Oulu turistin silmin

Torstai 22.6.2017 - Kati

”Tervetuloa Ouluun! Olen pahoillani, että meillä haisee tänään.” Näillä sanoilla tervehdin suosittua tyttöduoa kesällä 2003 toimittajan ominaisuudessa. Se mursi jään, mutta totuuden nimissä täytyy sanoa, etten ollut kovin ylpeä kotikaupunkini lemusta.

Kotikulmia ei useinkaan osaa katsoa turistin silmin. Kesävieraat haluavat nähdä ja kokea ja kysyvät, mihin mennään. Apua, paniikki!

Toripolliisi on niin nähty, ja kauppahalleja on jokaisessa isommassa kaupungissa. Keskustassa on samat ketjuliikkeet kuin muuallakin, niissä nyt ei ole mitään nähtävää. Ja missä se merellinen Oulu on? Torinrannassa on joku lätäkkö Nallikarissa tarkenee kunnolla kolmena päivänä kesässä.

Okei, ehkä suhtaudun kotikaupunkiini vähän kriittisesti. Nallikari on oikeasti ihastuttanut monia kesävieraitani. Keskustaan on viime vuosina noussut monta kivaa kahvilaa ja niitä löytyy myös muualta Oulusta etenkin kesäisin. Hailuoto ja Koiteli ovat helmiä, jollaisia ei muualta löydy. Oulujokikin on upea: muistan, kun pääsin ensimmäisen kerran lämpimänä kesäiltana jokiristeilylle Oulussa. Tuntui, kuin olisin ollut jossain aivan toisessa kaupungissa.

Oulu on pyöräilykaupunki, mutta jollei lainapyörää turistille löydy, Pikisaarta ja Ainolan puistoa voi ihailla jalkaisinkin. Niistä molemmista löytyy myös mukavat levähdyspaikat. Rössypottua en vieraille tarjoaisi, mutta lohikeittoa ja rieskaa kyllä. Hietasaaressa on paikka, jossa niitä voi nautiskella ja vieläpä ulkosalla.

Lopulta nähtävyydet eivät ehkä olekaan niin tärkeitä, vaan hyvä seura. Oululaiset ihimiset, joita syystä mukaviksi kehutaan.

Eikä hajuakaan onneksi tarvitse enää hävetä.

Julkaistu Sanomalehti Kalevan kaupunkilehti Kale!:ssa 22.6.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Oulu, kotikaupunki, turistikaupunki, nallikari, hailuoto, koiteli, toripolliisi

Älä tee niin kuin minä tein

Torstai 8.12.2016 klo 21:48 - Kati

Olin tänään puhumassa viestinnän opiskelijoille freelance-toimittajuudesta. Syntyi hyviä kysymyksiä ja keskusteluja. Jäin miettimään, että olen totisesti opetellut monta asiaa kantapään kautta pian 11-vuotisen yksinyrittäjäurani aikana. 

Olen yksi haastatelluista myös tänä syksynä ilmestyneessä kirjassa Väliin pudotetut – Miten meistä tehtaillaan yksinyrittäjiä (Janne Arola ja Ilkka Hackman, Docendo 2016).

Päätin listata tähän tärkeimmät ohjenuorani tuoreelle (luovan alan) yksinyrittäjälle tai yksinyrittäjän urasta haaveilevalle. Ja mikäpä ettei moni näistä sopisi konkarillekin.

  1. Panosta aikasi siihen mistä inspiroidut (vaikka joutuisitkin tekemään myös vähemmän mieluisia juttuja). Älä pidä kaikkia muniasi samassa korissa. Keksi itse itsellesi uusia ansaintamalleja.
  2. Kehitä itsellesi kilpailuvaltti. Se löytyy luultavimmin sieltä suunnalta missä ovat ne asiat, joista inspiroidut.
  3. Älä maksa YELiä kuin sokea kana. Tai jos maksat, niin laske ainakin ensin, mitä muuta voisit samalla rahalla saada. Enkä nyt tarkoita luksuskäsilaukkuja vaan turvaa tulevaisuuden varalle. Kun sijoitat rahasi itse, saat paremman tuoton. Kerron Väliin pudotetut -kirjassa, että maksoin ensimmäiset yrittäjävuodet täyttä YELiä, mutta nykyään vain minimin. Sen sijaan että paisuttaisin vakuutusyhtiön kassaa, lyhennän pankkilainaa sijoitusasunnosta. Laina on pieni, koska asunto on uusi, eli käytännössä vuokralainen maksaa yhtiölainan. Yksinkertaisella matematiikalla kustantaisin itselleni 36 työvuoden aikana neljä ja puoli uudenkarheaa yksiötä, jos pitäisin YEL-maksuni sillä (ei mitenkään överillä) tasolla kuin urani alussa. Koska minimiä on pakko maksaa, odotettavissa on kaksi ja puoli asuntoa. Sekin on jotain jäädessäni eläkkeelle ja häipyessäni jonnekin lämpimämpään maahan. Tai jos sairastun vakavasti.
  4. Ole muutenkin kiinnostunut numeroista. Piirrä vuoden lopussa piirakoita siitä, miten tulosi jakautuvat ja aseta itsellesi tavoitteita. Vertaa vuosia keskenään. Tarkista oma kirjanpitosi, tuloslaskelmasi ja veroilmoituksesi, vaikka joku tekisikin ne puolestasi. Jos et vielä perustanut toiminimeä, harkitse vakavasti myös työosuuskuntaa.
  5. Jos olet yrittäjänurasi alussa tai jos vain osa liikevaihdostasi on alvillista, perehdy huolellisesti aiheeseen nimeltä arvonlisäveron alarajahuojennus.
  6. Tulos ei ole sama kuin tulot. Ensimmäisenä yrittäjävuonnani tein sellaisen mokan, että ilmoitin verottajalle tulot tuloksen sijaan. Sain loppuvuodesta kolmen tuhannen euron ennakkoverolaskun, joka oli maksettava, vaikka selvisikin, että olin ilmoittanut väärät tiedot. Se oli laiha joulu. Jos tulosi vaihtelevat paljon vuosittain, tee lokakuun tienoilla tsekkaus ja ilmoita muutokset verottajalle. Säästyt yllätyksiltä mätkyjen suhteen.
  7. Älä hautaudu poteroosi. Yksinyrittäjän arkea on yksinäisyys. Siitä tulee helposti ystävä, ja huomaat, että on kulunut ihan liian kauan siitä kun viimeksi näit muitakin ihmisiä kuin perheesi. Järjestä itsesi ihmisten ilmoille, se inspiroi ja avartaa aina. Tarvittaessa lennä toiseen kaupunkiin lounaalle. Ihan totta!
  8. Yrittäjyydessä parasta on vapaus. Älä anna sen valua läpi sormiesi. Työt eivät lopu koskaan, joten voit aivan yhtä hyvin lopettaa tekemästä niitä iltaisin ja viikonloppuisin. Rahaa ei ole koskaan tarpeeksi, joten voit aivan yhtä hyvin lopettaa sen perässä juoksemisen. Saatat jopa huomata, että sillä tavoin se tulee luoksesi, ja voit käyttää aikasi johonkin paljon mielekkäämpään.

3 kommenttia . Avainsanat: freelance-toimittaja, yksinyrittäjä, väliinpudotetut, YEL, toimittaja oulu

Hidasta ruokaa

Keskiviikko 7.9.2016 klo 11:20 - Kati

Suhteeni ruokaan on kaksijakoinen. Olen ehdottomasti kulinaristi. Minulle ei silti ole mikään ongelma suhtautua ruokaan pelkästään polttoaineena.

Olen helppo syöjä. Ilmeisesti olen aina ollut, sillä kolmevuotiaana popsin Kreikan-matkalla salaatista fetat ja oliivit. Olen kuitenkin myös kriittinen syöjä. En syö eineksiä. Nyrpistän, jos palaverissa on tarjolla pelkkää vehnäjauhoa. Tenttaan joskus ravintolan henkilökuntaa raaka-aineista ja olen sitä mieltä, että heidän pitäisi pystyä kertomaan ne. Syynään irtokarkkien lisäaineet. 

Olen se, joka miettii mökkireissun alla ensisijaisesti, mitä siellä syötäisiin. Saatamme ystävieni kanssa hekumoida ruokalistaa tolkuttoman pitkään. Se on Tärkeä Asia, ehkä tärkein. 

Olen myös se, joka kaivaa esiin eväät heti, kun juna nytkähtää liikkeelle. Mikä sääli, ettei lentokoneeseen saa viedä eväitä.

Olin joskus kiukkuinen nälkäisenä, mutta kun jätin pois käytännössä kaikki nopeat hiilihydraatit ja muun mössön, en ole sitä enää. Pystyn elämään päivän kananmunalla ja hernekeitolla. Hyvä niin, sillä tänä syksynä olen taas palannut ruotuun 5:2-pätkäpaaston kanssa. Pudotin sillä pari vuotta sitten kahdeksan kiloa läskiä ja paransin muun muassa surkeita kolesteroliarvojani merkittävästi.

Syömisessä tärkeintä on seura. Se tuli taas todistettua uuden ruokaelämyksen myötä muutama viikko sitten. Transilvanialainen perinneruoka bogrács valmistuu nuotiolla hitaasti hauduttaen. Tarkalleen ottaen siinä meni reilut neljä tuntia, ja tuossa ajassa valmistui paitsi ruoka (taivaallista!), myös pari laulun aihiota.

Ei turha iltapäivä ollenkaan.

blogiinIMG_7219.jpg

blogiinIMG_7221.jpg

blogiinIMG_7247.jpg

blogiinIMG_7262.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ruoka, hyvä ruoka, ruoka ja ystävät, perinneruoka, ruoka ulkotulella, toimittaja oulu

Kiitollinen tänään

Torstai 14.7.2016 klo 20:21 - Kati

Kävin viime viikolla Koitelinkoskella joogaamassa. Ajattelin, että jos nyt johonkin ulkoilmajumppaan saan kesän aikana ahterini raahattua, niin ehdottomasti tuonne. Oli kyllä ihan mielettömän rauhoittavaa kuunnella kosken kohinaa ja joogata ulkona!

2824_LoRes.jpg

Ohjaaja Kirsi Lehtosaari kehotti pariinkin otteeseen harjoituksen aikana miettimään asioita, joista juuri tänään tuntee kiitollisuutta. Olen pitänyt eräänlaista kiitollisuuspäiväkirjaa (hih, kyllä!) aina marraskuussa, kun vietän ikiomaa #mukavamarraskuu -hihhulikuukauttani, mutta ei minun nytkään tarvinnut kiitollisuuden aiheita kaukaa hakea.

Yksi erityinen kiitollisuuden syy putkahti postilaatikosta muutama viikko sitten. Tutkintotodistus! Olen nyt uudelta ammatiltani virallisesti lauluntekijä. Kolme vuotta sitten haarautunut uusi elämänpolku on ollut ihan mieletön matka ja parasta on, että kaikki on vasta alussa. Silti jokainen, joka tuntee näyttötutkinnot, tietää, ettei sellainen ole mikään läpihuutojuttu vaan vahva ammattitaito pitää osoittaa jo näytössä.

2846_LoRes.jpg

2856_LoRes.jpg

Voi, miten kiitollinen tästä kaikesta olenkaan. Ja ensi kuussa julkaistaan uutta musaa!

2830_LoRes.jpg

Kuvat: minä ja Mikko

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kiitollisuus, jooga, koiteli, lauluntekijä, hyvä elämä, toimittaja oulu

Kokeilin tätä!

Torstai 7.7.2016 - Kati

Melkein mikään ei ole mielestäni niin turhaa kuin ruuan heittäminen roskiin. Siksi riensin heti testaamaan uutta ResQ-sovellusta, jolla voi ”pelastaa” ravintoloiden ylijäämälounaita edullisempaan hintaan lounasajan päätyttyä. Oheinen juttu on tänään ilmestyneestä Kale!:sta.

Nayttokuva_2016-07-07_kello_22.43.49.png

Ensimmäinen juttu muuten, jonka kuvasin kännykällä! Somehenkiset kuvat sopivat mielestäni hyvin tämän tyyppiseen juttuun, joten siksi.

Kalevan uuden kaupunkilehden myötä olen saanut laittaa itseni likoon muutenkin. Jokin viikko sitten testasin mielenkiintoista tärinärentoutusta (TRE). Vähän jännitti, mutta turhaan. Nyt olen ottanut TRE:n osaksi jokaviikkoista kehonhuoltoani. Ihan mahtava (ja hauska!) työkalu!

Nayttokuva_2016-06-02_kello_8.59.50.png

Tammikuussa kokeilin ilmajoogaa, josta tehtiin videokin. Tällaiset kokeilujutut ovat tosi mukavia tehdä. Loppujen lopuksi ne eivät ole kovinkaan kaukana elokuvakriitikon työstäni: molemmissa yritän aina kertoa plussat ja miinukset ihan tavallisen ihmisen silmin, turhia hymistelemättä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: hävikkiruoka, resq, tre, toimittaja oulu

Jalat tukevasti taivasta kohti

Tiistai 12.1.2016 klo 10:56 - Kati

Olen tehnyt tälle vuodelle lupauksen. Lupaan pitää parempaa huolta kropastani. 

Eipä sillä, ihan hyvää huolta olen mielestäni pitänyt siitä tähänkin saakka. Loppuvuodesta tein Laturin Energiatestin, jolla mitataan terveydentilaa, fyysistä kuntoa ja jaksamista. Sen antama energiaindeksi kertoo ajan, jonka jaksaa energisesti puuhailla vuorokauden aikana. Maksimitulos on 16 tuntia ja omani oli 12 tuntia, josta on siis vielä parannettavaa.

Elän suhteellisen hidasta elämää ja vältän asioita, jotka aiheuttavat minulle stressiä. Nukun paljon, syön terveellisesti ja liikun... noh, enemmänkin voisin. Lupaukseni liittyykin siis jälkimmäiseen. Kahvakuulaa, joogaa, ratsastusta, tanssia... enemmän!

Ilokseni löysin uuden lajin: ilmajoogan! Siinäpä koko kroppaa kuin huomaamatta kurittava laji, joka on vielä kaiken lisäksi hauskaa! Kokeilukerrastani on nähtävillä Mikon kuvaama video, joka julkaistiin Sanomalehti Kalevan uuden Kale! -kaupunkilehden netissä viime viikolla. Jutun pääsee lukemaan Kale!:n näköislehdestä sivulta 10.

Jalat tukevasti taivasta kohti -aate pätee elämässäni muutenkin. Odotan innolla, mitä uusi vuosi tuo tullessaan. Tähänastinen elämä on opettanut, että jotain hyvää odottaa varmasti nurkan takana.

Energiatesti.png

Ilmajooga.jpg

Namaste!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Uusivuosi, lupaukset, energiatesti, laturi, ilmajooga, jooga, Teknopalatsi, Kaleva, hyväelämä, toimittaja Oulu

"Jos en ratsastaisi, olisin kireä ja tyhmä lehmä"

Perjantai 23.10.2015 klo 21:58 - Kati

Otsikko on suora lainaus Katja Ståhlin blogikirjoituksesta Anna-lehden verkkosivuilla. Kolahti. No niinpä!

Olen ratsastanut 31 vuotta. Pisin taukoni on ollut viisi kuukautta. Ratsastus on siis aina kuulunut elämääni, arkeeni, viikkorytmiini. Lyhyesti sanottuna: etuoikeuksiini.

Tänä syksynä sydämeeni on tulvinut rakkaan harrastukseni parissa erityinen ilo ja kiitollisuus. Olen nimittäin ikään kuin palannut alkuun: ratsastan taas samoissa puitteissa joissa ratsastin ensimmäisellä omalla hevosellani yli kaksikymmentä vuotta sitten. 

Se tuntuu ihan älyttömältä! Omasta mielestäni olen se sama heppatyttö kuin silloin, on tapahtunut ihan hassu aikahyppy. Seuraan vierestä, kun silloinen tallikaverini pitää estevalmennusta omalle tyttärelleen, joka valkoisine satuponeineen näyttää ihan samalta kuin tuo tallikaveri silloin jotain 25 vuotta sitten. (yhtenä päivänä tallikaveri ratsasti ponia, ja minun piti ihan hieraista silmiäni, että 80-luvullako tässä yhtäkkiä ollaan!)

Facebook-tuttavistani varmaan puolet on heppaihmisiä, läheisistä ystävistänikin moni. Meille heppaihmisille on aina olemassa yhteisö, joukko samankaltaisia, niitä, joiden kanssa joskus käytiin samalla tallilla. 

Nämä ihmissuhteet eivät ole yhdentekeviä: puolituttujenkin hevosnaisten keskuudessa lymyää erityinen auttamisen meininki. Olen ziljoonat kerrat elämässäni törmännyt tähän mitä moninaisimmissa tilanteissa. Juuri tänään huikkasin pienen avunpyynnön Facebookiin, ja hetki sitten se konkretisoitui kotiovellani puolitutun heppaihmisen toimesta.

Useinhan käy niin, että lähellä olevia asioita on vaikea nähdä kauempaa. Minä sain osuvan muistutuksen muutama viikko sitten, kun olin kuvauskeikalla liikuntarajoitteisten ihmisten keskuudessa. Lounaspöydässä keskusteltiin ratsastusterapiasta. Siitä, miten hyvää hevonen tekee ihmiselle, kuinka ratsastusterapia on mieletöntä terapiaa mielelle, hermostolle ja fysiikalle. Puhuja poti vaikeaa MS-tautia ja kertoi, kuinka oli joutunut pyörätuoliin sen jälkeen, kun Kela ei enää korvannut hänelle ratsastusterapiaa. Sattumaa, tai ehkä ei?

Siinä minä istuin hiljaa ja mietin, että minä olen saanut nauttia tätä terapiaa 31 vuotta. Se on ehkä juuri se syy, ettei minusta ole tullut kireää ja tyhmää lehmää.

P.S. Tänä viikonloppuna ratsastuksen huippunimet kokoontuvat jälleen Helsinki Horse Show’hun. Minulla on tänäkin vuonna ilo seurata (etänä tällä kertaa) pohjoissuomalaisten ratsastajien (edellä mainittu tallikaveri heidän joukossaan) kisaviikonloppua ja naputella muutamat rivit aamun Kalevaan. Ratsastus on ennen kaikkea hienoa urheilua!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ratsastus, hevoset, heppatytöt, onni, toimittaja oulu

Sijoittaja jo vaipoissa

Tiistai 14.7.2015 klo 22:02 - Kati

Ystäväni Minna haastoi Facebookissa ystäviään seuraamaan esimerkkiään ja kirjoittamaan oman sijoitustarinansa. Koiriin ja elämyksiin sijoittavan Minnan juttu on julkaistu Sijoittaja.fi:ssä.

Minä olin sijoittaja jo ennen kuin osasin puhua. Äidilläni ja isovanhemmillani oli tapana pistää synttäri- ja joulukrääsän sijaan nimelläni siivu osakkeisiin, joukkovelkakirjalainoihin ja valtion obligaatioihin. Kyse ei ollut mistään suurista summista, mutta koska korolla on tapana kasvaa korkoa, noista sijoituksista on ollut myöhemmässä elämässäni minulle merkittävää hyötyä ja innostuin pienistä sijoituksista itsekin.

Pienyrittäjän on pakko suunnitella

Luovan alan freelancerina tuloni eivät totisesti päätä huimaa ja lomista ei maksa kukaan. Moni ajattelee, etteivät sijoittamiseen liittyvät asiat kosketa pienituloisia millään tavalla. Itse ajattelen, että ainoa keino paitsi päästä nauttimaan elämästä, myös selviytyä tästä joskus eläkkeelle asti on sijoittaa vähäiset rahansa järkevästi.  Sijoittamiseen liittyvät asiat koskettavat mielestäni siis nimenomaan juuri meitä pienituloisia.

Nykyisellään omistan osakkeita ja sijoitan rahastoihin. Olen myös seurannut äidin esimerkkiä ja säästän ja sijoitan muutaman kympin kuukaudessa myös lapselleni.

Olennaisinta on olla sijoittamatta

Olennaisinta sijoittamisessani on se, mihin en sijoita. En haali tavaraa. Olen kutistanut menoni minimiin. Lämmitän taloni itse pilkotuilla puilla ja kuljen autolla vain pakolliset matkat. Käytän ahkerasti kirjastoa. Ompelen itse. Olen kahden ja puolen vuoden ajan säännönmukaisesti pyrkinyt eroon turhasta roinasta ja lopettanut ostamasta uutta. Shoppailen toisinaan kierrätyskeskuksessa ja kirppiksellä. Toissapäivänä ostin täydelliset farkut 50 sentillä, eikä se ollut minulle mitenkään erityinen löytö.

Tavaran kierrätys ja päätös olla ostamatta ovat minulle paitsi satsaus omaan talouteeni (ja siihen tulevaan eläkkeeseeni joka sekin on pienyrittäjän itse maksettava), myös ennen kaikkea sijoitus tulevaisuuteen. En käsitä, miten voisimme kuvitella maapallon kestävän nykyistä kulutustahtia. Jos jotain, niin tämän haluan täsmentää lapsellenikin.

Minnan tavoin sijoitan elämyksiin. Mieluummin rantahiekan tuntuun varpaissa kuin alati uusiin korkkareihin. Silloin kun jotain oikeasti tarvitsen, ostan parasta ja kauneinta, koska laadukkaat kengät, toimivat kodinkoneet ja hyvännäköinen polkupyörä ovat asioita, jotka tekevät elämästä nautittavaa.

P.S. Lainaa kirjastosta tämä: Havia, Lappalainen, Rinta-Loppi: Erilainen ote omaan talouteen. Vapaus, onni ja hyvä elämä.

Tarinani on julkaistu myös Sijoittaja.fi -sivustolla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Sijoittaminen, raha-asiat, talous, hidastaminen, kierrätys, toimittaja Oulu

Koiramaisia juttuja

Torstai 28.5.2015 klo 13:33 - Kati

Ulkoilutin taannoin kameraa ja hoitokoira Eetua. Kauneus on ehkä katsojan silmässä, mutta eikö kultainennoutaja kuitenkin ole kevyesti kaunein koirarotu?

img_9552_lores.jpg

Lapsena haaveilin (ihan oikeasti!) että jostain tupsahtaisi koira (noutaja) kaulassaan lappu: ”löytäjä saa pitää”. Melkein niin sitten kävikin kultaisennoutajani Lumikin kanssa. Se tupsahti elämääni ihan kuin kultakimpale taivaalta. Niin että kyllä ihmeitäkin tapahtuu!

img_9590_lores.jpg

Nyt Lumikki on ollut jo puolitoista vuotta vehreämmillä kieriskelymailla, mutta meille ei ole tullut uutta koiraa. Katsotaan sitten joskus myöhemmin. Tähän hetkeen meille sopii koirattomuus. Sen sijaan meillä on kevään aikana käynyt useampikin hoitokoira, joista Eetu kyllä ihan viimeistään sulatti sydämeni. Kuvittelin, että Lumikki oli jotenkin poikkeusellinen ystävällisyydessään ja ajatustenlukukyvyssään. Olin väärässä. 

img_9576_lores.jpg

Näitä kultakimpaleita on näemmä enemmänkin. Koirat <3

img_9595_lores.jpg

img_9598_lores.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Koirat, koirakuvaus, valokuvaaja oulu, kultainennoutaja

Eka kerta

Torstai 19.2.2015 klo 12:56 - Kati

Muistan hyvin ensimmäisen juttukeikkani kesällä 2003. Ystäväni oli töissä oululaisessa kaupunkilehdessä ja oli aikeissa mennä haastattelemaan suosikkibändiäni Nylon Beatia. ”Muista sitten kysyä sitä ja sitä”, minä preppasin tohkeissani. ”No mutta hei, sähän voisit tehdä sen haastattelun!”, ystävä innostui.

Opiskelin tuolloin viestinnän maisteriohjelmassa, mutta käytännön kosketus alaan oli olematon. Voi sitä paniikkia. Mietin kysymyksiä ainakin viikon etukäteen ja kirjoitin ne ruutupaperille, jota puristin hikisissä käsissäni astuessani oululaisen hotellin neukkariin. Siellä he olivat. Mun idolit!

Naikkarit olivat pahalla tuulella. Jo pari toimittajaa oli tullut edelläni ulos ihan raivona. Minä olin hermona.
”Moikka! Mä olen Kati siitäjasiitälehdestä. Toivotan teidät tervetulleiksi Ouluun siitäkin huolimatta, että meillä haisee tänään.” 

Se rikkoi jään (ja oli totta!). Jonnaa ja Eriniä nauratti. Haastattelu tehtiin hyvällä fiiliksellä, mutten vielä tuolloin osannut kunnella, kirjoittaa ja valmistella päässäni seuraavaa kysymystä samanaikaisesti. Haastattelun jälkeen pääni oli jännityksestä tyhjä, mutta kyllä siitä ihan kelpo juttu syntyi. 

Minulla oli voittajaolo. Muistan, kuinka yksi edelläni haastattelua tehnyt toimittaja tuli vielä illan konsertissa avautumaan, kuinka toivotonta duon haastatteleminen oli ollut. Tuleva toimittaja sisälläni heitti kuvitteellisen yläfemman.

Juhlistin helmikuun alussa pikkuruisen toiminimiyritykseni 9-vuotista taivalta ottamalla pari tanssiaskelta ja hypähtelemällä vähä-älyiseltä näyttäen (kotona). Yrittäjävuodet ovat olleet tiukkoja, vaihtelevia ja äärimmäisen antoisia. Mikä mahtava vapaus saada olla freelancer!

Pitää uskaltaa laittaa itsensä likoon, joka kerta. Pitää löytää keinot rikkoa jää. Pitää jaksaa epävarmoja aikoja ja tehdä vapaudesta vahvuus. Pitää olla loputtoman utelias. Pitää hoitaa hommat sovitusti ja olla tinkimättä laadusta. Pitää uskoa ja uskaltaa.

Ja jos hommaan leipiintyy, pitää lähteä etsimään uutta. Niin kuin Naikkaritkin tekivät vielä samana vuonna.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: toimittaja, oulu, freelancer

#mukavamarraskuu

Tiistai 2.12.2014 klo 15:48 - Kati

Marraskuu on aina ollut minulle vaikea kuukausi. Tämä pimeys. Jos saisin valita, lähtisin sitä pariksi kuukaudeksi pakoon jonnekin aurinkoon.

Tänä vuonna päätin kuitenkin kääntää asetelman toisin päin. Entäpä, jos pyhittäisin marraskuun kaikelle kivalle? Tekisin vain mukavia asioita enkä mitään, mikä tuntuisi pakolta? Jos unohtaisin kuukauden ajaksi rahan perässä juoksemisen ja tekisin niitä asioita, jotka tekevät minut onnelliseksi? Marraskuusta voisi tulla #mukavamarraskuu, jopa siedettävä kuukausi.

Tuumasta toimeen. Aloitin mukavan marraskuuni jo parin päivän verran lokakuun puolella, ja otin tavakseni kirjata päivittäin ylös päivän mukavat. Sain kaikkiaan 78 merkintää!

Liikuin aina kun voin, ja useimmiten valoisaan aikaan. Otin asiakseni järjestää lounaita ja treffejä ystävien kanssa. Treffasin kuukauden aikana 22 inspiroivaa ystävää – suurin osa heitä, joiden kanssa aina puhutaan, että ”pitäis tässä”. 

Kävin kuuntelemassa elävää musiikkia: Suvi Teräsniskan Pohjantuuli-konsertin Oulun kaupunginteatterilla, Irinan klubikeikan 25 ihmiselle 45 Specialissa ja pikku ukkelin suosikin, Herra Heinämäen Lato-orkesterin keikan Ritaharjun koululla. 

Nukuin päikkäreitä takkatulen loimussa, inspiroiduin ompelusta ja tein pari reissua.

Tein ihan vähän töitä, mutta jätin tietoisesti uusien työkeikkojen säätämisen pois kalenteristani. Nukuin aamuisin pitkään silloin kun se oli mahdollista. En lähtenyt kertaakaan aamuruuhkaan, kuten lupasin itselleni jo ennen projektiani.

Arvaatko jo lopputuleman? #mukavamarraskuu-projektin jäljiltä olen täynnä energiaa! Marraskuu oli ihana, inspiroiva ja energinen kuukausi! Rahaa ei paljoa tilille ropissut, mutta sitäkin enemmän ropisi sellaisia kultajyviä, joita ei voi rahassa mitata.

Aion viettää mukavan marraskuun tästä lähtien joka vuosi. Ai miksi hashtag? Joitakin kuvia mukavasta marraskuustani löytyy Instagram-tililtäni.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: freelancer, toimittaja, oulu, ystävät, marraskuu

Omin pikku kätösin

Tiistai 18.11.2014 klo 16:48 - Kati

Se joka väittää, että toimittajan työ on tylsää, on väärässä.

Ensinnäkin, on ihan mahtavaa oppia viikoittain uutta. Saan vapaasti olla tyhmä, esittää poljimmätkin kysymykset, perehtyä itselle outoihin asioihin ja kertoa niistä lukijoille. Välillä sitä tuntee itsensä kyselyikäiseksi lapseksi, ja mikäs sen mahtavampaa. "Miksi?" ja "selitäppä ihan omin sanoin" ovat ehkä lempi-ilmaisujani.

Toisinaan sitä huomaa tarvitsevansa toimittajan työssä sellaisiakin työvälineitä, joita ei uskonut tässä ammatissa tarvittavan. Niin kuin nyt vaikka maalipensseliä ja akkuporakonetta.

Erilaiset tuunaukset ja käsillä tekeminen ovat osa minua, joten miksipä eivät myös työtäni. Kuvassa oleva kuormalavalöhötuoli syntyi, kun teimme Mikon kanssa Kalevan Rakenna ja sisusta -liitteeseen juttua löhötuoleista. Ideana oli koota aukeaman verran erilaisia löhötuoleja lukijoiden inspiraatioksi. Minulla oli alusta asti visio, että haluan tuoda mukaan myös budjettivaihtoehdon. Tälle tuli hintaa ehkä 12 euroa.

lohotuolit-0089.jpg

Käsityöaiheisia juttuja tein myös nyt jo kuopattuun Koirat-lehteen. Hauska projekt oli esimerkiksi farkuista virkattu pikkukoiran peti.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: toimittaja, freelancer, oulu, käsityöt, DIY, kuormalavat

"Muuta huomioitavaa: pukeutuminen asiallisesti ja siististi"

Torstai 2.10.2014 - Kat

Minulla on aina syksyisin ja keväisin autossani kumisaappaat. Naureskelen mielessäni, kun ”lantsarihommat” taas alkavat: toimittaja–valokuvaajan hommat liejuisilla ratsastuskentän vieruksilla ja ties missä mättäiköissä. En pelkää pistää itseäni likoon, ihan kirjaimellisestikin puhuttuna. Kuvia varten tulee usein möyrittyä kaulaa myöten noissa mättäiköissä. 

Kotitoimistolla luottoasuni ovat virttyneet verkkarit, villasukat ja vaaleanpunainen Betty Boop -huppari. Siis todellakin. En tiedä miten tämä on edes mahdollista, sillä inhoan vaaleanpunaista. Ja rakastan kauniita vaatteita, joihin kyseinen asuyhdistelmä ei todellakaan lukeudu. Lupaan itselleni tehdä tässä kohtaa jonkin sortin parannuksen.

Toisinaan tulee työkeikkoja, joiden yhteydessä annetaan otsikossa mainittu ukaasi. Sellainen oli tällä viikolla: sijoitustapahtuma, jossa herroilla oli kravatit ojossa ja rouvillakin beessinvärisen sukkahousut. Beessinvärisiin sukkahousuihin en taivu, mutta tykkään pukeutua mekkoon ja korkkareihin (silloin kun ei olla liejuisella kentänlaidalla). Mutta. Järeä ja syntisen painava kamerareppu ei varsinaisesti ole kaunein mahdollinen asuste mekon ja korkkareitten kanssa. Tennarit sopisivat sen kanssa paremmin, mutta ne taas eivät käy pukutilaisuuteen. 

Ja korkkarit sitten, niiden avulla saa kyllä helposti kiinnitettyä 160 kuulijan huomion itseensä lehterillä esitelmäänsä pitävän puhujan sijaan. Niin että sukkahousujen kärkien on parasta olla ehjät, sillä käytännössä tilaisuuden valokuvaajana on kuitenkin lopulta unohdettava ne korkkarit ja hiippailtava sukkasillaan. 

img_8943.jpg

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: toimittaja, oulu, freelancer, villasukat, korkkarit

Koti-juttuja

Maanantai 18.8.2014 - Kati

Mikä ihana kesä! Ehkä paras juttu freelancerin työssä on se, että loma-ajankohdan voi valita säiden mukaan. Niin teimme jälleen tänä kesänä: kesäkuussa, kun taivaalta satoi lunta (noh, vähän kärjistäen, mutta kyllä sitäkin nähtiin!), puursimme töitä. Heinäkuussa, kun aurinko alkoi helliä pohjoista pallonpuoliskoa, seurasimme lomapäivien määrää säätutkasta. ”Jaha, ainakin viikko vielä lomaa.”

Töitäkin ehdittiin lomailun lomassa. Tänä kesänä teimme Mikon kanssa muun muassa muutamia yhteisiä keikkoja Sanomalehti Kalevan Koti-liitteeseen.

Vierailimme Tiinan suloisessa pikkumökissä Hailuodon Marjaniemessä kesäkuussa, kun ulkona oli vielä villapaitakeli. Mikä ihana mökki! Jos joskus hommaan kesämökin, se on juuri tuollainen: yhden huoneen ja alkovin minimökki, jossa pieniin neliöihin on saatu mahtumaan kaikki tarpeellinen. Hailuodon Marjaniemi on sitäpaitsi aivan omanlaisensa paikka, pohjoinen Riviera, jossa viihdyimme kesällä myös lomailun merkeissä.

Marikan ja Antin upeasta talosta teimme jutun pariskunnan ideoimasta pukeutumishuoneesta. Tämä ei ole mikään turhien neliöiden luksushuone, vaan kertakaikkisen pätevä ja kätevä, jokapäiväistä elämää helpottava tilankäyttöratkaisu. Miksi kukaan ei ole tätä ennen keksinyt?!

Leenan veikeässä väriparatiisissa vierailimme elokuun alussa. Retrokoti oli täynnä värikkäitä yksityiskohtia ja lapsuudesta muistuttavia 70-luvun esineitä. Neljän lapsen yksinhuoltajaäiti on remontoinut talon omin voimin, ja piharakennuksen remppa on vielä kesken. Eipä voi kuin hattua nostaa!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: freelancer, toimittaja, oulu

« Uudemmat kirjoitukset