Puhun vuokralaisten kanssa aina suoraan myös rahasta

Sunnuntai 31.8.2025 - Kati

Vuokranantajan loppukesäni on ollut kiireinen. Olen tehnyt peräti kahdeksan uutta vuokrasopimusta. Muutama johtui ihan perinteisistä irtisanomisista vuokralaisen elämäntilanteen muututtua, mutta mukana on myös valmistunut remontti ja kaksi vuokralaista, jotka halusivat vaihtaa asuntoa isompaan tai toiseen sijaintiin. Ilokseni he ottivat ensimmäisenä yhteyttä minuun, saan siis pitää hyvät vuokralaiseni.

Kymmenen vuotta sitten alkanut vuokranantajuus on tuonut elämääni ja ajatteluuni monenmoista uutta, ja yksi kivoimmista asioista on se, miten saan olla mukana ihmisten isoissa elämänmuutoksissa. Nytkin olen saanut jututtaa useampaa Ouluun muualta muuttavaa opiskelijaa. Heillä on edessään kokonaan uusi elämänvaihe, moni muuttaa ensimmäiseen omaan kotiin.

Noora (nimet muutettu) muuttaa pikkukaupungista Ouluun opiskelemaan. Näytölle tultiin koko perheellä, mikä on minusta kiva merkki. Äiti halusi tietää erityisesti alueen turvallisuudesta. Jesse muuttaa Pohjanmaalta opintojen perässä, vaikka on ehtinyt saada jo vakituisen työpaikan. Isän kanssa käydyn keskustelun lopputulema oli, että opiskelut kannattaa hoitaa alta pois nuorena. Ilta ihastui remontoimamme asunnon värimaailmaan ja sijaintiin. Kesätöidensä vuoksi hän ei päässyt paikan päälle näyttöön, joten hän on tehnyt päätöksen kuvien ja videoiden perusteella. Pohjoisesta muuttavalle Emilialle oli tärkeää, että ympäristö on vehreä.

Vielä neljänkymmenen vuokralaisen jälkeenkin vuokralaisvalinta on aina vähän jännittävää. Se on tietyllä tavalla kuin työhaastattelu, jossa molemmat etsivät itselleen parasta kokonaisratkaisua. Kun puhun asunnosta kokonaisratkaisuna, puhun paitsi kaikesta mitä seinien sisältä löytyy, myös siitä, miten vuokralaisen elämäntyyli solahtaa juuri tähän asuntoon. Millaiset ovat kulkuyhteydet, pyörävarastot, ulkoilumaastot ja naapurusto? Pääseekö kaupassa käymään kävellen tai löytyykö autolle paikka. Onko keittiössä tilaa kokata tai taloyhtiössä sauna? Uskon, että kuviossa merkkaa myös se, vaikutanko itse luotettavalta vuokranantajalta. Kaupunkia tuntemattomallehan moni asia voi olla minun sanomisteni varassa.

Puhun vuokralaisehdokkaiden kanssa aina suoraan myös rahasta ja kysyn, mitä tuloja hänellä on. Moni opiskeleva vuokralaisemme on kertonut tekevänsä töitä opiskelujen ohella. 

Yhä useammalla suomalaisella on maksuhäiriömerkintä, ja valitettavasti tämä näkyy myös yhteydenotoissa. Pelkkä rehellisesti taustoitettu merkintä ei ole este vuokrasuhteelle, mutta vähättely ja valehtelu eivät ole keinoja edetä neuvotteluissa. Kenellekään ei synny merkintää vahingossa, vaan mahdollisuuksia tilanteen korjaamiseen on annettu jo monta.

Toivon aina mahdollisimman pitkää vuokrasuhdetta, vaikka tottakai ymmärrän, että elämäntilanteet muuttuvat. Pisimmillään vuokralainen on asunut asunnossamme yhdeksän vuotta. Sehän tässä hommassa juuri parasta on: tarjota toiselle ihmiselle kiva asunto, johon hän voi tehdä oman kodin.

Kolumni on julkaistu Kalevassa 31.8.2025.

Olin jo kymmenkesäisenä unelmatyössäni

Sunnuntai 27.7.2025 - Kati

Olin ensimmäisessä kesätyössäni kymmenkesäisenä, ehkä jo aiemmin. Suvullamme oli kesäpaikka Keski-Suomessa, ja siellä vietettiin aina koko kesä. Kesätyöni oli seuraava: meidän piti serkkutytön kanssa huolehtia kaivosta käsienpesuvettä huussiin. Homma vaati itsenäistä ajattelua ja oma-aloitteisuutta: huussissa oli hanallinen vesisäiliö, jonka pintaa meidän piti tarkkailla. Ei ollut hyvä homma, jos säiliö pääsi vajumaan loppuun ja pomojen eli aikuisten piti komentaa vedenhakuun. Painavan vesiämpärin kantaminen oli kuitenkin sen verran epämiellyttävä työ, ettei sitä aivan ilokseen hoidellut. Elämässä oli paljon kiinnostavampaakin tekemistä, joten kymmenen minuutin uhraus työnteolle tehtiin usein aivan viime metreillä.

Isoisä maksoi vesihuollosta kiinteän palkan aina perjantaisin, ehkä viisi markkaa. Se hupeni keräilykortteihin, barbinvaatteisiin ja -hevosiin kylän kemikaliossa. Säästämisestä tajusin sen verran, että jos halusin samettipintaisen hevosen, siihen piti säästää useamman viikon palkka.

Kiinteän kuukausipalkan päälle oli mahdollisuus ottaa urakoita. Sellaisia olivat kertaluontoisemmat työt kuten muun muassa puiden pinoaminen, joista saattoi saada ekstraa.

Lapsen näkökulmasta mökkikesiä leimasi työleirimäinen vivahde. Toisin kuin kaupungissa, maalla oli tietysti koko ajan jotain yleishyödyllistä häärättävää. 

Tämä kaikki oli tietysti osa isoisän rahakasvatussuunitelmaa: hän lienee ajatellut, että lasten on hyvä oppia, ettei raha kasva puussa ja että suvun yhteisössä jokainen tekee osansa yhteisen viihtyvyyden eteen. Isoisä itse oli ponnistanut köyhästä martinniemeläisperheestä osuuskauppauralle ja johtotehtäviin. Hänen ensimmäisiin työtehtäviinsä oli kuulunut valmistelevat työt kyläkaupalla ennen ovien avaamista. Itsenäistä otetta ja oma-aloitteisuutta tarvittiin.

Suunnitelma ei jäänyt tähän, sillä isoisä hoksasi tukea myös luovaa työtä. Hevoshulluina, kirjoittamista ja piirtämistä rakastavina tyttöinä me väkersimme serkun kanssa kesäisin omaa lehteä, ja isoisästä tuli ensimmäinen (köh, ainoa) tilaajamme. Höpölöpöheppajuttumme eivät kiinnostaneet häntä varmasti pätkääkään, mutta se kiinnosti, ilmestyikö lehti ajallaan perjantaisin ja nähtiinkö tuotoksen eteen sen verran vaivaa, että siitä kehtasi pyytää tilaajalta rahaa.

Jälkikäteen olen ymmärtänyt, että olin kymmenkesäisenä unelma-ammatissani. Myöhemmin minusta tuli toimittaja, jonka asiakkaat arvioivat ihan samoja asioita kuin ensimmäinen tilaajani: tuleeko aineisto ajallaan ja onko palkkio linjassa sisällön kanssa.

Kun nyt mietin noita kesiä, näen isoisän rahakasvatuksessa nerokkuutta. Paitsi rahaa, tienasin myös taitoja ja ymmärrystä maailmasta ja työelämästä. Opin, että raha ei tosiaan kasva puussa, mutta omalla yritteliäisyydellä ja sillä, että homman hoitaa hyvin, on mahdollista vaikuttaa palkkapussinsa kokoon. 

Opin, että luova työ on työtä siinä missä suorittavan portaan vedenkantokin. Vielä nykyäänkin olen myös aika haka pinoamaan polttopuut.

Kolumni on julkaistu Kalevassa 27.7.2025.

Äiti-pomon TETissä tuputettiin yrittäjätaitoja

Sunnuntai 4.5.2025 - Kati

Jälkikasvulla, kasiluokkalainen, oli koulussa TET-viikko eli työelämään tutustuminen. Minä olin yrittäjä-äitinä heti käsi pystyssä, että meille voi tulla tettiin! Idea ei aluksi nauttinut kannatusta (äidin ideat nykyään usein eivät), mutta kun kyselykierros kaupoissa ei tuottanut tulosta, jälkikasvu kavereineen suostui äiti-pomoon.

Meillä sattui olemaan sijoitusasunnon remontti alkamassa, ja minähän ynnäsin, että saisin kaksi reipasta nuorukaista purkutöihin. Ensin piti hyväksyttää heillä se, että töitä ei tehtäisi kellokortti kaulassa vaan pomon määrääminä epätyypillisinä työaikoina hyvin pitkälti jo ennen varsinaista TET-viikkoa. 

Niin lähtivät suit sait vanha keittiö, ovenkarmit, väliseinä ja ruostunut liesi kolmannesta kerroksesta Ruskoon eräänä viikonloppuna. Täytyy sanoa, etten ole ikinä itse kokenut näin helppoa purku-urakkaa. Päätin jo palkata nämä työntekijät toistekin!

Lounaalla kerroin pojille sijoittamisesta. Siitä, miksi me tätä remontointia teemme, nyt jo neljättätoista asuntoa. Tietysti siksikin, että joku saa kauniin ja terveellisen kodin, mutta ennen kaikkea siksi, että meillä itsellämme olisi enemmän valinnanvaraa oman ajankäyttömme suhteen, nyt ja tulevaisuudessa. Yksinkertaisuudessaanhan homma menee siten, että vuokratulolla lyhennämme lainojamme ja jonain päivänä meillä on velattomia asuntoja.

Kerroin myös, että sijoittamista voi tehdä myös paljon helpommin ja yksinkertaisemmin, pörssissä. Mitä aiemmin aloittaa, sitä paremmin pääsee hyötymään korkoa korolle -ilmiöstä. Jo ensimmäisestä oikeasta palkasta kannattaa alkaa sijoittaa.

Taisin muistaa myös mainita, että arvonnousua voi tehdä omilla taidoillaan ja omalla vaivannäöllään myös omistusasuntoon. Voi hyvin ostaa remonttikuntoisen ja kunnostaa sen. Olen jo lupautunut remppa-avuksi. 

Toinen työtehtävä oli markkinointivideon kuvaaminen. Laadin käsikirjoituksen ja nuorukaiset kuvasivat ja editoivat videon. Valokuvaajaisä antoi vinkkejä, mutta niitä ei nuoriso paljoa kuunnellut. Diginatiiveilla tulee DNA:sta tuollaiset asiat. Lopputulokseen olin tyytyväinen. Aion tilata näitä lisää.

Kolmantena hommana hoidettiin pari siivousta kalustetuilla asunnoillamme. Siinä jouduin vähän parsimaan ja katsomaan päältä. Puhdasta kuitenkin tuli. 

Lopuksi maksoin palkan. Pojat tekivät hommia, joita olisin hyvin voinut teettää ammattilaisilla, oikeita töitä. Oikeita töitä ne ovat toki kaupan hyllytyshommatkin, mutta toivon, että sain viikon aikana herätettyä pojissa ajatusta siitä, että työelämää voi lähestyä myös omalla tavallaan ja omilla ideoillaan. Yrittäjyydeksikin sitä kutsutaan.

Yrittäjänä pääsee myös usein tekemään hommat oman aikataulunsa mukaan. Varsinaisella TET-viikolla, kun luokkatoverit uurastivat ysistä kolmeen TET-paikoillaan, nämä kaksi kirmasivat kevätauringossa intohimonsa, frisbeegolfin, perässä.

Kolumni on julkaistu Kalevassa 4.5.2025.

Miljonäärillä on seitsemän eri tulonlähdettä, minulla parikymmentä

Sunnuntai 9.2.2025 - Kati

Sanotaan, että miljonääreillä on vähintään seitsemän eri tulonlähdettä. Ei, nyt ei puhuta lottomiljonääreistä vaan ihmisistä, jotka ovat vaurastuneet omalla työllään. Kuulostaako seitsemän paljolta?

Minusta ei. Laskin juuri omat tulonlähteeni, ja niitä oli jotakuinkin parikymmentä.

Niin kauan kuin muistan, olen etsinyt keinoja tienata rahaa. En rahan itsensä vuoksi, vaan sen tuoman valinnanvapauden ja turvan vuoksi. Koko opiskeluaikani kävin töissä, siivosin vanhemman sukulaisen luona ja autoin tallilla tallitöissä. Vuokrasin asuntoni yhtä ylimääräistä huonetta lyhytaikaisesti jo vuonna 2007, kun kukaan ei ollut kuullutkaan Airbnb:stä. Sijoitin pienehköjä summia pörssiin ja määräaikaistalletuksiin, ja pääsin siis myös passiivisten, työpanoksestani riippumattomien, tulojen makuun.

Kun opiskelujen jälkeen päätin vapaudenpuuskassani alkaa freelance-toimittajaksi, joku saattoi ajatella – ja takuulla ajattelikin! – että hyppäsin tyhjän päälle. Minä en. Loin nopeasti itselleni asiakasverkostot ja keksin uusia tapoja tienata esimerkiksi kouluttautumalla valokuvaajaksi, tarjoamalla nettisivujen tekstejä ja perehtymällä biisien sanoittamiseen.

Asuntosijoittajakollegani Pia Klemetti on kirjoittanut kirjan Puskurityö, jonka punaisena lankana on, että palkansaajan(kin) kannattaisi järjestää itselleen puskurityö – siinä missä puskurikassakin. Sellainen on paitsi varautumista epävarmempiin aikoihin, myös mainio mahdollisuus tehdä ja toteuttaa jotain aivan muuta kuin mitä palkkatyössään tekee. Puskurityö voi löytyä vaikka harrastuksen parista ja siis jostain sellaisesta, mitä tekisi joka tapauksessa, vaikka siitä ei maksettaisi. Ei tulovirtojen aluksi tarvitse suuria olla. Ne kasvavat kyllä ajan myötä, kun antautuu innostukselle. Uudet aluevaltaukset ovat sitäpaitsi mahtava mahdollisuus oppia uutta ja laajentaa osaamistaan. 

Kun kymmenen vuotta sitten havahduin siihen, että jollen aio jatkaa työntekoa kasikymppiseksi, tulen eläkkeellä olemaan aivan kusessa, keskitin tarmoni asian korjaamiseen. Nyt asuntosalkkuni tienaa jo ihan mukavasti riippumatta siitä, raadanko itse niska limassa vai makoilenko riippumatossa.

Maailma muuttuu. Olen lukuisat kerrat jäänyt oven taakse, kun ovi jos toinenkin on lyöty kiinni nenäni edestä. Se, että kaikki munani olisivat niin sanotusti samassa korissa, olisi minulle pelottava tilanne. Siksi kehittelen edelleen uusia tapoja tienata. Viime vuonna kokeilin tavaroiden vertaisvuokrausta, järjestin muutaman vaurastumisaiheisen afterwork-tapahtuman, emännöin kesän ajan erään vuokranantajakollegan kalustettua asuntoa ja kirjoitin viimein kirjan, jota olin vuosia suunnitellut. Neljä uutta tapaa tienata, siis. Tänä vuonna tulee varmasti kehiteltyä taas jotain uutta. 

Jos vähänkään olit ajatellut tehdä tälle vuodelle uuden vuoden lupauksen, kannustan pohtimaan, voisitko viritellä itsellesi lisätulon lähteen, puskurityön. Voi olla, että sinulla on seitsemän eri tulonlähdettä ennen kuin huomaatkaan.

Kolumni on julkaistu Kalevassa 9.2.2025

Kirjoitin kirjan! Vastuullinen vuokranantaja on täällä!

Keskiviikko 20.11.2024 klo 19.23 - Kati

Näin kävi!

Voi kuulostaa vähän hassulta, mutta olen varmasti kymmenen vuotta jo tiennyt, että kirjoitan jonain päivänä tietokirjan. Koska miksi ei?! Se olisi luonteva jatkumo mun muille kirjoitustöille ja sellainen isompi, näkyvä juttu, jota tiesin haluavani kokeilla. Ainoa ”ongelma” oli aihe: en siis tosiaan tiennyt, mistä aiheesta kirjoittaisin! Toinen ongelma oli pitkän tekstin puurtaminen yksin. Ei oo mun juttu! Olen yhdessätekijä.

Siispä, kun Hanna Silvola laittoi maaliskuussa 2023 mulle meiliä ja ehdotti, että meidän pitäisi kirjoittaa kirja vastuullisesta asuntosjoittamisesta, olin heti mukana. Päällimmäinen tunne oli kuitenkin pieni jännitys. Olin kuvitellut, että tuleva tietokirjani tulee olemaan aiheesta, jonka tunnen itse läpikotaisin. Hannalla oli vastuullisuuden asiantuntijana timanttista osaamista esimerkiksi EU:n vastuullisuusraportoinnista (joka tulee rytinällä vaikuttamaan myös mm. taloyhtiömaailmaan) ja energiatehokkuusdirektiivistä (tämäpä se vasta tuleekin vaikuttamaan meidän kaikkien asuntosijoittajien sijoitusten arvon säilymiseen!), josta itse en älynnyt juurikaan tuon taivaallista. Hanna kuitenkin rohkaisi mua ihanasti, että mulla on sitä käytännön vuokranantajaosaamista, näkemystä ja kokemusta. Muistin myös, että ainiin, mähän olen yhteiskuntatieteiden maisteri! Vuokranantajuuden yhteiskunnalliset teemat (kaupungistuminen,  maahanmuutto, 15 minuutin kaupunki) kiinnostavat mua vähintään yhtä paljon kuin vastuullisuus hallitustyöskentelyssä tai kierrätysrempat.

Yritimme ensin saada teoksellemme kustantajaa, mutta kustantamoiden (kiva ja ystävällinen) viesti oli vähän sen suuntainen, että aihe ei ole tarpeeksi myyvä ja tuntuu enemmän yritysaiheelta kuin yksityisille vuokranantajille suunnatulta. Me olimme eri mieltä, joten päätimme, että aihe on sen verran tärkeä, että kustannamme tämän kirjan vaikka omalla riskillä.

Ja niin teimme! Saimme käytännön asioihin ihanasti apua Tellu Uotilalta, joka on myös julkaissut asuntosijoittamiseen liittyviä omakustannekirjoja. Taloudellisen riskin ottaminenkaan ei tuntunut kahdestaan yhtään niin hurjalta kuin yksin.

Eikä oikeastaan mikään muukaan yhteisessä kirjaprojektissa tuntunut raskaalta, vaan kyseessä oli mukava työ muiden joukossa. Kun aihetta oli tarpeeksi hauduteltu, otimme melko tiukan kirjoitusrykäisyn, jonka aikana kirjoitimme kumpikin reippaasti tahoillamme Scrivener-työkalun avulla ja palaveerasimme yhteisissä aamupalavereissa. Työnjako eri aiheiden kesken muotoutui luontevasti, ja otimme työtavaksemme täydentää ja kommentoida toistemme kirjoittamaa vapaasti. Tämä oli todella inspiroiva kirjoitusprojekti!

Yksi syy, miksi lähdin tähän(kin) projektiin, oli halu oppia uutta. Ja opin valtavasti! Paitsi, että sain ammentaa ja ymmärtää vastuullisuutta koko ESG-aakkossopan laidalta, opin myös pitkän tekstin kirjoittamisesta ja sellaisen toimittamisesta. Kirjan taitosta ja graafisesta ilmeestä vastasi luottograafikkoni Päivi, joten projekti tuntui etenevän loppuun saakka ilolla ja hyvällä fiiliksellä. Myös Tallinnan kirjapainon kanssa kaikki sujui jouhevasti.

Aikamoista! Nyt sitten jännätään, miten kirja muuttaa pois kotoa ja lähtee elämään omaa elämäänsä. Palaute on ollut todella positiivista, tähän tyyliin:

Kirjasta sanottua:

”Loistava teos, joka käsittelee vastuullisuutta ja sen merkitystä selkeästi ja havainnollisesti. Kirja on kirjoitettu rennolla ja helposti ymmärrettävällä otteella. Tutkimustulokset on esitetty selkeästi, ja kirjoittajien konkreettiset esimerkit auttavat ymmärtämään tärkeää aihetta syvällisemmin. Teos herättää pohtimaan vastuullista vuokran­antajuutta laaja-alaisesti monesta näkökulmasta. Vastuullisuuden ilosanomaa levittämällä voi vaikuttaa paitsi koko taloyhtiön houkuttelevuuteen ja arvoon, myös oman omaisuuden arvon nousuun.”

Susanna Kisner,
vuokranantaja, yrittäjä ja asuntosijoitusvalmentaja

”Kirjoittajat ruotivat kirjassaan monipuolisesti vuokran­antajille erittäin ajankohtaisia ja merkityksellisiä ESG-näkö­kulmia. Lainsäädännön lisäksi he tarjoavat meille jokaiselle runsaasti arkeen helposti solahtavia, vastuullisuutta tukevia käytännön ideoita. Kirja on ihanan raikas tuulahdus tämän hetken sijoituskirjallisuuteen.”

Pia Klemetti,
vuokranantaja ja yrittäjä

”Kun ammattitoimittaja syventyy tekniseen aiheeseen, on lopputulos käytännönläheistä, monipuolista ja erittäin opettavaista luettavaa. Vaikka energia-asiat eivät ole kirjan ydin, niitä käsitellään niin käytännönläheisesti, että moni energiaopaskin jää toiseksi!”

Matti Kleemola,
vuokranantaja, DI, energiaekspertti
ja hallitusammattilainen

Flippaisinko asunnon ja muita tapahtumia

Tiistai 1.10.2024 - Kati

Puhujakeikat ovat kiva, uusi aluevaltaus, jonka olen saanut Taloushaukkana ottaa haltuun. Olen käynyt juttelemassa yleisölle muun muassa kierrätysremontoinnista, lapselle säästämisestä ja omien vahvuuksien hyödyntämisestä asuntosijoittamisessa.

Keväällä järjestin ensimmäisen oman tapahtumani Bo LKV:n upeissa tiloissa Oulun Rantakadulla. Ihana Asuntosijoittajamuija Jaana tuli puhumaan asunnon flippaamisesta, ja taidettiin me Bo:n välittäjien kanssa huudella myös omia kommenttejamme väliin. Tapahtuman jälkeen lähdettiin vielä syömään ja verkostoitumaan. Tapahtuman otsikkona oli Vaurastu ja verkostoidu.

Tänä syksynä oli vuorossa muutama pienempi tapahtuma, joiden idea lähti itse asiassa MIB-yhteisöltä, joka kysyi, voisivatko he tulla vierailulle johonkin sijoitusasuntooni ja kuulemaan polustani. No tottahan toki! Minä järkkäilin keskustayksiöön istumapaikat neljälletoista ja keitin kahvit! Se oli niin onnistunut ilta, että kopioin sen suoraan, ja järjestin vielä pari vastaavaa vaurastumis- ja verkostoitumisiltaa teemoilla Sijoitusasunnon remontointi ja Airbnb.

Mitä seuraavaksi? Isompaa asuntosijoittamisen tapahtumaa on toivottu, ja sellaisia on toivon mukaan tulossa pari ensi vuodelle. Olen aika intona näistä. Tapahtumat ovat mielestäni ihan paras tapa tutustua samanhenkisiin ihmisiin ja näin ollen päästä irti omista, mahdollisista jumeista.

Tulevista tapahtumista infoan meikäläisen Haukka-tilillä Instagramissa, ja minut voi myös kutsua puhumaan omaan tapahtumaasi.

Meillä on karvainen työhyvinvointipäällikkö!

Perjantai 6.10.2023 - Kati

Kun työt ovat kotona, käytännössä työhuoneessa kymmenen askeleen päässä, minulla saattaa usein mennä päiviä, ettei tule käytyä missään. Etenkin pimeään aikaan on haastavaa saada itseään edes ylös, ulos ja liikkumaan. Olen monta vuotta antanut itselleni tyhjiä uudenvuodenlupauksia aiheesta, mutta nyt tähän on onneksi tullut pysyvä muutos!

Meidän perhe oli kymmenen vuotta ilman koiraa. Kymmenen! Se on todella pitkä aika ottaen huomioon, että kun minusta tuli heppahullu 8-vuotiaana, ei elämässäni sen jälkeen mennyt viikkoa, ettenkö olisi ollut tekemisissä eläinten kanssa (hevosten ja koirien, etupäässä).

Lapsena haaveilin koirasta ja toivoin, että vaalea noutaja kävelisi minua vastaan koulumatkalla kaulassaan kyltti: ”löytäjä saa pitää”. Niin sitten melkein kävikin, kun lähipiirissä tuli kultaisennoutajan pitovaikeuksia, ja Lumikki muutti minun koirakseni. Se oli maailman ihanin koira, kuin ihmisen ajatus.

Kun Lumikki lähti, jäi niin iso aukko, että sitä tuntui mahdottomalta paikata. Lapsi oli 3-vuotias, kahden yrittäjän arki täyttä ja haaveena viettää pidempi aika ulkomailla. Kolme kevättä vietimmekin Espanjassa, ja on selvää, että koiran kanssa olisi ollut yksi ylimääräinen palikka soviteltavana. 

Uuden koiran hankinta jäi, vaikka sille selvästi oli perheessämme taas tilaa. Korona-aikaan koitin vähän kysellä kasvattajilta, mutta kaikki pennut vietiin käsistä.

Tänä juhannuksena hän sitten vihdoin saapui, perheemme neljäs jäsen Luna. Ai miten mukavaa on ollut tuoksutella lähimetsää aamuisin ja ihailla takapihan järven siirtymistä kesästä syksyyn ja syksystä talveen. Olen ottanut tavoitteekseni ehtiä ulkoilemaan joka päivä auringon aikaan, ja se on ollut hyvä tavoite.

Meni aivan liian kauan, mutta nyt hän on täällä, maailman paras karvainen työhyvinvointipäällikkö! Valitsin hänet pentulaatikosta kolmen viikon ikäisenä, ja lauluntekijänä ilahduttaa, että sattumoisin hän oli pennuista se, jonka kennelnimi on Härkäpää For You I Sing.

On etuoikeus saada tehdä merkityksellistä työtä

Keskiviikko 26.4.2023 klo 16.33 - Kati

Kolmen remonttivuoden jälkeen olen taas tänä vuonna keskittynyt ydinosaamisalueeseeni, eli freetoimittajan töihin. Vaikka maailman myllerrys tuntuu tässä työssä ja muutama asiakas on kilpailuttanut sisältöjään ja näin ollen jäänyt pois omista asiakkaistani, on puhelin myös pirissyt mukavasti uusien asiakkaiden toimesta.

Ilahdun aina, kun saan tehdä omia arvojani tukevaa, merkityksellistä työtä. Uskon melko naiivistikin, että sisältöjä tuottamalla voi joskus vaikuttaa lukijan ajatteluun ja ehkä joskus jopa toimintaankin. Oulun yliopisto on rakas asiakkaani, jolle olemme Mikon kanssa tehneet monenlaisia sisältöjä. Viimeisimpänä ilahdutti kohtaaminen ihanan Sennin kanssa, jonka tarina ehkä houkuttelee opintoja pohtivia naisia matemaatisille aloille. Senni ainakin oli yläkoulun kemian opena aivan elementissään!

Sydäntä läikähdyttävän merkityksellinen oli myös juttu, jonka sain tehdä Invalidiliiton It-lehteen. Oulun ammattikorkeakoulun tanssinopettajaopiskelijat järjestivät työpajatyyppisiä tanssitunteja kaikenkehoisille – tunnille sai tulla pyörätuolissa tai kävelykepin kanssa, ja jokainen sai tehdä tasollaan. Olen itsekin harrastanut hiukan tanssia nuorena aikuisena, ja tämä juttukeikka sai taas muistamaan, miten mieletön voima tanssilla oikeasti onkaan.

Uskon, että myös vaikkapa Annikasta kertova juttuni voi antaa jollekulle velkavankeudessa tai taloudellisessa ahdingossa pyristelevälle toivoa. Oli myös merkityksellistä saada kirjoittaa juttu Limingan kunnan innovaatioista ruokahävikin pienentämiseen ja mielenterveyspalvelujen saatavuuteen liittyen.

Merkityksellistä työtä saan tehdä myös musiikintekijänä. Pyrin usein ujuttamaan biisiin palan omaa sydäntäni, kuten vaikkapa Tuohimaan Luota hyvään -kappaleessa, jonka tekstin kirjoitimme yhdessä Lauri Tuohimaan kanssa jo kauan ennen sotaa.

Kun paha ruudun valtaa taas
ja lööpit huutaa hulluuttaan
kun ihmisiä tuomitaan
silti luota hyvään
Kun kansat nostaa aseitaan
ja toiset hylkää kotejaan
kun epätoivo vallan saa
vielä luota hyvään

Lounas joka viikko

Keskiviikko 8.2.2023 - Kati

Vuoden alussa tein itselleni lupauksen lounastaa joku viikko jonkun hyvän tyypin kanssa. Tämä ehti jo muodostua rutiiniksi vuonna 2019, mutta korona sotki hommat pariksi vuodeksi.

Mistä on kyse?

”Never eat alone”, sanovat viisaammat, kun puhuvat verkostoitumisen merkityksestä. Minä olen luonut kaikki työurani verkostoitumalla. Pienellä toiminimelläni oli viime viikolla synttärit. 17 vuotta sitten lähdin suoraan valmistuttuani freelanceriksi, ja kaikki verkostot piti luoda alusta.

Kun vuonna 2014 hyppäsin kylmiltään lauluntekijäksi, päämääränäni tehdä siitä itselleni sivutyö, verkostojen merkitystä ei voinut liikaa korostaa. Sama kävi, kun vuonna 2017 päätin saavuttaa taloudellisen vapauden asuntojen avulla. Ei näitä asioita lähdetä tekemään ilman verkostoja.

Pohjimmiltaan kyse on siitä, että ihmisten näkeminen ja uusien näkökulmien löytäminen piristää yksinyrittäjän arkea. Miten mukavaa on rauhassa vaihtaa ajatuksia! Kun ei ole työpaikan kahvihuonetta, näitä kohtaamisia osaa arvostaa. Siinä saattaa myös pystyä auttamaan toista, ja usein on syntynyt yhteistyötäkin.

Ja, no, syöminenhän nyt on aina mukavaa.

Joululaulujen erikoisnainen

Keskiviikko 28.12.2022 - Kati

Otsikko, jolla toimittaja Niina Hentilä otsikoi juttunsa minusta Forum24-lehteen, hymyilyttää. Tottahan tuo on, kirjoittamistani joululauluista saa jo kokonaisen biisilistan tehtyä – kälyni voi todistaa, hän oli kuulemma sellaisen nyt joulun aikaan tehnyt!

Oli mukavaa ja hämmentävää istua taas ”väärällä” puolella pöytää, eli haastateltavana. Minua on viime vuosina haastateltu useita kertoja, liittyen milloin sanoittamiseen, milloin asuntoihin ja remontteihin. Syksyllä olin Radio Kalevassa haastateltavana jälkimmäisestä aiheesta, ja radiohaastis se vasta oli jännittävää! 

Se, mikä näitä kahta mainitsemaani haastattelutilannetta yhdisti, on ammattitoimittaja. Täytyy nimittäin samaan hengenvetoon todeta, että ihan jokaiseen haastatteluprosessiin en ole ollut tyytyväinen. Kun toimittaja kysyy, sopiiko haastattelu tehdä sähköpostilla, minulla vähän särähtää korvaan. Olen kuitenkin suostunut, ja lopputulema on se, että kun juttu ilmestyy, niin sehän on minun itseni kirjoittama! Olen itse valinnut melkeinpä kaikki sen sanamuodot ja rajannut aiheen. Jatkokysymyksiähän sähköpostihaastattelussa harvoin tehdään.

Jatkokysymykset, ne nimittäin ovat toimittajan ammattitaidon mittari ja koko keskustelun suola! Osaava toimittaja osaa kaivaa pikkuisen syvemmälle, kysyä ajatusta, tunnetta tai tilannetta jonkin sanotun takana. Hän saattaa tökätä liikkeelle sellaisiakin pohdintoja, joita ei ole tullut itse edes ajateltua. Näin kävi Niinankin kanssa. Hän kysyi hyviä kysymyksiä!

Mitä opin tästä kokemuksesta? Ainakin sen, että aion jatkaa valitsemallani tiellä toimittajana, ja se valitsemani tie on keskusteleva haastattelu. Haastattelutilanne on minusta parhaimmillaan silloin, kun se ei ole yksipuolinen tenttaus, vaan sekä toimittaja että haastateltava antavat itsestään. Enkä koskaan jätä tilaisuutta olla kysymättä jatkokysymystä, kun aihe on kiinnostava!

Forum24:n jutun voi lukea täältä. Lauluista puheen ollen, syksyyn mahtui pari hienoa hetkeä. Toinen oli Kurren kipuaminen Syksyn Sävel -kilpailun kakkoseksi sanoittamallani kappaleella Sä oot aina mulle syy. Toinen oli Suvi Teräsniskan joulukonsertti Nokia Arenalla 5000-päiselle yleisölle. Joulun henki oli konsertin avausbiisi<3.

"Naisella pitää olla omaa rahaa ja oma huone"

Sunnuntai 23.10.2022 - Kati

Ihailen ihmisiä, jotka kykenevät luovaan kirjoitustyöhön missä ja milloin tahansa. Itseäni kuormittaa valtavasti, jos kirjoittamiselle ei ole rauhallista tilaa. Työjuttujani, siis toimittajan töitä, teen kotimme yhteyteen rakennetussa yhteisessä työhuoneessamme. Kun minä istun koneelle, mies tietää laittaa radion kiinni ja luurit korviinsa. Tarvitsen työhöni täydellistä hiljaisuutta.

Tehokkaimmat kirjoitustunnit minulle ovat aamusta. Mullistava muutos työntekooni tuli, kun korona-kotikoulun iskiessä päälle opin tekemään kirjoitustyöt pois alta kello kymmeneen mennessä. En ole sen jälkeen palannut entiseen rytmiini, jossa haahuilen iltapäivät sijaistoimintoja tehden, koska ”pitäisi” aloittaa jotain järkevää. Ei pidä, minä teen nykyään neljän tunnin työpäivää.

Sanoittaminen vaatii haahuiluaikaa

Olen myös sanoittaja, ja tätä – omissa silmissäni sitä aidosti luovaa – kirjoittamisen lajia taas en pysty hoitamaan samalla, tehokkaalla logiikalla kuin lehtijuttuja. Tarvitsen siihen haahuiluaikaa, sitä, ettei kukaan vaadi minulta kohta välipalaa tai harhauta ajatuksiani jotenkin muuten. Ennen kuin Oulu kielsi Airbnb:n, saatoin ottaa omaa aikaa kalustetuissa kaupunkiasuinnoissamme silloin, kun ne olivat vapaana. Se oli ihanaa ( ja auttoi sitäpaitsi näkemään asunnon mahdolliset puutteet majoittujan silmin, ei hyödyllistäkin).

Olen myös päätynyt vuokraamaan mökkejä ja airbnb-asuntoja luovia retriittejäni varten. Rakastan sitä, kun häly päässäni hiljenee ja olen omassa tilassani, vain minä ja sanat. Kun voin jatkaa kirjoittamista iltaan tai vaikka yöhön asti miettimättä, pitääkö aamulla herätä aikaisin, ja harhautua kuuntelemaan biisejä sieltä täältä, ilman ajantajua.

Viime joulukuusta lähtien meillä on myös ollut oma luova tukikohta, minitalo Haiku Hailuodossa. Mökki Hailuodossa on ollut haaveemme, mutta takaraivossa on ollut ajatus, että luultavasti se tulee olemaan projektimökki, johon pitää sitoa runsaasti omaa pääomaa – sekä rahallista että ajallista. Vuokramökki on siis meille täydellinen! Vielä, kun omistaja näytti vihreää valoa mökin lyhytvuokraukselle eteenpäin, päätös oli sinetöity.

Minitalo on moderni mökki

Kompaktin, 21-neliöisen mökin on valmistanut Limingassa sijaiteva Hawo ja se sijaitsee pienessä yhtiössä, omassa rauhassaan, mutta aivan Hailuodon palveujen kupeessa. Talvella ei tarvitse tilata aurausta ja roskat voi kierrättää omassa pihassa. Mikä parasta: ympärivuotiseen asumiseen tarkoitettu minitalo on moderni, raikas ja lämmin myös tammikuisena, pilkkopimeänä myrskyiltana. Sen kuin astuu lauttamatkan jälkeen sisään ja avaa läppärin (ja kaupungista ResQ-pelastetun sushipaketin).

Kesä oli meillä taas tyypillinen kesä, eli täynnä perhepuuhaa ja lomailua. Nyt syksyn ja talven tullen, kun syksyn remonttisuma on helpottanut, aion kyllä ottaa omaa aikaa ihan olan takaa ja vetäytyä ”huoneeseeni”. Voi Virginia, I feel you! Naisella todellakin pitää olla omaa rahaa ja oma huone! Kotiin palattuani olen rentoutunut ja luovuuspöhnästä takaisin maan pinnalle palannut äiti ja puoliso.

Teksti on julkaistu alunperin Taloushaukka-blogissani.

Kuukausi auringossa - miksi ei?

Sunnuntai 15.5.2022 - Kati

Muutama vuosi sitten meillä oli ollut haaveena viettää pidempi aika auringossa. Kun lapsi aloitti koulun vuonna 2017, ajattelimme, että tuo mahdollisuus meni – kunnes luimme lehdestä Fuengirolan kotikoulusta, ja saimme idiksen: mitä jos lähtisimme keväällä pariksi kuukaudeksi auringon alle, lapsi menisi kouluun ja me kokeilisimme, kuinka paljon töistämme voi hoitaa etänä. Toteutimme ensimmäisen reissun huhti-toukokuussa 2018 ja toisen 2019.

Nyt olemme täällä taas, toukokuun, tutussa Fugessa, jossa Suomi-kauppa on nurkan takana ja lapsi on päivisin puoli kymmenestä kahteen koulussa. Koulusta on löytynyt kavereita ja mielekästä tekemistä, ja meille on jäänyt aikaa hoitaa omia työhommia. Työn tekemisen muoto on tässä viimeisten vuosien aikana muuttunut täysin, nyt naurattaa tuo meidän ”etätyökokeilu”. Kukaan haastateltava ei enää nostele kulmiaan, jos ehdotan haastattelun tekemistä puhelimitse, päinvastoin.

Miksi tuttu ja turvallinen Fuge?

Fuengirolaan meitä veti siis ennen kaikkea koulu, johon lapsi voi mennä lyhyeksikin aikaa. Noin muuten sain ilokseni vuonna 2018 todeta, että kaikki ennakkoluuloni paikasta sain heittää romukoppaan. Fuge on mukava, siisti ja turvallinen pikkukaupunki, jonka suomalaisyhteisöstä on pelkästään etua: olemme osallistuneet Sofia-opiston jumpille, vaellusretkille ja espanjan-tunneille. Suomi-kaupasta ostan kauramaitoa ja Panttereita.

On ollut ihanaa palata tuttuun paikkaan. Koulu ja sen toimintatavat ovat lapselle tuttuja, kaupat ja monet tuotteet siellä kertaalleen kokeiltuja. Asunto on kiva ja siisti. Kirjoitan tätä parvekkeella, jonka alla Välimeren aallot lyövät rantaan. Siinä missä kahdella ensimmäisellä reissuilla menimme maltillisella budjetilla, on ihanaa huomata, että taloudellinen tilanteemme antaa meille nyt pelivaraa. Eteläparveke merelle on erinomainen upgreidaus. Talon uima-allas avataan tänään.

Mitä maksaa?

Kolmion vuokra Paseolla eli rantakadulla on toukokuussa 1000 euroa, mihin tulee päälle sähkö ja välityspalkkio (150 euroa, sunnuntaisaapuminen lisäksi 50 euroa). Vuokrasimme asunnon paikalliselta, suomalaiselta välittäjältä, joita Fugessa on pilvin pimein. Koulun kuukausimaksu on 400 euroa. Ruoka on olevinaan Espanjassa edullista, mutta koska lapsi ei luonnollisestikaan saa täällä maksutonta kouluruokaa vaan syö koulussa eväät, ruokaa pitää laittaa enemmän kuin kotona. Lisäksi ruuan hinta nousee selvästi täälläkin. Olen myös huomannut, että lomalla tulee ostettua kaikenlaista snacksia ja limpparia.

Ensimmäisillä reissuilla vuokrasimme kotona omakotitalomme reissun ajaksi, nyt emme sitä tehneet. Sen sijaan toukokuun alussa tilille kilahti vuokra 12 sijoitusasunnostamme. Asuntovarallisuuden kasvattaminen on ollut meille merkittävä vapauden mahdollistaja: vuonna 2017 meillä oli vasta kolme sijoitusasuntoa ja vuonna 2018 viisi.

Arki on meille parasta, lomallakin

Olemme rutiineja rakastava perhe. Arki ja arjen rytmi on parasta meille, lomallakin. Iltapäivisin, iltaisin ja viikonloppuisin ehdimme olla rannalla ja tehdä retkiä lähiympäristöön. Annan mielelläni tilaa omalle kirjoittamiselle lomallakin. Teen neljän tunnin työpäivää ja olen nirso töitteni suhteen.

Arkiloma mahdollistaa sen, ettei meidän tarvinnut varautua reissuun taloudellisesti mitenkään, vaan pystymme tekemään täältä saman laskutuksen kuin kotoakin käsin. Tämä juuri on yrittäjyydessä parasta. Kun keväällä aloimme miettiä, lähtisimmekö kuluttavien koronavuosien jälkeen jälleen keväällä aurinkoon, esiin nousi oikeastaan vain yksi kysymys: miksi emme lähtisi?

Kotona molemmat keskeneräiset remonttimme saavat seistä keskeneräisinä, eikä minun tarvitse ottaa niihin kantaa etänä. Tiedän, että kuukauden tauon jälkeen purkuhommat ja tapettien irrotus tuntuvat taas etuoikeudelta. Ja mikä parasta, siellä on valmistumassa jälleen kaksi asuntoa, jotka luovat meille lisää vapautta.

Teksti on julkaistu alunperin Taloushaukka-blogissani.

Mun eka puhekeikka!

Perjantai 6.5.2022 klo 12.22 - Kati

Sometyö Taloushaukkana Rahamedian blogissa ja Instagramissa on tuonut myös ihan uusia aluevaltauksia! Viime syksynä olin mukana Suomen Vuokranantajien paneelissa juttelemassa hyvästä vuokranantajuudesta ja Rahamedian verkostoitumistapahtumassa niin ikään paneelissa juttelemassa asuntosijoittamisesta.

Nyt minua pyydetiin Oulun Rakentaja-tapahtumaan puhumaan sijoitusasunnon arvon nostamisesta remontin avulla. Jihuu! Näkökulmakseni valitsin lisäarvon tuottamisen. Oikeastaan oivalsin samalla viikolla Suomen Musiikintekijöiden seminaarissa, mikä on se minun juttuni asuntosijoittamisessa: se on lisäarvo - arvon luominen "tyhjästä" sinne, missä sitä ennen ei ole mitään. Aivan samalla tavalla kuin lauluja luodaan, siis!

Eniten jännitti elämäni ensimmäisen powerpointin teko ja se, pysynkö asiassa vai lähdenkö täysin rönsyilemään. Minähän en ujostele puhua, päinvastoin, mutta koen, ettei sanottavani useinkaan ole kovin strukturoitua, vaan rönsyilen sinne tänne.

Sain kuitenkin mukavaa palautetta, että minua on kiva kuunnella ja että esitykseni oli mukavan henkilökohtainen. Moni tuli esityksen jälkeen juttelemaan ja minulle jäi fiilis, että pystyin jopa tarjoamaan kuulijoille jotain – no, ainakin mehukkaita ennen ja jälkeen -kuvia!

Joko nääki hiihät?

Perjantai 26.2.2021 klo 9.08 - Kati

Sukset suhisevat latua vasten suorastaan meditatiivisen rauhoittavasti. Pakkasen kuorruttamat puut muotoilevat eteeni aivan toisenlaisen maiseman, kuin mistä juuri äsken lähdin liikkeelle. Aivan kuin olisin satumetsässä, joka kietoo minut pehmeään syleilyynsä. Kello on vasta kaksi iltapäivällä, joten ladulla ei ole ruuhkaa. Saan pitää tämän itselläni. Tunne on pakahduttava.

Kun kaikki kiva on kielletty, tunteet purskahtelevat esiin yllättävissä paikoissa. Kuten nyt vaikkapa Kuivasjärven ja Auranmajan välisellä hiihtoladulla, jonka latukone on juuri ajanut napakan tasaiseksi. Jalassa appiukon ikivanhat Järviset ja kourassa sauvat, joilla muistan sitkutelleeni pakollisia kouluhiihtoja jo joskus 90-luvulla. Hiki hiipii toppatakin selkään, sillä tähän varustekuvioon eivät todellakaan kuulu mitkään tekniset hiihtopuvut. Teknisen aluspaidan sentään puin.

Tarvittiin pysähtynyt maailma, kielto kulttuuritapahtumille ja rajoitukset kuntosalin ryhmäliikuntatunneille, jotta minäkin kampesin sukseni autotallin orrelta ja lähdin ladulle. Nyt, kun suihkin tässä muina hiihtäjinä, ihmettelen, etten tehnyt tätä aiemmin. Ladulle on sentään pihastamme matkaa ainakin sata metriä.

Lapsena olin innokkaampi hiihtäjä. Serkkutytön kanssa lykimme Hönttämäestä Haapalehtoon ja takaisin, monta kertaa viikossa. Hiukset hikoilivat pipojen alla, anorakit suhisivat ja säärystimiin muodostui lumikokkareita. Monojen kolme reikää piti puhdistaa, ennen kuin ne sai suksiin kiinni. 

Lapsuuden latu oli tasainen kuin keski-ikäisen elämä kotikaranteenissa. Tasainen on tämäkin ladunpätkä, onneksi. En totisesti kaipaa nyt mitään alamäkihurvittelua, saati onnettomille ojentajilleni ylämäkitreeniä.

Okei, eihän tämä nyt ihan pelkkää nautintoa ole. Nihkeällä kelillä tulee mieleen, että kävellen olisin jo perillä. Silti: kotona pipon alta kuoriutuva hiki palkitsee. Kun hyötyliikunta on jo liian kauan rajoittunut jääkaapin ja etätyöpisteen väliin, kunnon hikiliikunta tuntuu luksukselta.

Hiihto on lähiliikuntaa parhaimmillaan ja sitä voi tehdä mihin kellonaikaan tahansa. Enkä muuten heti keksi niin kokonaisvaltaista liikuntamuotoa kuin hiihto. Harvassa lajissa hikoavat sormenvälitkin. Joko nääki hiihät?

Kolumni on julkaistu myös Mun Oulu -kaupunkimediassa.

Koronavuosi on kirkastanut arvojani

Keskiviikko 30.12.2020 - Kati

Vuoden loppua kohti mentäessä sosiaalisessa mediassa putkahtaa esiin meemejä vuodesta 2020. Yhdessä se on ollut raastinraudasta tehty vessapaperi, toisessa kuravedestä tehty jätskitötterö.

En tietenkään aliarvioi maailman hätää ja vakavaa koronatilannetta, mutta henkilökohtaisella tasolla kulunut vuosi on ollut minulle vuosi muiden joukossa. Ehkä jopa hiukan parempi kuin edeltäjänsä, sillä 2020 on avannut silmäni näkemään sen hyvän, mikä lähelläni jo on. Monia asioita, joita olen arvostanut jo ennen tätä kaikkea, arvostan nyt entistä enemmän.

Ensinnäkin olen huomannut, että viihdyn kotona vallan mainiosti. Kevään kotikaranteeni ei ollut mikään kynnyskysymys. Ei myöskään kesä ilman pidemmälle suuntautuvia reissuja. 

Työskentelen jo valmiiksi kotoa käsin, ja olen jo aikaa sitten pistänyt merkille, että aamuruuhkaton elämä sopii minulle. Lapsen etäkoulu pisti hiukan haastetta työkuvioihin, mutta niistäkin selvittiin.

Kuten monet muut, innostuimme remontoimaan nurkkia ja pistämään turhaa tavaraa kiertoon. Tuli tarpeeseen. 

Inhoan tungosta ja ihmisjoukkoja, ja siksi kaupassakäynti ei koskaan ole kuulunut suosikkipuuhiini. Koronavuoden myötä perheemme on järjestäytynyt tässä asiassa entisestään. Tavoite on, että viikosta selvittäisiin maksimissaan kahdella kauppareissulla. Suunnitelmallisuutta se kyllä vaatii.

Espanjan tuntien päättyminen kuin seinään kirpaisi kyllä vähän. Natiivi opettaja oli ihana, ja harmittaa, ettei saatu vaihtaa adióksia. Huomaan ajatusteni vaeltavan jo aikaan, jolloin espanjan ryhmän kokoon saaminen ei olisi fyysisestä etäisyydestä kiinni. Jospa Juan pistää vielä Teams-ryhmän pystyyn, riippumatta siitä missä päin maailmaa asuu. Uskon, että monta muutakin fiksua keksintöä syntyy tämän vuoden seurauksena.

Löysin Woltin ja mahdollisuuden tilata ravintolaruokaa kotiovelle. Tapasin inspiroivia ihmisiä kävelylenkeillä. Löysin monta uutta, hyvää podcastia. Vaihdoin kuntosaliliikunnan ulkoliikuntaan ja kokeilin myös kotitreeniä. Testasin uusia kasvisruokareseptejä ja leivoin jopa pullaa.

Lompakkoni kiittää kaikista niistä säästetyistä seteleistä jotka sinne jäivät, kun kaikenlainen ylimääräinen kaupungilla haahuilu ja toisaalta myös reissut ja pikkujoulut oli peruttu. 

Kiitos, vuosi 2020. Muistutit minua siitä, että onni löytyy läheltä. Uskon, että ansiostasi osaan jatkossa käyttää aikani ja rahani entistä viisaammin.

Kolumni on julkaistu myös Mun Oulu -kaupunkimediassa.

Erikoisen kevään jälkeen tavallinen kesä

Keskiviikko 12.8.2020 klo 17.29 - Kati

Omenat alkavat olla kohta kypsiä. Koululainen lähti tänään kouluun.

Olipa epätavallisen kevään jälkeen ihanan tavallinen kesä. Freelancer-perheemme työt seisahtuivat keväällä kuin seinään, mutta onneksi meillä oli yhden sijoitusasunnon remontti päällä. Se piti meidät touhussa ja katseen pallossa: jaha, tehdään nyt sit tätä. Otimme kevään seikkailuna ja sellainen se kyllä olikin.

Onneksemme meillä oli kokemusta tästä tiiviistä perheen kesken olemisesta ja satunnaisista etätöistä jo kahdelta keväältä Fuengirolassa. Oikein nauratti, kun tajusin, että nyt ollaan lapsen kotikoulua lukuun ottamatta tismalleen samassa tilanteessa. Paitsi että ei menty iltapäivisin rannalle, kun ei menty mihinkään.

Remontti tuli valmiiksi ja kesä jatkui samaa rataa kuin kevätkin, eli juuri samoin kuin meillä kesät aina: kotona viihtyen, satunnaisia töitä tehden, nurkkia kunnostaen ja kahta lämmintä ateriaa päivässä kokaten. Yleensä pyrimme ajoittamaan matkustamisen (sekä kotimaassa että ulkomaille) koululaisten loma-aikojen ulkopuolelle, joten meille tämä ei ollut kummoisempaa kärvistelyä. Kotona on ihmisen hyvä. Kesä meni yhtäaikaa sekä nopeasti että hitaasti. Tänä vuonna sitä eivät rytmittäneet festivaalit eivätkä sukulointireissut.

Tavallisuus saisi mielellään nyt jatkua. Se tarkoittaisi meidän kohdallamme sitä, että lomilta palaavat asiakkaat alkaisivat tehdä tilauksia, haastateltavia voisi reilusti kätellä, ystävien ja kollegojen kanssa voisi sopia lounastreffejä. Saisi tykkäillä muusikkoystävien keikkapäivityksistä ja matkustaa junalla pääkaupunkiin työasioissa. Lapsen ainoa harrastus jatkuisi normaalisti, espanjantunnit käynnistyisivät taas ja salilla rohkaistuttaisiin lisäämään ryhmäliikuntatunteja.

Kaupassa voin edelleen käyttää käsidesiä mennen tullen ja ilahtua, kun kaikki pesevät yleisessä vessassa kätensä. Voin yskiä hihaan jos yskittää, ja huomioida turvavälit siellä ja täällä. Voin olla ahtautumatta väkijoukkoihin, jos vain saan silloin tällöin istahtaa ravintolan pöytään ja vaikka nauttia elävästä musiikistakin vielä tälle vuotta.

Tavallinen syksy, tulisitpa.

Asuntosalkku on perheemme kolmas puurtaja

Torstai 14.5.2020 klo 10.52 - Kati

Periaatteessa inhoan sanontaa ”pahan päivän varalle”. Se on kuin odottelisi maailmanloppua. Silti, sitähän käytetään. Esimerkiksi rahaa laitetaan säästöön ”pahan päivän varalle”, tai ainakin moni laittaa.

Minäkin – vaikka en koskaan ajatellut, että paha päivä osuisi joskus kohdalleni. Silti, en ole koskaan saanut kuukausipalkkaa – siis rahaa myös lomalla ja sairauspäiviltä. Itseni työllistävänä yksinyrittäjänä olen siis aina tiennyt, että puskuria on oltava, sillä mikään ei ole varmaa. 

Viisi vuotta sitten aloin rakentaa itselleni passiivista tulonlähdettä asunnoista. Takaraivossa oli varmaankin se paha päivä, vaikken edelleenkään oikein uskonut sellaiseen. Itse asiassa ostin ensimmäisen asunnonpuolikkaani eläkepäiviä ajatellen. Sitten aloin miettiä asiaa hiukan toisin. Ajatukseni oli, että olisi mukavaa, jos olisi sellainenkin tulonlähde joka toisi tuloja siitä riippumatta, teenkö töitä. Että onko minusta töihin. Että onko minulle töitä.

Omistan tällä hetkellä osuuden kymmenestä asunnosta, joista kaksi on remontissa. Täytyy sanoa, että kun yhteiskunta pari kuukautta sitten pikavauhtia pysäytettiin, olin aika lamaantunut. Nyt se paha päivä sitten tuli! Työt vähenivät, eikä kolmasluokkalaisen kotikoulu oikein sovi yhteen kirjoitustöiden kanssa.

Tottakai olen huolissani maailman tilasta, yhteiskuntamme tulevaisuudesta, tulevista töistäni, puolisoni työtilanteesta, kanssayrittäjien taloudellisesta tilanteesta ja vuokralaisteni maksukyvystä. 

Asuntosalkku on perheemme kolmas puurtaja. Kun nämä käsillä olevat remontit on saatettu loppuun (toinen jo parin viikon sisään, jee!), salkku tuo vastikkeiden ja lainanlyhennysten jälkeen talouteemme yhden keskituloisen palkan verran tuloja. 

Kannatti antaa ajatus pahalle päivälle. 

P.S. Kuvassa on avainnippuni tänään, 14.5. Kaksi asuntoa on remontissa. Kolmas ostettiin eilen ja siitä on näytöt tänään illalla. Yhdessä vaihtui vuokralainen eilen, toisessa kuun lopussa. Yhteen asuntoon pitää käydä tämän viikon aikana vaihtamassa raitisilmasuodatin (koronan vuoksi kiinteistöhuolto ei tänä keväänä hoida sitä). Meillä on juuri nyt ruuhkaa!

Olen muuttanut suhtautumiseni aamuihin

Keskiviikko 25.3.2020 klo 10.08 - Kati

Kello tulee yhdeksän ja olen oikeastaan jo tehnyt kaikki päivän kriittisimmät työt, eli kirjoittanut kaksi juttua ja lähettänyt toisen niistä toimitukseen, toisen haastatellulle tarkistettavaksi. Ensimmäisestä laitoin jo laskunkin menemään. Olo on tehokas.

Aloitin työpäiväni tänään – siis tänäänkin – noin puoli kahdeksalta kahvikupillisen kanssa, vuosi sitten remontoidussa työhuoneessamme. Annoin aamun lehden jäädä laatikkoon ja pappajugurtin ja myslin kaappiin. Minulla oli tärkeämpää tekemistä, nimittäin työt.

Luin syksyllä artikkelin Daniel H. Pinkin kirjasta Milloin? Oikealla hetkellä toimimisen taito. Siinä puhuttiin kronotyypeistä eli siitä, kuinka jotkut meistä ovat aamuihmisiä, toiset iltaihmisiä ja suurin osa on jotain siltä väliltä.

Minä en ole ikinä ajatellut olevani aamuihminen. Toisaalta, kun katson puolisoani, tiedän, että hän ei ainakaan ole aamuihminen. Vaikken nouse talven pimeinä aamuina sängystä ylös innokkaana, ei minun silti tarvitse käynnistellä konettani aamuisin. Ehei. Minun aivonihan ovat skarpeimmillaan aamusta, tajusin. Iltapäivät sen sijaan tuottavat usein tuskaa. Luovan työn aloittaminen tuntuu silloin tervanjuonnilta. Lempipuuhaani iltapäivisin on vältellä töitä.

Daniel H. Pinkillä on yksinkertainen kaava, jolla lasketaan ihmisen ”virkkuusaika” puhtaasti yöunien keskikohdan perusteella. Ja mitä oivalsin? Minähän olen aamuvirkku! Ja mitä aamuvirkun tulisi tehdä? No tietysti ottaa kaikki hyvä irti aamukapasiteetistaan ja tehdä silloin ne kaikkein vaativimmat työtehtävät.

Mihin minä sitten olen aamuni tuhrannut? Sometteluun, laskujen maksamiseen, sähköpostisäätöön, lehden lukemiseen, pyykkikoneen täyttämiseen, keittiön siivoukseen… you name it! Kaikkeen aivan turhaan sähellykseen siis, jonka voisi aivan hyvin tehdä myös silloin, kun aivojeni arvokkain aika ei ole kulumassa.

Siispä olen viime lokakuusta lähtien muuttanut rutiinejani. Skippasin kaikki edelliset ja aloin paukuttaa tekstiä aina aamusta. Joskus yhden, joskus kaksi juttua. Yleensä ennen kymmentä olen valmis. Jos jokin keskittymistä vaativa kirjoitustyö jää tekemättä, tiedän, että sen hetki on seuraavana aamuna puoli kahdeksalta – ei siis iltapäivän kitutunteina, ikinä. 

Säntillistämällä aamuni vapautin siis myös iltapäiväni. Notkuva todo-lista ei enää seuraa minua pitkin päivää, sillä voin sanoa sille: aamulla. Kirjoitan myös, vaikkei minulla olisi ”mitään kirjoitettavaa” eli asiakkaalta tilattua työtä. Kuten tänään, kun kirjoitan tätä blogitekstiä. 

Päiväni jatkuvat siten, että yhdentoista maissa olen joko salilla (normaalioloissa) tai syömässä, ja lounaan jälkeen luen lehden ja somettelen pitkän kaavan mukaan. Iltapäivälle jäävät sälä ja haastattelut, jos niitä on.

Tämä on ollut kohdallani mullistava juttu, ja tuntuu älyttömältä, etten tajunnut tätä aiemmin. Ja kuinka tehokkaaksi tämä aamuvirkkumetodi onkaan osoittautunut nyt, kun meillä on huushollissa myös kotikoululainen.

Merkityksellistä tätä vuotta

Torstai 27.2.2020 klo 17.05 - Kati

Vuoden vaihteessa on ollut jälleen hyvä aika pohtia mennyttä ja tulevaa. Yhden naisen yritykseni syntymäpäivä oli 1.2. Tänä vuonna tuli täyteen jo 14 vuotta! 14 vuotta siitä kun ilman minkäänlaista yrittäjätaustaa tai -tukea pistin pystyyn oman pienen toiminimeni, sillä sopivia palkkatöitä ei vain ollut tarjolla. Jo tuolloin oli selvää, että yrittäminen on mun juttu, vaikken sen koukeroista mitään tiennytkään.

Yrittäjyys mahdollistaa sen, että työni vastaa arvojani. Tämän olen todella tajunnut vasta ehkä ihan viime vuosina. Aina on toki ollut selvää, että yrittäjyys on minulle oiva valinta siksi, että tärkeimpiin arvoihini kuuluu muun muassa vapaus. Yrittäjyys on ollut tapa yhdistää työ ja hevosenomistajuus, myöhemmin työ ja perhe.

Arvoihini kuuluu myös merkityksellisyys, ja se on tunne, jota saan työssäni kokea usein. Merkityksellisyys syntyy eri tavoilla. Toki on hienoa, jos voin auttaa yhtä ihmistä, asiakastani, sillä että pelastan hänet työtaakan alta tai hoidan asian, jonka hän joutuisi hoitamaan ylitöinään. Varsinainen merkityksellisyys syntyy kuitenkin silloin, kun saan vaikkapa toimittajana kertoa yleisölleni jotain merkityksellistä. 

Kotihoitotyötä tekevän lähihoitajan työpäivästä kertominen on merkityksellistä. Bambujätettä hyödyntävän biojalostamon nouseminen Intiaan suomalaisten toimesta on merkittävää ja siitä kertominen merkityksellistä. Oululaisesta tieteestä ja tulevista tieteentekijöistä kertominen on merkityksellistä. Maahanmuuttajaäitien maksuttomasta koulusta kertominen on merkityksellistä. Lukijoidensa elämänlaatua parantavan e-kirjan oikoluku ja kommentointi on merkityksellistä. Vaatteiden käyttöikää pidentävän Vaatelaastarin viestinnässä auttaminen on merkityksellistä. Muutamia mainitakseni.

Merkityksellistä on myös saada jakaa omia arvojani ja ajatuksiani kolumneihin, elokuvakritiikkeihin ja laulunteksteihin.

Tänä vuonna aion pyrkiä siihen, että kaikki tekemäni olisi jollain tavalla merkityksellistä. Huomaan olevani jo hyvällä tiellä.

Kiitos 2019

Torstai 19.12.2019 - Kati

Vuosi 2019, kiitos. Olit hyvä. Vaikka alkupuoliskosi meni minulta vähän ohi raudanpuutediagnoosiin totutellessa, sinä olit se joka sait minut huomaamaan että totisesti, olen tainnut nukkua kuin ruusunen ilmeisesti aika monta vuotta. Aion vielä herätä!

Kiitos sykähdyttävistä kohtaamisista, joita pidit sisälläsi monta. Kiitos uusista taidoista, joita olen saanut oppia.

Kiitos ilmaisesta ämpäristä, valmistuneesta työhuoneremontista ja oman kasvihuoneen (laihasta) sadosta. Kiitos uudesta patjasta, se todella tuli tarpeeseen.

Kiitos orastavasta airbnb-emännyydestä. Tapasin muun muassa hollantilaisen Aukjen, joka oli matkustanut Ouluun lomalle. Kiitos, että hänen kaltaistensa ansiosta sain nähdä kotikaupunkini uusin silmin.

Kiitos ystävistä, vanhoista ja uusista. Miten saatoinkin joskus kuvitella, ettei keski-ikäisenä juuri enää saa uusia! Kiitos Leijonakuninkaan live action -versiosta ja uusista silmälaseista jotka kirkastivat maailman kertaheitolla. 

Kiitos uusista kasvisruokaresepteistä ja kuntosalin lämpölampuista. Kiitos mahtavista fiiliksistä musiikin parissa ja mojovasta arpajaisvoitosta.

Hyvä vuosi 2019, kiitos siitä, että sait meidät huomaamaan keisarin uudet vaatteet eli tosiasian joka on ollut silmiemme edessä jo vuosikymmeniä: ilmasto lämpenee! Kiitos sinulle, että uskalsit olla se pikkupoika joka rääkäisi totuuden. Ehkäpä osaisimme nyt toimia.

Kiitos myös pettymyksistä, pieleen menneistä asioista ja epävarmuuksista.

Näistä kaikista lahjoista saan olla kiitollinen.