäksi ruuan hinta nousee selvästi täälläkin. Olen myös huomannut, että lomalla tulee ostettua kaikenlaista snacksia ja limpparia.

Vihannekset ja hedelmät saa edullisimmin tiistaimarkkinoilta.


Ensimmäisillä reissuilla vuokrasimme kotona omakotitalomme reissun ajaksi, nyt emme sitä tehneet. Sen sijaan toukokuun alussa tilille kilahti vuokra 12 sijoitusasunnostamme. Asuntovarallisuuden kasvattaminen on ollut meille merkittävä vapauden mahdollistaja: vuonna 2017 meillä oli vasta kolme sijoitusasuntoa ja vuonna 2018 viisi.

Arki on meille parasta, lomallakin

Olemme rutiineja rakastava perhe. Arki ja arjen rytmi on parasta meille, lomallakin. Iltapäivisin, iltaisin ja viikonloppuisin ehdimme olla rannalla ja tehdä retkiä lähiympäristöön. Annan mielelläni tilaa omalle kirjoittamiselle lomallakin. Teen neljän tunnin työpäivää ja olen nirso töitteni suhteen.

Makuuhuoneen ikkunan takana pauhaa Välimeri.

Arkiloma mahdollistaa sen, ettei meidän tarvinnut varautua reissuun taloudellisesti mitenkään, vaan pystymme tekemään täältä saman laskutuksen kuin kotoakin käsin. Tämä juuri on yrittäjyydessä parasta. Kun keväällä aloimme miettiä, lähtisimmekö kuluttavien koronavuosien jälkeen jälleen keväällä aurinkoon, esiin nousi oikeastaan vain yksi kysymys: miksi emme lähtisi?

Kotona molemmat keskeneräiset remonttimme saavat seistä keskeneräisinä, eikä minun tarvitse ottaa niihin kantaa etänä. Tiedän, että kuukauden tauon jälkeen purkuhommat ja tapettien irrotus tuntuvat taas etuoikeudelta. Ja mikä parasta, siellä on valmistumassa jälleen kaksi asuntoa, jotka luovat meille lisää vapautta.

Teksti on julkaistu alunperin Taloushaukka-blogissani.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: irtiotto freelancer fuengirola toimittaja oulu

Joko nääki hiihät?

Perjantai 26.2.2021 klo 9:08 - Kati

Sukset suhisevat latua vasten suorastaan meditatiivisen rauhoittavasti. Pakkasen kuorruttamat puut muotoilevat eteeni aivan toisenlaisen maiseman, kuin mistä juuri äsken lähdin liikkeelle. Aivan kuin olisin satumetsässä, joka kietoo minut pehmeään syleilyynsä. Kello on vasta kaksi iltapäivällä, joten ladulla ei ole ruuhkaa. Saan pitää tämän itselläni. Tunne on pakahduttava.

Kun kaikki kiva on kielletty, tunteet purskahtelevat esiin yllättävissä paikoissa. Kuten nyt vaikkapa Kuivasjärven ja Auranmajan välisellä hiihtoladulla, jonka latukone on juuri ajanut napakan tasaiseksi. Jalassa appiukon ikivanhat Järviset ja kourassa sauvat, joilla muistan sitkutelleeni pakollisia kouluhiihtoja jo joskus 90-luvulla. Hiki hiipii toppatakin selkään, sillä tähän varustekuvioon eivät todellakaan kuulu mitkään tekniset hiihtopuvut. Teknisen aluspaidan sentään puin.

Tarvittiin pysähtynyt maailma, kielto kulttuuritapahtumille ja rajoitukset kuntosalin ryhmäliikuntatunneille, jotta minäkin kampesin sukseni autotallin orrelta ja lähdin ladulle. Nyt, kun suihkin tässä muina hiihtäjinä, ihmettelen, etten tehnyt tätä aiemmin. Ladulle on sentään pihastamme matkaa ainakin sata metriä.

Lapsena olin innokkaampi hiihtäjä. Serkkutytön kanssa lykimme Hönttämäestä Haapalehtoon ja takaisin, monta kertaa viikossa. Hiukset hikoilivat pipojen alla, anorakit suhisivat ja säärystimiin muodostui lumikokkareita. Monojen kolme reikää piti puhdistaa, ennen kuin ne sai suksiin kiinni. 

Lapsuuden latu oli tasainen kuin keski-ikäisen elämä kotikaranteenissa. Tasainen on tämäkin ladunpätkä, onneksi. En totisesti kaipaa nyt mitään alamäkihurvittelua, saati onnettomille ojentajilleni ylämäkitreeniä.

Okei, eihän tämä nyt ihan pelkkää nautintoa ole. Nihkeällä kelillä tulee mieleen, että kävellen olisin jo perillä. Silti: kotona pipon alta kuoriutuva hiki palkitsee. Kun hyötyliikunta on jo liian kauan rajoittunut jääkaapin ja etätyöpisteen väliin, kunnon hikiliikunta tuntuu luksukselta.

Hiihto on lähiliikuntaa parhaimmillaan ja sitä voi tehdä mihin kellonaikaan tahansa. Enkä muuten heti keksi niin kokonaisvaltaista liikuntamuotoa kuin hiihto. Harvassa lajissa hikoavat sormenvälitkin. Joko nääki hiihät?

Kolumni on julkaistu myös Mun Oulu -kaupunkimediassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hiihto koronavuosi paluu ladulle latu oulu toimittaja oulu

Koronavuosi on kirkastanut arvojani

Keskiviikko 30.12.2020 - Kati

Vuoden loppua kohti mentäessä sosiaalisessa mediassa putkahtaa esiin meemejä vuodesta 2020. Yhdessä se on ollut raastinraudasta tehty vessapaperi, toisessa kuravedestä tehty jätskitötterö.

En tietenkään aliarvioi maailman hätää ja vakavaa koronatilannetta, mutta henkilökohtaisella tasolla kulunut vuosi on ollut minulle vuosi muiden joukossa. Ehkä jopa hiukan parempi kuin edeltäjänsä, sillä 2020 on avannut silmäni näkemään sen hyvän, mikä lähelläni jo on. Monia asioita, joita olen arvostanut jo ennen tätä kaikkea, arvostan nyt entistä enemmän.

Ensinnäkin olen huomannut, että viihdyn kotona vallan mainiosti. Kevään kotikaranteeni ei ollut mikään kynnyskysymys. Ei myöskään kesä ilman pidemmälle suuntautuvia reissuja. 

Työskentelen jo valmiiksi kotoa käsin, ja olen jo aikaa sitten pistänyt merkille, että aamuruuhkaton elämä sopii minulle. Lapsen etäkoulu pisti hiukan haastetta työkuvioihin, mutta niistäkin selvittiin.

Kuten monet muut, innostuimme remontoimaan nurkkia ja pistämään turhaa tavaraa kiertoon. Tuli tarpeeseen. 

Inhoan tungosta ja ihmisjoukkoja, ja siksi kaupassakäynti ei koskaan ole kuulunut suosikkipuuhiini. Koronavuoden myötä perheemme on järjestäytynyt tässä asiassa entisestään. Tavoite on, että viikosta selvittäisiin maksimissaan kahdella kauppareissulla. Suunnitelmallisuutta se kyllä vaatii.

Espanjan tuntien päättyminen kuin seinään kirpaisi kyllä vähän. Natiivi opettaja oli ihana, ja harmittaa, ettei saatu vaihtaa adióksia. Huomaan ajatusteni vaeltavan jo aikaan, jolloin espanjan ryhmän kokoon saaminen ei olisi fyysisestä etäisyydestä kiinni. Jospa Juan pistää vielä Teams-ryhmän pystyyn, riippumatta siitä missä päin maailmaa asuu. Uskon, että monta muutakin fiksua keksintöä syntyy tämän vuoden seurauksena.

Löysin Woltin ja mahdollisuuden tilata ravintolaruokaa kotiovelle. Tapasin inspiroivia ihmisiä kävelylenkeillä. Löysin monta uutta, hyvää podcastia. Vaihdoin kuntosaliliikunnan ulkoliikuntaan ja kokeilin myös kotitreeniä. Testasin uusia kasvisruokareseptejä ja leivoin jopa pullaa.

Lompakkoni kiittää kaikista niistä säästetyistä seteleistä jotka sinne jäivät, kun kaikenlainen ylimääräinen kaupungilla haahuilu ja toisaalta myös reissut ja pikkujoulut oli peruttu. 

Kiitos, vuosi 2020. Muistutit minua siitä, että onni löytyy läheltä. Uskon, että ansiostasi osaan jatkossa käyttää aikani ja rahani entistä viisaammin.

Kolumni on julkaistu myös Mun Oulu -kaupunkimediassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: korona vuosi 2020 arvot freelancer toimittaja oulu

Asuntosalkku on perheemme kolmas puurtaja

Torstai 14.5.2020 klo 10:52 - Kati

Periaatteessa inhoan sanontaa ”pahan päivän varalle”. Se on kuin odottelisi maailmanloppua. Silti, sitähän käytetään. Esimerkiksi rahaa laitetaan säästöön ”pahan päivän varalle”, tai ainakin moni laittaa.

Minäkin – vaikka en koskaan ajatellut, että paha päivä osuisi joskus kohdalleni. Silti, en ole koskaan saanut kuukausipalkkaa – siis rahaa myös lomalla ja sairauspäiviltä. Itseni työllistävänä yksinyrittäjänä olen siis aina tiennyt, että puskuria on oltava, sillä mikään ei ole varmaa. 

Viisi vuotta sitten aloin rakentaa itselleni passiivista tulonlähdettä asunnoista. Takaraivossa oli varmaankin se paha päivä, vaikken edelleenkään oikein uskonut sellaiseen. Itse asiassa ostin ensimmäisen asunnonpuolikkaani eläkepäiviä ajatellen. Sitten aloin miettiä asiaa hiukan toisin. Ajatukseni oli, että olisi mukavaa, jos olisi sellainenkin tulonlähde joka toisi tuloja siitä riippumatta, teenkö töitä. Että onko minusta töihin. Että onko minulle töitä.

Toita.PNG

Omistan tällä hetkellä osuuden kymmenestä asunnosta, joista kaksi on remontissa. Täytyy sanoa, että kun yhteiskunta pari kuukautta sitten pikavauhtia pysäytettiin, olin aika lamaantunut. Nyt se paha päivä sitten tuli! Työt vähenivät, eikä kolmasluokkalaisen kotikoulu oikein sovi yhteen kirjoitustöiden kanssa.

Tottakai olen huolissani maailman tilasta, yhteiskuntamme tulevaisuudesta, tulevista töistäni, puolisoni työtilanteesta, kanssayrittäjien taloudellisesta tilanteesta ja vuokralaisteni maksukyvystä. 

Asuntosalkku on perheemme kolmas puurtaja. Kun nämä käsillä olevat remontit on saatettu loppuun (toinen jo parin viikon sisään, jee!), salkku tuo vastikkeiden ja lainanlyhennysten jälkeen talouteemme yhden keskituloisen palkan verran tuloja. 

Kannatti antaa ajatus pahalle päivälle. 

Avaimet2.jpg

P.S. Kuvassa on avainnippuni tänään, 14.5. Kaksi asuntoa on remontissa. Kolmas ostettiin eilen ja siitä on näytöt tänään illalla. Yhdessä vaihtui vuokralainen eilen, toisessa kuun lopussa. Yhteen asuntoon pitää käydä tämän viikon aikana vaihtamassa raitisilmasuodatin (koronan vuoksi kiinteistöhuolto ei tänä keväänä hoida sitä). Meillä on juuri nyt ruuhkaa!

1 kommentti . Avainsanat: Asuntosijoittaminen taloudellien vapaus taloudellien riippumattomuus freelancer oulu vuokranantaja hyvävuokranantaja korona remontti passiivinentulo eläke

Merkityksellistä tätä vuotta

Torstai 27.2.2020 klo 17:05 - Kati

Vuoden vaihteessa on ollut jälleen hyvä aika pohtia mennyttä ja tulevaa. Yhden naisen yritykseni syntymäpäivä oli 1.2. Tänä vuonna tuli täyteen jo 14 vuotta! 14 vuotta siitä kun ilman minkäänlaista yrittäjätaustaa tai -tukea pistin pystyyn oman pienen toiminimeni, sillä sopivia palkkatöitä ei vain ollut tarjolla. Jo tuolloin oli selvää, että yrittäminen on mun juttu, vaikken sen koukeroista mitään tiennytkään.

Yrittäjyys mahdollistaa sen, että työni vastaa arvojani. Tämän olen todella tajunnut vasta ehkä ihan viime vuosina. Aina on toki ollut selvää, että yrittäjyys on minulle oiva valinta siksi, että tärkeimpiin arvoihini kuuluu muun muassa vapaus. Yrittäjyys on ollut tapa yhdistää työ ja hevosenomistajuus, myöhemmin työ ja perhe.

Arvoihini kuuluu myös merkityksellisyys, ja se on tunne, jota saan työssäni kokea usein. Merkityksellisyys syntyy eri tavoilla. Toki on hienoa, jos voin auttaa yhtä ihmistä, asiakastani, sillä että pelastan hänet työtaakan alta tai hoidan asian, jonka hän joutuisi hoitamaan ylitöinään. Varsinainen merkityksellisyys syntyy kuitenkin silloin, kun saan vaikkapa toimittajana kertoa yleisölleni jotain merkityksellistä. 

Kotihoitotyötä tekevän lähihoitajan työpäivästä kertominen on merkityksellistä. Bambujätettä hyödyntävän biojalostamon nouseminen Intiaan suomalaisten toimesta on merkittävää ja siitä kertominen merkityksellistä. Oululaisesta tieteestä ja tulevista tieteentekijöistä kertominen on merkityksellistä. Maahanmuuttajaäitien maksuttomasta koulusta kertominen on merkityksellistä. Lukijoidensa elämänlaatua parantavan e-kirjan oikoluku ja kommentointi on merkityksellistä. Vaatteiden käyttöikää pidentävän Vaatelaastarin viestinnässä auttaminen on merkityksellistä. Muutamia mainitakseni.

Merkityksellistä on myös saada jakaa omia arvojani ja ajatuksiani kolumneihin, elokuvakritiikkeihin ja laulunteksteihin.

Tänä vuonna aion pyrkiä siihen, että kaikki tekemäni olisi jollain tavalla merkityksellistä. Huomaan olevani jo hyvällä tiellä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: merkityksellisyys yrittäjyys yksinyrittäjä freelancer oulu

Kiitos 2019

Torstai 19.12.2019 - Kati

Vuosi 2019, kiitos. Olit hyvä. Vaikka alkupuoliskosi meni minulta vähän ohi raudanpuutediagnoosiin totutellessa, sinä olit se joka sait minut huomaamaan että totisesti, olen tainnut nukkua kuin ruusunen ilmeisesti aika monta vuotta. Aion vielä herätä!

Kiitos sykähdyttävistä kohtaamisista, joita pidit sisälläsi monta. Kiitos uusista taidoista, joita olen saanut oppia.

Kiitos ilmaisesta ämpäristä, valmistuneesta työhuoneremontista ja oman kasvihuoneen (laihasta) sadosta. Kiitos uudesta patjasta, se todella tuli tarpeeseen.

Kiitos orastavasta airbnb-emännyydestä. Tapasin muun muassa hollantilaisen Aukjen, joka oli matkustanut Ouluun lomalle. Kiitos, että hänen kaltaistensa ansiosta sain nähdä kotikaupunkini uusin silmin.

Kiitos ystävistä, vanhoista ja uusista. Miten saatoinkin joskus kuvitella, ettei keski-ikäisenä juuri enää saa uusia! Kiitos Leijonakuninkaan live action -versiosta ja uusista silmälaseista jotka kirkastivat maailman kertaheitolla. 

Kiitos uusista kasvisruokaresepteistä ja kuntosalin lämpölampuista. Kiitos mahtavista fiiliksistä musiikin parissa ja mojovasta arpajaisvoitosta.

Hyvä vuosi 2019, kiitos siitä, että sait meidät huomaamaan keisarin uudet vaatteet eli tosiasian joka on ollut silmiemme edessä jo vuosikymmeniä: ilmasto lämpenee! Kiitos sinulle, että uskalsit olla se pikkupoika joka rääkäisi totuuden. Ehkäpä osaisimme nyt toimia.

Kiitos myös pettymyksistä, pieleen menneistä asioista ja epävarmuuksista.

Näistä kaikista lahjoista saan olla kiitollinen.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kiitos kiitollisuus uusivuosi toimittaja oulu

Tulevaisuuden työelämä on täällä

Torstai 10.10.2019 - Kati

Jos luulit, että robotit tulevat lopulta tekemään kaikkien meidän työt ja me istumme tyhjän pantteina kotona, olet erehtynyt. 

Robotit ovat kyllä tulossa, mutta ihmisen avuksi – eivät korvaamaan ihmisiä, vakuuttaa työelämälähettiläs Aku Varamäki kirjassaan Future Proof – Tulevaisuuden työkirja. Varamäki puhuu työelämämuotoilusta. Tulevaisuus ei vain tapahdu, vaan me muotoilemme sitä itse valintojemme kautta.

Toissaviikolla Oulun yliopistolla Datatalous-seminaarissa puhunut Marko Ahtisaari ei pidä sanasta tekoäly. Se vie terminä liian kauas ihmisestä. Ahtisaari puhuisi mieluummin laajennetusta älystä, extended intelligence. 

Kieltämättä se kuvaisi enemmän sitä, että koneet ovat kavereitamme. Eipä olisi huono ajatus, että kone voisi hoitaa kaikki tylsät hommat ja itse voisi lekotella jossain palmun alla.

Työelämän murros on totta, mutta toisin kuin ehkä ennen ajateltiin, enää ei ole mitään yhtä työelämää. On elämä, ja työ muotoutuu siinä ohessa. Työn merkitys muuttuu: se on yhä enemmän keino ilmaista itseä ja peilata omaa onnellisuutta.

On myös ongelmia. Moni nuori työntekijä uupuu. Perheen perustamiseen suhtaudutaan yhä yleisessä keskustelussa työnantajanäkökulmasta nihkeästi. Maaseutu autioituu ja palvelut katoavat. Suuri osa viestinnästämme pyörii mainosrahoitteisilla alustoilla. Tästä ilmaisi huolensa myös Ahtisaari.

On mahdollisuuksiakin: teknologia mahdollistaa etätyön, vaikkapa sitten sieltä maaseudulta käsin. Se myös luo uusia työpaikkoja, sellaisia, jotka ovat täällä kohta mutta joista meillä ei ole vielä harmainta käryä.

Varamäen mukaan tulevaisuuden ammatti voisi olla vaikkapa robottien varhaiskasvattaja, joka opettaa tekoälylle perusasioita, kuten puheen tunnistusta ja käytöstapoja. Tai empatiacoach, joka opettaa työyhteisöjä ja tekoälyä tunnistamaan tunteita ja kohtaamaan ihmisen rakentavasti.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan Kale!-kaupunkilehdessä

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työelämä tulevaisuus robotit tekoäly tulevaisuus toimittaja sisällöntuottaja sisällöntuotanto oulu

Miesten ja naisten hommat

Torstai 15.8.2019 - Kati

”Äiti! Millon se isi tulee? Äiti, ossaatko sahata tämmösen? lapsi kysyy laudanpätkä kädessään.

”Ossaan!”

Kah, tokihan minä sahata osaan. Ja minähän sahasin, koska isi oli jossain ja lapsen hartaudella koko kesän rakennettu mäkiauto-laiva-mikälienee kaipasi tukilautaa juuri nyt.

Kasvoin yksinhuoltajaäidin perheessä, jossa ei ollut miesten ja naisten hommia, vaan ainoastaan naisten hommia. Mitä en ole osannut, sen olen opetellut, ja sillä mentaliteetilla on menty tähän päivään saakka.

Lapseni on näköjään saanut huomattavasti konservatiivisemman kuvan miesten ja naisten hommista, ja siitä saan syyttää itseäni. Kun tapasin käsistään kätevän miehen, laiskistuin tietyissä hommissa. Kuten nyt vaikka sahaamisessa, ruuvien kiinnittelyssä ja kaikessa sellaisessa, noh, miehisessä.

Minä, joka olen aina ollut sitä mieltä ettei ole naisten ja miesten hommia!

Meillä mies ei pese pyykkiä, sillä kauniisti sanottuna olen tarkka siitä, että vaatteet pysyvät käyttökuntoisina. Minä imuroin hutiloiden, mies huolella. Minä moppaan lattiat, silloin kun jaksan. Minä huolehdin takan lämmityksestä talvisin. Mies  hommaa polttopuut, leikkaa nurmikon ja hoitaa lähes kaikki taloon liittyvät fiksailut. Mies vie roskat jäteasemalle. Minä korjaan rikki menneet vaatteet.

Tämä on ollut ihan käypä työnjako. Tosiasiassa hommat menevät joskus ristiin, mutta on jotenkin selkeämpää, että yksikössämme on molemmilla omat työtehtävät. Liputan myös sen puolesta, että kukin voisi tehdä niitä hommia joista oikeasti tykkää. 

Mies toimii automatkoilla kuskina, koska tykkää siitä. Itse en erityisesti nauti sahaamisesta. Siksipä se on jäänyt viime vuosina vähemmälle.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan kaupunkilehti Kale!:ssa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: naistentyöt miestentyöt työnjako toimittaja oulu

Yhdeksän kuukauden työhuoneremppa

Sunnuntai 17.3.2019 klo 14:00 - Kati

Olen läppäriyrittäjä. Voin pystyttää toimistoni meluisaan kahvilaan, uima-altaan reunalle tai kreetalaiseen tavernaan, ja olen pystyttänytkin. Tarpeen tullen se toimii minulle aivan hyvin, mutta ei pidemmän päälle.

Käytännössä tarvitsen työpisteen. En kestä leivänmuruja näppiksellä ja aikuisten oikeesti tarvitsen useimmiten hiirenhiljaisuuden työskennelläkseni. Kun kirjoitan, en voi kuunnella sanoja toisten ihmisten suusta tai radiosta.

Työhuoneemme oli remontissa yhdeksän kuukautta, ja sitä ennen toteutimme läppäriyrittäjyyttä reilun kuukauden Fuengirolassa. Olin siis liki vuoden ilman pysyvää työpistettä, ja se oli pääkopalleni raskasta aikaa.

Ajatuksena oli jo jonkin aikaa ollut laajentaa piharakennuksessa sijaitseva työhuonekoppero myös samankokoisen liiterin puolelle. Näin ollen uudesta työhuoneesta tulisi noin 25-neliöinen tila jossa mahtuisi myös harrastamaan. Ulkoliiteri rakennettiin edellisenä kesänä ja puutarhakamoille etsittiin uusi paikka. Järven suuntaan antava ikkuna ostettiin jo edellisvuonna Torista.

unnamed-3.jpg

Remppa aloitettiin toukokuussa ja betonivaluasteelle se saatiin kesäkuussa. Remontin piti valmistua syksyksi, mutta syksy osoittautuikin yllättävän buukatuksi töiden suhteen. ”Pientä pintaremonttia” pitkitti myös se, että siitä ei tosiaan tullut pieni pintaremontti. Se alkoi maapohjan lapioimisella (8 kuutiota hiekkaa ulos ja saman verran sepeliä sisään) ja peltikaton vaihtamisella koko ulkorakennukseen. Suunnitelmat vaihtuivat siinäkin kohtaa, kun saimme koiranhoitopalkkioksi kaksi kattoon ripustettavaa joogaliina. Korotettu katto! Joo!

unnamed-2.jpg

unnamed-1.jpg

Epätoivo ei silti iskenyt. Hyvin suunniteltu, uusi, uljas työhuone oli koko ajan kirkkaana mielessä. Tiesimme, että siitä tule upea. Suunnitelmilla oli ja on lupa muuttua. Jouluna olohuoneessamme oli edelleen työpöytä ja varasto, ja keittiössä oli pino laminaattia. Makuuhuoneen nurkassa oli kaksi hyllyä, jotka pelastin Facebookin Roskalavalta jo kesällä.

Toisaalta oli hyvä, että töitä piisasi, sillä maksoimme remonttia sitä mukaa kun laskuja tuli, ja niitä tuli yhteensä 12 808 euron edestä. Kaikki mahdollinen tehtiin itse ja hankittiin kierrätettynä tai Roskalavalta, kuten seinämaalit. Tai sitten uutena Torista edullisesti, kuten komerot, laminaatit ja villat. Kyllä ei ole remontointi halpaa!

unnamed-4.jpg

unnamed.jpg

Tätä kirjoittaessani olen nauttinut uuden työhuoneemme feng shuista jo muutaman viikon. Kesällä ostetut hyllyt on kiinnitetty seinään ja joogaliinat kattoon. Tavarat ovat saaneet paikkansa ja olohuoneemme on jälleen olohuone. Täydellistä. Valmista!

IMG_2878.JPG

Mikäs olis seuraava projekti?

Mitä ulkorakennuksen työhuoneremontti maksoi:
Työt ja vuokrat 4015 euroa (sis. sähkärin ja rakennesuunnittelijan työt)
Seinät ja sisäkatto 3483 euroa
Lattia 1798 euroa (sis. käytännössä koko pohjatyön 8 kuution sepelikuormasta lähtien)
Ulkokatto 2575 euroa
Tilpehöörit 937 euroa

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Remontti työhuone läppäriyrittäjyys kattoremontti teeseitse kierrätys freelancer toimittaja oulu

Uuden vuoden lupauksia

Torstai 31.1.2019 klo 17:48 - Kati

Tammikuu on jo pitkällä, kun huomaan, että koko alkuvuosi on mennyt tulipalojen sammutteluun. Siis sellaiseen yleiseen (yleensä ei-itsestäni-johtuvaan) häröilyyn ja säätöön, jota oikeasti inhoan, mutta joka vain kuuluu tähän ammattiin.

Let’s face it, minä olen pelastaja. Olen usean eri lehdessä työskentelevän tuottajan luottokumppani. Se, joka toimittaa tasavarmaa laatua taatusti dead lineen mennessä, ideoi itse, kontaktoi haastateltavat ja joustaa. Toimituksissa on usein hässäkkää, ihmiset ovat ihmisiä ja sovitut haastattelut kosahtavat karille. Silloin mä hoidan.

Vastapainona työn väistämättä eteen tuomalle hektisyydelle haluan hidastaa. Olen kuuluttanut hidastamisesta ja töiden vähentämisestä vähintäänkin lähipiirilleni säännöllisin väliajoin. Joillekin turhan rönsyileville asiakkaillekin olen pistänyt tiukkoja rajoitteita tilausten suhteen.

IMG_E7350.JPG

Omasta mielestäni olen tehnyt neljän päivän työviikkoa jo pitkään. Käytännössä olen pyhittänyt monet perjantait laulujen kirjoittamiselle. Se on rakas toinen työni, ihanaa, mutta vaativaa. Pahimmillaan aivan raastavaa, kun sanat eivät asetu ja asiat jylläävät päässä yölläkin. Parhaimmillaan aivan upean palkitsevia hetkiä, kuten Suvi Teräsniskan Joulun henki -konsertti täydessä Oulujoen kirkossa joulun alla. Olin pakahtua. Tuo laulu, jota kaikki täällä hievahtamatta kuuntelevat, on minun kynästäni.

Niinpä niin. Olen siis jo pitkään tehnyt viisipäiväistä työviikkoa, joista yhtenä päivänä vähän toisenlaisia töitä kuin niinä muina päivinä. Miten meni niinku omasta mielestä? Vähensinkö töitä? 

Osallistuin tammikuun toisella viikolla talousvalmentaja Nina Nordlundin tavoitehaasteeseen. Olen vähän sellainen tyyppi, etten juuri kirjaa tavoitteitani ylös. Varsinkaan en kauheasti huutele tavoitteistani ääneen. Ninan tavoitehaaste tuli hyvään saumaan, sillä se auttoi minua selkiyttämään tiettyjä asioita. Aika ison asian tavoitehaastekirjaani kirjoitinkin, ja se liittyy tavoittelemaani taloudelliseen vapauteen, jonka aion toteuttaa asuntosijoitusten muodossa. Siitäpä oma postauksensa joskus toiste.

unnamed.jpg

Tälle vuodelle otin tiukan tavoitteen. Se tarkoittaa pieniä kalenterisulkeisia ja rasti ruutuun -tehtävää jokaiselle viikolle. Jokainen näistä pitää nimittäin voida rastittaa, joka ikinen viikko:

  • Arkivapaa. Voi sisältää yhden pienen työtehtävän, mutta on lähtökohtaisesti vapaapäivä.
  • Kaveritreffit. Ihan liian vähän tulee nähtyä hyviä tyyppejä, joten nyt tähän tulee muutos. Lounastreffit, mökkiviikonloppu, leffa tai konsertti. Ei-työhön-liittyvät lasketaan.
  • Laulunkirjoituspäivä. Ei tarvitse olla kokonainen päivä, mutta joka viikko jotain. Parasta co-writena eli kimpassa.
  • Kehonhuoltoa. Keskiviikon hot jooga tai lauantain bodybalance. Rapistuva kehoni janoaa tätä, joten en aio enää ummistaa korviani sen huuteluilta.
  • Lihaskuntoa. Maanantain kahvakuula. No excuses.

Minä olen listojen nainen, joten olen jo nyt huomannut, että tämä toimii! Ihmeen vaikeaa se itsensä johtaminen näköjään joskus on, joten aika ajoin on kyllä todella hyvä toljottaa sinne peiliin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uusivuosi lupaukset tavoitteet hidastaminen talous toimittaja sanoittaja oulu

500 euroa jouluun

Perjantai 30.11.2018 - Kati

Ilmastonmuutos on nyt muodissa. Hyvä. Toivottavasti tämä trendi pysyy muodissa pitkään. Ihmiset tuntuvat tosissaan heränneen miettimään tämän pikku planeettamme hyvinvointia. Nyt jos koskaan onkin juuri oikea aika vuodesta havahtua siihen.

Suomalainen käyttää jouluun keskimäärin noin 500 euroa. Se on paljon rahaa. Jokaisen euron kohdalla on mahdollisuus ottaa kantaa, puolesta tai vastaan. 

Tekeekö tämä hyvää tälle planeetalle? Siinäpä kysymys, joka olisi hyvä esittää itselleen jouluostoksilla. Palautettakoon mieleen, että jos kaikki maapallon ihmiset kuluttaisivat kuten me suomalaiset, maapalloja tarvittaisiin 3,6 kappaletta. Ei hyvä.

Konserttielämykset, leffaliput tai lahjakortti e-kirjakauppaan eivät kauheasti tuhoa ympäristöä. Hieronta, kasvohoito, retriitti tai kotisiivous voisivat äkkiseltään ajateltuna myös toimia hyvin lahjoina. Ravintolalahjakorttikaan ei varmaankaan kovin pieleen menisi.

Parhaita lahjoja ovat sellaiset, jotka eivät jää nurkkiin pyörimään. Pullo hyvää glögiä tai paketillinen kynttilöitä ilahduttavat varmasti. Jouluna voi antaa myös kukkia! Muitakin, kuin joulutähtiä ja hyasintteja, jos ne eivät erityisesti sykähdytä. 

Oma aika on arvokas ja arvostettu lahja: voisiko kummilapselle antaa yhteisen pulkkamäkipäivän tai mummille ikkunanpesun? Omatekoiset keksit tai villasukat lämmittäisivät lahjansaajan mieltä ja varpaita. 

Solidaarisuuslahjankin voi antaa. Sellaisen, jolla autetaan köyhissä oloissa eläviä ihmisiä kestävällä ja kauaskantoisella tavalla.

Useimmiten tuppaa olemaan vieläpä niin, että se, mikä on hyväksi planeetalle, on hyväksi myös mielelle ja sydämelle. Tekeekö sinun joulusi hyvää tälle planeetalle?

Julkaistu Sanomalehti Kalevan kaupunkilehti Kale!:ssa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: joulu ilmastonmuutos aineetonlahja elämykset

Airbnb on elämää ja elämyksiä

Torstai 8.11.2018 - Kati

Kävimme syyslomalla piipahtelemassa Fuengirolassa, jossa viihdyimme keväällä kuusi viikkoa. Tällä kertaa majapaikkamme oli airbnb-majoitus Fugen keskustassa, itse asiassa ikkunasta näkyi keväinen talomme, joten kauas emme päätyneet. Lapsi oli viikon Fuengirolan kotikoulussa ja viihtyi jälleen mahtavasti!

- - - - - - -

Kirjoitan tätä Paloman ja Juanin söpön kaksion parvekkeella, jonne mahdun juuri ja juuri kahvikupposeni kanssa. Odottelen, että kello tulee kuusi ja iltapäivän välimerelliset auringonsäteet tavoittavat minut hetkeksi viereisten rakennusten välistä.

Paloma otti meidät vastaan iloisesti hymyillen ja esitteli pikku kaksionsa toiminnot. Lisäpeittoja löytyy kaapista, sohvasta saa vuodesohvan taittamalla selkänojan alas. Keittiön liesi ja kylppärin lämminvesiboileri toimivat sähköllä, huh.

Airbnb on jakamistalouden tuote. Vielä kymmenen vuotta sitten ei olisi tullut mieleenkään majoittua jonkun ventovieraan kämppään, kaivella hänen kaapeistaan pasta-aineksia ja mittailla kahvia pressopannuun.

Ja kas, nyt se on aivan normaalia. Viimeksi, kun olin työreissulla Helsingissä, valitsin hotellin sijaan airbnb:n. Sain viihtyisän kaksion Kalliossa halvemmalla kuin halvimman hotellin. Asunnon omistaja oli iloinen Fred, jonka kirjakokoelmasta lainasin itselleni iltalukemista. 

Kesälomareissulla Jyväskylässä saimme nauttia Ida-Marian vieraanvaraisuudesta uudenkarheassa kaksiossa ydinkeskustassa.

Ei Airbnb aina täydellisen putkeen mene, mutta tavallaan se ei ole tarkoituskaan. Jakamistalouden idea on, että elämisen jäljet saavat niin sanotusti näkyä. Fred tykkää kovasta patjasta, ja tajuan sen vasta köllähtäessäni siihen itse. Paloman kämpässä ei tietenkään ole imuria, pussilakanoita tai tiskiharjaa. Viimeksi mainittuja löytyy onneksi lähikaupasta parilla eurolla.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan Kale!-kaupunkilehdessä 8.11.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: airbnb freelancer toimittaja oulu työmatka majoitus jakamistalous yhteisöllisyys

Hyggeä syksyyn

Torstai 11.10.2018 - Kati

Kun lokakuu on ehtinyt jo pitkälle, sitä huomaa kaipaavansa hyggeä pimenevien iltojen lohduksi. Siis tuota maailman onnellisiksi tituleerattujen tanskalaisten lanseeraamaa tunnetilaa, joka ei onneksi ole vain keksijöidensä yksinoikeus. Suomalaisetkin ansaitsevat hyggensä.

Hygge syntyy helposti. Minimitapauksessa tarvitaan vain villasukat, viltti ja kynttilöitä. Takkatuli on plussaa, samoin pienet herkut ja lämmin juoma. Hyggensä voi viedä myös seuraavalle tasolle panostamalla hyggeruokaan (pitkään haudutettua tai muuten pitkää valmistelua vaatinutta), hyggevalaistukseen (paljon pieniä valonlähteitä yhden kirkkaan kattovalon sijaan) tai hyggeen työpaikalla.

Onnellisuustutkija, hygge-asiantuntija Meik Wiking muistuttaa kuitenkin, että hyggessä on enemmän kyse tunnelmasta ja kokemisesta kuin konkreettisista asioista. Kodikkuuden ja turvallisuuden tunne syntyy yhdessäolosta toisten ihmisten kanssa. Hyggeilijä siis tapaa ystäviään pimeyttä uhmaten. Ainakin itseltäni se meinaa unohtua pimeiden iltojen saapuessa. Vaikka tottahan se on, että juuri ankeimpaan vuodenaikaan pitäisi piristää itseään ystävien läsnäololla. Ultimate-hyggeilijä kutsuu ystävät koolle yhteiseen illanviettoon. Hyggeiltamissa pukeudutaan rennosti, keitetään teet ja kuunnellaan musiikkia (vinyylit ovat hyggempiä kuin suoratoisto).

Yksinkertaisuus on hyggen keskeisimpiä elementtejä. Hygge on vaatimatonta ja verkkaista. Oikeaa tunnelmaa ei voi ostaa rahalla, vaan sen voi saavuttaa ottamalla muut ihmiset huomioon ja luopumalla kiireestä ja stressistä. 

Otetaanpa oppia tanskalaisista.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan Kale!-kaupunkilehdessä 11.10.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hygge syksy villasukat kynttilät onnellisuus yksinkertaisuus toimittaja oulu

Iltasatuja (aikuisille)

Torstai 27.9.2018 klo 19:12 - Kati

Löysin e-kirjat tabletilleni reilut pari vuotta sitten, eikä sen jälkeen ole ollut paluuta. Miten näppärää! Yhdellä laitteella mukana kulkee monta kirjaa, eikä esimerkiksi kirjaston laina-ajoista – saati aukioloajoista – tarvitse enää hermoilla, e-kirjat kun palautuvat automaattisesti.

Tänä kesänä olen avartanut itseäni hieman lisää. Äänikirjat! Pakko myöntää, että ajattelin niiden olevan vain lapsille ja mummoille. Mutta nehän ne vasta näppäriä ovatkin.

Älylaitteeseen ladattavat äänikirjat nimittäin vapauttavat ihmisen lukemaan ja tekemään jotain muuta samanaikaisesti. Ajamaan autolla, siivoamaan, lenkkeilemään. Itse olen ottanut äänikirjat luureihini pyöräilymatkoille. Samalla, kun siirryn paikasta toiseen ja saan pikku hien pintaan, sivistän ja viihdytän itseäni. Ruuhkavuositoimintaa parhaimmillaan!

Ruuhkavuositoimintaa on sekin, että näytön tuijotuksesta väsyneet silmät saa illalla sulkea ja antaa jonkun toisen lukea iltasatu. Olen alkanut taas ymmärtää, miksi sadut olivat lapsena niin mukavia.

Äänikirjat ovat helppo tapa solahtaa kirjallisuuden maailmaan lapsellekin. Alakoululainen vietti yhden kuumepäivän kuunnellen ainakin kolme kirjaa. Sen jälkeen hän on innostunut kuuntelemaan niitä aina silloin tällöin, ja toisinaan kuuntelemme myös yhdessä.

Sen olen jo oppinut, että paljon on kiinni lukijasta. Jos lukija on huono, äänikirja jää hyllyyn. Maria Veitolan kirjaa oli mukava kuunnella hänen itsensä lukemana, ja Susanna Haavisto on aivan mahtava lukija Paula Norosen Supermarsuille. Hän koukuttaa aikuisenkin.

Ehkä seuraavaksi otan seurakseni jonkun klassikkojärkäleen, joka on lukematta. Tai Harry Potterit.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan Kale!-kaupunkilehdessä 27.9.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: äänikirjat lukeminen ruuhkavuodet multitasking lastenkirjat toimittaja oulu

Harrastusvimma

Torstai 30.8.2018 klo 11:59 - Kati

Syksyn tullen se taas iski. Harrastusvimma! Selasin kansalaisopistojen opinto-ohjelmia silmät innosta kiiluen. Espanjan alkeet! Palashampookurssi! Kreikkalaiset padat! Ompelua! Soittotunteja! Jumppaa!

Kansalaisopistojen lehtiset ovat aina olleet minulle kuin karkkikauppoja. Syksyisin innostun: oi, miten kiinnostavaa! Menen tuonne, tuonne ja tuonne. Aika pian todellisuus pistää kuitenkin kepakoita rattaisiin. Niin millä ajalla?

Muistelen vieläkin lämmöllä niitä muutamaa vuotta, kun kävin Oulu-opiston ryhmässä ompelemassa joka tiistai-ilta. Ei mitään tuntia tai kahta, vaan taisi olla peräti neljä. Sen rentouttavampaa harrastusta sai hakea! Ryhmän kanssa tultiin nopeasti tutuiksi, suu kävi taukoamatta ja välillä korotettiin ääntä saumurimelun yli. Kavereilta sai apua ja ideoita sekä ompeluun että omaan elämään. Parhautta!

Olen opiskellut kansalaisopistossa myös kieliä. Nyt alkoi päässä viirata sen verran, että jäin tosissani pohtimaan, josko sitä uuden kielen vielä oppisi. Hulluutta, mutta kokemuksesta tiedän, ettei kansalaisopistossa ole sanakokeita tai suorituspainetta. Siellä saa opiskella omaksi ilokseen, ja sekös on ihmiselle hyväksi!

Tiettyyn ikään saakka uusien taitojen opetteleminen on yhteiskunnassamme oppivelvollisuuden sanelemaa. Silloin saattaa tuntua siltä, että homma menee pakkopullaksi ja suorittamiseksi. Vasta kun etäisyyttä omiin koulu- ja opiskeluvuosiin on riittävästi, sitä hoksaa, että uuden opetteleminen on oikestaan parasta, mitä ihminen voi tehdä. Se kartuttaa henkistä pääomaa, ja se on sellaista pääomaa jota ei voi koskaan hävitä. Päin vastoin: sen avulla voi saada elämäänsä jotain huikeaa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: opiskelu kansalaisopisto syksy ompelu kielet espanjan alkeet palasaippua palashampoo soittotunnit opiskelu henkinen pääoma ouluopisto vuolle toimittaja oulu

Lauantaitansseissa

Torstai 19.7.2018 - Kati

Kävin aidolla, oikealla tanssilavalla ensimmäistä kertaa muutama kesä sitten. Nuijamiesten lavalla Ylikiimingissä esiintyi Marita Taavitsainen ja kesäilta oli Kiiminkijokivarressa niin kaunis kuin vain olla saattaa. Olin aivan häkeltynyt. Maisemista, tunnelmasta, musiikista. Ihmiset olivat hyvällä tuulella ja tanssijalka vipatti yhdellä jos toisellakin.

Tanssilavalle ei tulla örveltämään, sen huomasi heti. Monet olivat liikkeellä autolla, eivätkä innokkaimmat tanssiparit malttaneet välissä käydä kuin hörppäämässä vettä, ja taas mentiin. 

Parien menoa oli ilo seurata. Oulussa jos missä osataan nämä tanssijutut!

Siksi olikin mahtavaa huomata, että tanssikansa pääsee joraamaan nyt myös Hietasaaressa, missä tanssilla onkin pitkät perinteet. Piipahdin pari viikkoa sitten Ilo Oulun lauantaitansseissa, ihan uteliaisuuttani. 

Ja mitä koinkaan! Upeat puitteet, iloisia kasvoja ja häkellyttävän hauskan näköistä menoa. Oulun oma tyttö Pakosen Johanna tarjoili yhtyeineen jalan alle menevää mussiikkia ja sopivan höpöjä juttuja. 

Tanssikansa vaihtoi paria lennosta ja muutamien menoa piti jäädä ihan ölövinä toljottamaan, niin hauskalta ja vaivattomalta heidän tanssinsa näytti. Iso osa tanssijoista oli muuten minua nuorempia! Tuohon fiilikseen pitäisi päästä mukaan! Uskaltautuisinko tanssikurssille, joita Ilolla järjestetään joka viikko?

Taannoinen ilta Nuijamiesten lavalla jäi mieleeni siinä määrin, että kirjoitin sen inspiroimana laulun jonka Esa Nieminen sävelsi. Sen nimi on Suomi-filmin tyttö ja se löytyy Dannyn Lauluista tehty -nimiseltä albumilta.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan kaupunkilehti Kale!:ssa 19.7.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tanssit tanssilava lauluntekijä laululyriikka ilooulu oulu toimittaja oulu

Varpaat hiekkaan

Perjantai 4.5.2018 - Kati

Kirjoitan tätä blogipostausta Espanjan Fuengirolassa. Lennähdimme tänne koko perheen voimin kesää vastaan kuudeksi viikoksi, joista neljä olemme Mikon kanssa työskennelleet ja nyt sitten lomailemme loput.

Olimme miettineet pidempää oleskelua ulkomailla jo jokusen vuoden. Kun lapsi aloitti syksyllä koulun, tuumasimme, että se mahdollisuus sitten vissiin meni jo. Jostain muistimme syövereistä kaivoimme kuitenkin tiedon, että Espanjan Aurinkorannikolla olisi suomalainen koulu. Sellainen, josta voi ostaa lapselle paikan vaikka vain kuukaudeksi. Ja kyllä, Fuengirolan kotikouluun tutustuttuamme totesimme, että eihän meitä estä enää mikään!

30715116_10156308189152453_6108132704019021824_o.jpg

Freelancerille pitkä loma on kaksinkertainen menoerä, sillä kukaan ei maksa loma-ajan palkkaa. Tämän dilemman koulu ratkaisi osaltamme: meillä olisi muutama tunti päivässä aikaa keskittyä töihin. No mitä töitä Espanjasta käsin sitten pystyisi tekemään? Suurin osa työstämme on juttukeikoilla juoksemista, joten sehän nyt ei ainakaan onnistuisi. Kun marraskuussa varasimme lennot ja Finnvillan kautta mukavan oloisen kaksion Fugen keskustasta, meillä oli vielä melko kalpea aavistus huhtikuun hommista. Mutta eipä sitä freelancer kotonakaan töitään tiedä puolen vuoden päähän, joten hommahan muotoutuisi kyllä, sen tiesimme.

29665168_10156270234167453_2013159328572744634_o.jpg

Odotuksemme ovat ylittyneet moninkertaisesti. Fuengirolan kotikoulu on mitä mukavin ja kotoisin paikka ekaluokkalaiselle. Hän on lähtenyt sinne joka aamu lenkkarit innosta töpisten. Koulussa syödään eväät rannalla ja jaetaan yhteisiä oppimiskokonaisuuksia ja -kokemuksia isompien oppilaiden kanssa. Arvostan!

Fuengirola on paikkana pessyt kaikki ennakkoluulot. Siisti ja mukava pikkukaupunki, jossa emme ole törmänneet rikollisuuteen tai häiriöihin. Joka paikkaan on lyhyt matka, julkinen liikenne toimii ja ruokakaupasta saa tuoreita mansikoita (ja skumppapullon reilulla eurolla). Iloksemme olemme löytäneet paitsi rantabulevardilla lenkkeilyn, myös suomalaisen Sofia-opiston jumpat. Kahvakuulaa rannalla, sitä ei kotisali Oulussa tarjoakaan!

IMG_E8108.JPG

Töitä on riittänyt jokaiselle päivälle. Keväällä pystyimme ennakoimaan ja pakkaamaan mukaan sellaisia hommia, joita pystyy tekemään etänä. Niitä kertyi yllättävän paljon. Kuvankäsittelyä, aikaisemmin tehtyjen haastattelujen purkamista ja paikasta riippumattomia kirjoitustöitä. Olen myös tehnyt henkilöhaastatteluja ihan normaaliin tapaan puhelimitse, raapustanut yhden apurahahakemuksen ja tehnyt leffa-arvion katselulinkin avulla. Pari haastattelujuttua olemme tehneet myös täältä ja muutaman lauluntekstin kimppuunkin olen ehtinyt.

30728548_10156298145727453_5428749043356401664_o.jpg

Mitä tämä lysti sitten maksaa? Koulu kustantaa 400 euroa kuukaudelta ja Fuengirolan vuokrat ovat Oulun tasoa, ainakin jos on vuokraamassa asuntoa kuukaudeksi tai kahdeksi kesäsesongin ulkopuolella. Kotona vuokrasimme lyhytaikasesti talomme ja salikorttimme ja säästimme iltapäiväkerho- ja autovakuutusmaksut tältä ajalta. Ekaluokkalaisen vanhempana olen myös osittaisella hoitovapaalla, mistä kertyy muutama kymppi kuukaudessa. Meillä on myös jonkin verran passiivisia tuloja jotka osaltaan helpottivat reissua. 

Ruuan piti olla Espanjassa halpaa ja monet tuotteet toki ovatkin, mutta meidän perheellä on mennyt täällä reilusti enemmän rahaa ruokakauppaan kuin kotona. Oliivit ja tapakset ovat ilmeisesti olleet turhan houkuttelevia. Myöskään ilmaista kouluruokaa ei täällä tietenkään ole, joten sekin näkyy kukkarossa. Vasta viime viikolla löysimme vihanneskaupan, jonka hiukan nuhjaantuneessa ”jämäkorissa” kaikki maksaa 50 senttiä kilolta. Oh, heaven!

SZCV2703.JPG

Olemme pitäneet tarkkaa reissu-Exceliä, sillä ajatuksena on, että jotta tämä voidaan tehdä uusiksi, homma ei saa jäädä miinukselle. Lukemat näyttävät tällä hetkellä aivan mukavilta. Enemmänkin olisimme voineet hommia paiskia, jos olisimme tinkineet yleisestä fiilistelystä, liikkumisesta ja kiireettömistä aamukahveista.

Ainoat, mitä olemme kaivanneet, ovat imuri ja pussilakanat. Niitä onkin ollut sitten kyllä tosi kova ikävä. Kunpa joku keksisi nuo ylellisyystuotteet tänne Espanjaankin.

Nayttokuva_2018-5-1_kello_14.21.09.png

Kuvat: Mikko Törmänen ja Vili Valjus

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: irtiotto freelancer työ ulkomailla espanja fuengirola kevät kesä välimeri kotikoulu suomalainenkoulu

Viihdyttäkää mua!

Torstai 12.4.2018 klo 12:57 - Kati

Elävät kulttuurielämykset ovat ihania. Aina konsertin, teatterin tai livekeikan jälkeen totean, että enemmän pitäisi käydä. Siinä, että joku pistää itsensä ja vuosien harjoittelun tuloksena syntyneen osaamisensa likoon edessäsi, on jotain maagista. 

Musiikkikin on ihan toisenlaista livenä kuin levyllä. Ja jos totta puhutaan, paljon kiinnostavampaa kuin itse musa on se, miten artisti ottaa yleisönsä ja mitä hän biisien välissä juttelee.

Nuorempana sitä jaksoi helposti notkua baarissa odottamassa ”noin kello keskiyöllä” alkavaa keikkaa. Nykyään tällaisessa toiminnassa on monta ongelmaa. 

Ensinnäkin haluan lähtökohtaisesti nukkua kunnon yöunet. Huomisen puolella alkavat keikat eivät kauheasti kiinnostele, etenkään viikolla. Toiseksi, aikani on aivan liian kallista tuntien turhaan notkumiseen. Jos odotetaan, odotetaan sitten tyylillä, esimerkiksi syömällä ja juomalla hyvin jossain viihtyisässä paikassa. Kolmanneksi, kultturielämyksiin pitäisi lisätä kohtuukäyttöpykälä. Kun et kuule lavalla olevaa bändiä vieressäsi kehkeytyvän parisuhdedraaman vuoksi, jäät seuraavalla kerralla suosiolla kotiin.

Vaihtoehtoja notkumiselle onneksi on. Yhä useammat artistit tekevät konserttisalikeikkoja. Elävää musiikkia pääsee kuulemaan istualtaan (ja hyvin syöden ja juoden) jo useissa pienemmissäkin oululaisissa ravintoloissa.

Ihanan monet kulttuurielämykset alkavat myös kellonlyömälleen sillä hetkellä kuin on ilmoitettu. Kävin vastikään ihastumassa Oulun teatterin kevään suurproduktioon, My Fair Ladyyn. Musikaaleilla on aina ollut sydämessäni erityinen paikka, ja on ilo todeta, että Oulussa osataan.

Teatterin penkkiin rojahtaessani huokaisen spontaanisti: ”Ah, viihdyttäkää mua!”.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan kaupunkilehti Kale!:ssa 12.4.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: teatteri kultturi elävä musiikki oulun teatteri my fair lady musikaali keski-ikä

Vanhemmat kirjoitukset »